BL-hyllyn uumenista: Gelateria Supernova

28.5.2017 kello 18:21

gelateria-supernova

Opiskelija Satoya ja liikemies Kio ovat tavanneet deittisivustolla ja käyvät syömässä jätskiä aina muuten puhtaan fyysisten tapaamistensa aluksi.

Pokkareita luettuna: 1/1

Lyee Kitahalan Gelateria Supernova oli erinomaisen näppärä pieni kertomus ihmissuhteen kehittymisestä. Kumpikaan pääpariskunnasta ei jäänyt hahmona juuri mieleen, mutta tarinan sivuilla heitä ja heidän kanssakäymistään oli oikein mielenkiintoista seurata.

Tarina kerrotaan vahvasti hieman melankolisen Satoyan näkökulmasta, ja vaikka uke-näkökulma onkin mahdollisimman perustason BL-kerrontaelementti, Kitahala pystyy tuomaan sen avulla kerrontaan aidosti syvyyttä, varsinkin kun loppupuolella näkökulmaa vaihdetaan äkisti. Satoya tarkkailee jatkuvasti ystävällistä ja lempeän vakaata mutta luokseenpäästämätöntä Kioa, joka ei tunnu haluavan syventää suhdetta sänkypuuhien ulkopuolella. Satoya sen sijaan kaipaisi myös henkistä läheisyyttä.

Vaikka tarina voisi muuten jäädä vähän turhan yksinkertaiseksi, sen nostaa erityisen toimivaksi kokonaisuudeksi jäätelöteema, joka sekä yhdistää että erottaa pääpariskuntaa. Satoya valitsee joka kerta vaniljan, Kio taas kokeilee aina eri makua, mutta ei koskaan vaniljaa. Jäätelön kanssa Satoyan kotiin kävely ja samalla juttelu muodostaa kaksikon välille siteen, mutta Kio lähtee aina petipuuhien jälkeen, jolloin side murtuu. Toisaalta tarinan lopussa jäätelöitä ja makuvalintoja käytetään erityisen oivaltavasti luomaan yhteyden katkeamisen jälkeen uusi side kaksikon välille jonkin uuden alkamisen merkiksi.

Tarina on hyvin määrätietoisella tavalla lempeän surumieliseksi sävytetty. Tästä syntyvä haikea tunnelma, yhteyden luomista ja sen vaikeutta pyörittelevä tematiikka sekä erityisesti jäätelöiden merkitys teeman rakentamisessa tekevät tarinasta kauniin ja miellyttävän kokonaisuuden. Tarina myös tuntui juuri sopivan pituiselta yhden pokkarin sivuille.

Aiheet: Arvostelu, Manga  Tagit: , Kommentteja: 2 »


BL-hyllyn uumenista: Yokosu inu, mekuru yoru ja Sanshoku mazareba kuro ni naru

13.5.2017 kello 16:15

BL-kirjakerhon ensimmäinen paketin synkeänynkeät kolmiodraamaturhuudet sietää käsitellä yhdessä.

A stray dog in the night (Yokosu inu, mekuru yoru)

straydoginthenight1

Shintani on ihan hyvä tyyppi, joka päätyy auttamaan entistä kasinotyötoveriaan rassua Kikuchia, ja onnistuu samalla sotkemaan itsensä laskelmoivan Sudoon valtaleikkeihin.

Pokkareita luettuna: 1/2+

Aiko Nobaran A stray dog in the nightin (Yokosu inu, mekuru yoru) ensimmäisessä pokkarissa on paljon lupaavia elementtejä, mutta ne meinaavat hautautua kerronnan epäselkeyden alle. Hieman kyse on kielimuuristakin, koska pokkarissa käytetään paljon minulle ennestään tuntematonta sanastoa. Kaikkea sekavuutta ei kuitenkaan voi selittää tällä, sillä lukiessa heräsi jatkuvasti kysymyksiä kohtauksien ja hahmojen käytöksen tarkoituksesta silloinkin, kun kaikki sanat olivat tuttuja. Tarinankuljetus ei tunnu sujuvalta, vaan kohtausten yhteydet toisiinsa ja niistä syntynyt hahmojen tunnekehitys jäävät välillä valitettavan heikoiksi.

