Arvostelu: Eden of the East

16.8.2009 kello 22:35

En pitänyt Eden of the Eastistä sen vahvuuksista huolimatta läheskään yhtä paljon kuin suuri blogaajayhteisö. Sarja ei missään nimessä ole huono, mutta se ei muiden ongelmiensa ohella anna mielestäni tarpeeksi emotionaalista vastetta käsittelemiensä asioiden painavuuteen nähden, kuten vähän pelkäsinkin aloitusjakson keveyden perusteella.

Eden alkaa valtavan hienosti ja onnistuu kasvattamaan tasaisesti jännitystä sarjan puoleen väliin saakka. Tuotantoarvojen loistokkuus on toki suuri valtti, joka säilyy onneksi loppuun asti, mutta tarinansa osalta se yksinkertaisesti yrittää liikaa, eikä onnistu siksi sovittamaan kaikkia lukuisia juonielementtejään yhteen kovinkaan saumattomasti. Mysteeri on ehdottomasti liian suuri 11-osaiseen sarjaan, ja jää vielä NEET-kerhon söpöilyjen jalkoihin paikoittain varsin pahastikin. Ilmeisesti kyseisen kerhon kautta yritetään tuoda animeen jonkin verran poliittista sanomaa Japanin työttömistä väliinputoajista, mutta tämä puoli jää sen verran ylimalkaisesti ja sekavasti käsitellyksi, etten osaa olla ollenkaan vaikuttunut. Sarja ei siten kanna itseään, vaan tuntuu osittain vain toimivan alkusoittona tulossa olevalle elokuvaparille. Tämän ei mielestäni pitäisi olla televisiosarjan tärkein funktio, vaikkei sitä olisikaan koskaan tarkoitettu itsenäiseksi, elokuvista riippumattomaksi kokonaisuudeksi.

Katsomista rupesivat häiritsemään myös Edenin varsin suuret realiteettiongelmat. Loppujen lopuksi jää täysin hämärän peittoon, vaikuttaako sarjan maailmassa jokin yliluonnollinen voima. Periaatteessa tämä yritetään selvästi sarjan sisäisessä todellisuudessa kiistää, mutta ongelmaksi muodostuu se, ettei koko idea toimi, jos yliluonnollinen lasketaan kokonaan pois kuvasta.

Eli kyseessähän on herra Outside -nimimerkillä liikkuvan hyypiön pystyyn pistämä peli, johon hän on loukuttanut 12 henkilöä, joiden pitäisi pelastaa Japani sen nykykaaoksesta. Budjettia kaikki saavat runsaasti ja pelioperaattori-Juizillle erityisten kännyköiden kautta annetut määräykset toteutuvat sekuntien viiveellä maksua vastaan. Kun tili menee tyhjäksi, pelaaja tapetaan; samoin jos joku onnistuu voittamaan pelin, loput pelaajat eliminoidaan.

Jos siis homma ei toimisi yliluonnollisin avuin, pitäisi Juizin ilmeisesti pitää koko ajan kaikki maailman resurssit kahdentoista japanilaisen perässä. Muutaman tark’ampujan täytyy esimerkiksi koko ajan varjostaa heitä siltä varalta, että he haluavat listityttää randomin epätoivotun sivullisen. Jos joku sattuu tarvitsemaan hienon visuaalisen illuusion, pitää sellaiseenkin tarvittava välineistö olla käsillä 24/7. Entäpä jos joku saa päähänsä, että juurinytheti tarvitaan kesteihin kaksisataa käsintehtyä karjalanpiirakkaa? Tämä on hyvin epätodennäköistä, kun kerran Japanissa ollaan, mutta siltä varalta, että karjalanpiirakoita tarvitaan, pitääkö jonkun koko ajan roudata messiasehdokkaiden perässä laatikollista niitä?  Kun ajatellaan asioita sillä tasolla, että kaiken on oltava mahdollista yhden puhelinsoiton avulla, näiden kahdentoista perässä pitäisi juosta huomaamatta kokonaisen chinatownin verran porukkaa ja tavaraa, eikä sekään riittäisi. Epätähdelliseen yksityiskohtaan takertumista, mutta tämä rupesi oikeasti häiritsemään sarjan puolivälin illuusio-episodin jälkeen. Muutenkin monet käänteet ja yksityiskohdat vaikuttavat siltä kuin niitä ei olisi suunniteltu aivan loppuun saakka (alla oleva kuva liittyy kaikin mahdollisin tavoin).

Mass naked child NEET event – win/fail?

Minun silmissäni tämän sarjan kohtaloksi koituivat kuitenkin lopulta sen henkilöt. Akira Takizawa ei ole mielestäni uskottava hilpeänä muistinsa menettäneenä pelaajana, sillä hän on epäluonnollisen huoleton ottaen huomioon, että hän epäilee laukaisseensa kasan ohjuksia Tokioon ja järjestäneensä massamurhan, eikä pysty muistamaan mitään epäilyttäviltä vaikuttavista muistin pyyhkimistä edeltävistä tekemisistään. Ihan kiva, ettei hän ole kliseinen angstipallo, mutta erottuvuudesta muihin amnesiapotilaisiin ei ole paljoa hyötyä, kun hahmon uskottavuus rysähtää samalla lähelle nollaa. Lisäksi hän paljastuu niin ällöttävän täydelliseksi ja hyväksi tyypiksi, että täällä ruudun edestä kuuluva hampaiden kirskutus ei jäänyt sarjaa katsoessa kovin useaan otteeseen tauolle.

