Loppukatsaus: Kevät 2012

2.10.2012 kello 22:11

Auttamattoman myöhässä, mutta eipähän jää kokonaan välistä. Itse asiassa suurin osa suomalaisista animeihmisistä sai kirjoituksensa kevään sarjoista ilmoille vasta uusimman Anime-lehden myötä, joten enpä ole heistä edes paljon jäljessä! Enkä toki ole koskaan ollut säntillisen ajankohtainen muutenkaan.

Kevään tärkeimmät palat, Sakamichi no Apollonin ja varsinkin Tsuritaman kerkesinkin jo käsitellä, mutta kevätkaudelta tuli katsottua aika paljon muutakin. Tässäpä linkkejä myös ensivaikutelmiin: 1, 2 ja 3. Huomaa, että innostustasoasteikko kuvastaa sitä, miten hypessä olen sarjasta ja millä intensiteetillä nautin sen katsomisesta, eikä niinkään sitä, miten hyvänä sitä pidän.

Heti kättelyssä katselulistalta putosivat odotetusti vaisu kauhukomediailu Dusk Maiden of Amnesia ja shounenhömpötys Medaka Box, joihin en ensikatsastusten jälkeen palannut enää lainkaan. Zetman olisi periaatteessa voinut kiinnostaa, mutta innon löytäminen kakkosjaksonkin katsomiseen oli työn ja tuskan takana, joten droppasin suosiolla. Lupaavalta vaikuttanut ääninäyttelyköörikään ei tuntunut saavan mitään aikaan. Eipähän tarvinnut lopulta kärsiä uutta Rainbowta, jollainen sarjasta kovasti uhkasi tulla. Hyoukastakaan en saanut kovin paljon irti ensimmäisten neljän jakson perusteella, mutta kepoisia mysteerejä selvittävän koulukerhon pariin saatan tulevaisuudessa vielä palata – jos ei muuten niin ihanan Pussukka-kunin vuoksi!

Saint Seiya Omega

Dropattu: 3/?? jaksoa
Innostustaso: laskenut pakkasen puolelle sitten ensivaikutelmien

Saint Seiya Omegaa yritin tosissani katsoa, mutta neljäs jakso ei vain lähtenyt pyörimään, sillä sarjan mitätön dramatisointi ja täysin puuttuva kunnianhimo vain masensivat liikaa. Esittelynä Saint Seiya -franchiseen Omega toimii valitettavan kehnosti, sillä aihetta ja hahmoja tuntemattomana en jaksanut kiinnostua ruudulla yhtään mistään. Pahinta onkin, että sarja ei tuntunut edes yrittävän saada minua kiinnostumaan tarinastaan, maailmastaan ja hahmoistaan. Se käyttää niin stereotyyppisiä ja yksinkertaisia kerronnan keinoja ja toistaa omia kaavojaan niin häpeilemättömästi, että jopa minä pystyin ennustamaan kaikki tulevat kohtaukset minuutteja etukäteen, vaikka yleensä en oikein tykkää spekuloida siitä, mitä sarjoissa tulee tapahtumaan. Edes valtavat fabukertoimet eivät nyt siis pelastaneet.

Eureka 7: AO

Oudon pojan mechaseikkailut eivät tee oikeutta alkuperäiselle sarjalle.

Dropattu: 5/24
Innostustaso: 1,5/5 (ensivaikutelmissa 3/5)

Uusi E7 ei vain tuntunut pääsevän liikkeelle. Tämä saattoi johtua joko tarinan sisäisestä hitaudesta tai ihan vain sarjan flegmaattisen oloisesta dramatisoinnista. Sinänsä parempaa katsottavaa sarja tuntuisi olevan kuin mikään noista edellä mainituista, sillä se on toteutettu ja rakennettu reippaasti huolellisemmin. Tämä kaikki on kuitenkin lähes  yhtä tyhjän kanssa, kun sarjasta puuttuu sisäinen into ja koukku. Se ei tunnu olevan edes itse kauhean kiinnostunut itsestään, vaan etenee ainakin alkuun tunnelöyhillä oletusasetuksilla.

