Usein fiktiosta puhuttaessa (ja kirjoitettaessa) huomio keskittyy lähinnä kokonaisuuksiin ja suuriin linjoihin, siihen, millainen teos on ylipäänsä. Siksi Disnerddreams-blogin Paulan idea nostaa esille nimenomaan niitä pieniä ihania hetkiä tuntuikin hauskalta, joten päätin tarttua hänen haasteeseensa raapustaa joistakin omista suosikkihetkistäni.
Itse tuunaan konseptia niin, etten keskity pelkästään ihanimpiin, vaan ylipäänsä sykähdyttävimpiin. Oli kyse ihanuudesta, kamaluudesta tai liikuttavuudesta, otan esille fiktiohetkiä, jotka ovat tehneet minuun suuren vaikutuksen ja jääneet tärkeiksi muistoiksi. Ja koska olen kirjoittaessani aina kovin vuolassanainen, päätin myös yrittää avata suosikkihetkiäni pienemmissä muutaman kappaleen erissä. Ensimmäisen otoksen teemana on Disney Paulan haasteen kunniaksi, eivätkä Disney-hetket varmasti tähän lopu, mutta ensi kerralla seuraa jo anime- ja mangajuttujakin.
Mulanin päätös
Kohtaus loistaa myös hyvin tasapainoisella ja monipuolisesti eri kuvakulmia ja asetteluita hyödyntävällä kuvakäsikirjoituksellaan.
Mulan on taitava leffa tuomaan tapahtumien ja konseptien merkityksen selväksi. Tämä on tärkeä hyve leffalle, joka amerikkalaisesta näkövinkkelistään huolimatta sijoittuu muinaiseen Kiinaan, jonka kulttuuriin liittyviä konsepteja on moneen otteeseen avattava länsimaalaiselle katsojalle. Suosikkikohtauksessani Mulan päättää pukeutua mieheksi ja lähteä heikkokuntoisen isänsä puolesta armeijaan, kun keisari on määrännyt yhden miehen jokaisesta perheestä osallistumaan sotaan Kiinaan hyökkääviä hunneja vastaan.
Kohtaus on suurenmoisen voimakas juuri dialogittomuutensa ansiosta. Kaikki puhe on jätetty pois, mutta sen sijaan kohtausta hallitsee upea instrumentaalikappale Mulan’s Decision, joka ottaa kohtauksen haltuunsa aivan eri tavalla kuin normaalit taustamusiikit. Se määrää täysin kohtauksen kulun ja tunnelman
Alkuun haikean surumielisenä soiva kappale kuvaa Mulanin voimattomuuden tunnetta, mutta voimistuva musiikki ja sen tuoma rytmitys kertovat katsojille, että ruudulla on nyt tapahtumassa jotain todella suurta. Tässä vaiheessa leffaa katsojat eivät edes tiedä, että miehenä esiintyminen on kuolemalla rangaistava teko, mutta siitä huolimatta kohtaus tekee selväksi, miten merkittävä ja kohtalokas hetki on kyseessä.
Erityisesti kohta, jossa Mulan leikkaa hiuksensa ja musiikki saavuttaa dramaattisen huippupisteensä, luo tunnun päätöksen peruuttamattomuudesta – siitä, ettei entiseen ole enää paluuta. Kohtauksen suureellisuus myös korostaa Mulanin rohkeutta. Vaikka emme tiedä täsmälleen, mitkä panokset ovat, ymmärrämme, että tämä päätös vaatii valtavasti urheutta ja sisua. Mieleeni ei tule mitään toista fiktiohetkeä, joka kertoisi näin voimakkaasti tarinaansa nimenomaan musiikin avulla.
Herkules – olkaimen nosto
Andreas Dejan animaatiotiimi on hurvitellut Herkulesin ilmeiden ja eleiden kanssa oikein kunnolla tässä kohtauksessa.
