Kuukausi: toukokuu 2011

Kategoriat
Analyysi Hype Manga Taide ja tyyli

Kirsikankukkia ja dramaattista posetusta (osa 2/4)

Aika jatkaa Kazuya Minekuran oheistaiteen trendien analysoimista! Viimeksi käsittelin piirrostyyliä sekä tyylin, tunnelman ja visuaalisten elementtien mukautuvuutta sarjakohtaisesti. Tänään ovat vuorossa kuvan fokus ja visuaalinen kikkailu.

Kuvia saa klikkaamalla isompaan kokoon. Kun viet hiiren kuvan päälle, näet listausta muista kuvassa käytetyistä tekijälle ominaisista elementeistä.

Kiintopisteet

Minekuran kuvituksesta tuntuu aina löytyvän jotain kuvaa voimakkaasti määrittävää, joka vangitsee katseen ja sitoo kuvassa käytetyt ainekset yhteen. Itse kutsun näitä elementtejä kiintopisteiksi niiden kokonaisuuden kannalta määräävän aseman vuoksi. Kiintopisteet ovat monesti tiettyjä Minekuralle ominaisia motiiveja, jotka putkahtavat esiin kuvituksessa tuon tuosta. Varsinkin seuraavan alaotsakkeen alla esille nostamani visuaaliset kikkailut sekä ensi viikolla käsittelyyn pääsevät asettelulliset seikat ottavat usein kuvan haltuunsa tällä tavalla.

Erilaiset pikkumotiivit toimivat myös yleensä yhdistävinä tekijöinä. Erityisesti kukkia näkyy vähän joka puolella Minekuran töissä, vaikka eniten ne dominoivatkin Saiyuki-franchisea, kuten viimeksi mainitsin. Seuraavissa esimerkeissä taas kiintopiste-elementtinä toimivat kukkasten sijaan kynttilät, kravatit, yhdenväriset kauluspaidat, samantyyliset muotivermeet ja… öö… tähtisadetikut? (Vai sormetko siellä sädehtivät?)

Esisarja Gaidenin pojat ovat vakavina…

…mutta emosarja Saiyukin pojilla on kivaa.

Saiyuki perustuu kiinalaiseen Journey to the West -kirjallisuusklassikkoon, jossa kuvankaunis munkki pyhäinvaeltaa kolmen youkai-kätyrinsä kanssa länteen pyhien tekstien perässä.

Muitakin tyypillisiä kiintopistemotiiveja toki löytyy, erityisesti aseet ja höyhenet toistuvat usein. Minekura käyttää tyypillisesti myös hahmojen ruhjeita ja veritahroja samalla tavalla. Tavallisesti juuri tämäntyyliset pikkumotiivit sitovat Minekuran tuotannossa yleisten kuvasarjojen yksittäisiä kuvia yhteen.

Lue lisää ”Kirsikankukkia ja dramaattista posetusta (osa 2/4)”
Kategoriat
Analyysi Hype Manga Taide ja tyyli

Kirsikankukkia ja dramaattista posetusta (osa 1/4)

 

 

Oheistaiteen hamstraaminen on aina kivaa, mutta harva mangaka on saanut aikaan yhtä paljon arttia kuin suuri suosikkini Kazuya Minekura. Tarjolla on niin röykkiöittäin silmäkarkkia, että olisi helppo kuvitella toiston jo imevän kaikki mehut kuvien tuijottelusta. Minekuran jälki on kuitenkin vuodesta toiseen säilynyt katsomisen arvoisena, sillä hänen arttinsa tuntuu jatkuvasti pursuavan niin uusia ideoita kuin vanhempien onnistunutta jalostamista. Toistoa esiintyy väistämättä materiaalin runsauden vuoksi, ja Minekuran tyyppipiirteet näkyvät selvästi kaikissa kuvissa, mutta mukana on mangakan ehtymättömän kokeilunhalun ja uskalluksen ansiosta aina jotain uutta ja katsomisen arvoista. Tunnelmallisesti mennään sarjojen välillä ja samankin sarjan kuvituksen kohdalla todella suloisesta reippaan hyväntuulisuuden kautta aina häiritsevän pelottaville ja sydäntäriipaisevan kauniille laitumille.

Käyn seuraavien viikkojen aikana lyhyehköissä ja kuvapainotteisissa postauksissa läpi sitä, miten Minekura käyttää artissaan erilaisia tyylikeinoja ja saa niiden avulla kuvituksensa pysymään tuoreena ja aina yhtä kuolattavana. Oheistaiteeksi lasken kaiken teoksiin liittyvän artin, joka ei ole osa sarjakuvamuotoista tarinankuljetusta.

Tulen kesän Desuconissa puhumaan Marja Heikkilän kanssa Minekuran tarinankerrontatrendeistä, joten jos kiinnostuit tekijästä niin tule ihmeessä seuraamaan ohjelmaamme lauantaina kello yhdeltä. Ohjelma sopii paitsi Minekurasta kiinnostuneille myös yleisemmin tarinankerronnasta ja sarjakuvakerronnasta kiinnostuneille.

Viemällä hiiren kuvan päälle näet listausta siinä käytetyistä Minekuralle tyypillisistä visuaalisista elementeistä. Kuvat saa klikkaamalla isommiksi.

