Vallankumouksellinen tyttö vs. galaktinen nättipoika vs. kohtalokas kristalliprinsessa osa 9: Taustamusiikit

8.12.2012 kello 20:28

Osa 0: Esittely – Osa 1: Sankarit – Osa 2: Neidot pulassa – Osa 3: Pahikset – Osa 4: Kolmiodraamat – Osa 5: Maskotit – Osa 6: Hahmot tarinassa – Osa 7: Ääninäyttely – Osa 8: Insert-kappaleet

Utenassa pianonsoitto on tärkeä osa Mikin hahmoa.

Taustamusiikit ovat olennainen osa sarjan kuin sarjan tunnelmanrakennusta. Tässä tarkastelen vain tapahtumien taustalle tunteita ja fiiliksiä herättämään upotettuja instrumentaalikappaleita, kun taas lyriikalliset kappaleet olen käsitellyt jo aiemmin niiden selkeästi instrumentaalitaustoista erottuvien piirteiden vuoksi. Revolutionary Girl Utena, Star Driver ja Mawaru Penguindrum sisältävät kukin niin kepeitä taustapimputuksia kuin tiiviin ahdistavia tunnelmapätkiäkin varsin monipuolisesti. Kullakin sarjalla on kuitenkin mielestäni selkeästi omat vahvuutensa musiikinkäytössä.

Taustakappaleita arvioitaessa on otettava huomioon niiden voima itsenäisinä kappaleina, mutta mielestäni vielä tärkeämpää on niiden tehokas käyttö itse sarjan kontekstissa. Niitä kun ei niinkään sävelletä itsenäisiksi otuksiksi, vaan pikemminkin toteuttamaan tietty tunnelmanluonnin funktio tuotannossa. Tämän takia olen sekä katsonut kustakin sarjasta jaksoja nimenomaan musiikkivinkkelistä että kuunnellut kappaleita yksittäin.

Utenan teema Overture (OST 1, raita 1) havainnollistaa sarjan taustamusiikkiskaalaa äärimmäisen hyvin monipuolisuutensa ansiosta. Kappale rakentaa koko sarjan tunnekuviot itseensä sisällyttävän draaman kaaren. Se alkaa herkkänä, mutta pahaenteisenä, koko ajan hieman kasvavana sävelenä, joka ponnahtaa positiivissävyisen eeppiseksi jylyksi ensimmäisen siirtymän aikaan. Toisen siirtymän kohdalla kappale muuntautuu edelleen kiihkeän kohtalokkaaksi taistelupauhuksi ja lopulta klimaattisen voimakkaaksi voitonriemuksi.

Utenan taustamusiikit on sovitettu korostamaan Ohtorin kampuksen suureellisen eleganttia tunnelmaa. Valtaosassa kappaleista on jotain elämää suurempaa ja eeppisyyksiä tavoittelevaa. Sarjan musiikkiohjaus onkin suoritettu raudanlujalla otteella – katsoessa kannattaa kiinnittää huomiota erityisesti kappaleiden usein äkillisiin mutta aina hallittuihin vaihtoihin tilanteen, tunnelman ja hahmojen emootioiden muuttuessa. Musiikkia ei myöskään koskaan pyöritetä turhaan, vaan sillä on aina jotain sanottavaa hahmoista. Neutraaleissa tilanteissa taustalla ei siis useimmiten soiteta mitään.

Kappaleet ilmaisevat mielestäni ennen kaikkea sarjan hahmojen tunteita, joita ne tuovat esiin joka kohtauksessa tarkasti ja kauniisti. Jokainen kappale suorastaan huokuu tukahdutettuja tuntemuksia, joiden kanssa hahmot painivat. Milloin taustalla kuuluu kärsimätön, mutta täynnä taisteluhenkeä pauhaava To the Battle Castle (OST 2-17), milloin taas hahmojen synkimmät salaisuudet vetävät näitä vääjäämättömästi kohti helvettiä Confession Elevator – Daydreaming Troublesome Insectsin (OST 2-21) tahdissa. Sydämeen alkaa koskea jo riipaisevan yksinäisen Pessimism-kappaleen (OST 3-8) ensisävelten kohdalla, kun taas Jab Up Beauty (OST 1-7) saa mielen täyttymään reippaasta itsevarmuudesta. Utenan taustamusiikin paras puoli onkin sen ilmaisevuus ja sarjan hahmokeskisyyttä korostava fiilis. Kappaleet ovat enemmän musiikin muotoon mallinnettuja tunteita kuin pelkkää tunnelmankuvausta.

