Prinsessapäiväkirjat: Mulan, osa 2

1.1.2017 kello 17:27

Edelleen elokuvasta Mulan (1998)
Linkki Prinsessapäiväkirjat-postaussarjan esittelyyn.

 mulan-intro2

Vieraaseen ulkomaailmaan omasta turvallisesta kotiympäristöstään astuva Mulan kasvaa haasteiden edessä.

Mulanin visuaalinen tyyli on siitä hyvin mielenkiintoinen, että siinä liikkeen kitkattomuus korostuu jopa enemmän kuin muissa Disneyn animaatioissa. Tämä saa kaiken liikkeen tuntumaan eteerisen sulavalta ja jopa painottomalta, ja luo leffaan erityisen visuaalisen flow’n. Se tuo leffaan hyvin erityisen ja eksoottisen ilmapiirin ja saa tarinan liukumaan eteenpäin. Myös leffan kirjava mutta murretun seesteinen värimaailma tuo oman panoksensa tähän vaivattomaan vaikutelmaan ja erityisesti Mulanin kaikkien asujen sävysonkroniasta syntyy tosi kivat kokonaisuudet.

Viimeksi käsiteltiin Mulanin persoonallisuutta, hahmonkehitystä ja hahmodesignia, ja nyt ovat vuorossa roolitus, erilaiset suhteet muihin hahmoihin sekä sympaattisuus.

2016 on hyvä karistaa taakse tällä analyysin jälkipuoliskolla. Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille! Lue koko artikkeli »

Aiheet: Analyysi, Hahmot, Länsiviihde, Prinsessapäiväkirjat  Tagit: Kommentteja: 2 »


Prinsessapäiväkirjat: Mulan, osa 1

26.12.2016 kello 19:27

Elokuvasta Mulan (1998)
Linkki Prinsessapäiväkirjat-postaussarjan esittelyyn.

  mulan-intro

Kiinalaisneito tekeytyy mieheksi, värväytyy armeijaan sairaan isänsä puolesta ja päätyy pelastamaan Kiinan.

Mulan muodostaa Herkuleksen ja Tarzanin kanssa minulle erityisen tärkeän kolmikon Disneyn klassikkojen keskuudessa. Ne olivat ensimmäiset klassikot, joita hypetin etukäteen Aku Ankka -lehden kanssa ja jotka muistan käyneeni katsomassa leffassa. Kaikki kolme ovat mielestäni myös erityisen hyviä leffoja, vaikka yleisesti ottaen niitä pidetäänkin muun renessanssikattauksen joukossa vain ok-tason pätkinä verrattuna vuosikymmenen alkupuolen huikean rakastettuihin spektaakkeleihin. Mulan on kuitenkin vahva kasvutarina, ja nimihahmo itse huikean monipuolinen ja samaistuttava hahmo. Lue koko artikkeli »

Aiheet: Analyysi, Hahmot, Länsiviihde, Prinsessapäiväkirjat  Tagit: Kommentteja: 2 »


Hetkestä hetkeen – lisää berserkkihetkiä ja mehukkaita katseita

9.10.2016 kello 19:14

Kazuya Minekuran taisteluneoshounensarja Saiyuki Reload kuuluu suosikkimangoihini muun muassa sen takia, että Minekura on todella hyvä hahmohetkien toteuttaja. Sarjan seitsemännessä osassa puhkeaa sen suurin kriisi, kun normaalisti iloluontoisen ja lapsekkaan Gokun demonivoimat heräävät ja hän muuttuu verenhimoiseksi, kaiken ympäriltään tuhoavaksi jumalolento Seiten Taiseiksi. Normaalisti ikityyni ja itsensä hallitseva Hakkai poistaa omat voimanrajoittimensa pärjätäkseen Seiten Taisein massiivisille voimille, ja muodonmuutoksista seuraavat turpakäräjät ovat soveliaan eeppiset.