Lue lisää ”Kirsikankukkia ja dramaattista posetusta (osa 1/4)”
Kategoriat
Ensivaikutelmat Manga

IT GETS BETTER!

Olen viime aikoina kuunnellut vanhoja ANNcast-jaksoja, joista eräässä keskustellaan arvostelemisesta. Jakso on sinänsä hyvin mielenkiintoinen ja kuuntelemisen arvoinen, mutta eniten huomioni kiinnittyi puhujien äärimmäisen negatiiviseen suhtautumiseen fandomin piirissä yleiseen puolustusrepliikkiin: IT GETS BETTER! Podcastissa tuskaillaan sitä, miten huono aloitus on jo itsessään suuri heikkous sarjassa, sillä viihteen on saatava yleisö mukaansa välittömästi; muuten se on epäonnistunut jo lähtökohdiltaan. Eihän kenelläkään ole tuntitolkulla aikaa ja kärsivällisyyttä tuhlata tuskaiseen huonouteen tai keskinkertaisuuteen, kun saman ajan voisi käyttää aktiviteettiin, josta saa jotain irti.

Näinhän se on; vahva aloitus on aina elintärkeä osa sarjaa. Lasken itse heikon alun aina suureksi miinukseksi, kun tarkastelen sarjan kokonaisarvoa, -rakennetta ja -viihdyttävyyttä. Negatiivinen asenne on ymmärrettävissä ihan kokemustasolla. Varmasti moni meistä on joskus ruvennut katsomaan tai lukemaan jotain minkä alku ei ole lainkaan vakuuttanut siinä uskossa, että se fanien lupausten mukaisesti paranee huomattavasti viimeistään keskivaiheille tultaessa. Sarja voi oikeasti parantua tai sitten koko homma saattaa päättyä fiaskoon kuten Scampilla, joka odotti koko Princess Tutun katsomisen ajan että se paranisi, eikä se lopulta hänen silmissään koskaan muuttunut paremmaksi, vaan jäi yhdeksi hänen suurimmista inhokeistaan.

Silti on mielestäni on aika kova asenne vain luovuttaa heti, kun joku väittää sarjan laadun paranevan myöhemmin. Omasta kokemuspiiristä löytyy useampia sarjoja, jotka ovat puhjenneet täyteen kukkaansa vasta reippaasti esittelyseikkailujen jälkeen ja jotka ovat todella nousseet suosikeiksi asti myöhemmin. Varsinkin mangan puolella kyse on monesti ihan rehellisestä laadun paranemisesta – mangaka ei vain osannut aluksi, mutta pääsi sitten paremmin jyvälle. Sekin vaikuttaa, että lukijoita kalastellaan sarjan alussa irrallisilla ja helposti lähestyttävillä pikkutarinoilla ja kunnollisten tarinakaarien pariin uskaltaudutaan vasta myöhemmin. Animen kanssa taas olen huomannut erilaisen trendin. Ne sarjat, jotka vaikuttavat alkavan aika keskinkertaisesti tai ihan kivasti, mutteivät tunnu mitenkään erikoisilta heti kättelyssä, tekevät sen välillä täysin tahallisesti. Katsojaa hämätään luulemaan, että kyseessä on tietynlainen sarja, mutta sitten panokset kovenevatkin ja sarja muuttaa kurssinsa paljon luultua kunnianhimoisemmille vesille.

Tässä ovat ilman sen kummempaa järjestystä top-5 IT GETS BETTER -mangani sekä bonuksena ilmiötä edustava live action -sarja. Joskus myöhemmin ehkä luvassa samaa settiä animeistakin.

Pahis-ekspositiota koska pahikset saavat aina hienoimmat shotit.

Lue lisää ”IT GETS BETTER!”
Kategoriat
Anime Avautuminen Hahmot Välipala

Kova kolmikko – kova kohtalo.

Mitä yhteistä näillä kolmella hahmolla on?

Eureka 7:n Eurekalle, Star Driverin Ivrognelle ja Madoka Magican Homuralle ei ryppyillä.

He ovat cooleja, mielenkiintoisia ja kaikin puolin päteviä ja vahvoja nuoria naisia, joilla on tilanne hanskassa ja naama pokerilla. Mystisiä toimijoita, joista päähenkilö ei oikein tahdo saada otetta, koska he liikkuvat yksin eivätkä paljasta tunteitaan. Sitten heille tärkeä henkilö onnistuu rikkomaan kuoren, jonka he ovat rakentaneet ympärilleen emotionaaliseksi suojakseen. Näin he voivat viettää loppusarjan itkeskelemällä ja odottamalla päähenkilöä pelastamaan.

Pussyfied.

Eikö sitä hahmonkehitystä ja tunnemaailman eheytymistä ihan oikeasti voi toteuttaa millään vähemmän alentavalla tavalla? Miksi heistä täytyy tehdä nyyhkiviä tyttösiä? Tekikö kukaan näistä kolmesta viimeisessä jaksossaan mitään muuta kuin vuodatti avuttomia kyyneleitä?

Eniten sattuu se, että kaikki he ovat ihan laadukkaista sarjoista ja hemmetin laadukkaita hahmoja ainakin ennen kuin jäävät nurkkaan vetistelemään.

;________________;