Vuoden 2018 parhaat OP:t ja ED:t (osa 3/3)

10.2.2019 kello 18:17

Tälle listalle on sijoittunut ainoastaan openingeja ja endingejä, joiden sarjat olen katsonut kokonaan. Tämä ei sinänsä ollut mikään ennalta mietitty vaatimus, mutta johtuu ihan luontevasti siitä, että sellaiset pätkät, joita on tullut fiilisteltyä jakso toisensa perään, ovat jääneet mieleen parhaiten.

Mielestäni OP ja ED ovat osa jaksoa ja ne kuuluu katsoa siinä missä muutkin jakson osat, vaikka ne toki sinänsä ovatkin selkeästi irrallisempia elementtejä kuin muu jaksoaines. Siksi itselleni ei ole merkitystä vain sillä, mitä näen OP:ssa ja ED:ssä sarjan alkaessa, vaan tärkeää on myös se, millaiseksi OP ja ED muodostuvat silmissäni sarjan edetessä. Monet tunnarit päätyvät tuntumaan sitä paremmilta, mitä enemmän niitä katsoo, etenkin sen vuoksi, että niiden kylvämät pienet teaserit sarjassa tapahtuvista käänteistä saavat kontekstinsa sarjan edetessä. Ennen pitkää mehustelenkin suosikkejani myös silloin, kun en katso itse jaksoja, ja pitkään sarjan päättymisen jälkeenkin.

5. IDOLiSH7 OP

I7OP

Seitsemän idolipojan tiimi aloittaa toimintansa.

Kappale: WiSH VOYAGE (IDOLiSH7)

Monimediaprojekti IDOLiSH7:n anime on tähän saakka paras näkemäni idolipoikasarja, ja sen OP tekee sarjan parhaille puolille oivasti kunniaa. OP on itse asiassa vain sellaisenaan puolikas tiimin musiikkivideo kappaleesta, jota ei itse animessa nähdä (otsikkolinkin takana koko musiikkivideo). Se on kuitenkin ideana ihanan raikas. Musiikkivideoon on saatu niin paljon positiivista energiaa ja hyväntuulisuutta, että sen katsomisesta tulee aina mainio draivi päivään.

2D-animoitu tanssi on hyvin toteutettuna aina ihanaa katsottavaa, mutta I7:n OP oli itselleni ensimmäinen oikeasti kivan näköinen 3D-animoitu tanssihetki. Hahmot ovat 3D-hahmoiksi ihmeen ilmeikkäitä ja epätönkköjä, ja tanssikoreografia on tosi kiva. Lentokenttämiljöö on myös onnistunut teemoitus musiikkivideolle, sillä lentokenttä on yhtä aikaa hyvin tuttu ja vieras paikka.

Erityisesti videossa hurmaa poikien asustus. Ai kaula- ja hihahörsökkeitä? Kyllä kiitos! Korkeakauluksisia viittoja, toisella hartialla olevia viittoja, pyllyviittoja ja liehuvia takinhännyksiä? Erityisesti niitä! Rhinestone-kitch-kuviointia kaikkialla vaatteissa? Vielä kysyt! Mustalla ja kullalla korostettu valkoinen värimaailma hahmojen omilla teemaväreillä viimeisteltynä? Ai juma! Rusetteja, sulkia, epoletteja, koristehihnoja ja röyhelöitä? Niin paljon kuin lähtee! Raitapöksyt? JOO! Poikien ensemblet on suunniteltu niin täydellisesti juuri minua varten, että rakastan jo niiden ansiosta tämän openingin hengiltä.

OP ei niinkään keskity hahmojen erityispiirteisiin yksilöinä, vaan idolitiimin rakennukseen keskittyvälle sarjalle sopivasti fokuksessa on tiimi kokonaisuutena. Hahmot ovat täydessä synkassa osa tiimiä mutta saavat välistä tuoda omat pienet mausteensa mukaan. Suosikkini näistä on otsikkolinkin videon kohdan 0:42 yhteiskuvassa, kun jokainen pojista saa tervehtiä katsojia omalla tavallaan järjestyksessä, paitsi viimeisenä vuorossa oleva keltainen Nagi kiilaakin vihreän Yamaton edelle. Vaikka Yamato hämmentyy ensin häivähdyksen verran, hän ottaa sitten varmoin ottein tilanteen haltuun vinkkaamalla silmää ilman ärsyynnyksen häivääkään. Pojat ihan tosissaan tykkäävät olla idoleita yhdessä ja musiikkivideo näyttää todella siltä, että sen kuvaaminen on ollut heille hirmuisen hauskaa.

