Kevään 2012 ensivaikutelmia: Space Brothers, Zetman, Saint Seiya ja Legend of Korra

6.4.2012 kello 15:59

Space Brothers

Lapsenakin pikkuveli tuntui aina olevan askeleen edellä.

Jaksoja katsottu: 1/??

Avaruusbroidit innosti ennakkoon vähän hiljaisesti, mutta katsottuani ensimmäisen jakson huomasin pitäväni sarjan rakentamasta veljesdraamasta varsin paljon. Lämpimät ja avoimet fiilikset jättänyt jakso sai sarjan tuntumaan sisarussuhteiden ja nuoruudenunelmien toteuttamisen kanssa painiviin aikuisiin keskittyvän aiheensa puolesta suorastaan klassiselta noitaminA-sarjalta.

Space Brothers ei vaikuta erityisen voimakasta katselukokemusta havittelevalta eeppisyyksiin pyrkivältä sarjalta, vaan se näyttäisi luottavan pikemminkin realistisen samaistumisen kautta jälkensä katsojien sydämeen jättävään lähestymistapaan. Hahmojen tunteet ja kokemukset eivät ole tai edes yritä olla millään tavalla elämää suurempia, vaan juuri elämän kokoisia. Monet nettikommentoijat ovat jo maininneet, miten omakohtaiseksi ovat kokeneet sarjan asetelman – oli kyseessä sitten astronautiksi haluaminen, lapsuuden unelmien toteutumatta jäämisen katuminen, lämpimät ja tärkeät sisarussuhteet tai se pieni kirvelevä tunne, kun itselle tärkeä henkilö on onnistunut jossain, mikä on itseltä jäänyt toteutumatta. Space Brothersin suurin vahvuus onkin sen äärimmäinen samaistuttavuus – sarjan alku lähtee käsittelemään sellaisia inhimillisiä tilanteita ja tunteita, jotka ovat suunnilleen jokaiselle meistä tuttuja.

Nautin erityisesti siitä, miten hienovarainen konflikti arjessa periaatteessa kohtuullisen onnistuneen, mutta kaikessa pikkuveli Hibitosta vähän jälkeen jäävän Mutton ja tämän veljen välille rakennetaan. Veljekset ovat aidosti läheisiä, eikä Muttoa kuvata katkerana pikkuveljelle, vaan pikemminkin hän on tyytyväinen tuoreen astronautin menestyksestä. Silti se, ettei hän itse ole saanut aikaiseksi edes lähteä yrittämään lapsuuden haaveiden toteuttamista, on jäänyt selvästi kalvamaan häntä. Jään ehdottomasti odottamaan innolla, miten veljesten suhde tulee kehittymään sarjan edetessä. En kuitenkaan odota mitään erityisen räjäyttävää oikeastaan millään tasolla, eikä sellainen kehitys edes todennäköisesti sopisi sarjan tyylin, vaikka yleensä etsin vähän voimakkaamman tasoista settiä kuin mitä tämä läpeensä tykättävä ja miellyttävä sarja lupailee.

Innostustaso: 4,5/5

Zetman

Jaksoja katsottu: 1/13

Tyylillisesti tämä pamaus tuo mieleen Madhousen Marvel-yhteistyöt, jotka jaksoivat innostaa vain niin kauan, kun ainutkaan jakso ei ollut kerennyt airata. Synkeää, vähän retrohenkistä meininkiä näyttäisi olevan luvassa supersankaritarinoille tyypilliseen tapaan, mutta tällä kertaa vaikuttaa vähän jopa siltä, ettei Zetamies välttämättä ole ihan täydellistä ajanhukkaa. Ensimmäinen jakso ei sinänsä ole missään nimessä fiksun käsikirjoituksen riemuvoitto, ja onkin saanut paljon bashausta premissin hölmöydestä. Itsekin lähestyn vähän varoen, koska jakson epähienovaraisuus ja pölhö epäoikeudenmukaisten yhteiskunta-asetelmien kärjistäminen tuovatkin uhkaavasti mieleen erään Rainbow-nuorisovankiladraaman, josta olin eräänä keväänä hyvin innostunut, mutta joka överitti itsensä suohon hyvin nopeasti. Alkujakso on kuitenkin selkeästi vasta prologi, ja vasta kakkosjaksossa päästään ilmeisesti oikeasti kiinni sarjan lihasisältöön, joten todennäköisesti kokeilen sen verran vielä ainakin. Sekin auttaa, että ysärihenkisen synkkäfabu hahmosuunnittelu on varsin jees.