Kolmen päähenkilön välille rakennettava, enimmäkseen seksuaaliseen hyväksikäyttöön perustuva komiodraama ei mähmäisen kerronnan takia iskenyt, ja tunnetasolla pokkari jätti minut kylmäksi. Komen-kimppa-jutut ja pannaan-eri-tyyppejä-sekaisin-jutut eivät yleisesti ottaen sovi mieltymyksiini, ja A stray dog rakentuu vahvasti molemmille konsepteille.

Hahmoista vetosi jo kannessa kyynel silmässä pelästyneen raasun näköisenä kieriskelevä blondattu koirapoika Kikuchi, joka iski moepisteeseeni kohtuullisen pahasti. Hänkin toisaalta jää toistaiseksi vain kaltoin kohdeltuna huonoon jamaan päätyneeksi säälikkeeksi, eikä hahmosta vielä ensimmäisessä pokkarissa juuri muita puolia nähdä. Sukkahousufetissinen ja empatiakyvyttömän oloinen kissapoika Sudoo taas on mahdollisimman kaukana mieltymyksistäni. Tarinan pliisunhuolehtivainen MC-kun Shintani puolestaan tuntui täysin hajuttomalta ja mauttomalta tyypiltä.

Tällaisen tarinan pitäisi ratsastaa jännitteisillä ja ristiriitaisilla hahmosuhteilla, mutta aloituspokkarin hahmokuvaus tuntui tunteettomalta ja veltolta. Koska pokkarissa ei juuri muuta sisältöä ole, ei sarjasta jäänyt näin ensitapaamisella mitään käteen. En ole siis erityisen innokas lukemaan seuraavaa pokkaria.

Recipe for black (Sanshoku mazareba kuro ni naru)

recipe-for-black

Tuleva yakuzapomo Tatsumi on rakastunut pahaenteiseen pikkunilkki Shingoon, ja Tatsumin pikkuveli Tomomi taas on rakastunut isoveljeensä.

Pokkareita luettuna: 1/1

Shibito Koiwazurain yksipokkarisen kolmiodraamatarina Recipe for blackin (Sanshoku mazareba kuro ni naru) pointti jäi lukemisen jälkeen minulle melkoisen hataraksi. Tarina tuntuu vain siltä kuin tekijä olisi halunnut oikein tosi kovasti tehdä jotain hyvin grimdarkkia ja häiritsevää, mutta ei olisi oikein miettinyt, mitä haluaa sanoa tällä grimdarkkiudella. En voi sanoa arvostavani Haradan sekoteoksia kovin paljon, mutta niissä on kuitenkin se jollain tavalla vetävä junaonnettomuudellinen fiilis siitä, että kaikki öllöys on niin pilkesilmäisen överiä ja tilanteet niin absurdeja, että niitä on kuitenkin jossain määrin mielenkiintoista lukea.

Recipe for blackissä ankeus on kuitenkin kuvattu melkein lakonisesti pikemminkin kuin maaninen ilme kasvoilla. Se ei oikein viihdyttänyt mutta ei myöskään ollut tarpeeksi ällö jäädäkseen mieleen. En välittänyt hahmoista, eikä tarinaa mielestäni kerrota mielenkiintoisella tavalla. Lopputuloksena teos jäi tyhjänpäiväiseksi höpökkeeksi.

Hahmojen motivaatiot tuntuvat todella omituisilta. Pikkuveli himoitsee isoveljeä jostain syystä. Isoveli on rakastunut väkivaltaiseen Shingoon jostain syystä – siitä huolimatta, että ei ilmeisesti tykännyt alussa siitä, miten tämä kohteli häntä. Shingo taas voivottelee, että on niin surullista olla yksin, kun poikaydet eivät koskaan tajua, että hänellä nyt vaan on jostain syystä suuri tarve käskeä jengiläisensä raiskaamaan poikayden. Hahmoilla ei ole taustoja, jotka selittäisivät näiden käytöstä, eivätkä hahmot pohdi käyttäytymistään, vaan he vain toimivat ilman että lukijalle ilmaistaan miksi.