Sööteimpänä yksityiskohtana on pakko mainita kohdassa 1:07 poikien taustalla jammaileva lentokenttätyöntekijä. Lue koko artikkeli »

Aiheet: Anime, Musiikki, Taide ja tyyli  Tagit: , , , , , Kommentteja: 0 »


Vuoden 2018 parhaat OP:t ja ED:t (osa 2/3)

3.2.2019 kello 19:42

Viimeksi aloitettiin viime vuoden parhaiden alku- ja lopputunnarien pohtiminen ja nyt on aika jatkaa seuraavilla viidellä.

Usein tuntuu siltä, että sarjan kuin sarjan OP jättää ED:n varjoonsa, mutta tänä vuonna on tullut ilahduttavasti vastaan myös erittäin mehukkaita ending-pätkiä, jotka ovat onnistuneet kiteyttämään sarjastaan jotain olennaista. En ole tälle listalle ottanut mukaan kuin joko OP:n tai ED:n samasta sarjasta, joten vaikka endingejä on listallani selkeästi vähemmän kuin openingeja, on siistiä, että joissain tapauksissa ED on onnistunut tekemään suuremman vaikutuksen.

10. Skull-face Bookseller Honda-san ED

Niin ajoissa puoli kympiltä nukkumaan...

Kirjakaupan sarjakuvaosaston työntekijä piirtää mangaa työstään.

Kappale: Book-end, Happy-end (TECHNOBOYS PULCRAFT GREEN-FUND)

Honda-sanin (Gaikotsu shotenin Honda-sanräväkkä OP tuntui minusta aina sarjaa katsoessa lähinnä epämiellyttävältä melulta, mutta rento ED jättää mukavanraukean fiiliksen. ED kuvaa nimihahmon arkista työpäivää, jonka hän viettää hyllyjä järjestellen, kirjapinojen suosittelukortteja kirjoitellen ja puhelimessa asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden valituksia kuunnellen. Töiden jälkeen kotona odottavat lukemattomat kirjat, joiden kanssa ilta kuluu rauhaisasti.

Hektinen OP kuvaa kirjakaupan kiireistä arkea ja heijastaa sarjan reipasta rytmitystä paremmin, mutta ED tuntuu yksinkertaisuudessaan paljon henkilökohtaisemmalta. Ehkä se saa juuri siksi paremmin kiinni siitä, miksi Honda kuitenkin kaiken kiireen ja vaikeiden asiakastilanteiden keskelläkin loppuviimeksi nauttii työstään.

Ending myös antaa erittäin tyydyttävän vilauksen Hondan vapaa-aikaan, jota itse sarjassa ei juuri nähdä. Pätkä paljastaa, että Honda ei ole vain sattumoisin töissä kirjakaupassa, vaan kirjat ja/tai sarjakuvat ovat hänelle selvästi kaikki kaikessa. Kaikkiaan ED luo nätin pienen henkilökuvan hahmosta, jonka reaktioita katsoja pääsee yleensä todistamaan vilinän ja vilskeen keskellä. Lopputunnarin luoma erilainen näkökulma hahmon elämään on tervetullut tapa lopettaa jokainen jakso positiivisesti, vaikka moni jakso keskittyykin enemmän työn haastepuoliin. Lue koko artikkeli »

Aiheet: Anime, Musiikki, Taide ja tyyli  Tagit: , , , , Kommentteja: 0 »


Vuoden 2018 parhaat OP:t ja ED:t (osa 1/3)

27.1.2019 kello 19:29

Uusi vuosi on aina kiva aloittaa jonkinlaisella muistelulla edellisen vuoden parhauksista. Olen viime viikkoina hifistellyt animeiden OP- ja ED-pätkiä oikein kunnolla, joten päätin pohtia läpi animevuotta 2018 alku- ja lopputunnarisuosikkieni kautta.

Mielestäni etenkin OP on hyvin tärkeä osa sarjan kokonaisuutta, ja sillä on monia tehtäviä. Tärkein niistä on ehkä se, että hyvä OP auttaa muistamaan sarjan pitempään, sillä sen pariin tekee mieli toisinaan palata sarjan päätyttyäkin jopa vuosien päästä, ja se muistuttaa niistä sarjan parhaista puolista. Tässä siis pohjimmaiset viisi OP- ja ED-pätkää top-15-listaltani.

Huomatkaa, että kun puhun OP:sta, openingista ja alkutunnarista (ja vastaavasti ED:stä, endingistä ja lopputunnarista), tarkoitan musiikkikappaleen ja videon yhdistelmää, enkä kappaletta yksinään. Monesti tuntuu siltä, että ihmiset puhuvat nimenomaan siitä OP-kappaleesta, mutta olen itse tosi visuaalinen viihteen kuluttaja, enkä yleensä innostu niin paljon pelkästä musiikista ilman visuaalista (ja mielellään myös tarinallista) kontekstia.