Pääporukan yrmy keskushahmo Sanzo on teillä tietymättömillä kohtauksen aikana, ja tiimin rempseä paha poika Gojyo joutuu sivustakatsojan rooliin, kun hänen puoli-yookai-voimillaan ei tungeta mukaan yookai-Hakkain ja Seiten Taisein väliseen supertappeluun. Kohtaus ei kuitenkaan ole pelkkää tappelua, vaan sen kantavana voimana toimivat Hakkain ja Gojyon väliset pienet vuorovaikutushetket. Kohtauksen sisältä erityisen vaikutuksen tehneet kolme pientä hetkeä keskittyvät Hakkain ja Gojyon väliseen siteeseen.

berserk-hakkai1

Tuijotuskisa on yksi Minekuran parhaista suosikkikerrontakikoista. (Klikkaamalla isommaksi.)

Ensimmäinen hetkistä on, kun Hakkai päättää poistaa voimanrajoittimensa ja pyytää Gojyota pysäyttämään hänet, jos hän menee berserkiksi rajoittimien poistamisen takia. Gojyo tarttuu Hakkain kyynärvarteen ennen kuin tämä ehtii poistaa rajoittimet korvastaan. Hetken kummatkin vain tuijottavat toisiaan ennen kuin Gojyo päästää irti. Rakastan tämän hetken intensiivisyyttä, kun kumpikaan ei sano mitään, mutta parin välillä tapahtuu kuitenkin niin paljon.

Haluaapa Gojyon ja Hakkain välejä ajatella sitten romanttisena tai platonisena sielunkumppanuutena, tuijotuskilpa sisältää niin paljon historiaa ja tunnetta, että yhteyttä poikien välillä ei voi olla huomaamatta. Minekura on äärimmäisen hyvä rakentamaan kohtauksia niin, että vaikka hahmojen ilmeet eivät värähtäisikään, lukijalle välittyy hyvin selvä kuva näiden tunteiden voimakkuudesta.

Se, että Gojyo päästää lopulta mukisematta irti, ilmaisee, että hän tietää alusta asti, ettei hänen estelynsä pysäytä Hakkaita. Rajoittimien poistaminen on ainoa tapa pelastaa berserkki-Goku ja valtava määrä sivullisia uhreja. Silti Gojyo haluaa tuoda esiin protestinsa, varmistaa ettei muuta keinoa todellakaan löydy ja ihan vain luoda yhteyden Hakkaihin, kun tilanteessa kummittelee selvästi mahdollisuus siihen, ettei Hakkai palaa taistelusta omana itsenään.

Minekuran pojat ovat harvoin suorasanaisia, eikä tässäkään hetkessä Gojyo sano mitään, mutta ele välittää kuitenkin selvän viestin Hakkaille siitä, ettei Gojyo tahdo menettää toveriaan. Lue koko artikkeli »

Aiheet: Analyysi, Hahmot, Hype, Manga  Tagit: , Kommentteja: 2 »


Hetkestä hetkeen – berserkit

9.9.2016 kello 17:32

Pidän voimakkaista tunteista ja hetkistä fiktiossani, ja yllättävällä tavalla järkyttävät hetket jäävät usein erityisen hyvin mieleen. Tämän takia berserkki-hetket ovat aina olleet suosikkejani. Harvat kohtaukset ovat yhtä väkeviä kuin sellaiset, joissa hahmo, josta tykkään, menettää syystä tai toisesta kontrollin itsestään kokonaan, ja minun on seurattava tilanteen usein veriseksi eskaloitumista kauhistuneiden sivustaseuraajahahmojen kanssa henki kurkussa. Alla ajatuksia muutamista suosikeistani.

Kill la Kill – Berserkki-Ryuuko

berserk_ryuuko-punainen

Koriseva ja verta vuotava berserkki-Ryuuko on tehty painajaisista.