Tarina tuntuu siksi keskeneräiseltä ja puksuttaa resuinen konsepti ennen hahmonrakennusta. Lukeminen ei antanut minulle mitään, joten julkaisu oli täysi huti.

Aiheet: Aiheeton, Arvostelu, Manga  Tagit: , , , , Kommentteja: 2 »


BL-hyllyn uumenista: Yoru to Asa no uta

7.5.2017 kello 17:34

yorutoasanouta

Asaichi on maailman suurin mulkku, johon yksinkertaisen oloinen Yoru on jostain syystä rakastunut. Yoru liittyy Asaichin bändiin, ja groupieorgioissa sattuneen kännisen vahinkopanon jälkeen tapahtuu kaikkea epämiellyttävää.

Pokkareita luettuna: 1/1

The Song of Yoru & Asa (Yoru to Asa no uta) jätti jälkeensä hyvin samanlaisen tunnun kuin muutamat aikaisemmatkin kokemukseni mangaka Haradan nimikkeiden kanssa. Sen junaturmaisesta etenemisestä ei oikein voi katsoa poispäin, ja lukeminen itsessään muodostuu intensiiviseksi kokemukseksi, mutta tarina jättää lopulta jälkeensä hämmennyksen ja ällötyksen sekaisen tunteen.

Tarina etenee polveilevan ja harhailevan tuntuisesti välillä Yorun, välillä Asaichin ja välillä sivuhenkilöiden kautta, ja minun oli pitkään tarinan alkupuolella vaikea löytää punaista lankaa. Lopputuloksena syntynyt tarina tuntuu kuitenkin näin jälkikäteen ajateltuna yllättävästi suorastaan määrätietoiselta kokonaisuudelta, jonka kaikki elementit onnistuvat omituisesti viemään päätarinaa eteenpäin.

Kokonaisuuden suuri ongelma on kitenkin se, että Harada on innostuneempi luomaan pimeitä ja yllättäviä fetissiskenaarioita kuin sympaattisia hahmoja. Hahmoissa on kyllä mielenkiintoisia ristiriitoja, mutta tässä teoksessa molemmat nimihahmot ovat niin omituisia, että heitä kohtaan on vaikea tuntea mitään positiivista.

Asaichi on niin räiskyvän hirveä, rajattoman itsekäs ja turha ihmisperse, että on turhauttavaa, että tarinaa seurataan enimmäkseen hänen kauttaan. Yorun täysin irrationaalinen, psykoosimainen ja Asaichin ylitsevuotavan törkeyden täysin huomioimatta jättävä rakkaus Asaichiä kohtaan sekä selkärangaton valmius tulla Asaichin parjaamaksi ja hyväksikäyttämäksi taas tuntuvat ällöttävältä. Yoru ei vaikuta masokistilta, vaan on kertakaikkiaan niin sokean rakastunut Asaichiin, ettei yksinkertaisesti välitä siitä, millainen henkilö tämä on. Tämä paridynamiikka ja Yorun hyytävän maaninen omistauminen tappavat kaiken romantiikan pokkarista siitä huolimatta, että loppua kohden Asaichin tunteet Yorua kohtaan alkavat muistuttaa jotain inhimillistä.

Haradalta tietää saavansa ikävää sielun täydeltä, mutta Yoru & Asassa vastakarvaan hankasi erityisesti niljakas ja mauton kontrasti hirveyksien ja söpöilyn välillä. On vaikea sulattaa sitä, että aivan hyytävän brutaalisti kuvatun raiskauksen uhrin myöhempi reaktio päällekäyjien tapaamiseen puetaan vähättelevän söötiksi pikku säikkyilyksi.

Vaikka lopputuotteesta jäi enemmän negatiivista kuin positiivista sanottavaa, on Haradan vahvuus tarinankertojana se, että hänen teoksensa sisältävät niin paljon voimakkaita elementtejä, että ne nostattavat pintaan vahvoja tunteita. Tämäkin teos jäi ainakin hyvin kirkkaasti mieleen. En kuitenkaan usko, että tämän tarinan pariin tarvitsee palata enää – ja olen ehkä nyt viimeistään oppinut, etten saa Haradalta sitä, mitä BL-tarinoiltani haen. Mangaka on hyvä kuriositeetti tietää, mutta en taida ainakaan ilman erityistä syytä enää hakeutua hänen töidensä äärelle.