Hymähdin myös pilkallisesti päähenkilön lapsuudenystävälle, joka korostaa alkuperäisen E7:n isointa ikävyyttä eli naishahmojen aktiivista tyttöistämistä – sekä alkuperäisen sarjan tunnekylmä nimihahmo Eureka että tämän epävakaa peilikuva Anemone aloittavat hyvin jänninä ja mielenkiintoisina hahmoina, mutta eheytyvät sitten kilteiksi ja onnellisiksi, mutta täysin särmättömiksi tytöiksi. AO taas heittää heti alkumetreillä päähenkilön virkaa toimittavan Ao-pojan suojelua kaipaavaksi love interestiksi pahan astman takia lähes toimintakyvyttömän kilttityttösen, jonka pienikin voimanponnistus tai emotionaalinen järkytys saa yskimään avuttomasti.

Tämä lähestymistapa jäi ärsyttämään, koska astmaatikkohahmo voisi olla äärimmäisen mielenkiintoinen lisä toimintasarjassa, jos raukka saisi sairaudesta huolimatta jonkinlaisen aktiivisen roolin. Tietysti lapsuudenystävän rooli on hyvinkin saattanut myöhemmissä jaksoissa vahvistua ja aktivoitua, mutta hahmon lähtökohdat saivat nyrpistelemään.

 

Lupin III: The Woman Called Fujiko Mine

Kaikki maailman aarteet ovat miehiä suloillaan manipuloivan mestarivarkaan ulottuvilla.

Jaksoja katsottu: 13/13
Innostustaso: 3/5 (ensivaikutelmissa 2,5/5)

Lupin III -tuoteperheen uudelleenlämmittely ei iskenyt aivan niin kovaa kuin jännittävyydessään muikea animaatiotyyli olisi antanut toivoa. Ensivaikutelmissanikin valittelemani turhan maskuliinisesti vinksahtanut voimatasapaino mistään hämmästymättömän mestarivaras Lupinin ja selvästi haavoittuvaisemman Fujikon välillä häiritsi loppuun asti. Nautinkin sarjasta eniten jaksoissa, joissa Lupin itse ei esiinny lainkaan. Sen sijaan Fujikon tasapainoisemmat ja siten mielenkiintoisemmat voimasuhteet Lupinin tulevien rikoskumppanien Goemonin ja Jigenin kanssa olivat paljon fiksumman tuntuista katsottavaa.

Sarjan suurin ongelma Lupinin ärsyttävyyden lisäksi on se, että finaaliseikkailut hajoavat joka suuntaan ja mopo karkaa tekijöiden lapasesta ja rysähtää seinään. Kirjaimellisesti pöllöpäiset antagonistit ja näiden fiksaatio Fujikoon, sekä seinän takaa katsojan naamaan viimeisten jaksojen aikana tuon tuosta läiskähtävät shokkipaljastukset vetävät koko tarinan aivan plörinäksi. Yksittäiset jakson pituiset pikkutarinat taas eivät usein lievästä herttaisuudestaan huolimatta jaksaneet juuri kiinnostaa, varsinkaan kun en juuri välitä veijaritarinoista.

Rakenteellisesti sarja siis jää jatkuvan päätarinansa kannalta sekavaksi ja muilta osiltaan turhan yhdentekeväksi. Missään nimessä en voi sarjaa huonoksi väittää, sillä tyyliratkaisut ja onnistunut ääninäyttelypuoli tekevät siitä käsikirjoituksen haahuilunkin keskellä aivan tarpeeksi nautittavan kokemuksen. Näin rohkeaa visuaalista kikkailua näkisin mieluusti useamminkin animessa.
Lue koko artikkeli »

Aiheet: Anime, Arvostelu  Tagit: , , , , , , , , , , Kommentteja: 0 »


R&A 2012: Perjantai 28.9. ja lauantai 29.9.

