Kannesta kanteen: Magi

15.1.2017 kello 21:07

Shinobu Ohtakan Magi on jo pitkään kiinnostanut minua erityisesti kansiensa ansiosta, vaikken olekaan vielä uskaltanut vastata kansien kutsuun sarjan huiman pituuden takia – yli 30-osaisia sarjoja kun tulee harvoin luettua. Toistaiseksi sarja on siis tuttu vain animen ensimmäisen kauden kautta, mutta enköhän jossain vaiheessa saa kerättyä tarpeeksi urheutta ottaakseni mangan työn alle. Ainakin mieli tekee kovasti joka kerta, kun näen jonkun sarjan kansista.

magikannet

Aggressiivisia taustavaloja, dramaattisia tilanteita ja överipowerihahmodesigneja. Uuuuh kyllä!

Kuten The Demon Prince of Momochi Housessa, myös Magissa kannet luovat sarjalle vahvan identiteetin. Tämä johtuu ennen kaikkea siitä, miten aggressiivisest Ohtaka käyttää valon ja varjon välistä kontrastia. Valaistut kohdat ovat poikkeuksetta hohtavan ylivalottuneita, ja varjokohdat taas hyvin vahvasti varjostettuja. Tällainen voisi näyttää sotkuiselta, mutta Ohtaka löytää hyvin tehokkaan tasapainon valo-varjo-kontrastilleen, ja tuloksena kannet näyttävät erityisen voimakkailta. Kontrastiefektiä ja kansista huokuvaa dramatiikkaa vain voimistaa se, että kansia koristavat hahmot poseeraavat yleensä vastavaloon, jolloin näiden kasvot jäävät suureksi osaksi varjoon.

Lisäksi Magin kannet tuntuvat usein kuvaavan tilanteita. Suurin osa niistä ei näytä minusta siltä, että hahmot on asetettu poseeraamaan kanteen irti kontekstistaan (toisin kuin vaikkapa Momochi Housessa), vaan kuvat tuntuvat enemmän siltä kuin ne olisi napattu suoraan jostakin mangasta löytyvästä kohtauksesta, jossa hahmo näyttää erityisen siistiltä ja on tekemässä tai sanomassa jotain tärkeää. Useimmat kansista saavat minut miettimään, että ”Oooo mitähän tuossa kohtauksessa tapahtuu ja kukahan tämä hahmo on ja miksi sillä on tuollainen ilme kohta on varmasti tapahtumassa jotain tosi jännää!”

Valo-varjo-kontrastin superkorostaminen ja kannessa pönöttäviin hahmoihin ladattu tilannetuntu saavat kannet näyttämään äärimmäisen intensiivisiltä ja kutkuttavilta. Koska olen dramatiikkasyöppö, ahmin tällaista kuvastoa fiilismittari täysillä. Olen ihan vain kansien vuoksi vakuuttunut siitä, että Magi on todella mielenkiintoinen sarja ja täynnä mielenkiintoista hahmosisältöä, vaikka (sinänsä ihan kelpo) anime ei varsinaisesti jättänyt yhtä hypentäyttä kuvaa. Ohtakan vastustamattoman ylilyöty hahmodesigntaju käy myös hyvin selvästi ilmi kansista. Kaikki nuo hiusjutut, kampaukset, korut, aseet, propit, panssarit, vatsa- ja rintalihakset, pussilahkeiset housut, antoisat kaula-aukot ja muu asiaankuuluva stimuloivat mielikuvitustani erityisen miellyttävästi.

Muutama kansista ei tosin oikein tunnu sopivan sarjan pääasiassa yltiodramaattiseen kansityyliin. Pokkarit 8 ja 17 tuntuvat olevan melkein eri sarjasta, koska niistä puuttuu se dramaattinen tykitys, joka tekee muista kansista niin kiinnostavia. Nämä ovat toisaalta onneksi vain harvoja poikkeuksia tykityskuvien joukossa.