Herkules on Disneyn leffoista minulle yksi rakkaimmista ja täynnä muistettavia pieniä hetkiä. Yksi kenties hieman ylitse muiden tulee kuitenkin vastaan Megaran taivuteltua Herkulesin treffeille saadakseen ongittua ihmepojasta tietoja tämän heikkouksista. Pari päätyy päivän lopuksi kävelemään kauniiseen puistoon, ja Megara alkaa hallita kohtausta määrätietoisella seksuaalisuudellaan, mikä tietysti säikäyttää naiivin ja kokemattoman Herkulesin.
Kohtaus kokonaisuudessaan on ihanan suloinen ja parin välinen kemia toimii upeasti. Kruunuhetki on kuitenkin minulle se, kun Megara lähes käy päälle puistonpenkillä ja Herkules nostaa tämän olalta pudonneen olkaimen nieleskellen ja änkyttäen, ja karkaa tämän jälkeen hieman kauemmas.
Hetken ihanuutta on hieman vaikea selittää, sillä se ei ilmaise erityisen paljon, vaan on enemmänkin yksi niistä muita tapahtumia tukevista hetkistä, jotka saavat tarinan tuntumaan todelliselta. Pienenpieni asia, jonka ei varsinaisesti tarvitsisi olla mukana kohtauksessa ja joka ei ole kovin merkityksellinen kokonaisuuden kannalta, mutta jonka olemassaolo tuo kuitenkin hahmojen paridynamiikkaan jotain lisää.
Herkulesin osalta olkaimen nosto ilmaisee huvittavalla tavalla sen, että Megaran hyökkäävä taktiikka on hyvin tehokas, koska pudonnut olkain selvästi häiritsee nuorukaista. Hän nielaisee höpön paljonpuhuvasti, yrittää koskettaa olkainta mahdollisimman varovaisella pinsettiotteella ja samalla välttää koskemasta Megaran ihoa. Megaralle Herkulesin ele viestittää toki yhdessä tämän muun käyttäytymisen kanssa, että Herkules on kunnon tyyppi ilman taka-ajatuksia, eikä ansaitse tulla hyväksikäytetyksi. Leffa muistaa painottaa aivan hitusen verran sitä, että Megara huomaa ja tulee tietoiseksi olkaimen nostosta. Sen jälkeen hän myös perääntyy, eikä enää käytä seksuaalisuuttaan aseena tai oikeastaan edes yritä löytää Herkulesin heikkouksia enää. Tämän hetken jälkeen parin keskustelu kääntyy aidommalle ja vilpittömämmälle tasolle, kun he alkavat puhua toisilleen ongelmistaan rehellisesti.
Hopon poppoo – Loppukonsertti Eye to Eye
Isän ja pojan tähtihetki saa aina hymyilemään.
Maxin on pitänyt koko alkuleffa hävetä Hessu-isän hoopoilua, kun tämä on pakottanut pojan mukaan nololle kesälomaretkelle. Mutta voi sitä tislattua tyydytyksen tunnetta, kun kaikkien riitojen ja muiden koettelemusten jälkeen isä ja poika tekevät sovinnon ja päätyvät kummatkin sähellysten kautta kuokkimaan Maxin idoli Powerlinen konserttiin!
Tarinan lopettaminen aidosti tyydyttävästi on aina vaikeaa, ja melkoisen harva leffa saa loppukohtauksellaan aikaan yhtä kermaisen täyteläisen tyytyväisyyden kuin tämä. Hopon poppoo on lähtökohtiinsa nähden hämmentävän hyvä leffa muutenkin, mutta kliimaksibiisi höpöine tansseineen ja isä-poika-suhteen eheyttämisineen tuo leffan teemat hyvin kauniisti päätökseensä.
