Syksyn 2012 satoa: Sakurasou ja From the New World

6.4.2013 kello 09:42

Sakurasou no Pet na kanojo

Sakurasou ensemble

Sakurasou-asuntolan sekalainen sakki tavoittelee unelmiaan ja setvii ihmissuhteitaan.

Sakurasou on melko kaukana normaalisti kiinnostusalueelleni ulottuvista sarjoista. Ennakko-odotukseni, joiden mukaan sarja olisi ihan peruskivaookoo hajuton ja mauton romanttinen derppailukomedia, osoittautuivat kuitenkin täysin vääriksi. Kaikkien odotusten vastaisesti päädyin juhlimaan Sakurasouta yhtenä virkistävimmistä ja ihanimmista sarjoista pitkään aikaan. Harvoin tulee vastaan yhtä miellyttävää ja suloista tarinaa, jonka kouludraamaan saan uppouduttua täysin.

Olin pelännyt joutuvani irvistelemään Sakurasou-opiskelija-asuntolan friikkien keskelle kohtalon oikusta joutuvan peruspoika Soratan munattomuudelle ja tämän vastuulle päätyvän mangakanuraansa aloittelevan taiteilijanero Mashiron ylilyödylle uusavuttomuudelle. Sorata kuitenkin löytää oman intohimonsa sarjan edetessä ja kasvaa sitä kautta ihmisenä ja hahmona. Kieltämättä melko epäuskottavan autistinen mutta silti aika ihana Mashiro puolestaan alkaa saada kontaktia ja inhimillisempiä piirteitä aiemmin pelkästään taiteen ympärillä pyörineeseen elämäänsä. Molemmat päähenkilöt saavat osakseen järkevää ja sympaattista hahmonkehitystä.

Hahmojen ilmeisiin ja muuhunkin ilmaisevuuteen on selkeästi kiinnitetty erityistä huomiota, minkä ansiosta näiden huolet, toiveet ja tunteet pääsevät luikertamaan suoraan katsojan sydämeen. Kun hahmojen aitouteen ja autenttisuuteen on panostettu, eivät näiden väliseen draamaan liittyvät juonikuviotkaan tunnu pakotetuilta. Jopa hyperpirteä animaattorilupaus Misaki, jonka ADHD-henkisestä hahmotyypistä en yleensä juurikaan välitä, jäi lopussa tuntumaan läheiseltä hahmolta. Sarja ei keskity hänen hyperaktiivisuuteensa vain huumorielementtinä, vaan tuo esille myös sen aiheuttamat sosiaaliset ongelmat sovinnaisuutta arvostavassa yhteisössä sekä antaa reippaasti tilaa myös nerotytön herkemmälle puolelle. Samaan tapaan muistakin alkuun hyvin stereotyyppisiltä yhden tempun poneilta vaikuttavista hahmoista kaivetaan luonnetta ja henkilökohtaisia haasteita pintaa syvemmältä.

Erityisesti silmään pisti sarjan visuaalinen suunnittelu. Se ei sinänsä erotu massasta mitenkään radikaalisti, mutta pienet sävyerot suurimpaan osaan värikkäistä koulusarjoista saavat Sakurasoun näyttämään todella kivalta ja erottumaan edukseen. Läpi sarjan tasaisen nätisti toimiva animaatio soljuu ruudulla mukavasti, ja sarjan miellyttävän pehmeät muodot tukevat sitä kauniisti. Niin ikään pehmeä ja murrettu mutta kirkas värimaailma antaa oman persoonallisen säväyksensä, samoin kuin sitä tukevat valofiltterit, jotka korostavat vuorokaudenaikoja nätisti ja lisäävät dramatiikkaa juuri oikeilla panoksilla juuri oikeisiin kohtauksiin.

Sakurasou mashiro

Valon käyttö ja väripaletti tekevät sarjasta kauniin katsoa.

Sakurasou yllätti minut myös temaattisella vahvuudellaan. Sarja ei tyydy jäämään pelkäksi romanssiystävyysdraamaksi, vaan tuo jatkuvasti esiin, kuinka tärkeää omien unelmien ja itsensä toteuttaminen on ylämäistä ja vastatuulista huolimatta. Päähenkilöt joutuvat todella pinnistelemään onnistumistensa eteen, ja joskus he epäonnistuvat kaikesta vuodattamastaan hiestä huolimatta. Aina he kuitenkin nousevat taas jaloilleen ja jatkavat pinnistelyään unelmiaan kohti.

Silti sarja ei kauhdu tuskaiseksi itsensä pakottamiseksi, vaan säilyttää positiivisen asenteensa. Hahmot kokevat kannustavassa ympäristössä yrittämisen ja itsensä ylittämiseen pyrkimisen itsessään arvokkaana prosessina. Epäonnistuttuaan ensimmäistä kertaa orastavalla pelisuunnittelu-urallaan aikaisemmin omista kiinnostuksenkohteistaan ja unelmistaan epävarma Sorata esimerkiksi huomaakin, että epäonnistumisen aiheuttama tuska itse asiassa merkitsee pelisuunnittelun todella merkinneen hänelle paljon. Sen jälkeen hän jatkaakin valitsemallaan polulla eteenpäin entistä määrätietoisemmin.