Kill la Killin sankari Ryuukon taikakoulupuku Senketsu muuntautuu Ryuukon verta saadessaan niukaksi, supervoimat kantajalleen antavaksi taisteluasuksi. Jaksossa 12 Ryuukon vihat leimahtavat pääpahiksen kätyriä kohtaan niin kovasti, että hänen verensä kiehahtaa Senketsun varoituksista huolimatta superpotentiksi. Senketsu sekoaa raivokkaasta verestä ja päätyy Ryuukon holtittomuuden seurauksena muuttumaan yhdessä Ryuukon kanssa karmaisevaksi hybridihirviöksi.

Koko puolen jakson pituinen berserkki-rasahdus oli minulle todella veretseisauttava kokemus kaikessa karmivuudessaan, mutta suurin shokkiarvo keskittyy toki hurjaan muodonmuutoshetkeen ja sen jälkeiseen  esittelykuvaan, joka oikein nautiskelee sen esittämisestä, miten kurja olento Ryuukosta ja Senketsusta on tullut.

Olennosta näkyy selvästi Ryuukon piirteitä, kuten naisvartalo ja hiustyyli, ja myös Senketsun piirteitä, kuten avoin silmä ja ruksisilmä. Olento on kuitenkin designattu niin hirvittäväksi, että hahmosta on pudonnut pois kaikki ihmisyys ja jopa tietoisuus. Ryuukon edesmenneeltä isältä jäänyt valtava saksenpuolikas, jolla Ryuuko yleensä taistelee, on sulautunut osaksi hirviön kehoa, joka on muuttunut epäluonnollisen vihreäksi. Olento näyttää ja kuulostaa hyytävän kärsivältä. Veri valuu ja tirskuu siitä valtoimenaan, ja se hönkii ja örisee kuin ei saisi henkeä.

Kohtaus antaa tehokkaan varoituksen sekä Ryuukolle että katsojalle. Ryuuko on tässä muodossaan käytännössä voittamaton, mutta hän on samalla lakannut olemasta Ryuuko, kun Senketsun verenhimo on saanut hänestä vallan. Lopputuloksena sekä Ryuuko että Senketsu ovat kadonneet ja jäljelle on jäänyt vain tiedoton hirviö. Taikakoulupuvut voivat antaa suuren voiman, mutta niiden käyttäminen voi olla myös vaarallista ja johtaa tuhoisiin lopputuloksiin. Tällä kertaa kaikki päättyy hyvin ja ihana ystävä Mako saa Ryuukon palaamaan järkiinsä, mutta hetki jää sarjan taustalle kummittelemaan ja luomaan painoa taikavaatekonseptille.

Ennen tätä muodonmuutosta olin pitänyt Kill la Killiä vähän tylsänä ja itseään toistavana sarjana, ja olin jo valmis droppaamaan. Berserkki-välikohtaus kuitenkin sai minut muuttamaan mieleni. Ensimmäistä kertaa sarja sai minut uskomaan, että sillä on uskallusta tehdä verivoimavaatekonseptillaan jotain jännittävämpääkin kuin episodimaista supermättöä, joka hekumoi paljaalla pinnalla. Lue koko artikkeli »

Aiheet: Anime, Hahmot, Hype, Länsiviihde  Tagit: , , Kommentteja: 0 »


Prinsessapäiväkirjat: Megara, osa 2

24.7.2016 kello 12:00

Edelleen elokuvasta Herkules (Hercules, 1997)
Linkki Prinsessapäiväkirjat-postaussarjan esittelyyn.

Megara-introkuva2

Antagonistin puolelta sankarin tueksi loikkaaminen tekee Megarasta uniikin Disney-sankarittaren.

