Yukicon, talvinen tulokas

20.1.2014 kello 21:47

arupaka

Saatoin menettää vahingossa alpakkaneitsyyteni.

Kehittyvien Conien Suomi Ry:n lämäyttäessä elokuussa K-18-ikärajan helmikuussa pidettävään Desucon Frostbiteen alaikäisten conittajien talveen jäi huutava tapahtumatyhjiö. Pian uutisesta seuranneen kohun jälkeen Yukicon ilmoitti tulemisestaan ja myikin itsensä loppuun nopeasti. Tapahtuman kasautumista oli mielenkiintoista seurata somen kautta, ja se pyörähti vihdoin ensimmäiselle kierrokselleen Espoon kulttuurikeskuksessa menneenä viikonloppuna 18.-19.1.2014.

Ensimmäisiä asioita, joihin itse kiinnitin Yukiconissa huomiota, oli maskotin ja visuaalisten tunnusten julkistaminen hyvin varhaisessa vaiheessa. Ajattelin aluksi, että nämä tuskin ovat tapahtuman olennaisimmat asiat, ja niiden hiomisen olisi varmasti voinut jättää myöhemmäksikin, jotta ensin voitaisiin keskittyä perusasioihin. Kuitenkin pian huomasin, että itse asiassa tällainen selkeän ja voimakkaan identiteetin luominen heti kättelyssä toimi erinomaisen hyvin ja toi vielä valmisteluvaiheilla olevan tapahtuman lähemmäs potentiaalisia kävijöitä. Tapahtuma tuntui konkreettiselta asialta alkumetreiltään saakka, vaikkei kukaan ollutkaan ikinä siellä vielä conittanut.

Tässä conin tutuksi tekemisessä hyvissä ajoin ennen varsinaista tapahtumaviikonloppua auttoi myös paljon näkyvä esilläolo. Yukicon pysytti itsensä yleisönsä mieleen esimerkiksi aktiivisen Twitter-tilin ja joulukalenterin avulla, eikä kadonnut missään vaiheessa. Tässä mielessä Yukiconin kommunikointi yleisönsä kanssa toimi paremmin kuin esimerkiksi Fanfestin vastaava, joka tuntui ajoittaisemmalta (mikä johtui toki varmaankin osittain tapahtuman pitemmästä kasaamisvälistä) ja hiipui loppua kohti, kun esimerkiksi uutissivulla ei kunniavieraan julkistuksen jälkeen tainnut tapahtua yhtään mitään puoleentoista kuukauteen ennen palautelomakkeen julkistamista tapahtuman jälkeen.

Lipunmyynnissä tapahtui ensimmäisen nettimyyntierän kanssa jonkinmoinen ylibuukkauskämmi, jonka takia lippuja ei riittänytkään enää luvatulle toiselle myyntikierrokselle, jota monet olivat odottaneet kovasti. Järjestäjät kuitenkin tiedottivat asiasta avoimesti ja asiallisesti, ja muutenkin tiedotus oli kauttaaltaan toimivaa.

Tapahtumatilatkin tuntuivat toimivan hyvin väkimääräänsä nähden. Tungos ei ollut ahdistava ja Espoon kulttuurikeskus oli valoisa ja miellyttävä paikka conittaa. Espoon kulttuurikeskuksen yhteydessä toimiva kirjasto oli mukava tapahtumassa hyvin miellyttävällä tavalla tarjoilemalla coniväelle ilmaista puuroa ja leffatuokion sunnuntaina. Kirjaston mangatarjontaa oli myös kauniisti esillä asiaankuuluvan keskeisellä paraatipaikalla. Iltabileiden sijoittuminen Espoon sijaan Kamppiin tosin ihmetytti hieman, vaikka en niitä itse ollutkaan menossa testaamaan.

Myyntipöytäsijoittelujen kanssa oli kuitenkin ongelmia, kun kaikki pöydät eivät mahtuneet samaan tilaan. Järjestäjäpuoli tuntui kuitenkin kuuntelevan syrjäiselle paikalle kolmoskerrokseen sijoitettujen Anime– ja Japan Pop -lehtien edustajien valituksia, kun sunnuntaiksi löydettiin parempi paikka.

