Nostalgiaa: Babar – norsujen kuningas

30.5.2010 kello 17:08

Tässä koko ajan hektistyvässä maailmassa selvitäkseen on aina joskus pakko ottaa vähän takapakkia, ettei ihan hulluksi tulisi. Paras keino tähän on tietysti kaivaa esiin jokin lapsuuden suosikkiteos. Kun viime aikoina suomalaisessa blogosfäärissä tuntuu olevan nostalgiaa ilmassa, niin liitynpä joukkoon. Kaikki oman ikäluokkani ihmiset altistuivat tietämättään penskana ainakin osittain Japanissa tuotetuille lastensarjoille, mutta tämän päivän animaatiosuositus ei tule nousevan auringon maasta, vaan Kanadasta.

Vuoden 1989 Babar-adaptaatio perustuu ranskalaisten Jean ja Laurent de Brunhoffin lastenkirjoihin, joissa seikkailee ihmisten kaupunkiin eksyvä norsulapsi Babar, joka tuo ihmiskulttuurin kotiviidakkoonsa ja kruunataan sitten norsujen kuninkaaksi. Kirjat ovat asenteeltaan hidastahtista fiilistelyä, ja televisiosarja eroaakin niistä tunnelmaltaan melko paljon reippaammalla ja humoristisemmalla otteellaan, vaikka tarina on lähtökohdiltaan aivan sama. Jaksoissa aikuinen Babar kertoo lapsilleen nuoruutensa seikkailuista ja välillä keskitytään norsuperheen kommelluksiin nykyhetkessä.

Kun Suomessa ilmestyneet jaksot julkaistiin DVD-boksina viime vuonna, pääsimme pikkuveljeni kanssa tuijottamaan sarjaa pitkästä aikaa, vhs-nauhoille tallennetut jaksot kun olivat jo aikaa sitten käyneet katselukelvottomiksi. Jos todella hyvän lastenohjelman tunnistaa siitä, että jaksoja katselee vanhempanakin enemmän kuin mielellään useampaan otteeseen, voisin ristiä Babarin heti yhdeksi ehdottomasti parhaista lapsille tehdyistä sarjoista. Se ei näin parikymppisenä katsottuna ole vain niin viihdyttävä kuin muistin, vaan jopa parempi. Jokaista jaksoa on yksinkertaisesti hauska katsoa, kiitos sarjan näppärän ja lämminhenkisen huumorintajun ja asenteen, joka ei aliarvioi katsojiaan. Sarjan suomidubbi on myös ehdottomasti aivan loistava, ja päihittää ainakin englantivastineensa mennen tullen, minkä takia onkin todella sääli, että vain puolet tehdyistä jaksoista on näytetty meillä päin.

Vaikka osa hahmoista on toki vähän tasaisempia tapauksia – Babar itse on nuorena asiaankuuluvan mitäänsanomaton kiltti, mutta nokkela päähenkilöhahmo – loistaa sarja kaikkein kirkkaimmin juuri hahmokaartillaan. Babarin neuvonantajat, rauhallisen järkevä Cornelius ja fabulously gay Pompadour muodostavat hulvattoman palatsin asioista huolehtivan duon. Viimeksi mainittu on ehdottomia hahmosuosikkejani koskaan. Pompadourin hienohelmaisuus, teatraalisuus ja oveluus tekevät hänestä aivan ihastuttavan hahmon seurata, ja hän varastaakin kohtauksen kuin kohtauksen, jossa esiintyy. Tietysti hän on myös työnarkomaani, jonka lempilukemistoa ovat lakiesitykset ja budjettikertomukset. Hahmodesigniin kuuluvat luonnollisesti peruukki, monokkeli, pimp cane hienostunut kävelykeppi ja aristokraattinen homohuivi.

Erityisesti riemua on riittänyt kohtauksesta, jossa Pompadour on jäänyt yksin palatsiin vahtimaan Babarin lapsia (Pom, Lore, Alexander ja Isabella) ja nämä vaativat häntä lukemaan iltasadun. Pompadour nyrpistelee ensin vastentahtoisesti, mutta sulaa sitten hymyyn:

Pompadour: ”Aikomukseni oli kyllä ryhtyä tutkimaan tätä tilikirjaa, mutta ehkä minä ehdin lukea teille sadun. ’Valtiovarainministerin mieluisin budjettivuosi – tarina ilosta ja surusta.'”
Lore: ”Mutta siinähän on pelkkiä numeroita!”
Pompadour: ”Sehän on kiehtovaa!”
Pom: ”Ei me oikeastaan halutakaan kuulla satua”
Pompadour: ”Niin tuuminkin. >3″

Kyllä moista tyyppiä pitää rakastaa, varsinkin kun Eero Aho tulkitsee häntä niin loisteliaan pompöösisti ja saa hänet kuulostamaan siltä kuin protokollan pienen präntin rikkominen todella olisi valtavakin pyhäinhäväistys.

