Syksyn 2010 ensivaikutelmia: Yakumo, Panty&Stocking, Iron Man & Togainu

20.10.2010 kello 23:00

Noniin, jospa saisi heiteltyä vihdoin vähän ensivaikutelmiakin peliin, kun syyskausi on jo vaikka miten pitkällä ja kesälläkin jäivät välistä. Viime keväänä huomasin haukkaavani vähän liian isoa piirakkapalaa, kun yritin pysyä kärryillä suunnilleen kaikkien aloittamieni sarjojen kanssa. Monen sarjan seuraaminen oli hauskaa, kun sain niin kattavan kuvan kevätkaudesta, mutta olin myös koko ajan ties kuinka monta jaksoa jäljessä, mikä taas ahdisti. Vapaa-aikaakin voisin käyttää muuhunkin kuin animun tuijottamiseen, joten nyt lähestyn sarjoja paljon karsivammalla politiikalla. Jokainen josta en löydä tarpeeksi potentiaalia jää tällä kertaa pois.

Bakumanista raivosin jo viikonloppuna, eivätkä tunteeni sarjaa kohtaan ole muuttuneet tässä välissä. En jaksa käyttää nyt aikaani animeversiointiin sen suuremmin, koska adaptaatio on kuitenkin sitä kuvakulmantarkasti alkuperäistä jäljittelevää mallia, joka ei hirveän usein saa sukkia pyörimään jaloissani.

Psychic Detective Yakumo

Alan kyllästyä siihen, ettei henkien tai kuolleiden näkemisestä haluta koskaan ottaa animessa ja mangassa irti kuin aivan minimimäärä draamaa. Yakumo vaikuttaa jatkavan samaa linjaa, eikä niillä kuolleiden hengillä edes ole suurempaa roolia kahden ensimmäisen jakson aikana. Episodimysteeritkin ovat olleet latteita ja epäinspaavia, vaikka kummassakin jaksossa vilauteltu pääpahis näyttäisi voivan potentiaalisesti tuoda isomman tarinakaaren kuvioihin.

Sarja yrittää ehdottomasti liikaa siihen nähden, ettei sillä ole tähän mennessä ollut oikein mitään sanottavaa. Kuolleiden henkiä näkevällä punaisella silmällä siunattu Yakumo-poitsu on yritetty esittää äärimmäisen coolina välinpitämättömänä jätkänä, mutta vaikuttavuus on vähän niin ja näin, kun tekijöiden ”katsokaa miten kuuuu-ul tää on!” -hihkaisujen kuuluessa selvästi ohjelman läpi. Samoin sitä kaikin tavoin persoonattoman ja turhan oloista kivaa ja symppistä päähenkilötyttöä tyrkytään liian kovasti tosi kivana ja södenä normaalina näkökulmahahmona, joka varmaan parantaa Yakumon piinatun sydämen sarjan kuluessa tai jotain. Hahmotarjonta on siis todella meh, vaikka nimihahmo voisi angstin määrästä riippuen kehkeytyä ihan kelpuutettavaksi tapaukseksi sitten kun jatkuva tarina pääsee syrjäyttämään tylsät pikkumysteerit.

Varmaan antaisin tämän suurin piirtein olla, ellei kerrassaan upea, raahaavan painostava intropätkä vähän vihjailisi jotain crawling in my skin -henkistä identiteettikriisiä päähenkilölle. Sellaisen tarinan toivottaisin avosylin tervetulleeksi, joten seurailen varmaankin ainakin jonkin verran pitemmälle hyvin epävakuuttavasta alusta huolimatta. Tähän mennessä mikään muu aspekti sarjassa musiikkia lukuun ottamatta ei kannustaisi kauheasti. Alkuseikkailujen asetelma, eli tyttö tulee pyytämään apua yliluonnollisia keissejä selvittävältä enigmaattiselta dyydeltä ja sitten jää jostain käsittämättömästä syystä hengaamaan sarjaan tämän groopiena, on tismalleen samanlainen kuin vähän aikaa sitten lukemassani Hanako and the Terror of Allegory -mangan ensimmäisessä osassa. Niin samanhenkistä on meno, että tapahtumat sekoittuvat alati mielessäni ja joudun jatkuvasti miettimään, että kummassa nyt olikaan kalamonstereita ja hetkinen eihän Yakumo missään vaiheessa saanut keihästä torsonsa läpi tai tehnyt hienoja kuolonloikkia rakennuksen katolta (tällaisiin stuntteihin nähden kyseinen mangakin on yllättävän pliisu). Pidän nyt joka tapauksessa sormet ristissä, jos Yakumo vaikka pääsisi vielä vauhtiin ja rupeaisi kehittämään psykologista mysteeriä.