En erityisemmin lämmennyt epäuskottavan naiiville ja käsitteiden kanssa hukassa olevalle päähenkilö Jinille. Jos pojasta huolta pitänyt pappa on kerran kasvattanut ja opettanut tätä ja he ovat eläneet kodittomina, niin miten ihmeessä pöhelö ei ole koskaan kuullutkaan itkemisen tai kuolemisen konsepteista? En ole erityisen toiveikas seuraavassa jaksossa lupaillun Jinin aikuisversionkaan suhteen, koska hahmo näyttää huolestuttavia merkkejä perinteisen synkän, mutta oikeamielisen sankarin kuivaakin kuivempaan stereotyyppiin jumittumisesta. Sen sijaan Jinin ja papan kuoltua tämän hoiviinsa ottavan kiltin iltatytön suhteesta pidin, sillä vaikka kyseinen kuvio on nähnyt parhaat päivänsä, on toteutus onnistunut tässä kohtaa ihan suloisesti.

Ääninäyttelypuolikin antaisi aihetta kokeilla pitemmälle, sillä pääosissa on luvassa ihania Kana Hanazawaa, Daisuke Namikawaa ja Mamoru Miyanoa, kunhan ensimmäisen jakson lapsikolmikko pääsee ensi jaksossa kasvamaan. Kaikki mainitut seiyuut ovat paitsi isoja ja taidoiltaan tunnustettuja nimiä, myös sellaisia heppuja, joiden tyyli tehdä äänirooleja kiinnostaa minua ihan erityisesti, sillä heiltä on saatu aina välillä hyvinkin tuoretta tuulahdusta ja omaperäistä tulkintaa, ja vähintäänkin heiltä uskaltaa odottaa perushyviä suorituksia. Tämän sarjan puitteissa en oikein usko, että kukaan heistä pääsee kunnolla loistamaan, sillä ennustelen, ettei hahmojen elävöitys tule olemaan aivan Zetmanin vahvimpia puolia. Se tulee todennäköisesti luottamaan pitkälti tuttuihin ja turvallisiin prototyyppeihin samaan tyyliin kuin se pahuksen Rainbowkin.

Innostustaso: 2/5

Saint Seiya Omega

Jaksoja katsottu: 1/??

Siinä vaiheessa, kun sarja kertoo glitterhaarniskoiduista taikapoikasankareista, siinä yksinkertaisesti täytyy olla jotain katsomisen arvoista. Tässä kasarishounenklassikon maineeseen jääneen Saint Seiya -franchisen uudelleenlämmittelyssä toki onkin. Se oikein tirisee FABULOUSSIA kuin taikinaa odottava kuuma ja rasvattu lettupannu. Kaikki kimaltaa, kirkkaan väriset hiukset lentävät ympäriinsä nuotioliekkien tavoin ja visuaalisesti komean Casshern SINSin hahmosuunnittelijan ihanat neoretrodesignit hellivät silmää kasaritökeröydessäänkin, vaikkeivät missään nimessä ole ollenkaan yhtä vaikuttavia ja kauniita kuin Casshern SINSin designit. Sarja on kerrassaan niin fabu, että haluaisin pitää siitä.

Valitettavasti mainittu fabusäkenöinti tuntuu olevan yksinomaan sisäsyntyistä, sillä ensimmäisen jakson tapahtumat tai hahmojen aktiivinen toiminta eivät itsessään anna sarjalle mitään syytä olla hieno ja kimaltava. Kaikki, mitä jaksossa tapahtuu, on suorastaan kivuliaan ennalta-arvattavaa, ponnetonta ja tylsää. Hahmot ovat äärimmäisen tasapaksuja ja pliisuja, eivätkä anna mitään sympattavaa ainakaan tällaiselle uudelle katsojalle. Pääpojun saint-supervoimien herääminenkin on suorastaan haukotuttava hetki. Zetmanissa supersankarivoimien herääminen rakkaan ollessa vaarassa ei ole niitä parhaita sisäisten voimien löytämisen hetkiä, mutta päähenkilöpojan ja pelastettavan neidin välille on sentään jaksettu rakentaa jokseenkin lämmittävä suhde, joka teki Jin-pojan muuntautumisen supervoimilla varustetuksi Zetmaniksi uskottavaksi. Saint Seiyassa taas päähenkilöpojan ja pelastettavan Athena-neidon välille on yritetty muodostaa sidettä vain hyvin laiskasti, joten saintiksi muuttuminen tämän suhteen inspiroimana ei tehnyt mitään vaikutusta.