Postaukseen valikoituneet kannet ovat Kurokawan ranskajulkaisusta, jonka logo sopii mielestäni Magin sarjan ja kansien fiilikseen erityisen hyvin. Pidän logosta enemmän kuin Vizin englantijulkaisun ja Shogakukanin alkuperäisen japanijulkaisun logoista, jotka ovat tyyliltään jotenkin kömpelönvaltavia. Toisaalta ranskajulkaisussa kuvien taustan päälle on pastettu hupsut labyrinttikuviot. Ne toisaalta vahvistavat yhtenäistä lookkia mutta toisaalta peittävät taustat alleen tyhmästi.

Ei hitto, tämän kirjoittamisen jälkeen tuli ihan mahdoton into aloittaa sarjan lukeminen. Vielä joku päivä…!

Aiheet: Manga, Taide ja tyyli  Tagit: , , , Kommentteja: 0 »


Kannesta kanteen: The Demon Prince of Momochi House

6.11.2016 kello 18:39

Aya Shouoton fantasiasohjo The Demon Prince of Momochi Housen kannet ovat innostaneet siitä lähtien kun näin ykköspokkarin ensimmäisen kerran. Sarjan kannet antoivat tässä hiljattain myös inspiraation kirjoittaa lyhyesti sen ja tulevaisuu muutamien muidenkin mangojen kansikuvista ja -suunnittelusta. Mangakansissa minua kiinnostaa erityisesti se, millaisen mielikuvan kannet antavat sarjasta ja miten hyvä kansisuunnittelu voi kaapata kiinnostuksen tosi voimakkaasti.

momochikannet

Heleitä värejä ja tummia yksityiskohtia. Vizin kansilogo on myös miellyttävä.

Momochi House -pokkareita katsellessani tuli mieleeni, että toisinaan mangan kannet ovat yksinkertaisesti niin onnistuneet ja säväyttävät, että sarjaan on ihan pakko tutustua. Shouoton sarjat eivät ole aiemmin kiinnostaneet minua oikein millään tasolla, mutta Momochi Housen kansissa on niin paljon vetovoimaa, että pakko oli kokeilla, ja niiden alta löytyikin ihan toimiva sarja.

Erityisesti kansissa hurmaa niiden lempeän vaalea mutta voimakkailla yksityiskohdilla korostettu värisuunnittelu. Kaikki sävyt kussakin kannessa on valittu tarkasti sopimaan yhteen. Eri pokkarien kannet taas muodostavat kauniin kokonaisuuden, sillä niissä on käytetty pääasiassa eri värien samoja vaaleanhelakoita sävyjä, ja toisaalta tummemmalla sävytetyt yksityiskohdat tasapainottavat kokonaisuutta, joten kokonaisuus ei näytä liian hailakalta. Minua ilahduttaa aina, kun mangasarjan jokaisen pokkarin kansi tuntuu kuuluvan samaan kokonaisuuteen, ja tässä sarjassa se näkyy kiitettävän vahvasti.

Yhtenäisyyttä kansien välille tuo valoisan värisuunnittelun lisäksi myös se, että jokaisessa kannessa toistuvat ylimaallista tuntua ja ajatonta herkkyyttä tuova auringonvarjoteema sekä samat haaleat taustakuvioinnit. Lisäksi hahmojen asettelu painottuu aina kansien oikealle puolelle ja tuuli puhaltelee kaikissa kuvissa tuoden niihin liikettä. Kansissa myös toistuu sama henkeäsalpaava yksityiskohtaisuuden taso hahmojen vaatetuksessa ja asusteissa. Yksityiskohtia on paljon, mutta ne ovat niin pieniä, etteivät kuvat tunnu täyteen ahdetuilta. Myös selkämykset näyttävät hyllyssä harmonisilta.

Tällainen ulkoinen kansien yhtenevyys tuo sarjalle identiteettiä. Kannet luovat sisällöstään kuvan hyvin määrätietoisena sarjana, joka tietää täsmälleen, millainen haluaa olla ja millaisen kuvan itsestään haluaa antaa. Kannet maalaavat tarinaa, joka on täynnä eteeristä tyyneyttä, taikaa ja etäisen kohtalokkaita nättipoikia, mutta vaaleiden sävyjen ansiosta myös arkista lempeyttä. Varsinkin viidennen kannen muita tummemmat ja räikeämmät sävyt tuovat kansien antamaan kokonaisvaikutelmaan myös hieman uhkaavuuden ja sitä kautta jännityksen sävyä.