Sitä paitsi heterokromia.

Panty & Stocking with Garterbelt

Ensimmäisen jakson jälkeen olin aika innoissani. Panty&Stockinghan on loistavan virkistävää katsottavaa kaikessa epäkorrektiudessaan ja epätyypillisyydessään, kun enkelisiskokset pelastavat kaupunkiaan mitä epäkonventionaalisimmilla tavoilla milloin miltäkin ököltä kerätäkseen tarpeeksi hyvispointseja Taivaaseen pääsyyn. En ole koskaan tykännyt siitä Cartoon Network -tyylistä, johon P&S turvautuu, mutta tässä se onnistuu jopa toimimaan sarjan piinkovan asenteen ansiosta ansiokkaana erikoisuutena. Etenkin räväkkä ja seksihullu blondi Panty on tajuttoman kuolattavaa materiaalia, ja hahmojen chibi-ilmeikkyys viehättää. Ruudulla on myös kiva katsella kaikkea sivusähläystä, jossa kaupungin asukkaita näytetään hetken arkipäiväisten tapahtumien keskellä, kun päähenkilöt pyyhältävät ohi. Se, että varsinaisen päätarinan taustalla vilahtelee jatkuvasti huvittavia pikkusketsejä ja samanaikaisia pääjuonen kannalta merkityksettömiä minitarinankulkuja muistuttaa hyvässä mielessä Don Rosan ankkatarinoista. Tyyli tekee maailmasta hauskan ja eläväisen, mutta toisaalta myös hieman raskaan seurata.

Toista jaksoa katsoessani huomasin kuitenkin saman ilmiön kuin suunnilleen jokaisen komedian kanssa aina ennenkin. Kun sarjan ja etenkin hahmojen pääasiallisena sisältönä on repiä katsojista nauruja, saatan tykätä alkuun kovastikin, jos käytetty huumori iskee. Sitten huomaan, että samoja tyyppivitsejä kierrätetään edelleen, komiikka on jatkuvasti samantyylistä ja ennen kaikkea hahmoista tai tarinasta ei löydy etsintäkuulutuksenkaan avulla mitään syvempää tasoa tai edes mitään uutta enää muutaman jakson jälkeen. Sanalla sanoen komediasarjat menevät vanhaksi minulle niin nopeasti, etten enää nauti niistä tietyn pisteen jälkeen. Panty&Stockingia varmaan menisi vielä jakso tai kaksi härön animaation ja komean tyylin vuoksi, mutta en taida jaksaa, kun aika on muutenkin kortilla.

Iron Man

Toisin kuin suurin osa kommentoijista, minä jopa ihan tykkäsin rautaäijän kasari-henkisestä hahmosuunnittelusta. Mutta siinä se sitten olikin, muuten sarjan ensimmäinen jakso oli kaikin puolin niin pliisu kokemus, että hädin tuskin muistan siitä mitään, kun en jaksanut rustata lunttia. En ole tutustunut muihin Iron Manin inkarnaatioihin, koska en ole koskaan pitänyt kyseistä supersankaria millään tasolla kiinnostavana. Animen aloitusjaksokaan ei jättänyt mitään hinkua saada tietää mitään mistään.

Kuitenkin ensimmäinen jakso toimii mielestäni ihan hyvin. Japanilaisten kollektivistisen, nöyryyttä ja toisten kunnioitusta korostavan ajatusmaailman asettaminen kontrastiksi rautapuvussaan huomiohuoraavan päähenkilö Tony Starkin itseään korostavalle ja kunniaa haalivalle käytökselle tuo jaksoon ja etenkin Starkin hahmoon tarttumapintaa, ja vastakkainasettelu kantoikin jaksoa ihan viihdyttävästi sen kaksikymmentä minuuttia.

Rautamies on silti harvinaisen epäseksikäs supersankari, joten tappeluiden ja lentonäytösten ja muun rautahaarniskan esittelyn katselukin kävi tylsäksi. Onneksi seuraava Madhousen Marvel-sarja on Wolverinesta, joka on heti paljon kuumempi tapaus (kyllä rautakynnet nyt koska vain höhlän metallipuvun voittavat). Skippaan siis suosiolla Iron Manin ja jään odottamaan seuraavaa supersankaripläjäystä.