Naispääosa Saki on taas varsin pätevä hahmo (kamalista silmäripsistä huolimatta), ja hänen arkiset työhaastatteluhuolensa ja halunsa itsenäistyä tuntuvat varsin aidoilta. Siksi onkin ikävää, että hänen roolikseen jää lopulta suuremmissa juonikuvioissa ihailevan ja myötätuntoisen itkun vääntäminen: ”Aivan hirveää, kun Takizawa-kunille kävi niin traagisesti, vaikka hän oli niin sankarillinen…” Loput Sakin NEET-kerhosta puolestaan ovat niin tyypillisiä vähän hassuja ja outoja kaverisivuhenkilöitä, että heidän kohtauksistaan oli hankala löytää mitään oikeasti merkittävän tuntuista. Ja katsokaa nyt, kun Takizawa-kun leikkii ujon tytön kanssa, onpa hän herttainen ja kiltti! Se vähä mitä muista herra Outsiden plokkaamista pelaajista saadaan sarjassa nähdä jätti minulle tunteen siitä, että kuka tahansa heistä olisi ollut kiinnostavampi keskushenkilö kuin geneeriseksi löllöhyvikseksi nössöytyvä iki-korruptoitumaton Takizawa. En tiedä hänestä mitään, mutta hän on selvästi hyvä ihminen joten kipitän hänen perässään kuin paraskin groopie!

Muut pelaajat suhtautuvat pirteästi pomppivaan Takizawaan suunnilleen yhtä innokkaasti kuin minä.

Sarjan paras hahmo? Juiz. Siis se Juiz, joka esiintyy vain äänenä puhelinverkon toisessa päässä ja jonka vuorosanat ovat aina vain variaatioita toisistaan, kun hän vastaanottaa pelaajien käskyt livauttaen toisinaan käskyjen ottoon hieman huvittuneena omia kommenttejaan. Tämä ei välttämättä tosin ole loukkaus sarjan kieltämättä heikkoa hahmokaartia kohtaan, sillä Juizin seiyuu todella osaa hommansa ja saa ääntään ja muutamia yksilöiviä repliikkejä lukuunottamatta varjoissa pysyvän hahmon todella esille, mikä on melkoinen suoritus.

Dramatisointi ja kohtausten rakennus taasen toimivat erinomaisesti. Niihin saadaan juuri oikea määrä kulloinkin tarvittavaa voimakkuutta ja jopa randomit chibiytymiset toimivat. Visuaalisesti sarja on komea ja realistinen, hahmot jopa vaihtavat arkivaatteitaan hyvin luonnolliseen tahtiin, mutta käyttävät samoja päällysvaatteita. Maailmaan on helppo uskoa, kun autenttisuuden eteen on selvästi nähty paljon vaivaa ja saatu siten aikaan loistavia tuloksia.

Myöskin idea sarjan takana ja suuri osa tarinan rakennuksesta ansaitsevat vain kehuja. Plussaa tulee toki ajankohtaisuudesta ja kekseliäisyydestä: terrorismi, työttömyys ja tietotekniikan (realistisesti kuviteltavissa olevat) mahdollisuudet eivät ole kärsineet animemaailmassa käsittääkseni kovinkaan paljon kulutusta, ja niiden käsittely tuntuu siksi kiitettävän tuoreelta ja omaperäiseltä. Muutenkin sarja on täynnä mielenkiintoisia ideoita. Herra Outsiden idealistisella tavalla kieroutunut peli ja sen vaikutus pelaajiinsa olisi ansainnut enemmän jaksoja, sillä asetelmasta voisi puristaa irti ihan hävyttömän herkullista psykologista jännitystä. Vahinko vain, että nykyisellään sarjan keskittyessä Takizawan ja Sakin suhteeseen ja luodessa jaksojen puutteessa vain pienen vilkaisun muutamaan muuhun pelaajaan idean potentiaalisuus jää suurelta osin hyödyntämättä.

24-osaisena olisin varmasti pitänyt Edenistä enemmän, mutta toisaalta silloin olisin joutunut kärsimään pitempään Takizawan alun hämärästä, arvoituksellisesta ja mahdollisesti vaarallisesta amnesiapojasta ällöttävän täydelliseksi hyväsydämistelijäksi degeneroitumisesta. Ja johnnyistä. Minusta koko johnny-vitsi oli puolikuollut jo ensimmäisessä jaksossa, joten ei liene ihme, että teki mieleni ruveta kirkumaan puolen välin jälkeen joka ikiselle pöhkölle viittaukselle hassunhauskan nimen saaneisiin miehisiin sukuelimiin. Kokonaisuudesta jäi lopulta valitettavasti paljon negatiivisempi kuva kuin olisi pitänyt jäädä, ottaen huomioon kuinka laadukas sarja kuitenkin kaikin puolin on.

moar johnnies? DO NOT WANT.

Avainsanat:

Aiheet: Anime, Arvostelu  Tagit: RSS 2.0

« »


Yksi kommentti

  1. Missing Link » Arkisto » Animevuosi 2009 – Kuinkas sitten kävikään?

    […] Eden of the Eastin ja Ristorante Paradison maratoonasin kesällä ja kerkesin jo arvostellakin, joten ei niistäkään sen enempää tässä. […]

Kommentoi tätä kirjoitusta



 

Tämä blogi pyörii WordPressin voimalla. Amaryllis-teema © Anda 2009. RSS: kirjoitukset / kommentit.