Tykkään myös siitä, ettei sarja ole jämähtänyt yleiseen kansityyliin, jossa jokaisessa kannessa esitellään yksi uusi hahmo. Momochi Housen kansiin tulee mukavasti asettelullisesti variaatiota siitä, että osa kansista tarjoilee kaksi hahmoa ja kertoo jotain näiden välisistä hahmokemioista.

 

Aiheet: Manga, Taide ja tyyli, Välipala  Tagit: , Kommentteja: 0 »


Ostoystävän matka Tokioon, osa 2: Mangalehtiä, Minekuraa ja figuuri

28.6.2015 kello 19:41

Tänään tarjolla lisää pohdintoja Tokion-reissun ostoksista. Viimeksi mietin Animate-kauppoja, taidekirjoja ja oheistuotekilluttimia, ja anime- ja mangatouhotukset ovat edelleen keskiössä. Kuroshitsuji-varoitus pätee yhä, vaikka vähän muutakin löytyy.

Kuvia saa klikkaamalla isommiksi.

Mangalehdet

Kuroshitsujin kotilehti GFantasyn uusin numero piti ostaa ihan vain siksi, että Yana Toboson piirtämä hehkuvan turkoosi Kuroshit-kansi erottui yhtenäisen vaalealla ja yllättävällä värimaailmallaan lehtihyllystä aivan upeasti. Varsinkin Ikebukuron Animaten valtavat GFantasylle omistetut hyllyrivit näyttivät läpitunkevassa vaaleansinisyydessään vaikuttavilta. On hauskaa nähdä Tobosolta välillä tällaisia kirkkaampia kuvia, kun sarjan yleisilme on melko synkkä. Lehden uusi Kuroshit-chapteri tuli selattua läpi, ja puumaneito ilahtui Cielin kylpykohtauksesta. Kasva hienoksi mieheksi Ciel, odotan sinua! ;__;

GFantasy

GFantasyn kansien ehdotonta parhaimmistoa.

Lue koko artikkeli »

Aiheet: Anime, Hype, Manga, Taide ja tyyli, Välipala  Tagit: , , , , Kommentteja: 0 »


Ostoystävän matka Tokioon, osa 1: Animekauppoja, taidekirjoja ja krääsää

21.6.2015 kello 17:48

Kävimme husbandon kanssa toukokuun lopulla parin viikon retkellä Tokiossa, kun edellisestä reissusta oli jo kulunut peräti vuosi ja ikävä oli kasvanut liian suureksi. Kaupungista tuli tietysti osteltua ja katseltua kaikenlaista nörttihöpöä. Rupesin sitten lentokoneessa aikani kuluksi naputtelemaan ylös ajatuksia matkasta ja parantumattomana materialistina etenkin ostokokemuksistani. Koska Japanista paluun jälkeen aika kului tehokkaasti kaikennäköisissä Desuconeissa, koulutuksissa, häissä ja juhannuksissa, ei aiemmin ollut aikaa tämän tekstin ja kuvien editointiin, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Höpöteltävää löytyi pitkän lentomatkan aikana sen verran, että jaan setit kolmeen postaukseen. Aloitetaan vaikka anime- ja mangajutuilla. Varoituksen sanasena, että edessä on aika paljon Kuroshitsujia.

Kuvia saa klikkailemalla isommiksi.

Animatet, taidekirjat ja muut oheistuotehärpäkkeet

Animen, mangan ja oheiskrääsän yleisketju Animaten puoteja tuli testattua kolmessa kaupunginosassa. Ikebukuron ja Shinjukun versiot painottivat naisyleisön suosikkeja selkeästi enemmän kuin nörttimekka Akihabaran vastaava. Ylipäänsä kaikissa mangaa myyvissä kaupoissa oli kiva tutkiskella, mitkä tutut ja tuntemattomat sarjat saavat eniten valokeilaa ja missä on kivoimmat ja mielenkiintoisimman oloiset kannet.