Aiheet: Arvostelu, Manga  Tagit: , Kommentteja: 0 »


BL-hyllyn uumenista: Umibe no étranger ja Harukaze no étranger

1.5.2017 kello 19:57

Liityin vuoden 2016 lopussa ranskalaiseen BL-kirjakerhoon. Kustantaja Boy’s Love toimittaa minulle joka toinen kuukausi kymmenen pokkaria uusimpia BL-julkaisujaan. Ajattelin kirjakerhon olevan oiva tapa elvyttää BL-tuntemustani, koska poikarakkaustarinoiden lukeminen on jo pitkään jäänyt hyvin taka-alalle. Kirjakerho antaakin ihan hyvän läpileikkauksen genreen ja varmistaa, että saan itseni tutustumaan genren viimeaikaiseen kirjoon monipuolisesti, kun en itse pääse valitsemaan pokkareita.

Kokeilu on toistaiseksi osoittautunut varsin positiiviseksi jutuksi. Ensimmäiseen pakettiin mahtui mukaan niin kehnoja, keskinkertaisia kuin vahvojakin teoksia. Siispä ajattelin kirjailla ylös ajatuksiani ainakin ensimmäisen paketin sisällöstä tässä tulevien kuukausien aikana.

******

etranger-du-zephyr

Merta tuijotteleva lukiolainen Mio ja häitään Okinawalle paennut kirjailija Shun tapasivat kolme vuotta sitten. Mion täytyi muuttaa saarelta, mutta valmistuttuaan lukiosta hän palaa tapaamaan Shunia ja pojat alkavat seurustella.

Tällä hetkellä kaksipokkarinen ja yhä jatkuva L’étranger du Zephyr (Harukaze no étranger) on jatkoa Kanna Kiin yksipokkariselle L’étranger de la plage -tarinalle (Umibe no étranger), jonka luin BL-paketista löytyneen Zephyrin ykköspokkarin alle pohjaksi. Sarja on täynnä hyvin määnläheistä ja tropeista riisuttua pienen kertoimen draamaa, ja Shunin ja Mion suhteen kehittymistä on mukava seurata. Tarinan hiljaisen melankolinen sävy luo romanssiin haikean nostalgisen tunnun.

Toisaalta tarinan vaikuttavutta vähän kompastuttaa romanssien yleinen ongelma – päähenkilöt tuntuvat tykkäävän toisistaan lähinnä sen vuoksi, että ovat romanssitarinan päähenkilöitä. Syitä siitä, miksi kummallekin juuri se toinen on se tärkeä ihminen, ei oikeastaan esitellä. Pääkaksikko tuo toisaalta vähän mieleen Fumi Yoshinagan What Did You Eat Yesterdayn homopariskunnan, jonka osapuolten suhde ei ole varsinkaan tarinan alussa kovin romanttinen tai rakastava, vaan enemmän kasuaaliin kumppanuuteen luottava.

On ihan mukavaa, ettei romanssin aina tarvitsekaan tarjota palavia tunteita. Toisaalta Mion ja Shunin välillä ei tunnu oikein edes kipinöivän, enkä saanut heidän yhteisistä hetkistään minkäänlaisia sydämentykytyksiä. Suhdekuvauksen arkinen melankolisuus ei siksi jätä kovin voimakasta fiilistä eikä ole muutenkaan kauhean hyvin räätälöity omaan makuuni. Poikien välinen kanssakäynti on kuitenkin oikein sööttiä ja sympaattista, ja he ovat kivasti toistensa tukena.

Vaikka kerronta on leppoisan ryppyotsattomalla tavalla vakavahenkistä, ovat sinne tänne ripotellut huumorinmuruset erittäin onnistuneita. Kiin hassut reaktionaamat ilmestyvät sivuille harvoin, mutta silloin kun niitä nähdään, ne ovat aidosti hauskoja ja tuovat muuten vähän lakoniseen kerrontaan lämpöä ja sympaattisuutta. Myös huumorihetkien ajoitus on erittäin tarkkaa, ja hauskuudet istuvat siksi muuhun kerrontaan erinomaisen saumattomasti.