Raidat ovat yleispiirteiltään erittäin voimakkaita juuri suuren tunnelatauksensa takia. Sarjan soundtrackit muodostavat jännän ja erittäin hyvin yhteen sointuvan yhdistelmän itsevarmaa mahtipontisuutta (Scarlet of the Campus, OST 1-5) ja lasista herkkyyttä (Evergreen Memory, OST 3-5). Suureellisuudesta ja dramaattisuudesta huolimatta monista raidoista kuuluu paatoksen taustalta myös pieni itseironian sointu (She’s Elegant, OST 1-9) – ja muutamassa tapauksessa koko kappale saattaa olla yhtä ylivedetyn melodraamaattisen elämäntuskan riemusointia (Her Tragedy, OST 1-10). Paatoksellisuutta on tasoitettu myös silloin tällöin pirteän kevyillä ja leikkimielisesti sävyttyneillä kappaleilla (Panorama Of the Full Bloom, OST 2-12). Tällaiset raidat sekä joidenkin etenkin Himemiyaan keskittyvän raitojen hillitty surumielisyys pitävät Utenan taustamusiikit kuitenkin maan päällä ja estävät niitä paisumaan yltiödramaattisiksi. Kaikkiaan sarjan taustamusiikkikavalkadi on kiitettävän monipuolinen.

Sanotaan, että taustamusiikit ovat onnistuneet täyttämään tehtävänsä hyvin, jos niiden olemassaoloon ei kiinnitä huomiota teosta katsoessa. Tämä pätee myös Star Driverin kohdalla – sen taustat toimivat hyvin, mutta tuntuvat melko matalan profiilin musiikilta niin sävellyksinä kuin käyttönsä kannalta. Kappaleet ovat jossain määrin suureellisia, mutta niissä ei ole yhtä paljon persoonaa kuin Utenan taustamusiikeissa, eivätkä ne tunnu hahmojen kannalta erityisen henkilökohtaisilta. Lopputulos ei ole yhtä mieleenpainuva kuin Utenan kohdalla, vaikka sinänsä molemmissa sarjoissa havitellaan elämää suurempaa meininkiä.

Star Driverin yleistunnelman tavoin musiikeissakin positiivisuus korostuu enemmän kuin ahdistavuus. Sarjassa pirteät ja leikkisät raidat saavat enemmän tilaa kuin vakavammat kappaleet. Jousivoittoiset taustamusiikit ovat usein positiivisen mahtipontisia tai humoristisen veikeitä. Ilomieliset kappaleet toimivat mielestäni melko hyvin, vaikka ne toistavatkin itseään vähän turhan paljon. Ahdistavammat sävelet ovat melko tyypillisiä ja maltillisia, mutta ajavat asemansa ja ovat varsinkin erikseen kuunneltuina melko voimakkaitakin. Niistä suosikkini hyvin painavasävyinen ja levottomuutta herättävä Truth (OST 2-17).

Sarja laskeekin suurimman osan musiikillisesta draamankuljetuksestaan mielenkiintoisesti hassutteluraitojen varaan. Star Driverin musiikinkäytössä pidän huomionarvoisimpana seikkana sitä, että sarjassa soi leikittelevä musiikki usein sisällöllisesti synkeäsävyisempienkin kohtauksienkin taustalla. Tämä ensinnäkin puskuroi liikaa vakavuutta, mikä toimii siinä mielessä erittäin hyvin, että sarja pyrkii pitämään kielen koko ajan hieman poskessa ja korostaa jatkuvasti positiivista maailmankatsomustaan. Toisekseen vakavan sisällön ja kevyen musiikin epätyypillinen yhteispeli muodostaa jännittävän dissonanssin, joka saa sarjan yleisfiiliksen erottumaan animemassasta varsin näppärästi. Erityisen vaikuttavaksi en silti voi Star Driverin taustamusiikkeja kehua, mikä on sääli, kun sarjan lyriikallinen musiikki on erittäin kovaa tavaraa.

