Mangamuistojen joulukalenteri: Luukku 10

10.12.2014 kello 09:00

Salapoliisi Conan (Meitantei Conan)

luukku-10-salapoliisi-conan

Pirteä dekkari.

Mangaka: Gosho Aoyama
Julkaisulehti ja -aika: Weekly Shounen Sunday (Shogakukan), 1994-
Pokkareita luettuna: 47/83+
Milloin löysin: 2004
Mistä kertoo: Lukiolaisetsivänero Shinichin ruumis kutistuu onnettoman sattumuksen kautta kuusivuotiaaksi. Hän ottaa käyttöön nimen Conan, mutta rikosten ratkaiseminen muuttuu uskottavuuspulan ja identiteetin piilottelun takia entistä haastavammaksi.

Ihastuin ala-asteen jälkimmäisellä puoliskolla Agatha Christien dekkareihin ja varsinkin Hercule Poirot -kirjoihin. Christien siivellä tuli peruskoulun aikana lueskeltua muitakin kulta-ajan dekkareita ihan riittävästi. Siispä kun muun muassa Christien ja Arthur Conan Doylen töiden inspiroima Salapoliisi Conan rantautui Suomeen vuonna 2004, aloin lukea sitä innolla. Ostin kaupasta uskollisesti jokaisen uuden pokkarin, kunnes osa 28 jäi ostamatta, eikä sen jälkeenkään ollut enää oikein intoa. Kaverin vinkattua jonkin siistin jutun tapahtuman pokkarin 40 tienoilla luin kirjaston antimina vielä sinne asti ja vähän ylikin.

Sitten Conanin aika oli salapoliisikirjallisuuden tavoin osaltani ohi. Ei niinkään siksi, että sarja olisi huono, vaan enemmänkin sen takia, että koin saaneeni jo kaiken, mitä sillä on annettavanaan. Se on mielestäni aidosti hauska sarja, enkä ole yhtäkään toista mangaa seurannut yhtä pitkälle. Sen episodiluonteisuus vain ei jaksanut lopulta enää vangita mukaansa.

Silti sarjan murhamysteerit olivat entiselle dekkarien ystävälle aina mukavaa lukemista, ja erityisesti viihdyin niiden tarinoiden parissa, joissa Conan touhuaa tarhakavereidensa kanssa. Todennäköisesti tulen palaamaan sarjan pariin vielä tulevaisuudessa vähintäänkin lukemalla uudestaan varhaisia pokkareita.

Gosho Aoyaman piirrostyyli ansaitsee erityiskehun ja toisenkin. Sen tunnistettavuus hakee vertaistaan menettämättä kuitenkaan omaleimaisuutensa takia piiruakaan siisteydestään, ilmeikkyydestään ja lähestyttävyydestään. Harva manga näyttää yhtä voimakkaasti omanlaiseltaan ja samalla yhtä korostetulla tavalla mangalta. Suurisilmäiset hahmot ovat usein kekseliäillä tavoilla ilmeikkäitä, ja hahmomallit pysyvät täydellisesti mangakan otteessa, vaikka tämä käyttää harvinaisen monipuolisesti erilaisia kasvo- ja vartalomalleja.

Hyllyssä Conanin suomijulkaisut pitävät ylpeänä paikkaansa. Psykedeelisen väriset kannet olivat pokkareita ostaessa suuri iloni, kansikuosit tuntuvat niin vallattoman itsevarmoilta että pakkohan selkämyksistä muodostuvaa sateenkaarta on rakastaa. Julkaisu on muutenkin tosi hauska ja pirteä, ja varsinkin selkämysten yläosan kuvista muodostuva jatkotarina jaksaa edelleen viihdyttää joka kerta, kun päädyn tutkailemaan kodin shounen-hyllyn sisältöä.

Avainsanat: ,

Aiheet: Joulukalenteri, Manga, Nostalgia  Tagit: , RSS 2.0

« »


2 kommenttia

  1. Myy

    Conanissa oli tosiaan aina todella erilaisia ja mielenkiintoisen näköisiä sivuhenkilöitä. Sen vuoksi vähän harmittaa, että Shinichi ja Kaito sekä eritoten Ran ja Aoba ovat käytännössä identtisiä :/

  2. Arana

    Päähenkilönaamat joo, se on vähän valitettavaa. Nämä ovat vissiin vaan ne naamat, joita Aoyama tykkää piirtää päätyypeilleen. Onneksi Shinichi-naamaa ei sentään näy niin paljon Conanissa.

    (Aoba on vissiinkin Kaiton love interest?)

Kommentoi tätä kirjoitusta



 

Tämä blogi pyörii WordPressin voimalla. Amaryllis-teema © Anda 2009. RSS: kirjoitukset / kommentit.