Pompadour ja Cornelius ovat ehkä shipattavin potentiaalinen homopari missään lastenohjelmassa.

Jos Pompadour on upea hienohelma niin toinen ehdoton suosikkini, sarjan antipahis ja sarvikuonojen johtaja konsuli Ratakses suorastaan huokuu raakaa miehisyyttä. Kaikki maailman Kaminat ja muut GARin ilmentymiksi perinteisesti julistetut miehekkeet jäävät ihan neideiksi tämän sarvikuonon rinnalla. Ratakses nimittäin tanssii tosipaikan tullen vaikka balettia, kun häntä barbaarina pitävää kipsakkaa ja kultivoitunutta rouva Rataksesta pitää lepytellä.

Ratakses on toki hauska pahiksen roolissaan, mutta parhaimmillaan hän on Babarin kanssa yhteistyötä tehdessään. Näin tapahtuu kohtalaisen usein, sillä Ratakses on kuitenkin loppujen lopuksi ihan hyvä tyyppi, joka yleensä pyrkii välttämään konflikteja, vaikka uhkaakin välillä hukkua omaan itsekkyyteensä. Kun esimerkiksi Sarvikuonojenmaan Napoleon-kompleksinen sotapäällikkö Amiraali Marin huijaa Ratakseen hyväksymään sodan norsuja vastaan (perusteella että Babar salakuljetti ilman asianmukaisia lupia ”aseita” eli todellisuudessa huvipuistotarvikkeita Sarvikuonojenmaan läpi), Ratakses liittoutuu Babarin kanssa ja yhdessä he torjuvat koko palatsiin rynnivän sarvikuonoarmeijan mainittujen huvipuistovälineiden avulla sarjan mahdollisesti kovimmassa nujakassa. Ratakses on myös pohjimmiltaan toivoton romantikko. Mitä hän antaa rouvalleen hääpäivälahjaksi? Ei enempää eikä vähempää kuin kuun taivaalta. Siinä meillä, hyvät ihmiset, on oikea mies.

Pahansisuisen sarvikuonokonsulin ääninäyttelijänä räyhäävä Kari Hietaniemi onnistuu tekemään hahmosta rakastettavan lyhytnäköisen kiukkupussin, joka kuulostaa yliampuvuudestaan huolimatta aina sopivan sympaattiselta ja varsinkin perheenisän roolissaan hassun siirappiselta. Samaa ei voi sanoa englanninkielisen version version yksiulotteisen möreästä macho-Ratakseesta, jonka katsominen on suorastaan masentavaa Hietaniemen esitykseen tottuneelle.

Lisäksi vaaleanpunainen golf-asu.

Hahmopuolelta löytyy jos jonkin sortin loistoa muutenkin, ilahduttavan antaumuksellisesti toimivasta Celestenkylän palokunnasta ja palatsin neuroottisesta kokki Tryffelistä Ratakseen viekkaaseen, mutta hyväluontoiseen neuvonantaja Pamiriin. Hahmot toimivat yhdessä suorastaan poikkeuksellisen hyvin ja hauskaa riittää riippumatta siitä, kuka on jakson keskiössä.

Mutta minulta ei voiteta täysiä pisteitä pelkällä hauskuuttamisella. Babar on säilyttänyt kirjoista valttinaan niiden seesteisen, vähän pohdiskelevan ja todella lämpimän ilmapiirin. Jokajaksoiset opetuksetkaan eivät tunnu ihan tuputtamiselta, kun ne tuodaan esiin toisaalta vikkelän huumorin ja toisaalta sitä tasoittavan fiilistelyn voimin. Olen aina pitänyt kovasti sarjan rauhallisempaa puolta edustavasta, Babarin ihmiskaupungissa suojatikseen ottaneesta Vanhasta rouvasta, joka on sarjassa Babarin perheen rakkaimpia ystäviä. Hän on herttainen ja viisas täti, mutta ennen kaikkea erittäin vaikuttava hahmo. Harvoin vanhemmalla, mihinkään suuntaan liioittelemattomalla naishahmolla näkee yhtä paljon karismaa.

