Kevään 2010 ensivaikutelmia: Yojouhan Shinwa Taikei & House of Five Leaves

3.5.2010 kello 22:02

NoitaminA edition.

Yojouhan Shinwa Taikei (The Tatami Galaxy)

En ollut mitenkään erityisesti odottanut tätä nuoren miehen yliopistoelämästä kertovaa tapausta, koska homma näytti vähän liian taiteelliselta taiteellisuuden vuoksi makuuni. Ja niinhän siinä kävi, etten nyt ihan kauheasti olekaan innostunut. Fiilis kahta ensimmäistä jaksoa katsoessa oli vähän sama kuin geneerisen ranskalaisen taideleffan kanssa – huomasin kyllä kerronnalliset meriitit, mutta en pystynyt nauttimaan niistä kokeilevuuden yliannostuksen takia.

Yojouhan tuntuu jakavan ihmisiä aika vahvasti kahteen leiriin. Elitistit vannovat, että päähenkilön ylinopea narraatiovirta on tosi hieno ja fiilistelevä kerronnallinen keino, eikä siitä ajatusputouksesta ole tarkoituskaan ymmärtää kaikkea (samaan tapaan kuin Sayonara Zetsubou-Senseissäkään katsojan ei ole tarkoitus pamauttaa ohjelmaa pauselle aina kun näytöllä vilahtaa iso määrä tekstiä parin sekunnin ajan). Tavikset taas nyyhkivät, että se puhetulva aiheuttaa päänsärkyä ja mielenkiinto herpaantuu viiden minuutin altistumisen jälkeen. Itse sijoitun tavisporukkaan, koska vaikka yritin ensimmäisen jakson alkuun seurata tapahtumia, monologitilitys uuvutti aika pian ja vaivutti minut horrokseen. Toki ratkaisu tuo aivan omanlaisensa fiiliksen sarjaan, mutta ei tee sitä kuitenkaan miellyttäväksi seurattavaksi minulle.

Lopulta päädyin seuraamaan tapahtumia tosissani lähinnä silloin, kun se puheripuli jäi tauolle ja tarinan sankaritar pääsi kuvaan. Jos jaksan jatkaa tämän sarjan kanssa, teen sen lähestulkoon yksinomaan Akashin takia, sillä neiti kipusi listoillani nopeasti kauden naistarjonnan parhaimmistoon. Hänen hysterisoitumisensa koiperhosten kanssa ja kohtauksen toistuminen toisessakin jaksossa sekä sekoilun jälkiselvittelyt iskivät ja lujaa, varsinkin kun hahmo muuten on niin asiallinen ja viileä. Maaya Sakamoton ääninäyttely on ehdotonta namia korville.

Muutenkin kahdesta alkujaksosta jäi vähän sellainen hehku, että jos jaksan antaa tälle vähän aikaa että pääsen sisään, voisin lämmetä sarjalle aika nopeasti. Toisen jakson aikana huomio pysyi ruudussa jo huomattavasti helpommin kuin ensimmäistä aloittaessani. Upeilla väritrippailuilla maustettu erikoinen animaatiotyylikin auttaa.
Lue koko artikkeli »

Aiheet: Anime, Ensivaikutelmat  Tagit: , , , , , , , , Kommentteja: 8 »


Kevään 2010 ensivaikutelmia: Heroman, Arakawa Under the Bridge & Hakuouki

10.4.2010 kello 19:43

Mitä tulee, kun lumet sulavat? Nojoo, kevät tietysti myös, mutta ennen kaikkea uudet animesarjat!

Heroman

Hmm, tähtiä ja raitoja… mistäs ne ovat niin kauhean tuttuja…?

