Hahmojen tunnistettavuudesta

22.2.2009 kello 16:18

Lukiessani Natsuki Takayan Fruits Basketin toiseksi viimeisestä osasta tekijän kommenttilaatikkoa, jossa hän kertoo Kurenon taustoista, eräs hänen kommenttinsa sai minut ajattelemaan animen ja mangan usein valitettua helmasyntiä – kasvonpiirteiden köyhyyttä. Takaya mainitsee laatikossa Kurenon olevan vaikea hahmo piirtää, mutta että hänestä on silti mukavaa piirtää Kurenoa. Muistelen, että hän on aiemminkin puhunut hahmojensa piirrettävyydestä ja siitä, miltä hänestä tuntuu piirtää heitä. Kommentti kiinnitti huomioni, sillä juuri muutama päivä sitten keskityin erityisesti ihastelemaan Legend of the Galactic Heroes -animen henkilöiden yksilöityjä kasvonpiirteitä. Fruits Basketissa henkilöiden kasvot muistuttavat kuitenkin suuresti toisiaan, ja Takaya käyttää yleensä yhdelle hahmotyypille aina samoja kasvolinjoja ja melko lailla samaa ruumiinrakennettakin.

Ja kuitenkin Takaya puhuu siitä, miten vaikeaa tai helppoa tietyn henkilön piirtäminen on? Eikö se ole piirtämisen kannalta lopulta aivan sama hahmo kuin ne kaikki muutkin, mutta eri peruukilla ja kenties hieman erilaisilla silmillä ja vaatteilla? Lähes kaikki mangakathan käyttävät samaa kaavaa niin, että hahmot päätyvät näyttämään peruspiirteissään samalta lukuun ottamatta noita edellisessä virkkeessä mainittuja muuttujia. Muutama piirtäjä toki yksilöi kasvonpiirteitä eri henkilöille enemmänkin, Naoki Urasawa tulee ensimmäisenä mieleen tämän leirin edustajista, mutta peruspiirteissään näemme ehkä kolme tai hyvässä lykyssä neljä erilaista naamataulua yhden mangakan kynästä. Minusta tuntuu siltä että törmään tähän kritiikkiin mangaa kohtaan vähän liiankin usein.

Mutta edelleen vain Takaya miettii juuri Kurenon piirtämisen vaikeutta, ei suinkaan aikuisten nuorten miesten mallin hankaluutta, tai erityisesti esimerkiksi Kurenon hiusten tai silmien hankaluutta.

ch128-p41

Nyt minusta alkaa tuntua, että kritiikki jättää huomioimatta jotain oleellista – nimittäin sen, että mangakat kyllä varioivat hahmojaan. He nimittäin tekevät sen nimenomaan silmien, hiusten ja vaatteiden avulla, tosin myös ilmeitä, eleitä ja asentoja käyttämällä. Viereiset paneelit sisältävät Fruits Basketin hahmot Yukin, Hatsuharun ja Kyoun. He ovat kaikki lukiolaispoikia, joilla on aika lailla identtiset kasvot silmiä lukuun ottamatta, sekä myös varsin yhtenevä ruumiinrakenne, jossa ilmenee lähinnä lieviä pituuseroja. He ovat vieläpä kaikki koulupuvuissa.

Siitä huolimatta he eivät näytä samalta henkilöltä, he näyttävät kolmelta eri henkilöltä. Jos siis tarkastelemme noita kolmea tärkeää erottajaa, hiuksia, silmiä ja vaatteita, saamme selville, miten ne vaikuttavat henkilöiden erottelussa.

Yukin silmät ovat suuret ja pyöreät, kun taas Kyoun silmät ovat huomattavasti kapeammat, ja silmäkulmat siksi terävämmät. Yuki näyttää näin kaksikosta poikamaisemmalta ja pehmeäluontoisemmalta, Kyou äkkipikaisemmalta ja perusolemukseltaan huonotuulisemmalta. Hatsuharun silmät ovat vain puoliksi avoimet ja ilmaisevat siten hänen stoalaisen ikityyntä tavaramerkki-cooliuttaan.

Yukin pehmeä, siisti kampaus eroaa rajusti Hatsuharun tarkoituksellisen ja tyylitellyn sekavasta, kaksivärisestä kuontalosta. Kyoun hiukset taas ovat tummemmat ja näyttävät luonnollisemman hoitamattomilta kuin toisilla pojilla.

Yuki pitää koulupuvun paitaa ylös asti napitettuna ja pukuun kuuluva kravatti on siististi omalla paikallaan ilmaisten hänen kunnollisuutta esille tuovaa muodollista ja hiukan jäykkää tyyliään. Hatsuharu sen sijaan pitää paidan kaulusta auki ja on käärinyt paidan hihat ylös paljastaen siten siviiliasustukseensa kuuluvat korut ja tatuoinnit. Näillä pienillä muutoksilla hän saa mahdutettua goottihenkisen vastavirtakulttuurinsa kouluunkin. Kyou puolestaan pitää paitaansa mielenosoituksellisesti auki – hän haluaa kulkea vapaasti ilman tiukkoja kahleita, eikä hän vaihtaisi rentoa ja luonnollista huoliteltuun ja kontrolloituun.