Toinen tilankäytöllinen ongelma liittyi conin muutenkin suurimpaan epävarmuuskohtaan eli puheohjelmaan. Ohjelmasalit oli sijoitettu kellarikerrokseen varsin pieniin ja syrjäisiin huoneisiin. Tämä oli toki kulttuurikeskuksen tilojen hyödyntämisen kannalta ehkä lopulta paras ratkaisu, jos rakennuksesta ei yksinkertaisesti löytynyt muhevampia puitteita ohjelmalle, mutta kuitenkin jäi hieman sellainen fiilis, ettei puheohjelma ollut conin pääpointteja. Toisaalta luentotilat eivät lopulta tainneet jäädä mitenkään kriittisesti liian pieniksi, vaikka muutamaan otteeseen ihmiset joutuivatkin seisomaan tuolien vähyyden vuoksi.

Toki puheohjelman ei täydy joka conin ydinasia ollakaan, mutta itselleni puheohjelma on aina ollut olennainen ja suorastaan olennaisin osa conia. Mielenkiintoisen puheohjelman puute siis vaikuttaa automaattisesti conikokemukseeni reippaasti. Yukicon ei ollut aivan köyhä ohjelmakattauksensa osalta, mutta itselleni jäi aika kevyt ohjelmafiilis viikonlopusta. Katsottujen ohjelmien lisäksi Free!- ja Kill la Kill -luennot olisivat kiinnostaneet, mutta niidenkään missaaminen aikataulusovittamisen takia ei tuntunut kovin pahalta.

Puhallinkonsertti olisi periaatteessa kiinnostanut, mutta pelipainotus ja kappaleiden tuntemattomuus hillitsivät intoa, samoin kuin se, että ovityypit eivät päästäneet sisään ilman paikkalippua vaikka sali oli puolityhjä. Itselleni pelit toisena conin painotuksena eivät antaneet mitään. Ohjelmaperuutukset olivat viitisen kappaleen voimallaan ikävän lukuisia, vaikka en kokenut mitään itselleni tärkeää peruuntuneeksi.

Viikonlopun aikana tuli katsastettua lopulta neljä ohjelmaa. Kokonaisuudessaan kaikki niistä toimivat jollain tasolla, mutta jättivät myös reippaasti parantamisen varaa. Ohjelmanpitäjiä kannustaisin ehdottomasti lavalle uudestaankin, sillä potentiaalia löytyi ja monet ongelmista tuntuivat johtuvan suureksi osaksi kokemuksen puutteesta.

Shippaus – Mitä, miksi ja onko pakko? (Karoliina Auvinen, Laura Ronkainen ja Irene Laaksonen)

Tämä luento toimi ihan mukavana muistutuksena siitä, että vaikka paritusinto saattaa olla suuri, on hyvä muistaa käytöstavat ja ettei omien paritusten tai ylipäänsä shippaamisen tuputtaminen toisille ole mukavaa. Luennolla tuli esille ihan hauskoja anekdootteja puhujien omista kokemuksista ja se oli tehty leppoisan hauskaan tyyliin esittelemään shippaamisen erilaisia muotoja sekä iloja ja suruja. Mihinkään osa-alueeseen ei kuitenkaan syvennytty sen tarkemmin, eikä esimerkiksi shippausinnostuksen syitä juuri pohdittu. Ei niin että sellaista olisi välttämättä tällaiseen selkeästi kevyempään luentoon tarvittu, mutta aiheen käsittely olisi heti tuntunut syvällisemmältä.

Slaidit eivät tukeneet esitystä parhaalla mahdollisella tavalla. Vähänkin taaempaa oli hankala nähdä slaidien reunoille sijoitettuja usein aivan liian pieniä kuvia. Tämä oli sääli, sillä kuvitus oli monesti ihan hauskaa ja oivaltavaa. Kuville olisi syytä antaa ensi kerralla suurempi rooli esityksessä. Isokokoisen kuvan pointti näkyy takariviin asti. Sen sijaan kaikkia pointteja ei mielestäni tarvitse kirjoittaa ylös harrastajatapahtuman esitysdioihin, vaikka se saattaakin olla ihan toimiva käytäntö esimerkiksi kouluesityksissä.