15. Free! Dive to the Future ED

FreeED
Uimapojat uivat ja setvivät keskinäisiä konfliktejaan, ja taas yhdellä lapsuudenystävällä on paha mieli.

Kappale: Gold Evolution (STYLE FIVE)

Free!:n kolmas kausi oli minulle äärimmäisen turhauttava kokemus. Se tuntui kivalta aina silloin, kun pojat olivat kivoja toisilleen. Toisaalta silloin, kun he kiukuttelivat, koko sarja tuntui laahaavan. Ja sitä kiukutteluahan suuri osa sarjasta sitten oli. Mutta vaikka Free! ei ole koskaan oikein taitanut mielestäni openingeja, sen endingit ovat aina tuoneet hyvän olon mukanaan.

Dive to the Future -kauden ED ei ole yhtä hyvä kokonaisuus kuin kakkoskauden ihana ED, joka maalaili päähenkilöiden kasvukuvia sympaattisella ja hauskalla tavalla. Kolmoskauden ED kuitenkin sitoo yhteen kaikki hahmot ystäviksi ja unohtaa turhat pakkodraamat. Endingin lähestymistapa kauden tapahtumiin on symppiksellä tavalla oivaltava: kirkkaisiin väreihin pukeutuneen alkuperäisen pääviisikon kohtaama uusi, murrettuihin väreihin sonnustautunut hahmokatras vaikuttaa ensinäkemältä uhkaavalta, mutta heti ensivaikutelman jälkeen uhkaava tunnelma vaihtuukin hyvässä hengessä tutustumiseksi.

Onneksi tämä ED oli koko ajan mukana sarjassa muistuttamassa minulle, että vaikka itse jaksoissa meinataan junnata nenännyrpistelyvaiheessa loppumattoman oloisesti – koska lapsuudenystävän uusi bestis on ihan mahdottoman mustis – on Free!:n pointti lopulta aina oman itsen kehittäminen sopivassa suhteessa itsenäisesti ja uusiin ja vanhoihin tovereihin tutustumalla ja heidän tuellaan. Tämä uusin lopputunnari ei ehkä ole suurenmoisen ikimuistoinen, mutta sen positiivisuus todella merkitsi paljon sarjan kanssa jaksamisen osalta. Lue koko artikkeli »

Aiheet: Anime, Musiikki, Taide ja tyyli  Tagit: , , , , Kommentteja: 0 »


Hetkestä hetkeen – Disney edition

15.5.2016 kello 20:09

Usein fiktiosta puhuttaessa (ja kirjoitettaessa) huomio keskittyy lähinnä kokonaisuuksiin ja suuriin linjoihin, siihen, millainen teos on ylipäänsä. Siksi Disnerddreams-blogin Paulan idea nostaa esille nimenomaan niitä pieniä ihania hetkiä tuntuikin hauskalta, joten päätin tarttua hänen haasteeseensa raapustaa joistakin omista suosikkihetkistäni.

Itse tuunaan konseptia niin, etten keskity pelkästään ihanimpiin, vaan ylipäänsä sykähdyttävimpiin. Oli kyse ihanuudesta, kamaluudesta tai liikuttavuudesta, otan esille fiktiohetkiä, jotka ovat tehneet minuun suuren vaikutuksen ja jääneet tärkeiksi muistoiksi. Ja koska olen kirjoittaessani aina kovin vuolassanainen, päätin myös yrittää avata suosikkihetkiäni pienemmissä muutaman kappaleen erissä. Ensimmäisen otoksen teemana on Disney Paulan haasteen kunniaksi, eivätkä Disney-hetket varmasti tähän lopu, mutta ensi kerralla seuraa jo anime- ja mangajuttujakin.

Mulanin päätös

mulaninpaatos

Kohtaus loistaa myös hyvin tasapainoisella ja monipuolisesti eri kuvakulmia ja asetteluita hyödyntävällä kuvakäsikirjoituksellaan.

Mulan on taitava leffa tuomaan tapahtumien ja konseptien merkityksen selväksi. Tämä on tärkeä hyve leffalle, joka amerikkalaisesta näkövinkkelistään huolimatta sijoittuu muinaiseen Kiinaan, jonka kulttuuriin liittyviä konsepteja on moneen otteeseen avattava länsimaalaiselle katsojalle. Suosikkikohtauksessani Mulan päättää pukeutua mieheksi ja lähteä heikkokuntoisen isänsä puolesta armeijaan, kun keisari on määrännyt yhden miehen jokaisesta perheestä osallistumaan sotaan Kiinaan hyökkääviä hunneja vastaan.