Tarvitsisiko heillä siis loppujen lopuksi olla erilaiset kasvonpiirteet? Niin kauan, kun 1) lukija pystyy erottamaan hahmot toisistaan ja 2) piirtäjä kykenee ilmaisemaan hahmojen persoonallisuutta käyttämillään muuttujilla sanoisin, että ei. Takaya on rakentanut Yukista, Hatsuharusta ja Kyousta kolme hyvin erilaista hahmoa, vaikka kaikki ovat lähtöisin samasta perusmuotista ja juuri tästä on mielestäni kyse mangan piirtämisessä: Rakennetaan yksinkertaisilla palikoilla monimutkaisia kokonaisuuksia.

Avainsanat: , ,

Aiheet: Hahmot, Manga, Taide ja tyyli  Tagit: , , RSS 2.0

« »


6 kommenttia

  1. Tsubasa

    741.5 Comicsin Dave White pohdiskeli myös tätä samaa asiaa kolme neljä viikkoa sitten ja tuli melko lailla samaan lopputulokseen kuin sinä:

    Niin kauan kuin mangassaan ei pyri suoranaisesti realismiin, Urasawan tapaan, kasvotkin ovat vain yksi ihmisen ruumiinosa – ja jos niitä tyylittelisi liikaa niiden samaistuttavuus ja ilmeikkyys saattaisi kadota karrikoimisen alle. Sen sijaan hiuksille, vaatteille, kasvolävistyksille ja ruumiinkielelle tyylittely antaa vain lisää ilmaisuvoimaa, kuten Ai Yazawan teoksista näkee.

    Realistinen hillittyys Urasawan tapaan vaatteiden ja ruumiinkielen suhteen tekisi Ai Yazawan teoksista vain tylsiä yhtä paljon kuin Yazawan geneerinen kasvojenpiirtotyyli tylsyttäisi Urasawan teokset. Toisin sanoen erilaiset tyylit noudattavat erilaisia lainalaisuuksia sen suhteen mikä näyttää hyvältä.

  2. Arana

    Vau. Samalle kuullekin sattui. Eipä sillä, kyllähän tätä aihetta on aiemminkin varmasti puitu. Samaistuttavuus-kommentista tulikin mieleen, että Scott McCloudkin tosiaan pohti kasvojen yksinkertaisuuden yhteyttä henkilön korkeampaan samaistuttavuuteen Understanding Comics -kirjassaan.

    Kiitos linkistä, tuo blogi menee kyllä tarkkailuun. =D

  3. Maija

    Hyviä pointteja! Totuushan on, ettei mangakoiden tarvitse osata oikeasti piirtää, kunhan tarinankuljetus ja visuaaliset tehokeinot ovat hallussa! En muutenkaan näe mitään vikaa siinä, että sarjakuvataiteilija antaa hahmoilleen vain muutaman tunnistettavan ja toisistaan erottavan piirteen, jos ne ovat oikeasti toimivia. Etenkään kun kaikilla mangakoilla ei ole viikkotolkulla aika töidensä tihrustamiseen, päin vastoin.

  4. Arana

    Kyllä mangakan kuitenkin sinänsä tarvitsee osata piirtää, vaikka realistisia kasvonpiirteitä tai edes anatomiaa ei mangassa niin kaivattaisikaan. Minusta on kuitenkin tärkeää, että teosta on miellyttävä katsoa ja että piirrostyyli pysyy yhdenmukaisena niin, että kaikki eri hahmot ja kuvat sopivat siihen kehonkuvaan ja tyyliin, jonka piirtäjä on valinnut.

    Tuo mangakoita riivaava kiire on kyllä hyvä huomio. Sitä tärkeämpää saada aikaan toimivaa jälkeä mahdollisimman yksinkertaisesti.

  5. Tsubasa

    Joku länsimainen sarjakuvamaestro – olisikohan ollut Charles M. Schulz – sanoi kerran, että sarjakuvantekijöiksi alkavat ne jotka osaavat niin piirtää kuin kirjoittaakin melko hyvin, mutta eivät riittävän hyvin alkaakseen taiteilijoiksi tai kirjailijoiksi.

    Melkoista oman alansa vähättelyä. Vaikka tuokin lausunto on tietysti sidottu omaan aikaansa ja kulttuurinsa…

  6. Arana

    Tuollaiset tiettyjä medioita tai genrejä vähättelevät puheet ovat aina jotenkin lannistavia, olivat kohteena sitten sarjakuvat, kuvakirjat tai fantasiaromaanit. Kuitenkin kaikki ovat yleensä loppujen lopuksi suunnilleen samaa mieltä siitä, että 95%-5%-sääntö pätee kaikkeen viihteeseen.

    Toisaalta aina välillä olen törmännyt sellaiseenkin mangaan, joka saa miettimään, että onko niillä tekijöillä yhtään minkäänlaisia piirto- tahi kirjoitustaitoja…

Kommentoi tätä kirjoitusta



 

Tämä blogi pyörii WordPressin voimalla. Amaryllis-teema © Anda 2009. RSS: kirjoitukset / kommentit.