Animateissa suurimmat mangapromot oli omistettu kolmelle sarjalle. Neitojen osastoilla erityishuomiota ja suuria, pahvisia promokuvia sai Lily Hoshinon herttainen nuorten tyttöjen fantasiaromanssi Kigurumi Guardians. Ilmeisesti sarja on siis Japanissa ihan suosittu tai ainakin koetaan lupaavaksi, sillä se ei ole erityisen ajankohtainen esimerkiksi animejulkistuksen takia ja pituuttakin on vasta kolme pokkaria. Sarjan esilläolo ilahdutti, kun olin juuri tutustunut siihen Hoshinoa käsittelevää Anime-lehteen tullutta artikkelia varten (löytyy numerosta 4/2015).

Kigurumi-Guardians

Ei ehkä historian suurin mestariteos tämä hupsukka kigurumipoikamanga, mutta aika ihana sarja silti ja söötein päätyty.

Poikien osastoilla taas esille oli nostettu Takaya Kagamin ja Yamato Yamamoton fantasiaseikkailu Seraph of the End samalla tavalla, varmaankin tuoreen animesovituksen kunniaksi. Tähänkin sarjaan pitäisi varmaan tutustua ensimmäistä animejaksoa paremmin jossain vaiheessa.

Lue koko artikkeli »

Aiheet: Hype, Taide ja tyyli, Välipala  Tagit: , , , , , , , , , , , , Kommentteja: 2 »


Kesän 2014 animesatoa: Love Stage!! ja Kuroshitsuji

27.9.2014 kello 17:34

Pitkästä aikaa jaksoin naputella ajatuksiani päättyvistä animesarjoista.

Love Stage!!

Love-Stage-op

Kuuluisan viihdeperheen nörttipoika Izumi puetaan mainosta varten mekkoon, jolloin pyörät alkavat pyöriä hänen ja vastanäyttelijänä toimivan, lapsuudesta tutun supertähti Ryouman välillä.

Fiilikseni Love Stagesta olivat alusta loppuun tosi ristiriitaiset. Yhtäältä sarja onnistuu selkeän tietoisesti ja usein huvittavallakin tavalla kiertämään monia BL:n vanhoja kökkökliseitä ja olemaan monesti aidon herttainen. Prinssisemeä ei tarvitse aina odotella pelastamaan pulasta, ja tämä heittäytyykin ihastuessaan määrätietoisen semesuden sijaan lemmenkipeäksi koiranpennuksi.

Sarja on myös yksiselitteisen erinomaisesti ohjattu, sillä se onnistuu kääntämään vaatimattoman oloisen budjetin edukseen sen sijaan, että antaisi visuaalisen ulosantinsa kärsiä animaatiokökköilystä. Alkuteosmangakoiden Taishi Zaoun ja Eiki Eikin hahmodesigntyyli kaartuvine ylähuulineen ja voimakkaine silmineen on jo valmiiksi niin animemaista, että hahmosuunnittelu istuu sovitukseen sellaisenaan ja näyttää staattisenakin erittäin hyvältä.

Liikeanimaatioon ei ole käytössä liikaa resursseja, mutta hahmot pysyvät hahmomalleissaan tarkasti, eikä derppinaamailua juuri näy. Ainoa osa visuaalisesta ilmeestä, josta en niin välitä, ovat reunoja kohti haalenevat ja muutenkin valjut taustat, mutta eivät nekään varsinaisesti häirinneet katselukokemusta.

Love-Stage-taustat

Izumilla on söpöimmät vanhemmat ja sarjan hyväntuulisuus miellyttää.

Lue koko artikkeli »

Aiheet: Anime, Arvostelu, Taide ja tyyli, Vertailu  Tagit: , , , , , , , , Kommentteja: 3 »


Prinsessapäiväkirjat: Aurora

7.4.2014 kello 20:28

Eli Ruusunen / Briar Rose elokuvasta Prinsessa Ruusunen (Sleeping Beauty, 1959).
Linkki Prinsessapäiväkirjat-postaussarjan esittelyyn.

