Disney-joulukalenteri – 15. päivä

15.12.2009 kello 10:42

Tervetuloa Missing Linkin joulukalenteriin! Kirjoitan joka päivä yhdestä Disneyn klassikon laulukohtauksesta ja kerron, miksi se lukeutuu suosikkeihini. Kalenteriin päässeet musiikkinumerot ovat osapuilleen paremmuusjärjestyksessä, eli mitä lähemmäs joulua päästään, sitä enemmän arvostan päivän laulukohtausta. Jokainen listan kohtauksista on kuitenkin omalla tavallaan upea.

Koska Disneyn suomidubbaukset ovat aivan ensiluokkaisia ja monesti tutumpiakin meille suomalaisille kuin alkuperäiset, käsittelen rinnan suomalaisia ja amerikkalaisia versioita. Liitän postauksiini tuubivideon siitä versiosta, jota itse pidän parempana, ja pyrin kirjoittamaan aina tarpeen vaatiessa sanasen eri ääniraitojen vertailua. En varoita spoilereista erikseen, koska oletan Disneyn klassikot sen verran yleissivistykseksi.

Just Around The River Bend / Virta minne veneen vie (Pocahontas)


Savages-kappaleen yhteydessä mainitsin, että juokseminen on merkittävä Pocahontasin hahmoa rakentava ja luontoon liittävä elementti. Se on esillä kaikissa muissa hänen lauluissaan, samoin kuin leffan upeassa päätöskohtauksessakin, mutta vaikka tässä musikaalinumerossa hän ei varsinaisesti juokse, on kovassa virrassa kanootteilu mielestäni täysin verrattavissa jalkojen vispaamiseen. Sama tunne välittyy Pocahontasista antamassa kaikkensa juoksuun ja hurjan pelottomassa koskenlaskussa; hän on villi ja vapaa, täynnä tunnetta ja elämää, kuten koko kappalekin.

Liikkeen tuntu tulee tässä tosiaan esille hyvin voimakkaana ja kaappaa takuulla skeptisemmänkin katsojan mukaan kohtaukseen – vain pysähtyäkseen kesken intohimoisimman sävelen kuin seinään. Ratkaisu voimistaa sitä edeltänyttä kiihkoa entisestään, ja Pocahontasin innostuksen äkillinen tyrehtyminen lievästi yllättyneeksi ja pettyneeksi ilmeeksi kuvastaa hienosti sitä, minkälaisia tunteita seisauksella on tavoiteltu katsojassa. Kun olemme nähneet, kuinka vahva ja räiskyvä luonne Pocahontas on, tuntuu hänen kahlitsemisensa pysähtyneisyyteen äärettömän epäreilulta. Hurjassa liikkeessä oleminen tekee hänestä todella elävän, mikä saa liikkeen hiipumisen vaikuttamaan kahta traagisemmalta.

Kohtauksen läpitunkevan kirkas sinisyys komplementoi yllättävän hienosti tummaa intiaaniprinsessaa ja nostaa hänet esille. Se antaa myös ikään kuin visuaalisen kontekstin hänen juuri edellisessä kohtauksessa saamalleen sini-harmaalle kaulakorulle, jonka antamisella hänen isänsä on ilmaissut, miten kovasti toivoo tyttären hyväksyvän kylän urheimman soturin puolisokseen rinnastaen samalla Pocahontasin kantaman heimopäällikkyyden perinnön jokeen: ”Joki suuri etenee, / ylpeyden ja voiman näät. / Helpon uoman valitsee, / siks jää se elämään. / Ain tahtiin käy se rummun perinteen.” Pocahontas kuitenkin näkee joesta toisenkin puolen, sen vauhkon elämän. Perintökaulakorusta tulee tämän kappaleen myötä ikään kuin linkki, joka heijastaa kaksimerkityksistä jokimetaforaa koko elokuvan ajan tavallaan yhdistäen joen (ja samalla Pocahontasin) vakaan ja hurjan puolen toisiinsa.

————-

Arja Koriseva peittoaa Judy Kuhnin laulamisessa edelleen.

Avainsanat:

Aiheet: Joulukalenteri, Länsiviihde, Musiikki  Tagit: RSS 2.0

« »


Ei kommentteja

Ei kommentteja.

Kommentoi tätä kirjoitusta



 

Tämä blogi pyörii WordPressin voimalla. Amaryllis-teema © Anda 2009. RSS: kirjoitukset / kommentit.