Togainu no Chi

Kaiken järjen mukaan tarinan verisestä pelistä, jossa nuoriso laitetaan tappamaan toisiaan, pitäisi olla hienointa settiä koskaan. Minun on kuitenkin ollut aika vaikea innostua Togainusta, koska Suguro Chamayachin mangaversio on niin kertakaikkisen hidas ja tylsä tapaus. Anime näyttää kahden ensimmäisen jakson perusteella etenevän paremmalla tahdilla ja selkeämmin, mutta ei vielä tarpeeksi iskevästi, jotta olisin valmis erottamaan sen mielessäni kyseisestä mangasta. Liikkuva versio ei näytä ollenkaan haluavan korjata suurinta ongelmaani mangan kanssa, eli sitä että hahmot ovat äärimmäisen tylsiä ja mitäänsanomattomia. Edes stoalaisella tunneskaalalla varustetun pelisysteemiä murtamaan soluttautuneen päähenkilön ja tätä jumaloivan parhaan kaverin välille ei ole saatu mitään synkkaa, mutta muut hahmojännitteet toimivat vieläkin huonommin. Sarjasta puuttuu myös vielä sellainen iskevyys ja vaikuttavuus, joita se tarvitsisi yrittäessään olla tosi synkkää tavaraa. Tämä odotukseni on tosin osittain jälkeisvaikutusta Suzanne Collinsin Nälkäpeli-trilogian lukemisesta kesän ja syksyn aikana, koska siinä peliin heitetyt nuoret ihan tosissaan joutuvat tappamaan toisiaan.

Togainu taas tuntuu sarjana melkeinpä väistelevän liian brutaalia meininkiä. Salaperäinen nahkatakkihemmo paloittelemassa kasan anonyymejä ja rumia huumelurttejakin on toteutettu kovin siistin oloisesti kuin kyse olisi teurastuksen sijaan photoshootista. Ikävintä kohtauksessa on, että se olisi voinut dramatisointinsa puolesta olla suoraan Urabokusta, joten odotin koko ajan, että miekkaa heilutellut pitkätummakomea Shiki saisi ympärilleen ruusunpiikkejä ja se vanha kunnon VAIN MINÄ TUNNEN TUSKASI -voice-over pärähtäisi käyntiin hetkenä minä hyvänsä.

Visuaalisessa ilmeessä taas on päädytty aika mielenkiintoiseen ratkaisuun, sillä suuri enemmistö käytetyistä kuvakulmista on vinossa suuntaan tai toiseen, mikä luo kerrontaan aika hypnoottisen vaikutuksen. Hahmojen ympärillä kiemurtelevalla kameralla on löydetty kunnioitettavan halpa mutta samalla tehokas tunnelmanluontikeino.

Togainua pitää nyt varmaan jatkaa ihan senkin takia, että jotkut mangan sekavuuden jäljiltä hämäriksi jääneet pointit kävisivät vähän selvemmiksi.

Avainsanat: , , , , ,

Aiheet: Anime, Ensivaikutelmat  Tagit: , , , , , RSS 2.0

« »


3 kommenttia

  1. stargay

    Voi perse tota Yakumoa, en katsonut edes toista jaksoa loppuun kun ei se tarjoillut okeastaan mitään innostavaa. Se pahismimsu jota näkyi koko aikana yhteensä ehkä viisi sekuntia oli ihan kivan näköinen, mutta eipä sekään kannustanut katsomaan lisää. Buu.

    Repeilen täällä taas vaihteeksi Lukan Viisaille Sanoille vähän liikaa. Mutta hei, kyllä Togainun lentävät ketsupit nyt sentään Urabokun tylsät demonit aina voittaa! Noh, ehkä pääni on lopullisesti pehmennyt kaikkien niiden doujinshien lukemisesta, kun en osaa suhtautua kovin kriittisesti edes Togainun eeppiseen nolouteen jota kohti se on aika varmasti valumassa.

  2. Arana

    No ei ole Yakumolla mitään tarjottavaa ei. Mutta kun se OP on niin hieno ja vinkkailee potentiaalisesta nousukaudesta…

    Onhan Togainu joo ehdottomasti parannusta Urabokuun, mutta se nyt ei vielä anna hirveästi ylistyksen aihetta. Ainakin on suhteellisen varmaa, että Shikiltä ei tarvitse kuulla hirveästi Viisaita Sanoja, koska Akira tuskin oli hänen hellunsa edellisessä elämässään. :D

    Mutkun yhyy eeppiset nahkatakit ja ruumiinrakenne ja väriskeema… jos se on Lukan kauan kadoksissa ollut kaksoisveli?

  3. Missing Link » Arkisto » Kuka lohduttaisi animevuotta 2010?

    […] 1 ja […]

Kommentoi tätä kirjoitusta



 

Tämä blogi pyörii WordPressin voimalla. Amaryllis-teema © Anda 2009. RSS: kirjoitukset / kommentit.