Ennen kuin päähenkilön nimi Joey Jones tupsahti 4chanissa eteeni, olin ollut täysin siinä uskossa, että Sankarimiehen ohjastaja olisi tyttö. Johtunee ainakin osaksi siitä, että hän vaikuttaa hahmodesigninsä perusteella olevan Eden of the Eastin naispääosan identtinen sisar veli sisarus. He jopa kuulostavat melkein samalta, mikä kertonee jotain Joeyn miehekkyydestä, kun otetaan huomioon, että Saki kuulostaa… noh, tytöltä. Ymmärryskykyyni ei yksinkertaisesti mahdu, miksi jollekulle on tullut edes mieleen roolittaa Marvel-sankari äänellä, jota yksikään kuuroutumaton sielu ei ikipäivänä erehtyisi uskomaan miespuoliseksi. Joeyn love interestilläkin on maskuliinisempi ääni (turha varmaan mainita että kyseinen tyttö kuulostaa myös erittäin tytöltä). Olen hämmentynyt.

Toinen iso ongelmani Heromanin kanssa on… Heroman. Supersankarilla pitäisi olla siisti nimi, eivätkä Yhdysvaltain lipun tunnusmerkit sen naurettavassa ulkoasussa tai ylipäänsä hömelön toukkaraajainen design paranna asiaa. Miten minun on tarkoitus ottaa vakavasti superrobottisankarihahmo, joka on selvästi Amerikan ehdotus maailman pelastamiseksi Hetalian ensimmäisessä jaksossa (eikä tämä olisi ollenkaan niin lolfacepalm-pitoinen huomio, ellei Heromanin luoja olisi Jenkkilän Marvel-kunkku Stan Lee).

”Regarding the current issue, global warming, I think we can solve the problem by building a big hero together and have it shield the Earth!”

Sinänsä tykkäsin siitä, miten sarja toimii nostalgisena homagena Marvel-sankareille, mutta tietenkin nostalgia toimisi paremmin jos olisin pienenä lukenut muitakin supersankarisarjakuvia kuin Turtlesia. Tykästyin kuitenkin heti Joey Jones -nimeen, joka ei suinkaan kalpene suurimpien supersankarinimien rinnalla (Clark Kent, Peter Parker ja kumppanit). Alkusointunimet voivat olla vähän hömelöitä, mutta kyllä niistä vielä tyyliä löytyy. Niin sääli, ettei hahmo itse vastaa ollenkaan hienoa nimeä. Korostuneen tyttömäisyyden lisäksi poju kun on vielä se tyypillinen kiltti ja hyväsydäminen lapsi, jonka katseluarvo on jo valmiiksi nollassa, eivätkä tulevaisuudennäkymätkään päätä huimaa.

Mutta ei tämä nyt mikään kauhea aloitus tosiaan ole, höpsöä patrioottimeininkiä ja tylsästi stereotypioituja hahmoja toki, mutta se miten hahmojen väliset suhteet on ilmaistu, onnistui vakuuttamaan. Vuorovaikutus on luonnollista, eikä överiä väännetä kunnolla edes jock-tyypin lantuttaessa päähenkilönörttiä. Joeyn ihastuskin on vaihteeksi ujostelun tai päähenkilön murjomisen sijaan ihan avoimesti kiinnostunut. Visuaalisestikin nätti palanen, ja oikein miellyttävää hahmosuunnittelua, jos superrobo unohdetaan. Tässä kaikessa on lisäksi nostalgisuudessaan jotain aika puoleensavetävää ja sympaattista, mutta odotukseni ovat kuitenkin aika matalalla.