Pahuuden kasvot (Heta ”Daido” Suutari)

Tämä setti jäi suosikikseni ohjelmalistalta. Aihe oli kiva ja omaakin sydäntä lähellä viime Desuconin hahmodesign-luennon ja taannoisen joulukalenterin jäljiltä. Fanityttöilyn tielle eksyminenkään ei häirinnyt varsinaista hahmodesignanalyysia, jonka osalta esimerkkikeisseistä löydettiin monia oivaltavia pointteja.

Luento jäi kuitenkin melko keskeneräisen oloiseksi, kun valmisteltu osuus loppui jo puolessa tunnissa. Konkreettisten hahmoesimerkkien kautta eteneminen toimi tällaisen laajan aiheen kanssa varsin hyvin, mutta esitys olisi kaivannut enemmän esimerkkejä. Ne keskittyivät nimenomaan kauniisiin pahiksiin, kun taas visuaalisesti epämiellyttävämpiin ei juuri paneuduttu esimerkkien kautta, vaan pelkästään yleisellä tasolla (jolla toki esitettiin hyviä huomioita).

Kun ohjelmakuvauksessa peräänkuulutettiin nimenomaisesti esille normaalimman näköiset antagonistit kauniiden ja rumien rinnalle kolmantena pahisdesign-ryhmänä, olisin kaivannut esimerkkejä ja analyysiä myös tällaisista – enemmänkin kuin yhden kuvan Harry Potterin herttaisen näköisestä Pimiö-tädistä, joka oli sinänsä hyvä mutta riittämätön ja turhan ohimennen mainittu esimerkki. Myös erilaisista yhdistävistä piirteistä pahisdesigneista olisi voinut puhua laajemmin. Ohjelmaa oli kuitenkin kiva seurata ja varsinaisen esityksen jälkeen aiheen jatkaminen yleisökeskusteluna paikkasi mukavasti setin lyhyyttä.

Shounen ai ja shoujo ai -sarjojen historia (Reetta Kontiainen)

Ensinnäkin pisteitä ropisee siitä, ettei kyseessä ollut yleinen BL- ja yuri-setti, vaan näkökulmaksi oli otettu varsin mielenkiintoisesti genrejen historia. Varhaisempaan genretuotantoon oli myös selvästi perehdytty hyvin ja merkkiteokset tunnettiin. Vanhentuneiden termien shounen ai ja shoujo ai käyttöä toki kannattaisi uskottavuuden nimissä välttää ja tukeutua mieluummin vaikka suomessa aika hyvin vakiintuneisiin termeihin poika- ja tyttörakkaus.

Rakenteellisesti tähän luentoon ei mielestäni sopinut keissipohjainen eteneminen yhtä hyvin kuin hahmodesign-luentoon, sillä historia-aihe vaatisi enemmän yleisten trendien kuvaamista. Yksittäisten teosten käsittelemisestä ei jää välttämättä hyvää kuvaa siitä, luottivatko kaikki genren teokset systemaattisesti samantyylisiin ratkaisuihin. Merkkiteokset on toki hyvä esitellä, mutta niiden välillä olisi hyvä vetää johtopäätöksiä yhteisistä, toistuvista piirteistä yksittäisten teosten vähän irralliseksi jäävien hahmoesittelyiden sijaan. On parempi huomioida erikseen, että traagiset loput toistuvat valtaosassa 70-luvun teoksia kuin pelkästään mainita jokaisen esimerkkiteoksen kohdalla erikseen, että loppu oli traaginen. Kokoavasta, yhteisiä piirteitä etsivästä esitystavasta tulee kuulijalle selkeämpi kuva siitä, mikä oli ajan standardi. Se myös osoittaa paremmin, että luennon pitäjä on huomannut yhteydet. Tällaisia yleisiä ja kokoavia huomioita löytyi onneksi jonkin verran, mutta esitys olisi ollut vahvempi, jos se olisi nojannut niihin enemmän.

Sisällöllisesti olisin muutenkin toivonut vähemmän sarjaesittelyjä ja enemmän analyysiä genreissä tapahtuneista muutoksista. Poikarakkaus- ja tyttörakkaussarjojen eroja olisi myös ollut hyvä vertailla jonkin verran, sillä niiden käsittely yhtenäisenä bulkkina tuskin tekee oikeutta kummallekaan, varsinkaan kun tyttörakkaussarjoja tehdään useammalle kuin yhdelle yleisölle.