Tuntuu siis siltä, että Saint Seiya Omegassa ei ole yhtään mitään muuta katsottavaa kuin sen valtavat fabukertoimet. Olenkin aika kahden vaiheilla siitä, jaksanko koskaan tarttua kakkosjaksoon. Periaatteessa haluaisin, mutta toisaalta en koe sarjan antaneen siihen mitään muuta syytä. Melkein veikkaisin, että kun tällä kaudella on muutakin nähtävää, tulee tämä pala unohtumaan aika nopeasti.

Toisaalta pääpoitsulla on punainen takatukka. :/

Innostustaso: 1,5/5

Legend of Korra

Jaksoja katsottu: 2/26

Avatar the Last Airbender oli minulle kirjaimellisesti rakkautta ensi silmäyksellä, ja sarjan loppuun asti laadukkaana, älykkäänä ja tuoreena säilynyt toteutus nostatti katsoessa fiiliksiä  aivan luvattoman korkeille tasoille. Odotukset jatko-osa Legend of Korraa kohtaan ovat siis luonnollisesti olleet aivan pilvissä. Animeahan sarja ei missään nimessä ole, vaikka animetyylin vaikutus sen hahmoihin, ulkonäköön ja maailmaan onkin ilmeinen. Kyseessä on silti itselleni niin tärkeä tapaus, että pakkohan tuota on täälläkin vähän hehkuttaa, sillä Korran alkujaksot lupailevat suuria.

Olennainen haaste hyvälle jatko-osalle on tasapainon löytäminen tuoteperheen vanhojen ja rakastettujen piirteiden säilyttämisen ja uusien elementtien lisäämisen välillä, jottei jatko-osa jäisi pelkäksi alkuperäisen toistamiseksi. Tässä suhteessa Korra vaikuttaa pärjäävän hienosti. Edellisen sarjan fanittajan mieltä toisaalta lämmittää nähdä jatko-osassa ne komeat taistelu- ja toimintakoreografiat, jotka alun perin houkuttelivat esimerkiksi allekirjoittaneen sarjaa katsomaan. Animaatiotyyli ja hahmosuunnittelupuoli näyttävät kypsyneen hieman edellisestä sarjasta, mutta parempaan ja yhä samanhenkiseen suuntaan. Sarja on kauniiden musiikkiensa ja miellyttävän visuaalisen ilmeensä puolesta välittömästi tunnistettavissa samaksi jatkumoksi edeltäjänsä kanssa. Myös hahmojen näppärä käsittely, voimakas maailmanrakennus sekä huumorin ja vakavan sisällön harmoninen, täydellisellä tavalla viihdyttävä suhde ovat periytyneet suoraan Avatar the Last Airbenderin tyylistä.

Toisaalta sisällöllisesti Legend of Korra lähtee välittömästi hakemaan aivan uusia suuntia. Alkuperäiseen Avatar -sarjaan on otettu fiksusti ja selkeän tietoisesti päälle 70 vuoden verran ajallista etäisyyttä, jotta saadaan areenalle täysin uudet hahmot ja ongelmat. Edellisen sarjan pääkonflikti oli maailmanherruutta havittelevan tulikansan ja sen alistamien muiden kansojen välillä. Legend of Korrassa puolestaan maailma on edennyt pisteeseen, jossa tulikansa ei enää erotu epäedukseen natsiluihuistupana, vaan konfliktia pedataan pikemminkin elementtien hallintaan kykenevien taitajien ja tavallisen jästiväen välille. Fokus tuntuisi muutenkin siirtyneen suuresta fantasiaseikkailusta yhteiskunnallisempaan ja jollain tapaa kypsempään näkökulmaan. Vanhan Avatarin kohdeyleisön vanheneminen on siis otettu huomioon ihastuttavan tarkkanäköisesti.

Kaikki puitteet ovat siis valmiina upealle sarjalle, jolla on maailmaa laajentavan asenteensa ja helpon lähestyttävyytensä ansiosta annettavaa sekä uusille että vanhoille  faneille.  Legend of Korra näyttää päättäneen hyvin määrätietoisesti olevansa kaikin puolin laadukasta, fiksua ja nättiä viihdettä. Nähtäväksi jääkin enää, pystyykö uusi hahmokaarti nousemaan vanhan sarjan pääporukan varjosta. Korran päähenkilökopla esitetään selkeästi vanhemman oloisena kuin edellisen sarjan nimihahmo Aangin seurue, ja pidän hiotummista hahmodesigneista enemmän kuin vanhasta tyylistä, mutta Avatarin viehätys on aina perustunut loppupeleissä priimatason hahmotyöskentelyyn. Hauska ja sympattava pääseurue kantoi ensimmäistä sarjaa vielä enemmän kuin selkeä ja tehokas maailmanrakennus, ja päähenkilöporukkaan oli mahdotonta olla kiintymättä syvästi. Korran täysin uudella hahmokaartilla on siis isot saappaat täytettävänään.