Kohtaus on suurenmoisen voimakas juuri dialogittomuutensa ansiosta. Kaikki puhe on jätetty pois, mutta sen sijaan kohtausta hallitsee upea instrumentaalikappale Mulan’s Decision, joka ottaa kohtauksen haltuunsa aivan eri tavalla kuin normaalit taustamusiikit. Se määrää täysin kohtauksen kulun ja tunnelman

Alkuun haikean surumielisenä soiva kappale kuvaa Mulanin voimattomuuden tunnetta, mutta voimistuva musiikki ja sen tuoma rytmitys kertovat katsojille, että ruudulla on nyt tapahtumassa jotain todella suurta. Tässä vaiheessa leffaa katsojat eivät edes tiedä, että miehenä esiintyminen on kuolemalla rangaistava teko, mutta siitä huolimatta kohtaus tekee selväksi, miten merkittävä ja kohtalokas hetki on kyseessä.

Erityisesti kohta, jossa Mulan leikkaa hiuksensa ja musiikki saavuttaa dramaattisen huippupisteensä, luo tunnun päätöksen peruuttamattomuudesta – siitä, ettei entiseen ole enää paluuta. Kohtauksen suureellisuus myös korostaa Mulanin rohkeutta. Vaikka emme tiedä täsmälleen, mitkä panokset ovat, ymmärrämme, että tämä päätös vaatii valtavasti urheutta ja sisua. Mieleeni ei tule mitään toista fiktiohetkeä, joka kertoisi näin voimakkaasti tarinaansa nimenomaan musiikin avulla. Lue koko artikkeli »

Aiheet: Hype, Länsiviihde, Musiikki  Tagit: Kommentteja: 7 »


Prinsessapäiväkirjat: ”Jos se on hän” eli Tuhkimon romanssi

22.12.2013 kello 15:33

Erotin Tuhkimon romanssin omaksi postauksekseen, koska halusin samalla käsitellä So This is Love / Jos se on hän -kappaleen musikaalikohtauksena (linkki suomen- ja englanninkieliseen versioon) ja pohtia hieman Tuhkimo III:n panosta romanssiin.

Tuhkimotanssahtelee

Riittääkö yksi romanttinen tanssikohtaus?

Tuhkimon ja Prinssin rakkaustarina on Lumikinkin tarinaa paljaampi romanssi. Tuhkimon Prinssi on jälleen marginalisoitu, kun taas höpsö Kuningas ja tämän sidekick Suurherttua hoitavat kohtauksen, jossa päätetään lasikengän olevan paras tapa löytää kadonnut neito.

Tämä johtunee ainakin osaksi kustannussyistä, sillä vahvasti tyyliteltyjä koomisia hahmoja oli varsinkin 1900-luvun puolivälissä helpompi ja todennäköisesti myös hauskempi animoida kuin dramaattisempia ja realistisemmin liikkuvia hahmoja. Kohtaus tuntuu kuitenkin keskittyvän aivan vääriin hahmoihin, vaikka se olisi voinut avata myös Prinssin näkökulmaa uhraamatta täysin koomista luonnettaan.

Kaikeksi onneksi Tuhkimon ja Prinssin tanssiaiskohtaus on tunnelmallinen ja onnistunut. Se myös luo aidosti romanttisen tunnelman parin välille. Hahmojen välitöntä sielunyhteyttä korostetaan heidän valssitaustaan mukautuvan yhteisen ääneenlaulamattoman duettonsa harmonialla. Lisäksi he tanssahtelevat eristyksiin muista juhlijoista hämärään puutarhaan, jonka design tuntuu uneliaan epätodelliselta. Kumpikaan ei tunnu tajuavan aikaa ja katsojakin tuudittautuu kohtauksen raukeantäydelliseen tunnelmaan niin että sen katkaiseva keskiyötä osoittava kellon kumahdus suorastaan säikäyttää jälleen hereille seuraamaan leffan tapahtumia.

Lue koko artikkeli »

Aiheet: Analyysi, Hahmot, Hype, Länsiviihde, Musiikki, Prinsessapäiväkirjat  Tagit: Kommentteja: 2 »


Vallankumouksellinen tyttö vs. galaktinen nättipoika vs. kohtalokas kristalliprinsessa osa 10: Openingit

20.8.2013 kello 17:09

Osa 0: Esittely – Osa 1: Sankarit – Osa 2: Neidot pulassa – Osa 3: Pahikset – Osa 4: Kolmiodraamat – Osa 5: Maskotit – Osa 6: Hahmot tarinassa – Osa 7: Ääninäyttely – Osa 8: Insert-kappaleet – Osa 9: Taustamusiikit

op sd

Star Driverin openingeissa juostaan ja hypitään.

Tälläkin kertaa jatketaan aivan liian pitkän tauon jälkeen musiikkiteemalla, kun tarkasteluun pääsevät Revolutionary Girl Utenan, Star Driverin ja Mawaru Penguindrumin intropätkät eli openingit. Opening on periaatteessa muusta sarjasta irrallinen oma kokonaisuutensa, eikä se oikeastaan vaikuta sarjaan muuten mitenkään.