Koko leffa rakentuu tätä hetkeä varten. Kaikki palaset sopivat paikoilleen, ja kaikki aikaisemmat tapahtumat saavat merkityksen. Hessu onnistuu hauskasti Maxin kannustuksella tekemään Powerlineen vaikutuksen ”täydellisen heiton” eli suvun supernolon onkimistekniikan liikkeillä. Hessu ja Max elävät täysin erilaisissa maailmoissa ja heillä on ollut suuria vaikeuksia ymmärtää toisiaan, mutta lopussa he saavat yhdessä aikaan jotain hienoa. On kamalan kiva nähdä lopussa, että Max alkaa nähdä isässään muutakin kuin nolon höperön, ja samalla hän pääsee onnensa kukkuloille esiintymään yhdessä ihailemansa ihmisen kanssa. Oi että!
Saan samanlaisen tyydytyksen tunteen muutamasta muustakin leffalopetuksesta, kuten Shawshank Redemptionista. Eye to Eye vetää sille vertoja olemalla hurmaavan höpsön ylilyöty ja hurmaavan eloisa juuri leffan kärjistettyyn aamupiirrettymaailmaan sopivalla tavalla, mutta silti kohtaus on täynnä sydäntä ja lämpöä. Lisäksi se on tolkuttoman cool, sellaisella höpsön överillä tavalla (myönnän että euroviisuhuuma saattoi vaikuttaa kohtauksen mukaan pääsemiseen). Häkellyttävän sulava animaatio ja Powerlinen ihana ysäribiisi ovat tietysti piste iin päällä.
Tulipa tämän kirjoittamisesta kamala hinku katsoa Hopon poppoo taas!
Kuvat © Disney
7 vastausta aiheeseen “Hetkestä hetkeen – Disney edition”
Ah, tuo Mulanin biisi alkoi soimaan päässä jo heti kun katsahdin kuvat, mutta jestas sitä liikutuksen määrää kun kuuntelin biisin youtubessa ;_;.
Muistan että katselin Hopon Poppoota tosi useasti lapsena ja minusta tuo Eye to Eye oli vaan niin cool biisi. Stand out oli myös hyvä mutta ei yhtä hyvä :)
[…] myös Annan, Aranan, Jennan ja Reetan […]
Hauskaa, että innostuit kirjoittamaan vähän pidemmästi muutamasta kohtauksesta! Ajattelinkin, että haastetta saa vapaasti muokata sellaiseen muotoon kuin haluaa, joten tämä oli mahtava versio. :)
Oli pakko vähän virkistää muistia ja katsoa tuo Mulan’s decision -kohtaus pitkästä aikaa. Kylmät väreethän siitä tuli, ihan huikeasti toteutettu tilanne. Lapsena ei tuota osannut arvostaa, mutta onneksi iän myötä osaa katsoa lapsuuden suosikkeja uusin silmin.
Sinun pitäisi joskus äänittää vaikka oma kommenttiraita Herkules-elokuvaan! Kommenttejasi elokuvasta on ollut minusta tosi kiva lukea, sillä osaat jotenkin kaivaa siitä sellaisia puolia, joita en ole itse tajunnut lainkaan. :)
Minullekin tuli innostus katsoa Hopon poppoo uudestaan! Olen tainnut nähdä sen vain kerran, mutta muistelen pitäneeni siitä paljonkin.
Olipa ihana lukea tätä listausta ja hauskaa jos näitä on luvassa lisääkin! :)
Voi miten hauskaa että poimit tuon kohtauksen Herkuleksesta! Meinasin ottaa sen omaan listaani mutta tässä kirjoittaessa listaa olen tullut karsineeksi joitain juttuja pois ja niin jäi tuo ihana olkaimen nosto + säären säikähdyn pois. :D Ihan mahtavaa että sinä olit kirjoittanut siitä, olit tehnyt tosi hyviä huomioita joita en ollut itsekään pannut merkille!
Chuiga: Siinä kappaleessa on vain niin paljon tunnetta että kuunnellessa on pakko elää mukana ihan täysillä.
Stand Out on minusta biisinä ehkä jopa vähän kivempi kuin Eye to Eye, mutta itse kohtaus ei ole niin hieno, joten Eye to Eye on siksi aina ollut kokonaisuutena katsoen suosikkini näistä kahdesta. Muista kuin Powerlinen lauluista tykkään myös On the Open Roadista, se on niin höpsön mukaansatempaava ja täynnä itsetiedostavia jenkkistereotyyppejä.