Aurora-ja-lintu

Kolmas varhaisista Disney-prinsessoista on hurmaava tapaus aina ruudulla pyöriessään eli ei kovin usein.

Prinsessa Ruusunen merkitsee 50-luvun alkupuoliskon normityttöbuumin jälkeen Disneyn jossain määrin epäonnistuneeksi jäänyttä paluuta prinsessasatuihin. Pitkästä, vaikeasta ja kalliista tuotantoprosessistaan tunnetun  16. klassikon mieleenpainuvin ja onnistunein osuus omissa silmissäni on sen silmiinpistävä taidetyylittely. En ole kuitenkaan koskaan tuntenut erityistä läheisyyttä leffaan, sillä sen hahmokuvaus tuntuu Tuhkimon tavoin sortuvan kaikkiin rasittavimpiin kökköyksiin. Kännäilevät kuninkaat ovat vähintään yhtä ärsyttäviä kuin Tuhkimon kissa-hiiri-leikit, ja pääpariskunta saa liian vähän aikaa, vaikka näiden persoonallisuuksien kuvauksissa ollaankin jo löydetty oikeille jäljille.
Lue koko artikkeli »

Aiheet: Analyysi, Hahmot, Länsiviihde, Prinsessapäiväkirjat, Taide ja tyyli, Vertailu  Tagit: Kommentteja: 3 »


Ääniefektien kustomointia ja muuta mukavaa

23.11.2012 kello 14:41

Eri kustantajat tekevät varsin erilaisia valintoja mangajulkaisujensa kustomoimiseksi kotimaan markkinoille käypään kuosiin. Nämä ratkaisut vaikuttavat väistämättä jossain määrin lukukokemukseen, vaikka sitä ei välttämättä aivan helposti huomaa – yleensähän yhdestä sarjasta ei päädy yhdelle ihmiselle lukuun kuin yksi versio.

Olen siis päässyt harvemmin vertailemaan eri maiden julkaisuja, mutta nyt käsillä olikin äkkiä peräti neljä erimaalaista versiota Yana Toboson hiljattain Suomessakin alkaneesta Kuroshitsujista (yhtään en silti suhtaudu obsessiivisesti kyseiseen sarjaan). Omasta hyllystä löytyvät Punaisen jättiläisen suomenkielinen, Yen Pressin englanninkielinen ja Kanan ranskankielinen versio, ja kämppiksellä oli tarjota Carlsenin saksankielistä julkaisua tutkimuskohteeksi. Tässä postauksessa vertailen eri kustantajien lähestymistapoja pokkareiden muodon ja kansien suunnitteluun sekä erityisesti ääniefektien kääntämiseen.

Kuvat saa isommiksi klikkaamalla.

Ylävasemmalta myötäpäivään kiertäen Punaisen jättiläisen suomijulkaisu, Yen Pressin jenkkijulkaisu, Carlsenin saksajulkaisu ja Kanan ranskajulkaisu.

Lue koko artikkeli »

Aiheet: Analyysi, Manga, Meta, Taide ja tyyli, Vertailu  Tagit: Kommentteja: 2 »


Hevoskuiskaaja

5.2.2012 kello 12:24

Don Rosan kootut -julkaisun ensimmäisen osan elämänkertaosiossaan ankkamaestro Don Rosa kertoo, ettei lapsena välittänyt erityisen paljon Aku Ankasta ja kumppaneista, vaikka pitikin sarjakuvista kovasti. Ainoan poikkeuksen teki se ”hyvä piirtäjä”, jonka sarjoja kesti lukea. Myöhemmin se ”hyvä piirtäjä” osoittautui tietysti ankkahistorian tärkeimmäksi vaikuttajaksi eli Carl Barksiksi. Tämä kirjoitus ei kuitenkaan kerro Rosasta tai Barksista, vaan henkilöstä, jonka jokainen heppalehtiä pienenä lukenut muistaa sinä heppasarjakuvien ”hyvänä piirtäjänä” eli piirtäjänä, jonka tarinat erottuivat heppasarjisten harmaasta ja mitäänsanomattomasta massasta ylivoimaisella parhaudellaan. Kyse on siis meille suomalaisille Hevoshullu-lehdessä ilmestyneistä sarjakuvistaan tutuksi tulleesta Lena Furbergistä.