Postauksen alkuun upotettu intropätkä tuo myös esille myös sarjan juuria nätillä pianovoittoisella kappaleellaan. Muutenkin musiikkiraidat ovat varsin miellyttävää kuunneltavaa, mutta erityisesti aloituskappale on kovin kaunis ja vie heti sarjan tunnelmaan korostamalla perheen merkitystä ja tarinankerronnan suurta roolia. Video on rakennettu kappaleen ympärille oikein nätisti, ja erityisen huomionarvoista on tapa, jolla musiikin siirtymiä on käytetty esittelemään kaikki hahmot.

Babar on myös yllättävän älykäs ja tietyllä tapaa aikuinenkin sarja kohderyhmästään huolimatta. Varsinkin byrokratialle vitsaillaan jatkuvasti, ja sarjaan perustuvassa elokuvassa Pompadour ja Cornelius jopa heittävät innoissaan kehään aivan hysteerisen paperisotaa ylistävän laulun. Eräät muutkin yhteiskunnalliset instituutiot pääsevät irvailun kohteeksi, yhdessä jaksossa esimerkiksi hihitellään tylsääkin tylsemmille lehdistötilaisuuksille. Hyvänä esimerkkinä voisi myös mainita jakson, jossa Babar joutuu ammatillisten uudelleenjärjestelyiden takia toimittamaan tuomarin virkaa Celesten ja Zephir-apinan riitaoikeudenkäynnissä, jossa etsitään syyllistä näiden välillä sattuneeseen liikenneonnettomuuteen. Celesten veli Arthur napsii eturivissä popkornia.

Vaikka yleinen ilmapiiri on aika kevyt ja idyllinen, löytyy sarjasta vähän rankempaakin tavaraa. Babarin äidin kuolemakohtauksen muistan yhtenä lapsuuteni ahdistavimmista hetkistä, kun rauhallinen kylpyhetki muuttuu ruosteenpunaiseksi metsästysretkeksi. Elokuva menee tosin sarjaa paljon pitemmälle uhkaavuudenkin kanssa tekemällä sarjan Ratakseesta vallanhimoisen julmurin ja esittelemällä hänet tässä Tuomion temppeli -henkisessä kohtauksessa.

Jos et ole vielä tähän sarjaan törmännyt tai et ole sitä pitkään aikaan katsonut, ne DVD-boksiin menevät kaksikymmentä euroa eivät taatusti ole hukkaan heitettyä valuuttaa. Babar norsuperheineen tarjoaa sympaattisia hahmoja ja kivoja opetuksia höystettynä fiksulla huumorilla ja lämpimällä perhekuvauksella.

(Ja muuten julkaisulafka, missä luuhaa leffan DVD-versio?)

Aiheet: Hahmot, Hype, Länsiviihde, Nostalgia   RSS 2.0

« »


7 kommenttia

  1. Futoi Yatsu

    Hoo, tulipa nostalginen olo, kiitos!
    Tuo leffa oli tyttäreni lapsuusajan suosikkeja, kun se joskus 1990-luvun puolella tuli televisiosta. Varmaan sataan kertaan pyöritetty VHS-nauhoitus taitaa vieläkin olla tallella. Pätkiä Pompadourin ja Corneliuksen paperisotalaulusta palaa mieleen, kun vähän muistelee.
    Pitääpä kaivaa nauha esille ja ottaa uusintakierros.

  2. Soiled

    Joo, nostalgistahan tuo sarja on. Varsinkin, kun sitä on Muumien kanssa seurattu yhtä tiiviisti. Hauskahan se on ollut myöhemmälläkin iällä, mutta ei ole muhun oikeastaan iskenyt. Muutama sanonta on kuitenkin jäänyt elämään:

    Cornelius: ”MERIHIRVIÖ? Järvessä? Kautta kärsäni!”
    Ja mainitsemasi Amiraali Marin:
    ”Mitä siinä lastissa lukee?”
    ”Games, pelejä ulkomailta.”
    ”VÄÄRIN, katsohan: Gorillojen Avulla Me Eliminoimme Sarvikuonot!”