Paula O: Minulla on vähän se ongelma, että lyhyet nootit eivät tunnu onnistuvan muuten kuin Twitterin puolella, niin ei mahdu kovin pitkiä listoja yhteen postaukseen. Mutta mikäs siinä, eipä blogista tila lopu.
Se on kyllä jännä, miten aikuisena voi nähdä kohtauksia tai koko teoksia ihan eri tavalla kuin pienempänä. Mulanin kohtaus on ensikerrasta lähtien iskenyt minuun tuhannella voltilla, mutta muissa teoksissa on kyllä löytynyt uudelleenlöydöksiä. Esimerkiki muistan pitäneeni Lumikkia tosi pitkäveteisenä leffana pienenä, mutta kun katsoin sen pari vuotta sitten uusiksi, olin ihan ihmeissäni siitä, miten sujuvalta leffa lopulta tuntui ja miten paljon tykkäsin nimihahmosta.
Herkules on yksi niistä klassikoista, jotka olen katsonut lukemattomia kertoja ja osaan aika lailla ulkoa. Rakastan sitä niin paljon oikeastaan juuri siksi että rankasta kulutuksesta huolimatta tuntuu siltä, että löydän siitä jotain uutta joka ikinen kerta, kun katson sen. Löydöksiä on sitten kiva jakaa muidenkin kanssa. En ole kyllä kovin sujuva spontaani puhuja, joten kommenttiraitaäänitys mahtaisi olla aikamoista änkytystä. Mutta Megaran prinsessapäiväkirjat ovat kovasti työn alla, joten tekstiä aiheesta on kyllä tulossa! :D
Hopon poppoo on tosi hämäävä leffa, kun en yleensä nauti tuollaisesta aamupiirrettymäisestä otteesta kauheasti. Sitten joka kerta kun olen leffan katsonut, jään tosi hämmentyneeksi siitä miten paljon tykkäsin siitä. Ylipäänsä tuntuu, että monilla tutuilla on positiivisia muistoja leffasta. Kannattaa kyllä ottaa uusintakatseluun, on se sen verran mukava tapaus.
Vilhelmiina: Ihanaa että sinäkin olet kiinnittänyt huomiota olkaimen nostoon! Se on niin hurjan pieni osa kohtausta mutta niin kovin söötti. Voit ottaa sen mukaan sitten jatko-osapostaukseen jos väkerrät sellaisen joskus! Sitä edeltävä säärihetki on myös ihan hykerryttävä. Varsinkin stillejä katsoessani olen alkanut todella arvostaa Herkulesin kasvoanimaatiota puistokohtauksessa, hänet on animoitu niin säikyn ilmeikkääksi. Sydäntä oikein lämmittää, kun hän yrittää säikähdyksestään huolimatta hymyillä kohteliaasti koko ajan.
Ja lisää on tosiaan tulossa. Rupesin miettimään tärkeitä hetkiä ja sitten huomasin että eivät millään sovi kaikki yhteen postaukseen, varsinkin kun hetkiä löytyy niin paljon muualtakin kuin Disneyltä. Ajattelin availla suosikkihetkiäni aina muutaman jonkun yhdistävän teeman alla.
Toi Natsuki Takayan Liselotte ja noitametsä itse asiassa ei ole kokonainen… Se manga on nimittäin ollut hiatuksella viidennen pokkarin jälkeen eli sen pitäisi siis jatkua vielä, mutta jatkoa ei ole pitkiin aikoihin kuulunut… Käynyt siis vähän samalla tavalla kuin Ai Yazawan Nanalle
No voi harmi, on aina ikävää, kun sarja jää ikuiselle tauolle. Ihan hyvä tietää näin etukäteen, ettei tarvitse sitten pettyä kovasti, kun sarja jääkin kesken. :/