Joulukalenteri 2011: 20. päivä – ikonisista ikonisin

20.12.2011 kello 09:00

Tervetuloa Missing Linkin kolmannen joulukalenterin pariin! Tällä kertaa aiheena on hahmosuunnittelu, eli kohdistan joka päivä valokeilan tietyn hahmon tai hahmoryhmän visuaaliseen ulosantiin. Ihkutusta on siis luvassa, mutta aivan pinnalliseksi ei kuitenkaan ole tarkoitus jäädä. Odotettavissa on myös pohdintaa muun muassa siitä, miten hahmodesign ilmaisee hahmon olemusta ja persoonallisuutta ja miten se vaikuttaa koko sarjan tunnelmaan.

Hercule Poirot

Harvoin löytyy niin kertakaikkisen voimakkaita hahmodesigneja, että ne pystytään muotoamaan täydellisesti pelkkien sanojen kautta. Yksi poikkeuksellisen onnistunut esimerkki tällaisestä alkujaan ainoastaan kirjoitetusta hahmodesignista on ehdottomasti Agatha Christien rakastettu belgialainen yksityisetsivä Hercule Poirot.

Toki joku voisi väittää ulkonäöllisesti ikonisemmaksi kirjallisuudessa seikkailevaksi yksityisetsiväksi erästä Sherlock Holmesia. Se ruudullinen asukokonaisuus, josta hänet muistetaan, ei kuitenkaan tietääkseni alun perin ole Arthur Conan Doylen kirjoista peräisin, vaan juontaa juurensa pikemminkin johonkin filmatisointiin (korjatkaa, jos olen väärässä). Poirot’n vahva hahmodesign taas tulee nimenomaan kirjoitetusta sanasta.

Poirot’ta on toki monesti tulkittu visuaalisessakin muodossa ja vielä useamman näyttelijän voimalla. Näistä ehdottomasti tunnetuimmaksi on noussut David Suchet, joka vangitsee loistavasti olennaisimmat pointit Christien kuvauksista. Toki Poirot’n munanmuotoinen pää ja hienostelevat viikset ovat kohdallaan, samoin kuin lyhyehkö ja pyylevähkö ruumiinrakenne. Suchet’n suurin onnistuminen tällä saralla on kuitenkin hänen silmistään paistava veikeä, mutta äärimmäisen tarkkaavainen pilke.

Poirot’n olemuksen tärkein ydin – viiksiä lukuunottamatta – löytyy mielestäni juuri tästä katseesta. Poirot osaa olla nenäkäs mitä kohteliaimmalla tavalla, hömelö mitä terävimmällä tavalla, suureellinen mitä pikkutarkimmalla tavalla ja ennen kaikkea täynnä itseään mitä itseironisimmalla tavalla. Pienen belgialaisen suurin avu niiden harmaiden aivosolujen lisäksi on se, ettei hänen ulkomuodostaan voisi välttämättä heti päätellä, miten verrattoman hyvin hän osaa käyttää päätään.

Poirot on niin älykäs, että on osannut hyvin tehokkaasti valjastaa hullunkurisen stereotypioidun ulkomuotonsa johtamaan ihmisiä harhaan. Ihmiset lankeavat ansaan jatkuvasti, ja erehtyvät luulemaan häntä hupaisaksi ja hömpsähtäneeksi maahanmuuttajaksi, jolle tulee sitten helposti lipsautettua arkaluontoinen totuus jos toinenkin – juuri kuten suunniteltu.

Hahmon tehokkuus kirjojen maailman sisällä on kuitenkin vain yksi puoli tämän kokonaisvaltaista vaikutusta. Pistävä, erikoiseksi aivan tahallaan tyylitelty ulkonäkö yhdistettynä hänen omituisiin maneereihinsa tekee hänestä myös meille lukijoille ja katsojille hyvin pidettävän hahmon. Poirot’n korostunut ulkonäöllisyys on ollut suuressa osassa hänen jatkuvassa suosiossaan yleisön keskuudessa. Hahmon ulkonäkö on niin merkittävä osa häntä itseään, ettei kuvaus munanmuotoisesta päästä ja huolellisesti muotoon suituista hienosteluviiksistä tunnu vanhenevan, vaikka siihen törmäisi kuinka monta kertaa Poirot-tarinoita lukiessa. Päinvastoin tuo klassinen kuvaus onnistuu satojenkin lukukertojen jälkeen aina nostattamaan hymyn huulilleni.

Aiheet: Hahmot, Joulukalenteri, Länsiviihde, Taide ja tyyli   RSS 2.0

« »


Ei kommentteja

Ei kommentteja.

Kommentoi tätä kirjoitusta



 

Tämä blogi pyörii WordPressin voimalla. Amaryllis-teema © Anda 2009. RSS: kirjoitukset / kommentit.