Tämä oli ensimmäinen kokemukseni Kiin sarjakuvista. Reippaasti BL-kansiestetiikan valtavirrasta poikkeavien, ilmavan tunnelmallisten kansikuvien takia odotukseni olivat melko korkealla, enkä joutunut pettymään. Sarja ei ehkä tarjoillut juuri omille mieltymyksilleni, mutta Kiin tarinankertojan taidot vakuuttivat, ja lopputuloksena on toimiva tunnelmointipainotteinen välipalamanga. Zephyrin ensimmäinen pokkari jäi vielä cliffhangeriin, joten hyvä että toukokuun kirjakerhopaketissa on tulossa seuraava pokkari.

Aiheet: Arvostelu, Manga  Tagit: , , , , Kommentteja: 0 »


In Clothes Called Fat – aikamme mestariteos?

9.8.2015 kello 14:53

Moyoco Annon viime vuonna englanniksi julkaistusta, alun perin vuoden 1997 In Clothes Called Fat -mangasta on vaikea löytää internetin syövereistä pahaa sanaa. Tuntuu siltä, että moni julkaisuun tutustunut mangabloggaaja on ylistänyt teoksen kattoon (vaikka toki parin soraäänen mielestä se on vain ok).

Tarina kertoo Nokosta, reippaasti ylipainoisesta nuoresta naisesta, joka saa jatkuvasta ahdistuksestaan pakko-oireisia ahmimiskohtauksia ja joutuu työpaikkakiusaamisen kohteeksi. Poikaystäväkin pettää ja on Nokon kanssa vain tunteakseen itsensä hienoksi ihmiseksi. Mies käy jopa väkivaltaiseksi Nokon heiveröisten laihdutusaikeiden edessä. Lopulta Noko päätyy laihtumaan bulimian avulla, mutta elämä ei siltikään näytä valoisammalta.

fat-clothes-kansi

Kansi kuvaa lukufiilistä erittäin hyvin.

Kirjan saama suitsutus on hämmentänyt minua lakkaamatta, koska itse pidin tarinaa äärimmäisen epämiellyttävänä, ihmisvihaisena ja tyhjänä. On toki hyvä nähdä vaihteeksi lihava naispääosa, ja ylle linkatuissa arvosteluissa on esitetty hyviä pointteja siitä, mikä tekee tästä mangasta tärkeän. Kunnianhimoisen raisu ja säälimätön kerronta sekä laihuutta ihannoivan ja pinnallisen naiskuvan kritiikki ovat sinänsä hienoja lähtökohtia, joten ymmärrän periaatteessa teoksen saamaa arvostusta. En vain kykene tulkitsemaan tarinaa niin, että voisin itse arvostaa sitä.

Lue koko artikkeli »

Aiheet: Arvostelu, Avautuminen, Manga  Tagit: , , , Kommentteja: 6 »


Kesän 2014 animesatoa: Free! ES, JoJo ja Nozaki-kun

5.10.2014 kello 18:13

Free! Eternal Summer

Free!-ESammatti

Uimapojat uivat ja pohtivat tulevaisuuden suunnitelmiaan uimapoika-animen jatkokaudella.

Free!:n kakkoskauden suurimpana ilona minulle säilyi loppuun asti kilpailevan Samezuka-tiimin Rin, jonka uskottavaa kehitystä äksystä murjottajasta haparoivaan ystävällisyyteen kehuin jo kauden alkumetreillä. Pidin muutenkin Samezukan pojista enemmän kuin päätiimi Iwatobin pojista. Edellisistä jää vähemmän kyoanipehmopörrösöpöhöpöpöppyrä fiilis, joka hankaa aika systemaattisesti minua vastakarvaan KyoAni-sarjoissa.

Iwatobin puolella vähän liiankin mukavan Makoton hahmokaari tuntui hyvältä ja Rein järkevyys toi hieman todellisuudentuntua Makoton muuten lellimään uimatiimiin. Sen sijaan tuntui siltä, että edes tekijät eivät oikein ota tiimin pienintä ja pirtsakointa Nagisaa vakavasti, sillä hänelle omistettu kotoakarkaamisjakso loistaa lähinnä kertakaikkisella typeryydellään ja antaa Nagisasta kuvan henkisesti ala-astetasolle jääneenä idioottina.