Innostustaso: 5/5

Avainsanat: , , , , , ,

Aiheet: Anime, Ensivaikutelmat  Tagit: , , , , , , RSS 2.0

« »


7 kommenttia

  1. Pieniihminen

    Toi Space brothers jotenkin houkuttelee mua :/
    Tykkään veljesdraamoista(ainut syy miksi luen vieläkin erästä Naruto-nimistä sarja…), joten mistä katselet näitä sarjoja, alkaisin mielelläni seuraamaan?
    Korraakin odotan, sen verran minäkin tykkäsin Avatarista. Luulin sitä joksikin pokemon-mutaatioksi, mutta sitten olin pari viikkoa kipeänä ja katselin jaksot pikkuveljen kanssa.

    Ja päädyin koukuttumaan!
    Olet tosin hahmojutussa täysin oikeassa, edelliset hahmot olivat mielestäni ihanat! (Olen vähäsen heikkona angstipoikiiin…. Ja tulityttöihin, joten sopi minulle!)
    Toivotaan siis että hahmot ovat taas yhtä laadukkaita :D

  2. Maaria

    Tulin vaan brofistaamaan siitä hyvästä että olet katsonut AtlAa ja Korraa. *brofist*

    Itsehän olen aivan täpinöissäni kun tiedän että vaikka perinteinen 2D-animaatio on viittä vaille kuollut taidemuoto lännessä, tällainen sarja on silti onnistuttu tuottamaan ja vieläpä laadukkaan käsikirjoituksen kera. Ah onnea!

    PS. tuon trailerin nopeutettu ääniraita on melko hilpeä :-D

  3. Arana

    Jee, brofistit teille molemmille! *brofist*

    Pieniihminen: Space Bros näkyy kivasti Crunchyrollista.

    On aika surullista, että monilta jää hieno sarja kokematta ennakkoasenteiden vuoksi, koska tuo Avatar on käsittääkseni hämännyt aika monia. Tiedän esimerkiksi parikin ihmistä, jotka kieltäytyvät katsomasta sitä ihan siitä syystä, että sarja näyttää liikaa animelta. D:

    Fuuuu mitä tulee Korrasta ilman angstipoika-Zukoa? Korran angstitulentaitajavastine ei tähän mennessä ole ollenkaan yhtä moe. :–D

    Maaria: Ihan samaa mieltä. Olisiko liikaa toivottu, että Avatarin suosio herättelisi länkkärifirmoja huomaamaan, että perinteisellä animaatiolla toteutetuille fiksuille tarinoille on vielä kysyntää?

    Nopeutettu trailerin soitto ja yhtäkkiä dramaattinen Avatar-biitti sirkusmusaa mitä tämä on minä en edes. :D

  4. Wolf

    Liityn brofistiin nyt kyllä, Korra herättää mussa niin paljon tunteita, etten kykene edes sanomaan siitä mitään, itken ja inisen vaan.

    Se animaation taso ja ne hahmot, sydämeni kestä. Toki odotukset on niin korkealla, että epäonnistuminen on todennäköistä (koska AtLA nyt on varmaan parasta länsimaista tv-animaatiota ikinä), mutta toistaiseksi en edes yritä pysyä housuissani.

  5. Arana

    Avatar-brofistiin ei voi koskaan osallistua liian monta nyrkkiä!

    Itse meinaan kanssa hehkuttaa täydellä flamella, kunnes sarja antaa muuhun aihetta. Ei se alkuperäinenkään ydinjoukkue aivan alkujaksoissa mitenkään polttavasti innostanut, vaan tarvitsi vähän aikaa ja tilaa tehdä juttuaan että vakuutuin täysin.

  6. Missing Link » Arkisto » Loppukatsaus: Kevät 2012

    […] kevätkaudelta tuli katsottua aika paljon muutakin. Tässäpä linkkejä myös ensivaikutelmiin: 1, 2 ja 3. Huomaa, että innostustasoasteikko kuvastaa sitä, miten hypessä olen sarjasta ja millä […]

  7. Missing Link » Arkisto » Loppukatsaus: Kesä 2012 (2/2) ja muuta katsottua

    […] katsottu: 38/?? (jatkuu) Innostustaso: 3/5 (ensivaikutelmissa 4,5/5, myöhemmin […]

Kommentoi tätä kirjoitusta



 

Tämä blogi pyörii WordPressin voimalla. Amaryllis-teema © Anda 2009. RSS: kirjoitukset / kommentit.