Luento painottui selvästi 70- ja 80-lukujen tuotantoon, mutta 90-luku hypättiin kokonaan yli ja nolkyt-lukujen sarjoja noteerattiin hyvin vähän. Painotuksia ja näkökulman rankkaakin rajausta saa ja pitääkin toki harrastaa, mutta siitä kannattaa myös luennon alussa mainita. Olin noin minuutin myöhässä joten voi toki olla että missasin tällaisen alkumaininnan, mutta ylipäänsä luennon alusta kannattaa usein uhrata hetki luennon aiheen rajaamiseen ja pohjustamiseen. Tällä luennolla näytti kovasti siltä, että aiheeseen sukellettiin suoraan.

Slaidien kuvavalinnat olivat tässä esityksessä joka tapauksessa erinomaisen hyvät. Sarjoista oli valittu toimivat kuvamateriaalit nimenomaan korostamaan puhujan pointteja ja herättämään mielenkiintoa.

Marty Stu mansikka ja  muut Bleachin ihmeet (Minna Fagerdahl)

Tämän setin suurimmaksi synniksi taisi jäädä se, ettei se ollut lainkaan aloittelijaystävällinen. Bleachiä lukemattomalle ei ollut tarjolla yhtään mitään ja lukemisen noin kahdentoista pokkarin jälkeen lopettanut allekirjoittanutkin putosi täysin kärryiltä heti puheen kääntyessä tuntemattomiin hahmoihin ja tapahtumiin. Slaidien kuvamateriaalit olisivat myös voineet auttaa enemmän asioiden selkeänä pitämisessä, kun toisinaan hahmoista puhuttaessa esitystä koristivat vain ääriyksinkertaistetut fanart-chibipäät. Luennolla ei tuntunut olevan muuta erityistä punaista lankaakaan kuin kronologinen tarinakaarten läpikäyminen.

Sarjan paremmin tuntevilla kuulijoilla (eli varsinaisella kohdeyleisöllä) vaikutti kuitenkin olevan hyvinkin hauskaa, ja luennon tekijä tunsi aiheensa ja suhtautui siihen kunnioitettavan intohimoisesti, mutta osasi myös tunnistaa ja kritisoida heikkoja kohtia. Humoristinen ja kevythenkinen ote tähän sarjaan toimi. Slaideja korostavat hoopot tekstit olivat ihan sympaattinen lisä.

Alun tekniikkaongelmat olivat valitettavia, ja sellaisten välttämiseksi tulevaisuudessa kannattaa tehdä esitysslaidit sellaisessa muodossa, että ne saa auki PowerPointilla tai OpenOfficen vastaavalla ohjelmalla, koska coniläppärit osaavat usein pyörittää tällaisia tiedostoja.

Lauantain Cosplay-yksilökilpailu

Kävin pitkästä aikaa myös katsastamassa cosplay-kisan, mutta se ei lopulta antanut minulle juuri mitään, joten pitänee tyytyä toteamaan, että cosplay-kisat eivät yksinkertaisesti ole minun viihdyttämistäni varten. Varsinkin lavalla kisaajille esitettävät kysymykset enemmän häiritsivät kuin antoivat informaatiota, sillä ne tavallaan veivät pois hahmojen uskottavuuden illuusiota.

—————

Kokonaisuutena coni olisi ollut äärimmäisen kiva kokemus, jos ohjelma olisi räjäyttänyt burgeripankin edes joiltain osin. Nykyiselläänkin se oli ihan kiva ja ehdottomasti hyvin järjestetty tapahtuma, mutta jäi kiinnostavan ohjelman puutehetkinä hieman pliisuksi kokemukseksi. Pahoittelut coniseuralle yleisen väsymyksen aiheuttamasta ruokaan liittyvästä äänekkäästä ulinasta.

Avainsanat:

Aiheet: Tapahtumat  Tagit: RSS 2.0

« »


Yksi kommentti

  1. TAPAHTUMAT: Yukicon 2014 – Hajimete desu | 6reenroom

    […] kollegani AranaRain totesi aiemmin Yukicon-raportissaan, tapahtuman markkinointi Exolumin upeilla grafiikoilla ja maskotilla alkoi huolestuttavan aikaisin, […]

Kommentoi tätä kirjoitusta



 

Tämä blogi pyörii WordPressin voimalla. Amaryllis-teema © Anda 2009. RSS: kirjoitukset / kommentit.