    Ja jakso, jossa Babar ja Rataxes lähtevät pelastamaan lapsiaan heidän sarvikuonojen hyökkäystunnelist, on helkkarin herkullinen. Niin myös kuninkaiden vaihtopäivä. >:D
    Lisäksi hahmojen tullessa yhdessä ruutuun, heidän luonteensa vaihtuvat: Babarista tulee piikittelevä ja asiat hanskassa pitävä ja Rataxesta humoristinen meluja ja alistuja, hänen hahmostaan lähtee se kaikkitietävä macho pois, kun vastassa on joku joka osaa. :P

    ”VAROKAA! SILLÄ ON BANAANI!”
    ”ENKÄ MINÄ EPÄILE KÄYTTÄÄ SITÄ!”
    – siinä lainaus elokuvasta, tällä kertaa Zephir sanojana.

    Kuvassasi oleva Pombadour näyttää epäilyttävästi Ruotsilta Humonin Scandinavia ja Maailma – nettisarjakuvasta. Hauskaa luettavaa, jollet lue jo. Varmaan ilme, monokkeli ja hahmon luonne. Nyt itsekin muistelen nämä kaksi aika loistavaksi parivaljakoksi.

    Olihan niitä muutamia pelottaviakin kohtauksia: Neljä vuotiaana itkin Babarin äidin kuolessa aivan helkkarin kauan. Oijoi, ja sitten kesti kymmenen vuotta ennenkuin näin sen uudestaan. Nostalgiseksihan siitä tulee. Ja se lumimies-jakso. Huhuh. Kauniit talvimaisemat ja sitten se mammutti. Ja olihan se junakaappausjaksokin ekalla kerralla jännittävä, varsinkin kun Babarista itsestään tehtiin niin
    loistavasti pahis (ainakin lapsen mielellä.)

    ”Kiitos ruuasta, se oli maukasta! Lyödään pöydät mäsäksi ja heitetään ne tuuuuUUUUULEEEN!”
    – Käytetään muuten vieläkin silloin tällöin ruokapöydästä lähtiessä perheen kesken, kuten näitä kaikkia lainauksiani.

    DVD:t ostettiin aikoinaan yksittäiskappaleina takaisin. Olen kuitenkin enemmän Muumi-miehiä.

    Jaa, oli se sittenkin aika nostalginen sarja, kun tämän verran sain kamaa kirjoitettua. ;)

  3. Arana

    Futoi Yatsu: Tyttärelläs on hyvä maku ehdottomasti. Itse vilkuilin tuubista ranskaversion alkua, kun ei ole sitä lättyä julkaistu, tai sitten en ole vain löytänyt mistään. Pitää kyllä loputkin katsoa, sen verran hienoa kamaa.

    Soiled: Juu, meidän taloudessa Muumit oli kanssa aina se suurin juttu, mutta Babar tuli yhdessä vaiheessa hyvänä kakkosena. Muumeja olen katsellut kyllä ensin isoveljen ja sitten pikkuveljen kanssa aika taukoamatta ihan pikkuruisesta pitäen ja kaikki jaksot nähty miljoonasti, mutta Babarin kanssa oli aika iso tauko, joten pitkän välin jälkeen se on tuntunut niin freesiltä, että olen viimeisen vuoden ajan hypennyt sitä enemmän kuin Muumeja.

    Ah, tuot esille niin hyviä quoteja. Tuo merikäärme järvessä -huuli on tosi symppis, kun kaikkien mieelstä se on tosi iso ristiriita. ”Gorillojen Avulla Me Eliminoimme Sarvikuonot” on myös ihan loistava, mutta Marin on muutenkin tosi hajottava heppu. ”Mitä iloa on armeijasta, jos sen kanssa ei voi marssia mihinkään?!”

    Ratakseen kuolontunnelit on kyllä hurja jakso, ja kuningasvaihto myös loistava. Babar-rukka yrittää karjua, ettei tekisi sarvikuonoalaisia onnettomiksi. ~<3 Totta kyllä, päämiehissä on aika hienoa, miten Babar aina ottaa komennon, ja Ratakses yrittää vähän onnettomasti päteä ja uhota, mutta Babarilla on sen verran karismaa, että Ratakses jää yleensä automaattisesti enemmän seuraajan asemaan ja antaa ihan järkevästi Babarin hoitaa johtamispuolen (mutta muistaa tietysti ihan tahallaan ärsyttää norsuherraa). Nehän tulevat loppujen lopuksi ihan hyvin toimeen, vaikkeivät ole sietävinään toisiaan. Rouva Ratakseen kanssa konsuli on myös aika kesy, eikä kyllä ihme, kun miettii, kuka määrää kaapin paikan siinä talossa.