Animeteollisuudessa openingit ovat kuitenkin muodostuneet kiinteäksi osaksi sarjaa kuin sarjaa, ja niissä voidaan peilata ja esitellä varsinaista sisältöä hyvinkin jännistä näkökulmista. Niiden keskeinen tehtävä on herättää kiinnostus sarjaa kohtaan ja psyykata katsojat oikeaan tunnelmaan jakson alussa. Kaikissa kolmessa tarkasteltavana olevassa sarjassa on erittäin vahvat openingit, vaikka ne ottavatkin tyylillisesti ja toteutuksellisesti hyvin erilaiset lähestymiskulmat.

Lue koko artikkeli »

Aiheet: Analyysi, Anime, Musiikki, Vertailu  Tagit: , , Kommentteja: 0 »


Vallankumouksellinen tyttö vs. galaktinen nättipoika vs. kohtalokas kristalliprinsessa osa 9: Taustamusiikit

8.12.2012 kello 20:28

Osa 0: Esittely – Osa 1: Sankarit – Osa 2: Neidot pulassa – Osa 3: Pahikset – Osa 4: Kolmiodraamat – Osa 5: Maskotit – Osa 6: Hahmot tarinassa – Osa 7: Ääninäyttely – Osa 8: Insert-kappaleet

Utenassa pianonsoitto on tärkeä osa Mikin hahmoa.

Taustamusiikit ovat olennainen osa sarjan kuin sarjan tunnelmanrakennusta. Tässä tarkastelen vain tapahtumien taustalle tunteita ja fiiliksiä herättämään upotettuja instrumentaalikappaleita, kun taas lyriikalliset kappaleet olen käsitellyt jo aiemmin niiden selkeästi instrumentaalitaustoista erottuvien piirteiden vuoksi. Revolutionary Girl Utena, Star Driver ja Mawaru Penguindrum sisältävät kukin niin kepeitä taustapimputuksia kuin tiiviin ahdistavia tunnelmapätkiäkin varsin monipuolisesti. Kullakin sarjalla on kuitenkin mielestäni selkeästi omat vahvuutensa musiikinkäytössä.

Taustakappaleita arvioitaessa on otettava huomioon niiden voima itsenäisinä kappaleina, mutta mielestäni vielä tärkeämpää on niiden tehokas käyttö itse sarjan kontekstissa. Niitä kun ei niinkään sävelletä itsenäisiksi otuksiksi, vaan pikemminkin toteuttamaan tietty tunnelmanluonnin funktio tuotannossa. Tämän takia olen sekä katsonut kustakin sarjasta jaksoja nimenomaan musiikkivinkkelistä että kuunnellut kappaleita yksittäin.

Lue koko artikkeli »

Aiheet: Analyysi, Anime, Musiikki, Vertailu  Tagit: , , Kommentteja: 0 »


Vallankumouksellinen tyttö vs. galaktinen nättipoika vs. kohtalokas kristalliprinsessa osa 8: Insert-kappaleet

31.5.2012 kello 20:27

Osa 0: Esittely
Osa 1: Sankarit
Osa 2: Neidot pulassa
Osa 3: Pahikset
Osa 4: Kolmiodraamat
Osa 5: Maskotit
Osa 6: Hahmot tarinassa
Osa 7: Ääninäyttely

Ihania Penguindrum-neitokaisia mikin ääressä.

Revolutionary Girl Utena, Star Driver ja Mawaru Penguindrum panostavat kaikki kolme tiettyihin, tunnistettaviin ja useaan otteeseen käyttämiinsä laulettuihin kappaleisiin, jotka koristavat sarjojen audiopuolta, mutta joita käytetään myös avaamaan näkökulmaa hahmoihin ja teemoihin. Kunkin sarjan lippulaivakappale palvelee vieläpä samaa tarkoitusta kahden eri maailman välillä siirtymisen kyydittäjänä ja symbolina.

Tällaisten insert-kappaleiden käytön haasteellisuutta lisää kenties se, että ne hyppäävät väistämättä esille enemmän ja voimakkaammin kuin normaali lyriikaton taustamusiikki, joten niiden on myös istuttava sävyttämiensä kohtausten rytmiin ja tyyliin vielä tuplasti paremmin kuin muun taustamusiikin. Hidas insert-kappale saattaa olla helpompi häivyttää taustalle, mutta kaikki tämän kirjoitussarjan verrokkinimikkeet käyttävät kappaleitaan hyvin korostettuna tyylillisenä elementtinä, joka katsojan on tarkoitus huomata. Ne muodostuvat myös vahvasti osaksi sarjojensa identiteettiä.
Lue koko artikkeli »