1.10.2012 kello 22:12

Aranan R&A-ohjelma 2012:

pe 21.9. King of Pigs
su 23.9. Keep the Lights On, Damsels in Distress
ma 24.9 Whore’s Glory
ti 25.9. A Royal Affair
ke 26.9. War Witch
pe 28.9. A Letter to Momo, Ace Attorney
la 29.9. Laurence Anyways
su 30.9. Love Rebels (en jaksanut Bio Rexin niskatuettomia tuoleja)

A Letter to Momo (Momo e no Tegami, Japani 2011)

Kirje Momolle on äärettömän herttainen ja yllättävän uskottava ja koskettavakin tarina uudelle paikkakunnalle isänsä kuoleman jälkeen muuttavan tyttösen sopeutumisvaikeuksista. Hirveän kivaa katsottavaa; hauska ja rento ja monella tapaa hirveän vaivaton leffa, joka ei vaadi katsojalta hirveästi omia ponnisteluja, mutta antaa sisällölliseen ennalta-arvattavuuteensa ja kunnianhimottomuuteensa nähden hyvin paljon katselukokemuksena.

Pidin erityisesti Momo-tytön ja tämän nuoren leskiäidin kanssakäymisistä, josta leffan tärkeimmät konfliktit kumpuavat. Heidän välilleen on rakennettu onnistuneen lämmin suhde, jota isän kuoleman aiheuttama suru ja siitä toipuminen on ymmärrettävästi vaurioittanut hieman. Kurittomat entiset jumalolennot taas tuovat tarinaan mukavan annoksen miellyttävän osuvaa ja raikkaan nenäkästäkin huumoria.

Tyylillisesti ja tunnelmallisesti leffa toi elävästi mieleen pari vuotta sitten R&A:n Finnkino-kilpailun voittaneen Summer Warsin. Kummatkin ovat seesteisiä, normaalia perhe-elämää fantastisilla/skifistisillä piirteillä ryydittäviä draamoja. Varsinkin yhteistyötä korostava kliimaksikoitos on hyvin saman tyyppinen ja nostaa tunnelman yhtä korkealle.

Hintansa väärti? Kaikin tavoin hirveän herttainen koko perheen leffa, jonka kaunista animaatiota katsoi mielellään ihan teatterissa asti.

Ace Attorney (Gyakuten saiban, Japani 2012)

Olin ensimmäisiä trailereita katsellessani melko skeptinen sen suhteen, toimisivatko mahdollisimman autenttisesti videopelin kampauksia kornisti jäljittelevät fabuhiukset ja muu hyperuskollisuus live action -leffassa. Japanilaiset tuntuvat useinkin pyrkimään mahdollisimman tarkkaan jäljittelyyn manga-, anime- ja peliperäisissä live action -leffoissa, mutta samalla karsiutuu helposti osa tuotoksen uskottavuudesta näytellyn elokuvan formaatin puitteissa. Joskus pilkuntarkka alkuperäisen designin seuraaminen antaa hahmoista aivan väärän kuvan, koska animedesignit toimivat eri tavalla kuin normaalit. Menisikö viimeiseen asti sliipattu Miles Edgeworth esimerkiksi istuntosaliin näyttäen siltä kuin olisi unohtanut kammata kuivashampoot hiuksistaan aamulla?

Yllätyin kuitenkin iloisesti, sillä pätkää katsoessa tönköt animekampaukset istuivat hulvattoman itseironisesti muun peleistä lainatun etenemislogiikan ja kuivahkon huumorin jatkoksi. Leffa ei yritäkään toimia täysin uskottavasti live action -leffana, vaan se esittelee ylpeänä pelijuuriaan niin rakastettavan pilke silmäkulmassa, ettei näitä elementtejä voi edes pitää teennäisinä. Samalla draama on kuitenkin sovitettu toimimaan valkokankaalla varsin esimerkillisesti ja tarina on muokattu ensimmäisen Ace Attorney -pelin oikeustapauksista liiat episodimaisuudet nätisti välttäväksi kokonaisuudeksi.