    Tuon banaani-kohtauksen kalastin muuten tuubista kun postausta kirjoittelin ja repeilin sille aika eeppisesti. Mutta hitsi, en muista mitään lumimies-jaksoa, vain kauhean Congan, jonka saarelle Babar kumppaneineen haaksirikkoutuu. Junanryöstökin kuulostaa ihan vieraalta konseptilta, vaikka Babar pahiksena kuulostaa kyllä helkkarin hienolta. Noilla boksin jaksoilla ei ainakaan ollut, mutta toisaalta ainakin osa boksin ulkopuolellekin jääneistä jaksoista on nähty Suomessa, vaikka tuo väittääkin kaikki sisältävänsä.

    Viime aikoina on tullut useammaltakin suunnalta kehotusta lukea noita Skandinavia-hommia, mutta olen vasta muutaman saanut lukaistua. Tykkäsin kyllä kovasti ja pitää ottaa tarkempaan sihtiin kunhan löytyy sopiva hetki.

    Että nämä nostalgiset lastensarjat ovat ihania, kun päässä kaikuvat vuosikausien jälkeenkin vielä parhaat replat.

  4. Soiled

    http://www.youtube.com/watch?v=rbUmuPXX8mY

    Siinä se ”lumimies”-jakso.

    http://www.youtube.com/watch?v=m1Alca27qVk

    ”Junaryöstö”- jakso. Vanha rouva katoaa ja alkaa Sherlock Holmes – leikit.

    Eiväthän nämä nykymittapuulla kovin pelottavia ole, mutta lapsenmielelle tekivät vaikutuksen. :)

    Hyvä, tuo Conga-jaksokin oli lapsena pelottava. Kun hirviötä ei näkynyt koko aikana.

    http://humon.deviantart.com/gallery/#Scandinavia-and-the-World–5

    Sarjakuvat aloitetaan ensimmäiseltä sivulta. Mukana on myös paljon juttua siitä, miksi vitsi on tehty ja mitä maan tapaa se kuvaa. Kaiketi samalla tavalla kuin hetaliassa, mutta pohjoismaat keskiössä.

  5. Arana

    Nyt hei mitä hittoa, ihan taatusti olen kirjoittanut vastauksen tuohon Soiledin viimeiseen kommenttiin! D:

    …tai sitten olen taas mennyt sähläämään jotain… Joka tapauksessa jotain tällaista kirjoittelin:

    Hei nyt muistankin tuon junaryöstön! Ihan huijausta kun DVD-boksi väittää sisältävänsä kaikki Suomessa nähdyt jaksot, vaikka monta jää puuttumaan.

    Babar on siksikin kyllä niin hieno sarja, että se sopii oikeasti kaiken ikäisille. Se sisältää hetkiä, jotka ovat lapsena pelottavia, mutta eivät niin ahdistavissa määrin, että olisi pikkuisena tullut ikävä fiilis. Toisaalta vanhempanakin saa huomata tyytyväisenä, että monenlaista fiilsitä on käytetty, eikä kyse ole mistään Teletappien siirappionnelasta.

    Noita Skandinavia-strippejä pitää tosiaan lukea, varsinkin kun lisänä tulee behind-the-scenes-infoa – juuri tuon tyyppisestä tausta-avauksesta pidän kovasti.

  6. Missing Link » Arkisto » Joulukalenterista

    […] Lapsuuden suosikkisarjat, -leffat ja -kirjat ovat aina kiva hehkutuksen aihe, esimerkkinä Babar-hypeni tuossa joku kuukausi sitten. Lisämielenkiintoa ropisee sen pohtimisesta, miten lapsuuden rakkaat […]

  7. Miten syöpä eroaa Paavo Väyrysestä? « Afureko

    […] hahmoistaan on kuitenkin Babar-sarjan sarvikuonokuningas Ratakses, jota Aranakin kehui erikseen Babar-jutussaan. Petri Liski, toiselta nimeltään Rehti […]

Kommentoi tätä kirjoitusta



 

Tämä blogi pyörii WordPressin voimalla. Amaryllis-teema © Anda 2009. RSS: kirjoitukset / kommentit.