Kiitos Afurekon Cillalle tämän nostalgisen heppapiirtäjän palauttamisesta mieleeni. Esimerkit ovat 90-luvun alusta, koska ihanaisella kämppikselläni sattui olemaan juuri näitä vuosikertoja tarjolla luettavaksi. Alt-teksteissä ylimääräisiä visuaaliseen kikkailuun liittyviä huomioita.

Lumivalkeat höyhenet (Hevoshullu 10/1995)

Lue koko artikkeli »

Aiheet: Analyysi, Hahmot, Länsiviihde, Nostalgia, Taide ja tyyli, Vertailu   Kommentteja: 11 »


Joulukalenteri 2011: 24. päivä – Kuumimmat kurvit ja kihelmöivimmät katseet

24.12.2011 kello 09:00

Joulu on vihdoin ovella, ja on aika avata hahmodesignkalenterin viimeinen luukku! Tälle päivälle säästin itselleni hyvin rakkaan aiheen, joka on samalla mielestäni melko olennainen osa yleisön silmää lähtökohtaisesti miellyttämään pyrkivän viihteen hahmosuunnittelua. Tänään puhutaan siis seksikkyydestä. Valitsen länsimaisen animaation parista viisi seksikkäintä naispääosaa ja tarkastelen samalla, millaiset ominaisuudet tekevät heistä niin vetovoimaisia.

Disney on perinteisesti ollut vahvoilla naishahmojensa kanssa, eikä vähiten näiden hotin hahmosuunnittelun ansiosta. Ehdokasparvea täytyikin rajata voimakkaasti, jotta neitokaiset säilyisivät vertailukelpoisina, eikä allekirjoittanut hukkuisi runsaudenpulaan. Ehdolle kelpuutin siis nimenomaan pääroolissa olevat ihmisnaiset. Atlantiksen komea ja kovapintainen toimintanainen Helga Sinclair saa silti heti alkuun kunniamaininnan kypsän ja aikuisen, silmäkulman kauneuspilkun koristaman kuumuutensa ansiosta.

Huomatkaa, että nyt on kyse nimenomaan seksikkäimmistä naisista, eikä seksikkäimmäksi julistaminen välttämättä tarkoita automaattisesti, että kyseinen neitonen olisi myös hahmosuosikkejani tai että tykkäisin juuri tätä mimmiä deitata.
Lue koko artikkeli »

Aiheet: Hahmot, Joulukalenteri, Länsiviihde, Taide ja tyyli  Tagit: Kommentteja: 5 »


Joulukalenteri 2011: 23. päivä – ylityyliteltyjä kauhunaamoja

23.12.2011 kello 09:00

Tervetuloa Missing Linkin kolmannen joulukalenterin pariin! Tällä kertaa aiheena on hahmosuunnittelu, eli kohdistan joka päivä valokeilan tietyn hahmon tai hahmoryhmän visuaaliseen ulosantiin. Ihkutusta on siis luvassa, mutta aivan pinnalliseksi ei kuitenkaan ole tarkoitus jäädä. Odotettavissa on myös pohdintaa muun muassa siitä, miten hahmodesign ilmaisee hahmon olemusta ja persoonallisuutta ja miten se vaikuttaa koko sarjan tunnelmaan.

Shiki

Vampyyriveikot näyttävät, että rumakin voi olla kaunista. Tai ainakin taiteellisesti intohimoista.

Lue koko artikkeli »

Aiheet: Hahmot, Joulukalenteri, Taide ja tyyli  Tagit: Kommentteja: 0 »


« Vanhemmat artikkelit /


 

Tämä blogi pyörii WordPressin voimalla. Amaryllis-teema © Anda 2009. RSS: kirjoitukset / kommentit.