OP ja ED

(tuubi-videot peilattuja versioita mutta minkäs teet)

Intro on jotenkin sotkuinen ja hektinen, eikä biisikään ole mieleeni, mutta hahmoja esittelevät osuudet toimivat varsin kivasti. Sen sijaan amerikkalaista sarjakuvalehteä jäljittelevästä outrosta tykkään. Se on söpö ja samalla tavalla luonteva ja vaivaton kuin hahmojen väliset suhteet jaksossa, ja tuo kivasti esille koko sarjan luonteen japanilaisen ja amerikkalaisen perinteen hybridinä.
Lue koko artikkeli »

Aiheet: Anime, Ensivaikutelmat  Tagit: , , , , , , , , Kommentteja: 2 »


Kesän ensivaikutelmia: Bakemonogatari, Aoi Hana, Canaan & Tokyo Magnitude 8.0

20.7.2009 kello 22:43

Taas on (vihdoinkin) ensimmäiset jaksot katsottu niistä uusista sarjoista, jotka jollain tasolla kiinnostavat. Kuten kesäkaudelta odottaa saattaa, niitä ei ollut kovin montaa. Toisaalta ne, jotka olen saanut katsottua ovat kaikki olleet vähintäänkin täynnä potentiaalia.

Bakemonogatari

Bakemonogatari

Hei katsokaa, minun värini!

Jos väittäisin, että osasin viime viikolla odottaa katsovani tällä viikolla sarjan aloituksen, jossa painoton tyttö ampuu niitin ex-vampyyrin poskeen, valehtelisin. Joskus odottamattomat lähtökuopat toimivat huonosti, mutta useimmiten ne luovat sarjaan katselunosteen heti alkumetreistä. Bakemonogatari kuuluu ilokseni jälkimmäiseen joukkoon. Boldattu tapaus on sen verran absurdilla tavalla upea, että odotan tältä sarjalta suuria jo ihan sen perusteella.

Eniten vaikutuin kuitenkin lopulta siitä, miten maksimaalisen kaunis jakso on. Rikkaiden värien käyttö yhdistettynä synkeän kolkkoon tunnelmaan, vahvoihin varjoihin ja erittäin selkeään hahmosuunnitteluun toimii loistavasti. Kuvauksen leikittelyt ja rajaukset saivat myös huokailemaan lumoutuneena. Varsinkin tekijöiden haluttomuus näyttää päähenkilön kasvoja kunnolla johtaa mielenkiintoisiin visuaalisiin ratkaisuihin, joista suosikkini on kohta, jossa hän juttelee class repin kanssa ja leikkii samalla kynällään. Muutenkin liikkeen ja viivan selkeys, värien vahvuus ja tyylikäs kuvakerronta ansaitsevat suvereenisti kymmenen pistettä ja papukaijamerkin. Visuaalisen puolen sujuvuus ja elävyys varmistavat tehokkaasti, ettei jakso taannu dialogipainotteisuudestaan ja toiminnan vähäisyydestä huolimatta puolituntiseksi staattisia puhuvia päitä.

Kokeellisista animaatiojaksoista en taas ole koskaan oikein pitänyt, eivätkä tämän pilotin spagettia aivoissa -sähellykset muodosta poikkeusta. Päin vastoin ne näyttävät suorastaan rumilta muun jakson puhdasveristä kauneutta vasten. Tämä lienee tosin tarkoituskin, mutta tyylipoikkeama ei mielestäni muuten sovi jaksoon. Alun random pantsushotti ei myöskään tehnyt vaikutusta (tahallisen) mauttoman panderoinnin vuoksi sekä siksi, etten ole ylipäänsä perinteisten pantsuvilauttelujen tukija. Hieman huolettaa myös se, että saman studion ja ohjaajan ensimmäisen Sayonara Zetsubou-Sensein alkujaksot vakuuttivat minut täysin ja ihastuttivat kovasti, mutta kauden puoliväliin mennessä katsominen kävi kuivaksi pakkopullaksi sitä mukaan, kun hahmojen flanderisointi alkoi mennä enemmän ja enemmän överiksi.
Lue koko artikkeli »

Aiheet: Anime, Ensivaikutelmat  Tagit: , , , , , , Kommentteja: 1 »



 

Tämä blogi pyörii WordPressin voimalla. Amaryllis-teema © Anda 2009. RSS: kirjoitukset / kommentit.