Aiheet: Analyysi, Anime, Musiikki, Vertailu  Tagit: , , , , , , , Kommentteja: 4 »


Musikaalikohtaus: Pure Imagination (Jali ja suklaatehdas)

2.6.2011 kello 13:44

[lyriikat]

Taas on aika ottaa käsittelyyn musikaalikohtaus, mutta tällä kertaa kyseessä onkin ihan näytelty pätkä. Mel Stuartin vuoden 1971 elokuvaversio Roald Dahlin Jali ja suklaatehdas -lastenkirjasta ei muuten aika vanhanaikaisten musiikkiensa tasolla ole suuremmin säväyttänyt omaa modernimpaa makuani (ainakaan verrattuna Tim Burtonin uudemman filmatisoinnin jymisevään Danny Elfman -soundtrackiin), mutta Gene Wilderin näyttelemän makeistehtailija Willy Wonkan kappale Pure Imagination on jäänyt mieleen erityisenä helmenä.

Laulu on rauhallinen ja hiljainen, ja miljöönä toimii idyllinen ja valoisa jokaisen lapsen unelmien karkkipuutarha Willy Wonkan suurenmoisen suklaatehtaan sisällä. Tehtaalle vierailemaan päässeet onnekkaat lapset huoltajineen tuijottavat näkyä lumoutuneena luoden visuaalisen kontekstin kokemuksen upeutta ylistäville lyriikoille. Asetelma on aivan täydellinen positiiviselle ja lempeälle ihmetyshymnille, jonka aikana katsoja ja vieraat saavat tutustua makeisvaltakunnan antimiin. Yllätyksettömästi kohtaus onkin osaltaan juuri tätä. Kiinnostavaksi sen tekee kuitenkin se, että tämän positiivisen puolen rinnalla kummittelee koko ajan myös toisenlainen tunnelma, joka värittää lämpimän perusfiiliksen riitasoinnuilla. On vaikea sanoa, kummanlaiset elementit hallitsevat kappaletta enemmän, positiiviset vai negatiiviset.

Kun taustamusiikki soi, se luo lempeän, lämpimän ja suureellisen sävelen Wonkan laululle. Taustojen hiljetessä esiin pistää kuitenkin aivojen perukoilla huolestusta herättävä pieni kilahtelu. Samoin Wonkan laulu on sävyltään lempeä ja lämmin, mutta hänen äkkinäiset kepinheilautuksensa kappaleen alussa saavat epäilykset heräämään. Kaikki vaikuttaa täydelliseltä, mutta jokin on vialla.

Wilder ottaa kohtauksen haltuunsa niin yksinvaltaisesti, että Wonkaa on vaikea olla näkemättä oman yksityisparatiisinsa jumalana. Miehen laulunlahjat ja hiottu karisma saavat epätodennäköisen paljon voimaa hiljaiseen ja tyyneenkin kappaleeseen. Wonkan jokainen liike on varma ja kevyt, kun hän maistelee puutarhansa anteja sellaisella tottumuksella ja tyylillä, että kaikkien muiden ulkopuolisuus ja kömpelyys sokeristen ihmeiden kupeella korostuvat entisestään. Wonka makustelee herkkuja viehkeästi ja tyylikkäästi; toiset klähmivät käsiään hilloon ja kermavaahtoon kuin porsaat. Vieraat ovat astuneet Wonkan maailmaan, ja hän tekee sen selväksi.

Kohtauksen upeinta antia on se, kuinka Wonka vaatii vieraidensa ehdottoman ja jakamattoman huomion koko kappaleen alkupuoliskon ajan. Hän pitää nämä varpaillaan heilauttelemalla keppiään napakoilla, yllättävillä liikkeillä, jotka tuovat ilmapiiriin uhkaavan sävyn. Musiikin ajoittainen pahaenteisyys avustaa häntä siinä. Voiko kukaan katsojistakaan väittää, ettei hengitys pysähdy kuin seinään kohdassa 1:13, kun musiikkikin katkeaa hetkeksi kepin napsahdukseen? Wonkan salaperäinen, levollinen karisma vaikuttaa niin salakavalasti, etteivät vieraat edes tajua kuinka pelottavana he miehen kokevat, mutta kukaan ei uskalla ottaa portaissa askeltakaan Wonkan edelle tämän piilouhkaavien, musiikkiin rytmitettyjen eleiden seurauksena.

Pahaenteinen jännite purkautuu vasta Wonkan annettua muille luvan käydä käsiksi herkkuihin viivyttelevän portaiden laskeutumisen jälkeen. Tässä vaiheessa ihmetyksen tuntu kappaleessakin työntyy enemmän esille, kun Wonka suostuu vihdoin astumaan syrjään ja päästää vieraansa herkuttelemaan. Samalla katsoja saa enemmän aikaa kiinnittää huomiota Wonkan laulun pohjalta kuultavaan surumielisyyteen. Mies laulaa mielikuvituksen ihmemaasta ja paratiisista, mutta hän näyttää ja kuulostaa kaikkea muuta kuin innostuneelta.