Kauniin teräväkärkisen ja alkuperäismateriaalilla ilkamoivan ihanuuden vastapainona leffan kanssa on myös tehty jonkin verran hyvin omituisia toteutusratkaisuja, jotka monesti eivät osu aivan maaliin. Ilmiselvimpinä heikkouksina mieleen jäivät pelien pirtsakan sidekick-tyttö Maya Feyn heikko rooli – hän on monesti mukana vain mukana olemisen vuoksi ja silloinkin murjottaa kajaaliensa alla – sekä etenkin pääantagonisti, syyttäjä von Karma. Pelottavan piinkovan ja viiltäväkatseisen mutta arvokkaan vanhan herran sijaan ruudulla pyörii tukeva ja mediaa nuoleskeleva mulkero, joka ei tuo kunnollista voittamattoman vastuksen tuntua ja jää lavakarismansa puolesta kauas onnistuneiden pääosien, Phoenix Wrightin ja Miles Edgeworthin taakse.

Hintansa väärti? Toteutuksen ajoittaisista epätasaisuuksista ja joistakin epäonnistuneista näyttelijävalinnoista huolimatta äärimmäisen kiva leffa, joka rakastaa lähdemateriaaliaan ja palvelee sen faneja ihailtavan pyyteettömästi unohtamatta kuitenkaan elokuvallisia ansioita.

Laurence Anyways (Kanada 2012)

Elokuva punoo yhteen opettaja-runoilija Laurencen sukupuolenvaihdospäätöksen ja tämän ja ohjaajavaimo Fredin myrskyisen rakkaustarinan varsin hyvin. Hahmot jäävät kuitenkin hieman etäisiksi, sillä ohjaaja-käsikirjoittaja, nuori lahjakkuus Xavier Dolan, tuntuu tekevän mielellään tulisia mutta sielultaan kylmiä tarinoita. Mukavan tiukan alkupuoliskon jälkeen eteneminenkin jää haparoimaan tyhjäkäynnillä liian pitkiksi hetkiksi, eikä kerronta ole aina tarpeeksi selkeää.

Kunnianhimoa löytyy vähän liiankin paljon. Aggressivinen ohjaus, sävähdyttävät musiikkivalinnat, räiskähtelevä tyylitaju, ajoittaiset ja päälleliimatun oloiset taidehomoilut ja hektinen dialogi eivät kaikki oikein mahdu samaan pätkään, mikä tekee leffasta tyylillisesti turhan raskaan ja hajanaisen.  Toisaalta varsinkin monet huippuhetket on saatu elävöitettyä esimerkillisen voimakkaasti ja vaikuttavasti juuri tämän määrätietoisen aggressiivisuuden ansiosta.

Hintansa väärti? En kadu että katsoin, mutta Dolanin leffat olisivat nautittavimpia, jos hän osaisi hieman rajoittaa ylitsepursuavaa taiteellista näkemystään koherentimmiksi kokonaisuuksiksi.

——————–

Tällainen setti siis tänä vuonna – hyvin erityyppisiä leffoja sattui haaviin, ja kaikki sysihuonoa ja umpitylsää King of Pigsiä lukuun ottamatta maistuivat aika muikeasti. Tämän kierroksen ehdottomat tähdet olivat A Royal Affair ja Ace Attorney. Livebloggaaminen ei onnistunut valitettavasti ihan nätisti, kun vapaa-aika ja jaksaminen jäivät melko vähille töiden ja opiskelujuttujen (ja tietysti leffojen) takia, mutta tulipahan tehtyä, kun  itse tykästyin tähän muotoon enemmän kuin pelkkään loppukoontiin. Nyt sitten vain odottelemaan ensi syksyn leffafestareita!

Aiheet: Anime, Länsiviihde, Tapahtumat  Tagit: , , Kommentteja: 0 »



 

Tämä blogi pyörii WordPressin voimalla. Amaryllis-teema © Anda 2009. RSS: kirjoitukset / kommentit.