Megarasta on vuosien varrella muodostunut minulle hyvin henkilökohtainen hahmo, ja osittain tämän takia hänen Prinsessapäiväkirjojensa valmistuminen kesti erityisen pitkään. Haluaisin tehdä tunteilleni kreikkalaiskaunotarta kohtaan oikeutta, mutta välillä tuntuu siltä, että päädyn monessa kohtaa jaarittelemaan. Megara oli jopa tähän asti haasteellisinta prinsessapäiväkirjaneito Pocahontasiakin vaikeampi hahmo kuvata sanoin. Kuitenkin tuttuun tapaan olen löytänyt hahmosta niin paljon uutta ja pukenut ensimmäistä kertaa sanoiksi monia tähän asti mielessä epämääräisemmässä muodossa häilyneitä tuntoja, että tuntuu ihan siltä kuin olisin löytänyt Megaran ensimmäistä kertaa.

Ensimmäisessä osassa käytiin läpi Megaran persoonallisuutta, hahmonkehitystä ja hahmodesignia. Tällä kertaa vuorossa roolitus, tärkeät suhteet muihin hahmoihin ja sympaattisuus.

Lue koko artikkeli »

Aiheet: Analyysi, Hahmot, Hype, Länsiviihde, Nostalgia, Prinsessapäiväkirjat  Tagit: Kommentteja: 0 »


Prinsessapäiväkirjat: Megara, osa 1

17.7.2016 kello 19:40

Elokuvasta Herkules (Hercules, 1997)
Linkki Prinsessapäiväkirjat-postaussarjan esittelyyn.

Megara-intro0

Kuolemanjumala Haadeksen vangiksi ja kätyriksi aikoinaan päätynyt kyynistynyt neito rakastuu puolijumalan voimilla varustettuun sankari Herkulekseen.

Herkules kuuluu niihin Disneyn klassikoihin, jotka paranevat silmissäni jokaisella katselukerralla. Pidän leffan yksinkertaista rakennetta hyvin onnistuneena, sillä kaikki tapahtumat on pohjustettu tehokkaasti. Leffa ei yleisesti ottaen tunnu kuuluvan Disneyn kaikkein rakastetuimpien animaatioiden piiriin, vaikka sillä onkin omat uskolliset tykkääjänsä. Monesti kritiikin kohteeksi päätyy räiskyvä tyyli, joka kirjoittaa huolettomasti uusiksi koko kreikkalaisen jumaltaruston ja sekoittaa yhteen moderneja komiikkaviittauksia ja vakavaa legendaa. Usein on kuulunut, ettei leffa osaa päättää, haluaako se olla vakavasti otettavaa draamaa vai pelkkä viittauspelleily, mutta minun makuuni Herkules on onnistunut löytämään aivan erityisen hyvän tasapainon näiden kahden ulottuvuuden välille. Erityisen rakkaaksi leffa on noussut rempseän skeptisen naispääosansa ansiosta. Lue koko artikkeli »

Aiheet: Analyysi, Hahmot, Hype, Länsiviihde, Prinsessapäiväkirjat  Tagit: Kommentteja: 3 »


Rakugo ja kaikki vaikeat tunteet

13.3.2016 kello 18:58

Babylonin orjalla ei ole kauheasti aikaa kirjoitella blogiin, mutta nyt täytyy avautua tällä talvikaudella eniten mietityttäneestä sarjasta. Olen nimittäin seurannut Haruko Kumotan samannimiseen joseimangaan perustuvaa, Studio DEENin tuottamaa Shoowa genroku rakugo shinjuuta melkoisen ristiriitaisin tunnelmin.

Animen kehyskertomuksessa japanilaisen rakugo-tarinankerrontaperinteen konkari Yakumo ottaa häntä ihailevan ja rakugosta innostuneen entisen linnakundi Yotaroon oppipojakseen. Yakumo ryhtyy kertomaan nuorukaiselle alkutaipaleestaan rakugoviihdyttäjänä 1900-luvun alkupuoliskolla sekä ystävyydestään edesmenneen, mainetta niittäneen toverinsa Sukerokun kanssa. Yotaroo sattuukin muistuttamaan kovasti Sukerokua niin innostuneiden maneeriensa kuin esitystyylinsäkin puolesta.

rakugopromo

Sarjan promomateriaali keskittyy vähän hassusti ensimmäiseen jaksoon, vaikkei Yotaroota ole nähty sen koommin, kun kakkosjakso sukeltaa päättymättömään takaumaan.