Tämä maailma on hänelle niin itsestäänselvyys, ettei hänellä ole syytä kummasteluun ja ihasteluun. Hänen näkökulmastaan puutarhasta vaikuttaa selvästi puuttuvan jotain, mitä korostaa elokuvan loppukohtauksen kurkistus hänen omaan huoneeseensa, jossa kaikki huonekalut ovat puolikkaita. Hänen elämänsä karkkitehtaassa vaikuttaa päältä päin unelmien täyttymykseltä, mutta tosiasiassa sieltä puuttuu jotain olennaista (*köhperheystävätluottamusköh*). Tämä on koko tarinan pointti Wonkan hahmon kannalta, ja elokuva tekee loistavaa työtä alustaessaan Wonkaa kalvavaa yksinäisyyttä alkupuolen kappaleessa näin hienovaraisesti ja tehokkaasti. Vasta elokuvan loppukohtauksessa näemme Wonkan aidosti positiivisena. Mielestäni tämä lopun muutos tulee vähän tyhjästä, mutta toisaalta se lisää hahmon arvoituksellisuutta. Ennen loppukohtausta on täysin mahdotonta lukea miehen ajatuksia ja todellisia tunteita tämän luonnolliseksi kiillotetun pokerinaaman takaa. Se ei tahdo onnistua myöskään jälkikäteen, kun on hankala määrittää raja todellisten reaktioiden ja just as planned -kekkaloinnin välillä.

Pure Imaginationin rooli elokuvassa on esitellä meille kunnolla paitsi suklaatehdas, myös Wonkan hahmo ja tämän arvoituksellisuus. Jo ennen tätä kohtausta annetaan viitteitä miehen omituisuudesta, mutta karkkimaalaulu konkretisoi ja alustaa hänen hahmoaan ristiriitaisilla ainesosillaan ja tunnelmanvaihteluillaan. Se näyttää kaikki puolet Wonkasta – lempeänvarman filosofoitsijan, pelottavassa määrin moraalineutraalin eksentrikon, sulavan liikemiehen ja omaan yksinäisyyteensä eksyneen sieluraukan. Koska leffa luottaa Wilderin Wonkan karismaan kantavana tekijänään, tällainen esittely on äärimmäisen tärkeää koko elokuvan toimivuuden kannalta.

—————————

Pure Imagination oli muuten Deneliksen toivekappale, ja aiheeseen liittyen kannattaa käydä lukemassa hänen loistava vertailunsa Suklaatehdas-elokuvista ja etenkin niiden hyvin erilaisista Wonka-hahmoista. Myös Nostalgia Criticin osuva video aiheesta on katsomisen arvoinen.

Jos haluat lukea ajatuksiani jostain tietystä musikaalikohtauksesta, pistä toiveestasi kommenttia tai sähköpostia. Jos olen nähnyt kyseisen kohtauksen ja elokuvan tai muun median sen ympärillä (tai voin sen kohtuullisen helposti nähdä), niin kirjoitan ilman muuta toivotusta kappaleesta.

Aiheet: Analyysi, Länsiviihde, Musiikki   Kommentteja: 2 »


Musikaalikohtaus: Arabian Nights / Arabian yöt (Aladdin)

8.3.2011 kello 01:21

[Suomenkielinen versio (muokattu); englanninkielinen versio: alkuperäinen ja muokattu]

Huomasinpa että olen tehnyt tälle musikaalikohtaukselle suurta vääryttä jättämällä sen pois toissavuoden joulukalenteristani. En ymmärrä, miten saatoin missata näin olennaisen musikaalikohtauksen parhaimmistolistaltani, mutta korjataan nyt tämä valitettava virhe.

Kyseessä on nimittäin varmasti yksi hienoimmista esittelykohtauksista koskaan – Arabian Nights avaa Aladdinin erikoisella ja voimakkaalla tavalla, joka korostaa tapahtumapaikan eksoottisuutta ja vierautta länsimaiselle yleisölle. Jälkisensuurin mielestä näin kävi liiankin kanssa, kun lyriikoista piti mennä poistamaan korvankatkomiset monien elokuvan ystävien harmiksi. Kyseiset säkeet (”Korvat pois leikataan / aina muukalaisten, / se luo kotoisen tunnelman.”) olivat jo natiaisena omakin suosikkikohta – kappaleen suomeksi tulkitseva Antti Pääkkönen päästää kyseisten säkeiden aikana ääneensä niin herkullista kihelmöintiä, että kohta jää väkisinkin mieleen päällimmäisenä koko laulusta. En ole ikinä edes päässyt kuulemaan muokattua versiota kappaleesta suomeksi (”Horisontti ei näy / hiki kainaloon käy, / se luo kotoisen tunnelman”), mutta on hankala uskoa, että se voisi mitenkään pärjätä alkuperäiselle, jonka voima perustuu hurmaavan kieli poskella -asenteen ja karmaisevan mielikuvan yhteisvaikutukseen. Toki muutos on ihan perusteltu, mutta sääli silti. Alkuperäisversio ei kärsi ainakaan omissa korvissani muutoksesta yhtä paljon kuin suomiversio, mikä johtunee ainakin osittain siitä, että tosiaan rakastin tuota kohtaa pienenä.