Penguindrumissa taustamusiikkien yleissävy on selvästi vakavampi ja melankolisempi kuin Star Driverissa. Taustamusiikit toistavat heleän kauniita pianokappaleita. Hassumpiakin raitoja toki löytyy, mutta mielestäni Penguindrumin kepeämmissäkin kappaleissa on yleensä mukana hieman jännitettä lisäävää raskautta, hyvänä esimerkkinä humoristinen, mutta pohjavireeltään jopa hieman ahdistavalla tavalla hektinen Penguin Mission (OST 1-5). Penguindrum harrastaa myös jopa hieman Utenankin tahallisen ylilyötyjä raitoja härskimpää musiikkirölläystä (Here Comes Sexy, OST 1-6). Toisaalta sinänsä vakavahenkisemmissäkin sävellyksissä on monesti itseironisia piirteitä (Kizuna.Kanba, OST 2-1).

Kutsuin ensivaikutelmissani sarjan musiikin käyttöä hallitulla tavalla oikuttelevaksi, mikä on edelleen mielestäni varsin hyvä tiivistys aiheesta. Penguindrumin musiikkimaailman huomaa sarjaa katsoessaan selvästi, sillä tapahtumien taustalla soivat kappaleet eivät koskaan ole sävyltään tai rytmiltään aivan sitä mitä niiden odottaisi olevan. OST:t kokonaisuudessaan ovat hyvin erottuvia ja hieman outoja tapauksia, mitä korostaa myös monesta raidasta huokuva itseironia. Erikoisuudestaan huolimatta kappaleet sointuvat kohtauksiinsa aina erittäin onnistuneesti.

Penguindrumin musiikinkäyttö on sikäli melko erilaista kuin Utenassa, että sillä tunnutaan kuvastavan enemmän kohtauksen tunnelmaa kuin hahmojen henkilökohtaisia tunteita. Taustalla pyörii lähes koko ajan jokin melko pehmeä, tapahtumia hieman kehystävä ja korostava kappale. Jos kohtauksessa ei soikaan varsinaista musiikkia, niin sen äänimaailmaa koristaa yleensä vähintään kellon tikitys tai lintujen sirkutus.

OST:t sisältävät suuren määrän kauniin surumielisiä, pianovoittoisia ja jokseenkin toisiaan muistuttavia kappaleita, joista malliesimerkkinä mainittakoon ylle upotetun videon Children of Fate (OST 1-1). Sarjan taustamusiikkien ehdottomasti voimakkaimpia ja hienoimpia esityksiä ovat kuitenkin ne upean ahdistavat kappaleet, kuten Labyrinth of Coral (OST 1-7), Mou hitotsu no sekai. Yochou (OST 3-1) sekä Destructive God Another World (OST 5-11). Ne myös saavuttavat ainakin itseltäni kaikkein voimakkaimmat reaktiot soidessaan sarjassa, sillä kylmät väreet valtaavat kropan välittömästi jo ensi sävelten aikana.

Kukin sarjoista onnistuu siis varsin hyvin taustamusiikkipuolella, ja ne hyödyntävät musiikkejaan jokseenkin eri tavoin. Star Driver kalpenee jälleen kerran melko selvästi kahden kilpailijansa rinnalla. Sekä Utenan että Penguindrumin musiikit erottuvat niin komeasti taustamusiikkien massasta, että Star Driverin varsin kelvollinen OST jää niiden rinnalla melko vaatimattomaksi tapaukseksi.

Utenan taustamusiikeista löytyvät voimakkaimmat tunteet ja soundit, mutta Penguindrumin täyteläisen kuuloinen taustamusiikkivalikoima tarjoilee erityisen kekseliästä ja ihanan erikoista musiikinkäyttöä. Jälkimmäisen soundtrackit kuitenkin toistavat itseään ehkä hieman liikaa, joten kruunu menee ehkä nipin napin Utenalle, joka loistaa varsinkin terävällä musiikkiohjauksellaan. Jännänä lisähuomiona kummassakin sarjassa soi useita lyriikatonta hyminää sisältäviä kappaleita, jotka osaltaan lisäävät musiikkien erottuvuutta ja volyymiä.

Avainsanat: , ,

Aiheet: Analyysi, Anime, Musiikki, Vertailu  Tagit: , , RSS 2.0

« »


Ei kommentteja

Ei kommentteja.

Kommentoi tätä kirjoitusta



 

Tämä blogi pyörii WordPressin voimalla. Amaryllis-teema © Anda 2009. RSS: kirjoitukset / kommentit.