Salaryman Shirotani on germafoobikko, joka pelkää saastumista, tartuntoja ja vieraiden asioiden koskemista. Hän tutustuu terapeutti Kuroseen, joka alkaa ihan muuten vaan ja työkontekstin ulkopuolella avustaa häntä pöpöfobian kanssa ja pyytää häntä laatimaan kymmenkohtaisen listan pelottavista toimista, jotka hänen täytyy siedätyshoidon nimissä suorittaa parantuakseen.
Tekijä: Rihito Takarai
Julkaisu: Dear+ (Shinshokan), englanniksi SuBLime
Julkaisuaika: 2013-2017
Luettuna: 4/6 pokkaria
Aika mid ja myrkyllinen romanssi:
Huomasin aika nopeasti, että tämä sarja ei iskenyt minuun yhtään. Syy on ehdottomasti pääparin dynamiikassa. Nyyhkien tärisevät ja riepoteltavan tuntuiset uket, jotka eivät koskaan ennen ole ajatelleen seksuaalisia ajatuksia ja ovat nyt ekaa kertaa ihastumassa, eivätkä oikein tiedä, miten ihmiskeho toimii, eivät vaan ole ollenkaan juttuni. Shirotani tuntuu makuuni ihan liian lapsenomaisen viattomalta hahmolta tällaiseen aikuisista kertovaan tarinaan.
Kurose taas on salaperäinen jätkä, jonka ammattietiikka joustaa epämiellyttävän paljon. Hän itse perustelee Shirotanin saattamista ahdistavan eritteentäytteisiin seksuaalisiin tilanteisiin ammatillisella osaamisellaan, mistä syntyy aika synkeä kuva terveyden ammattilaisesta, joka käyttää seksuaalisesti hyväkseen häneen luottavaa asiakasta. Olen nähnyt Kurosen toimintaa puolusteltavan siitä näkökulmasta, että parin suhde ei ole ammatillinen, mutta mielestäni tämä on aika heikkoa puolustelua, sillä Kurose myy suhteen Shirotanille kuitenkin ammatillisesta näkökulmasta ja saa tämän luottamaan itseensä mielenterveyden ammattilaisena. Sillä, ettei Kurose ota maksua Shirotanilta, ei ammattieettisyyden kannalta ole tässä mielestäni olennaista merkitystä.
En edes oikein tiedä, kuuluuko tälle sarjalle antaa non-con-osumaa bingoon, kun tavallaan kaikki tilanteet lähtevät suostumuksellisista (joskin manipulatiivisista) kuopista ja sitten eskaloituvat epävarmemmalle alueelle. Ehkä ei osumaa? Ehkä joo osuma? En tiedä…
Vaikka sinänsä tykkään myrkyllisistä suhteista konseptina tosi paljon, tästä parista syntyvä dynamiikka tuo kurkkuuni lähinnä tympeän tunteen. Tämä johtuu siitä, että mielestäni tekijä ei ole itse aivan tilanteen tasalla eikä kerro tarinaa riittävästi se tiedostaen, että Kurosen toiminta on ongelmallista. Tai siis tiedostaahan sarja ongelmallisuuden sinällään, mutta Kurosen yksipuolisehkossa rakkaudessa riutuminen ja sen ajamana jatkuva tilaisuuksien etsiminen Shirotanin saamiseksi seksuaalisiin tilanteisiin näyttää omiin silmiini enemmän romantisoidulta kuin karmivalta. Toisaalta sarja on sävyltään niin vakava, ettei se oikein osaa kärjistää tilannetta huvittavan kreisisti. Kun tähän ynnää sen, että Shirotani edustaa minulle aika luotaantyöntävää hahmotyyppiä, lopputuloksena oikein mikään hahmoissa ei toimi minulle yksittäin eikä yhdessä.
Sarjaa on enää kaksi pokkaria lukematta, joten ehkä se pitää jossain kohtaa kahlata loppuun, mutta tämä oli valitettavasti ainoa viime vuonna lukemani BL-sarja, josta ihan aktiivisesti en pitänyt. Minulla on melko vahva ajatus siitä, miksi Kurosella on päähänpinttymä Shirotanista, joten tähän liittyvä paljastus tuskin tulee yllätyksenä sitten kun on tullakseen, mutta jotenkin tuntuisi tylsältä jättää viimeinen kolmannes sarjasta lukematta, kun olen näin pitkälle päässyt (eikä BL-mangaa nyt käänteiden ja paljastusten takia muutenkaan lueta).
Suudelma työpaikalla:
Semmoinenkin oli Kurosen klinikalla.
Tuhma kansikuva:
Ten Count oli aikoinaan vuosikymmen sitten hyvinkin puhuttu sarja, jonka kaikki genreä seuraavat tiesivät vähintään nimeltä. Varmasti reunaisan mehukkaalla tavalla kielletty terapeutti-asiakas-suhde vaikutti tähän. Samaten osansa oli todennäköisesti sillä, että tekijä Rihito Takarai oli vähän tätä ennen lännessäkin noussut tunnetuksi Venio Tachibanan käsikirjoittaman Seven Days -tarinan piirtäjänä, ja siksi molempien uraa seurattiin harrastajapiireissä mielenkiinnolla. (Näin jälkikäteen mietittynä kumpikaan tekijöistä ei ole kuitenkaan tainnut saavuttaa mitään Seven Daysin vertaista sen jälkeen.)
Yksi tärkeä tekijä suosiolle saattoi olla myös ykköspokkarin kansi, joka on todella voimakas kokonaisuus. Ylivalottunut tausta kehystää ahdistavalla tavalla kirurgimaskin takaa luimuilevan Shirotanin, joka on ällöttävän epämääräisten lohenpunaisten roiskeiden peitossa paita auki ja hanskat käsissä. Sarjan nimi kelluu etualalla pahaenteisesti. Roiskeet ja maski yhdistelmänä luovat vahvan mielikuvayhteyden tarinan keskiössä olevaan likaisuuden pelkoon.
Kansisuunnittelu on erinomaisen onnistunut, ja olin vähän pettynyt siihen, että itse sarjan paljon maanläheisempi tunnelma sopii enemmän kahden viimeisen kannen perinteisempään kansiposeeraustunnelmaan kuin ykköspokkarin päräyttävään sommitteluun.
Muita huomioita:
Tämä sarja ei ole mielestäni ollut kovin seksikäs, ja koska hahmokemioiden yhteensopimattomuus omien preferenssieni kanssa vesittivät dynamiikan minulle vahvasti aika mid -akselille, en anna tälle yabai-osumaa. Huononkin sävyisen yabain pitäisi olla jollain tavalla kihelmöivän innostava, mitä tämä ei oikein minulle ollut.