Sarjan ensimmäinen jakso on tuplapituinen ja editoitu kasaan aikaisemmasta OVA-tulkinnasta. Jakso hurmasi ainakin länsimaalaisen animeyhteisön hetkessä rytmityksellisistä vaikeuksistaan huolimatta. Itse olin ensimmäisen jakson osalta vastarannan kiiski, sillä sen keskellä nähtävä kymmenen minuutin mittainen rakugoesitys ei jaksanut pitää mielenkiintoani yllä.

Sarja on ensimmäinen kosketukseni rakugoon, joten sinänsä taiteenlajin demonstroiminen selventää konseptia hyvin. Rakugo vaikuttaa sarjan perusteella ihan söötiltä mutta kankealta ja vanhanaikaiselta viihdemuodolta, johon perijapanilaiseen tapaan liittyy miljoonia muotosääntöjä. Kertoja kertoo tarinansa yksin, esittäen kaikki roolit itse. Hän istuu koko esityksen ajan ja saa käyttää rekvisiittanaan kankaanpalasta ja viuhkaa, muuten on pärjättävä omalla äänellä ja elekielellä. Tarinat ovat ikivanhoja, usein koomisia kertomuksia, ja ilmeisesti niiden muokkaaminen tai uusien tarinoiden sepittäminen ei ole hyväksyttävää.

Perinteisyyttä enemmän minua häiritsee kuitenkin se, että monet hahmot tykittävät rakugonsa sellaisella konepistoolinopeudella, ettei tarinoilla ole mitään mahdollisuutta saada minua mukaansa. Sekä Yotaroolla että Sukerokulla on hirveä kiire päästä eteenpäin tosi tosi nopeasti ja siksi suu käy koko ajan, ja esitys vaikuttaa minun korvaani enemmän aggressiiviselta ja kiirehdityltä kuin aidosti huvittamaan tarkoitetulta.
Lue koko artikkeli »

Aiheet: Anime, Avautuminen, Hahmot  Tagit: , Kommentteja: 2 »


Prinsessapäiväkirjat: Esmeralda

26.12.2015 kello 20:39

Elokuvasta Notre Damen kellonsoittaja (The Hunchback of Notre Dame, 1996)
Linkki Prinsessapäiväkirjat-postaussarjan esittelyyn.

Esme-vink-vink

Hyväsydäminen ja rohkea mustalaistanssija kerää romanttista huomiota ankean tekopyhältä tuomarilta, tämän Notre Damen katedraalin kelloja soittavalta epämuodostuneelta holhokkipojalta ja tämän kaartin kapteenilta.

Notre Damen kellonsoittaja on yhtäältä todella komea ja uskalias leffa mutta toisaalta myös kovin epätasainen tuotos. Sen synkät ja höpsöt elementit eivät ole tasapainossa keskenään, kun gargoilisidekickejä käytetään pakottamaan julma ja karu tarina ”lapsiystävällisempään” muottiin. Leffan katsominen on aina hieno kokemus, mutta sen kaksisuuntainen mielialahäiriö jättää siitä myös vähän ristiriitaiset tuntemukset. Usein Disneyn sankarittaret ovat suuri osa sitä miksi tykkään leffoista, mutta Notre Damen kohdalla en koe kovin suurta yhteyttä naispääosaan, joka jää mielestäni oikeastaan yhdeksi leffan heikommista elementeistä.
Lue koko artikkeli »

Aiheet: Analyysi, Hahmot, Länsiviihde, Prinsessapäiväkirjat  Tagit: Kommentteja: 2 »


Prinsessapäiväkirjat: Pocahontas, osa 2

25.11.2015 kello 21:36

Edelleen elokuvasta Pocahontas (1995).
Linkki Prinsessapäiväkirjat-postaussarjan esittelyyn.