Kaikista keskeisimmästä pojasta, uimisfiksaatiossaan autismia lähentelevästä Harukasta en ole koskaan pitänyt. Myönnettäköön kuitenkin, että ES antaa hänelle selvää tunneälykasvua ja tekee hänestä vähemmän rasittavan hahmon jopa minun silmissäni, vaikka olin jo valmiiksi päättänyt jatkaa tympeätä suhtautumistani häneen.

Free!-ES-Harukan-tunne

Oikealla Haruka opettelee olemaan hahmo ja näyttää lievästi positiivisen tunteen.

Lue koko artikkeli »

Aiheet: Anime, Arvostelu, Avautuminen  Tagit: , , Kommentteja: 2 »


Kesän 2014 animesatoa: Love Stage!! ja Kuroshitsuji

27.9.2014 kello 17:34

Pitkästä aikaa jaksoin naputella ajatuksiani päättyvistä animesarjoista.

Love Stage!!

Love-Stage-op

Kuuluisan viihdeperheen nörttipoika Izumi puetaan mainosta varten mekkoon, jolloin pyörät alkavat pyöriä hänen ja vastanäyttelijänä toimivan, lapsuudesta tutun supertähti Ryouman välillä.

Fiilikseni Love Stagesta olivat alusta loppuun tosi ristiriitaiset. Yhtäältä sarja onnistuu selkeän tietoisesti ja usein huvittavallakin tavalla kiertämään monia BL:n vanhoja kökkökliseitä ja olemaan monesti aidon herttainen. Prinssisemeä ei tarvitse aina odotella pelastamaan pulasta, ja tämä heittäytyykin ihastuessaan määrätietoisen semesuden sijaan lemmenkipeäksi koiranpennuksi.

Sarja on myös yksiselitteisen erinomaisesti ohjattu, sillä se onnistuu kääntämään vaatimattoman oloisen budjetin edukseen sen sijaan, että antaisi visuaalisen ulosantinsa kärsiä animaatiokökköilystä. Alkuteosmangakoiden Taishi Zaoun ja Eiki Eikin hahmodesigntyyli kaartuvine ylähuulineen ja voimakkaine silmineen on jo valmiiksi niin animemaista, että hahmosuunnittelu istuu sovitukseen sellaisenaan ja näyttää staattisenakin erittäin hyvältä.

Liikeanimaatioon ei ole käytössä liikaa resursseja, mutta hahmot pysyvät hahmomalleissaan tarkasti, eikä derppinaamailua juuri näy. Ainoa osa visuaalisesta ilmeestä, josta en niin välitä, ovat reunoja kohti haalenevat ja muutenkin valjut taustat, mutta eivät nekään varsinaisesti häirinneet katselukokemusta.

Love-Stage-taustat

Izumilla on söpöimmät vanhemmat ja sarjan hyväntuulisuus miellyttää.

Lue koko artikkeli »

Aiheet: Anime, Arvostelu, Taide ja tyyli, Vertailu  Tagit: , , , , , , , , Kommentteja: 3 »


Mangahyllyn uumenista: Last Quartier

10.11.2013 kello 13:08

last_quarter_01

Yliluonnollinen mysteeridraama luotaa vähenevän kuun viimeisen neljänneksen kaihoa.

 Luettuna: 3/3 pokkaria (Delcourt, ranskalainen kustantaja)

Ennen Paradise Kissiä ja Nanaa Ai Yazawa kynäili tyttöinlehti Riboniin kolmiosaisen hieman yliluonnollisia juonikuvioita hyödyntävän Last Quartierin eli Kagen no tsukin. Sarjassa neljä peruskoululaista tapaavat autiotaloon loukkuun jääneen nuoren naisen hengen, ja yrittävät auttaa tätä saamaan kadonneet muistonsa takaisin, jotta tämä voisi siirtyä rauhallisin mielin tuonpuoleiseen. Koska ainoa asia, mitä neito muistaa, on että tämän ulkomaalaisen muusikko-rakastetun nimi oli Adam, lapset antavat tälle nimeksi Eeva.