Tämä asenne tekee sarjasta elähdyttävän ja kannustavan katselukokemuksen unohtamatta kuitenkaan sitä realismin hitusta, etteivät toiveet toteudu helposti, eikä niiden pidäkään vain ilmestyä portaille tyhjästä taikatyttöystävän tavoin. Siksi muutenkin kaikin puolin hallittu ja korkealaatuisena eteenpäin porskuttava Sakurasou jäi mieleeni yhtenä viime vuoden parhaista sarjoista.

From the New World / Shin sekai yori

Shinsekai punainen

Ihmiskunnan synkkää historiaa kaivelemassa.

From the New Worldin eli Shinsekain postapokalyptisessä maailmassa ihmisille on kehittynyt psyykkisiä voimia. Niiden kurissapitämiseksi ihmiskunta on asettunut elämään tarkasti kontrolloiduissa kyläyhteisöissä, joissa normiin sopeutumattomat yksilöt katoavat ja loppujen muistoja manipuloidaan. Asetelma ei sinänsä ole ainutkertainen, mutta animesovituksena sarja on mielenkiintoinen. Juoni myös kääntyy useammassa kohdassa erittäin jännittäviin suuntiin ja sisältää useita fiksuja koukkuja.

Tarinan romaanialkuperä näkyy vahvasti voice-overien ja selitysmonologien suuressa roolissa sekä maailmanhistoriallisen pohjustuksen tärkeydessä juonielementtinä. Narraatio myös pysyy romaanille tyypillisesti tiukasti päähenkilön minäkerronnassa sen sijaan että poukkoilisi erilaisten hahmofokusten välillä kuten animessa usein. Toteutuksessa tarinankerronnan kaunokirjallisuutta olisi mielestäni pitänyt kuitenkin tasoittaa sopimaan paremmin visuaaliseen mediaan, sillä sarjan kunnianhimoinen tarina ei pääse aivan oikeuksiinsa, kun visuaalinen kerronta on monin paikoin köykäistä.

Visuaalinen dramatisointi jää usein kuvaamaan hiljaksiin maisemia pitkien juonta ja maailmaa avaavien ja kuljettavien monologien taustalla, eikä animaatiosta julkaisumediana oteta monesti irti kuin vähimmäismäärä. Tämä selittynee ainakin osaksi sarjan tarpeisiin liian pienellä budjetilla. Toisaalta muutamaan otteeseen, varsinkin jaksoissa 5 ja 10, visuaalista kerrontaa yritetään elävöittää taiteellisen ilmaisun suuntaan liiankin hanakasti, mikä sääli kyllä vaikeuttaa seuraamista huonon kohtaushallinnan ja käsittämättömän kömpelöiden siirtymien takia. Onneksi dramatisointi kuitenkin osuu toisinaan myös hyvin lähelle napakymppiä. Kokonaisuutena sarja jää kuitenkin toteutuksellisesti erittäin epätasaiseksi. Yhtenäisyydenvalvontakin on päästänyt lävitseen esimerkiksi hahmojen kovinkin huomattavan hiusten pituuden vaihtelun jaksojen tai jopa kohtauksien välillä, mistä seuraa tietty huolittelemattomuuden tuntu.

Shinsekai yakomaru

Kuilu ihmisten ja rottakansan välillä paljastuu päähenkilöiden odotuksia suuremmaksi näiden tutustuessa läpeensä lipevään, mutta selvästi taka-ajatuksia hautovaan Squealeriin.

Shinsekai on ehdottomasti juonisarja, jossa tarina painaa vaakakupissa enemmän kuin hahmot. Juonikeskisyydestä huolimatta hahmopuolellakin nähdään paljon jännää. Vaikka sarja lähtee liikkeelle hitaanlaisesti, kehittyy tarinan kiinnostavuus samaa tahtia kun päähenkilöt kasvavat koulun aloittavista lapsosista yhteiskunnassa paikkansa löytäneiksi nuoriksi aikuisiksi. Tarinan keskiössä pyörivä, historian salaisuuksiin kompasteleva kaveriporukka muodostaa ihan toimivan emotionaalisen fokuksen tarinalle. Päähenkilöryhmän varsin radikaalia muokkautumista sarjan edetessä oli myös kiintoisaa seurata. Koko animekauden suurimmaksi ja täysin odottamattomaksi hahmoyllättäjäksi nousi myös tapahtumiin kietoutuva humanoidirottayhdyskunnan tulkki Squealer, jonka monisäikeisyys ja hienovaraisuus hahmona ylittävät moninkertaisesti tämän ruman ulkonäön.

Haluaisin kovasti nähdä tasaisen hyvin animoidun ja voimakkaammin visuaalisuudellaan tarinaansa tukevan version Shinsekaista. Sarja ei missään nimessä ole huono, sillä sen kiehtovuus varsinkin alkukolmanneksen jälkeen hakee vertaistaan. Sen monessa kohtaa heikot animaatiolliset ja visuaaliset ansiot, paikoittainen laahaavuus ja epäsiisteys sekä yleinen epätasaisuus kuitenkin hilaavat sen paljon heikommaksi esitykseksi kuin mitä sen pitäisi olla.

 

Avainsanat: ,

Aiheet: Anime, Arvostelu  Tagit: , RSS 2.0

« »


Ei kommentteja

Ei kommentteja.

Kommentoi tätä kirjoitusta



 

Tämä blogi pyörii WordPressin voimalla. Amaryllis-teema © Anda 2009. RSS: kirjoitukset / kommentit.