Pocahontas-intro

Monien muiden renessanssisankarien tavoin Pocahontas etsii paikkaansa yhteisössään.

Kuten sanottu, Disneyn Pocahontas ei toimi historiallisena elokuvana, koska se ei käytännössä perustu historiallisiin faktoihin. Sen sijaan leffasta saa mielestäni enemmän irti, kun sitä katsoo symbolistisena fantasiana. En näe, että nimihahmon ympärillä välillä pyörivät neonväriset taikalehdet ovat varsinaisesti maaginen elementti, vaan pikemminkin symbolinen.

Esimerkiksi Pocahontasin ja John Smithin ensimmäisen tapaamisen aikana Pocahontas oppii ymmärtämään englantia kätevästi heti, kun vähän kuuntelee sydäntään ja lehdet lerpattavat ympärillä. Tämä on usein nostettu esiin leffan uskottavuutta murentavana taikahöpönä, mutta itse käsitän sen symboliseksi tarinankerrontaelementiksi. Viestinä on, että toista pystyy ymmärtämään kieli- ja kulttuurimuurin yli, jos oikeasti haluaa ja yrittää. Taikalehdet kieppuvat ruudulla aina, kun tapahtuu jotain symbolista, ikään kuin merkitsemässä tällaisia tärkeitä kohtia yleisölle. Ne ovat paikalla, kun Pocahontas ja tämän yhteys luontoon esitellään leffan alussa kielekkeellä seisoessa, kun hän kuuntelee tuulta, joka kertoo jonkin uuden lähestyvän, kun hän tajuaa unensa nuolen osoittaneen Smithiä kohti sekä kun hän hyvästelee miehen loittonevan laivan.

Ensimmäisessä osassa tarkasteltiin tuttuun tapaan Pocahontasin persoonallisuutta, hahmonkehitystä ja hahmodesignia, ja nyt jatketaan eteenpäin roolitukseen, tärkeisiin suhteisiin ja sympaattisuuteen.
Lue koko artikkeli »

Aiheet: Analyysi, Hahmot, Länsiviihde, Prinsessapäiväkirjat  Tagit: Kommentteja: 4 »


Prinsessapäiväkirjat: Pocahontas, osa 1

16.11.2015 kello 21:20

Elokuvasta Pocahontas (1995).
Linkki Prinsessapäiväkirjat-postaussarjan esittelyyn.

Pocahontas-intro2

Intiaaniprinsessa rakastuu tutkimusmatkailijaan ja estää sodan heimonsa ja englantilaisten siirtolaisten välillä.

Disneyn Pocahontasilla ei ole kovin paljon tekemistä historian kanssa, mistä leffaa onkin kritisoitu kuuluvasti. Se jättää täysin huomiotta faktatietoja Pocahontasin elämästä, ja tarina on rakennettu historiallisesti epävarman John Smithin pelastamislegendan ympärille. Intiaanien kulttuurin kuvauksestakin on löydetty yhtä ja toista valitettavaa.

Mutta oli historiaa vanuteltu miten päin vain, kirjoitan Pocahontasista nimenomaan tämän leffan hahmona. Elokuva on ensimmäisiä näkemiäni Disneyn klassikoita ja hyvin mahdollisesti ensimmäinen, jonka näin elokuvateatterissa. Sillä on minulle valtava nostalgia-arvo, ei vain upean värisuunnittelun ja huikean musiikkiohjauksen vuoksi, vaan myös ja jopa ennen kaikkea nimihahmonsa vuoksi. Pocahontas on tavallaan lapsuuden sankarini.

Ja taas teksti venähti kaksiosaikseksi.
Lue koko artikkeli »

Aiheet: Analyysi, Hahmot, Länsiviihde, Nostalgia, Prinsessapäiväkirjat  Tagit: Kommentteja: 3 »


« Vanhemmat artikkelit /


 

Tämä blogi pyörii WordPressin voimalla. Amaryllis-teema © Anda 2009. RSS: kirjoitukset / kommentit.