Kolmeen pokkariin mahtuu mukavasti kokonainen, Yazawan tuttuun tapaan runsaalla draamalla ryyditetty tarina, joka onnistuu pitämään kiinnostuksen yllä melko hyvin. Mysteerinä tarina myös toimii, sillä Adamin ja Eevan henkilöllisyyden ja menneisyyden paljastuessa kaikki näiden käytöksessä ja toiminnassa kummastuttaneet asiat käyvätkin järkeen.

Sarja olisi mielestäni ehdottomasti hyötynyt voimakkaammasta teemoituksesta. Se pyrkii kyllä kuvaamaan surua ja kaipuuta ja rinnastamaan nämä tunteet kuuhun ja kuun kiertoon, mutta nämä piirteet eivät lopulta nouse kovin suureksi osaksi kokonaisuutta. Siten ne eivät myöskään onnistu pitämään vähän epävarmasti yliluonnollisten elementtiensä kanssa hoipertavaa tarinaa kasassa. Sen sijaan ne tekevät siitä hieman turhan ankean ja raskaan.

Lue koko artikkeli »

Aiheet: Arvostelu, Manga  Tagit: , , Kommentteja: 0 »


Kevään 2013 animesatoa: Oregairu, Karneval ja Hataraku Maou-sama!

3.7.2013 kello 11:11

Vahvasta aloituksestaan ja kiinnostavasta sarjakattauksestaan huolimatta kevätkausi osoittautui mukavahkoksi mutta melko heikoksi esitykseksi. Ensivaikutelmia näistä sarjoista löytyy täältä ja täältä.

Yahari ore no seishun Love Come wa machigatteiru.

Vetäytyjäpoikaa kannustetaan sosialisoitumaan pakottamalla tämä liittymään kerhoon, joka auttelee koulun oppilaita näiden moninaisissa ongelmissa.

Jaksoja katsottu: 13/13
Innostustaso: 4/5 (ensivaikutelmissa 3/5)

Oregairu ei ole yleisen ihanuuden puutteensa takia saanut suurta kannatusta, mutta omalla listallani sarja ampaisi melko nopeasti kauden nautittavimmaksi animeksi, vaikkei kaikin puolin tuotantona laatua hehkukaan. Itse tunnuin tykkäävän juuri siitä piirteestä, joka on useimmat käännyttänyt sarjan tieltä, eli sen jatkuvasta ja periksiantamattomasta mutta hieman pehmeäreunaisesta kyynisyydestä.

Sarjan visuaalinen tyyli on mukava mutta tylsähkö ja mielikuvitukseton. Animaatiobudjettia ja animaation kekseliäisyystasojakin on vaikea lähteä kehumaan. Itselleni muu visuaalinen tylsyys oli kuitenkin epätavallisen helppo antaa anteeksi, koska hahmodesignit ovat hauskoja ja täynnä sivuhahmojakin kivasti yksilöiviä yksityiskohtia, jotka tuovat sarjaan persoonallisuutta.

Nautin erityisesti sarjan draamapuolesta ja hahmoista enemmän kuin minkään toisen kevään sarjan kanssa. Kyynistynyt yksineläjäpääpoika Hachiman Hikigaya eli tuttavallisemmin Hikky kantaa sarjaa varsin hyvin epätyypillisen nuivalla asenteellaan, erottuen kerrankin pliisujen self-insert-pääpoikien massasta. Oli mielenkiintoista seurata, miten pojan ajatusmaailmassa jokainen sosiaalinen ongelma selviää osoittamalla yhteinen vihollinen syntipukiksi luomaan yhteishenkeä muiden välille. Useimmiten Hikky astuu tämän vihollisen saappaisiin itse täynnä hieman alentuvaan ja vähän tiedostamattomaan martyyriyteen taipuvaista itseinhonsekaista ylpeyttä. Samalla Hikky yrittää parhaansa mukaan olla näkemättä ja tulkitsematta häneen ihastuneen Yui-tytön lähestymisyrityksiä tarrautuen lakonisesti suojamantraansa siitä, miten epätodennäköistä olisi, että joku luokkakaveri voisi tykätä hänestä.