Arabian Nightsissa on joka tapauksessa jotain taianomaista. Kohtaus ei liity suoraan itse elokuvan tapahtumiin, vaan toimii kehyskertomuksena ja esittelee miljöön yleisölle integroitumatta tarinaan juurikaan (ainakin Herkules käyttää taustakertomustaan paljon tehokkaammin itse tarinan osana, kun kertojina toimivat Muusat esiintyvät hyvin näkyvästi läpi leffan). Pidänkin nokkelana vetona sitä, että laulavaan Kauppiaaseen palataan taas Aladdin-franchisen päättävän Aladdin ja varkaiden kuningas -leffan lopussa, jossa koko kappale saa varsin kelvollisen pienen repriisin, vaikkei se ylläkään yhtä suureen vaikuttavuuteen kuin alkuperäinen Arabian Nights. (Myös Jafarin paluu ja televisiosarja käyttävät samaa kappaletta, mutta aina alkuteksteissä.) Varkaiden kuninkaan Reprise sulkee ympyrän näppärästi sekä sitoo Kauppiaan hahmon tarinaan ja täydentää siten hauskasti alkuperäistä kappaletta. Pelkässä ensimmäisen Aladdin-leffan kontekstissa Kauppias jää vähän irralliseksi, mikä johtunee siitä, että IMDB:n mukaan hänen oli tarkoitus alun perin paljastua lopussa Hengeksi, mitä ei lopullisessa versiossa tapahtunutkaan.

Kohtauksen ja koko elokuvan ensimmäiset sekunnit esittelevät kauniin yksinkertaisesti elokuvan läpi toistuvat väriteemat – hyvää symboloiva sininen savukiehkura pahaa symboloivalla punaisella liekkitaustalla. Ensimmäisten viidentoista sekunnin aikana kuva ja ääni käyvät yhteen kerrassaan täydellisesti ja luovat salaperäisen, kiehtovan tunnelman. Tämänkin jälkeen kohtaus onnistuu pitämään otteessaan, vaikkei sisälläkään muuta toimintaa kuin kamelilla ratsastavan Kauppiaan matkalla Aghrabaan. Iso kiitos tästä kuuluu kameratyöskentelylle. Kamera on jatkuvassa liikkeessä ja johdattaa yleisön Kauppiaan mukana tapahtumakaupunkiin niin intensiivisesti, että ainakin tämän katsojan koko huomio on liimattu kohtaukseen, vaikka samaa settiä olisi jo luupattu puoli tuntia yhteen menoon.

Lauluna kyseessä on komea kappale varsinkin suomeksi. Pääkkösen esitys mukailee alkuperäistä, mutta pistää jokaisen siirtymän kohdalla paremmaksi. Pääkkönen saa esitykseen valtavasti voimaa varsinkin kun hänellä ei ole hassua aksenttia, joka Bruce Adlerin versiossa syö kohtauksen upeutta hieman. Pääkkösen laulussa korkeuden, voimakkuuden ja sävyn vaihtelut pääsevät oikeuksiinsa vaikuttavammin kuin Adlerin tulkitsemana. Kohtaus leikittelee sekä visuaalisessa että auditiivisessa mielessä lyhyeen kestoonsa nähden hyvin paljon näillä vaihteluilla. Kappale lähtee liikkeelle melkein kuiskaten ja käväisee vähän leikkisyydenkin puolella, rupeaa sitten nostattamaan tunnelmaa ja räjähtää lopulta valtavan eeppiseksi kailotukseksi vain sammuakseen aivan yhtä yllättäen viimeisen säkeen aikana ja kääntyäkseen Kauppiaan humoristiseksi avauspuheeksi.

Uhuuh, kylmät väreet.

Aiheet: Analyysi, Länsiviihde, Musiikki  Tagit: Kommentteja: 2 »


« Vanhemmat artikkelit /


 

Tämä blogi pyörii WordPressin voimalla. Amaryllis-teema © Anda 2009. RSS: kirjoitukset / kommentit.