Tämä sarjaa dominoiva ihmissuhdevääristymä suorastaan huutaa jonkinlaista positiiviseen vuorovaikutukseen liittyvää oivallusta Hikkyn puolelta. Sarjan heikoin puoli onkin, että se tuntuu jäävän aivan kesken, kun tällaista oivallusta ei sen päätteeksi saada. Kesken loppumisen ongelmaa ei auta myöskään se, että sarjan viimeiseksi jaksoksi on jätetty sitä edeltävään pitempään koulufestivaalitarinakaareen mitenkään liittymätön ja mahdollisimman antiklimaattinen sivutarina.

Heikko lopetus ei kuitenkaan jättänyt aivan huonoa makua sarjasta, koska nautin sen hahmojen kanssakäymisestä suuresti. Hikkyn vaivihkainen ystävystyminen auttajakerhoa johtavan, Hikkyä alati näpäyttelevän Yukinon sekä heidän seurakseen kerhoon liittyvän Yuin kanssa on kuvattu myös varsin sympaattisesti. Suhteen kehittymistä kumpaankin tyttöön rasittavat toisaalta sarjan yleistunnelmalle uskollisesti myös negatiiviset sävyt, joista hahmot alkavat pikkuhiljaa päästä yli jaksojen edetessä.

Hikkyn kaino pintaihastus luokan söpönihanaan tennismoepoika Saikaan antaa sympaattisen rehellisen sävyn muuten tekosyitä ihmissuhteettomuudelleen urakalla keksivään poikaan. Hänen epätoivoiset yrityksensä olla pitämättä luokan mukavimmasta ja suosituimmasta pojasta, joka yrittää välillä hieroa ystävyyttä, ovat myös höpöllä tavalla hellyttävää katsottavaa. Myös Hikkyn suhde pikkusisko Komachiin on kuvattu hurmaavan aidosti. Sisarukset ovat selkeästi tärkeitä toisilleen ja jakavat yhteisen historian. Vaikka Hikky yrittääkin suhtautua siskoon viileästi, hän päätyy aina tekemään, mitä tämä pyytää, kun taas pirteänviekas Komachi yrittää monesti käyttää tätä manipulointivaltaansa veljen ihmissuhdeasioiden parantamiseen ja edistämiseen.

Kaikkiaan Oregairu jäi negatiivisesta pintasävystään ja kliimaksittomasta rytmitysongelmaisuudestaan huolimatta itselleni mitä todennäköisimmin yhdeksi vuoden ihanimmista katselukokemuksista. Kerrankin vähän perushöttöisestä ranoberomanssikarjasta fiilikseltään eroava yksilö.
Lue koko artikkeli »

Aiheet: Anime, Arvostelu  Tagit: , , , Kommentteja: 1 »


Syksyn 2012 animesatoa: Blast of Tempest

19.5.2013 kello 19:17

tempesto aikamurha

 Läheisen kohtalokas kuolema johtaa päähenkilöpojat maailman kohtalon määrittäviin seikkailuihin.

Blast of Tempest eli Zetsuen no Tempest: The Civilization Blaster meinasi jäädä kokonaan katsomatta, sillä sen hidas alkuneljännes ei tahtonut ollenkaan innostaa. Kun sitten aloin katsoa sarjaa sen saamien runsaiden kehujen siivillä, paljastui sen ensin aika laiskalta vaikuttanut asetelma varsin mielenkiintoiseksi. Tarinassa ystävykset Yoshino ja Mahiro päätyvät pelastamaan maailmaa taikaesineen kautta heidän kanssaan kommunikoivan, autiolle saarelle juuttuneen Hakaze-maagin johdolla. Samalla seurataan maailmaa ylläpitävän Genesis-puun ja sen tasapainoa uhkaavan Exodus-puun sarjan hahmojen välityksellä käymää kamppailua Maapallon kohtalosta. Aina välillä muistellaan myös Mahiron pikkusiskoa Aikaa, joka on vuotta aikaisemmin kuollut tuntemattomissa käsissä.
Lue koko artikkeli »

Aiheet: Anime, Arvostelu  Tagit: , Kommentteja: 0 »


« Vanhemmat artikkelit /


 

Tämä blogi pyörii WordPressin voimalla. Amaryllis-teema © Anda 2009. RSS: kirjoitukset / kommentit.