Musikaalikohtaus: Pure Imagination (Jali ja suklaatehdas)

2.6.2011 kello 13:44

[lyriikat]

Taas on aika ottaa käsittelyyn musikaalikohtaus, mutta tällä kertaa kyseessä onkin ihan näytelty pätkä. Mel Stuartin vuoden 1971 elokuvaversio Roald Dahlin Jali ja suklaatehdas -lastenkirjasta ei muuten aika vanhanaikaisten musiikkiensa tasolla ole suuremmin säväyttänyt omaa modernimpaa makuani (ainakaan verrattuna Tim Burtonin uudemman filmatisoinnin jymisevään Danny Elfman -soundtrackiin), mutta Gene Wilderin näyttelemän makeistehtailija Willy Wonkan kappale Pure Imagination on jäänyt mieleen erityisenä helmenä.

Laulu on rauhallinen ja hiljainen, ja miljöönä toimii idyllinen ja valoisa jokaisen lapsen unelmien karkkipuutarha Willy Wonkan suurenmoisen suklaatehtaan sisällä. Tehtaalle vierailemaan päässeet onnekkaat lapset huoltajineen tuijottavat näkyä lumoutuneena luoden visuaalisen kontekstin kokemuksen upeutta ylistäville lyriikoille. Asetelma on aivan täydellinen positiiviselle ja lempeälle ihmetyshymnille, jonka aikana katsoja ja vieraat saavat tutustua makeisvaltakunnan antimiin. Yllätyksettömästi kohtaus onkin osaltaan juuri tätä. Kiinnostavaksi sen tekee kuitenkin se, että tämän positiivisen puolen rinnalla kummittelee koko ajan myös toisenlainen tunnelma, joka värittää lämpimän perusfiiliksen riitasoinnuilla. On vaikea sanoa, kummanlaiset elementit hallitsevat kappaletta enemmän, positiiviset vai negatiiviset.

Kun taustamusiikki soi, se luo lempeän, lämpimän ja suureellisen sävelen Wonkan laululle. Taustojen hiljetessä esiin pistää kuitenkin aivojen perukoilla huolestusta herättävä pieni kilahtelu. Samoin Wonkan laulu on sävyltään lempeä ja lämmin, mutta hänen äkkinäiset kepinheilautuksensa kappaleen alussa saavat epäilykset heräämään. Kaikki vaikuttaa täydelliseltä, mutta jokin on vialla.

Wilder ottaa kohtauksen haltuunsa niin yksinvaltaisesti, että Wonkaa on vaikea olla näkemättä oman yksityisparatiisinsa jumalana. Miehen laulunlahjat ja hiottu karisma saavat epätodennäköisen paljon voimaa hiljaiseen ja tyyneenkin kappaleeseen. Wonkan jokainen liike on varma ja kevyt, kun hän maistelee puutarhansa anteja sellaisella tottumuksella ja tyylillä, että kaikkien muiden ulkopuolisuus ja kömpelyys sokeristen ihmeiden kupeella korostuvat entisestään. Wonka makustelee herkkuja viehkeästi ja tyylikkäästi; toiset klähmivät käsiään hilloon ja kermavaahtoon kuin porsaat. Vieraat ovat astuneet Wonkan maailmaan, ja hän tekee sen selväksi.

Kohtauksen upeinta antia on se, kuinka Wonka vaatii vieraidensa ehdottoman ja jakamattoman huomion koko kappaleen alkupuoliskon ajan. Hän pitää nämä varpaillaan heilauttelemalla keppiään napakoilla, yllättävillä liikkeillä, jotka tuovat ilmapiiriin uhkaavan sävyn. Musiikin ajoittainen pahaenteisyys avustaa häntä siinä. Voiko kukaan katsojistakaan väittää, ettei hengitys pysähdy kuin seinään kohdassa 1:13, kun musiikkikin katkeaa hetkeksi kepin napsahdukseen? Wonkan salaperäinen, levollinen karisma vaikuttaa niin salakavalasti, etteivät vieraat edes tajua kuinka pelottavana he miehen kokevat, mutta kukaan ei uskalla ottaa portaissa askeltakaan Wonkan edelle tämän piilouhkaavien, musiikkiin rytmitettyjen eleiden seurauksena.

Pahaenteinen jännite purkautuu vasta Wonkan annettua muille luvan käydä käsiksi herkkuihin viivyttelevän portaiden laskeutumisen jälkeen. Tässä vaiheessa ihmetyksen tuntu kappaleessakin työntyy enemmän esille, kun Wonka suostuu vihdoin astumaan syrjään ja päästää vieraansa herkuttelemaan. Samalla katsoja saa enemmän aikaa kiinnittää huomiota Wonkan laulun pohjalta kuultavaan surumielisyyteen. Mies laulaa mielikuvituksen ihmemaasta ja paratiisista, mutta hän näyttää ja kuulostaa kaikkea muuta kuin innostuneelta.

Tämä maailma on hänelle niin itsestäänselvyys, ettei hänellä ole syytä kummasteluun ja ihasteluun. Hänen näkökulmastaan puutarhasta vaikuttaa selvästi puuttuvan jotain, mitä korostaa elokuvan loppukohtauksen kurkistus hänen omaan huoneeseensa, jossa kaikki huonekalut ovat puolikkaita. Hänen elämänsä karkkitehtaassa vaikuttaa päältä päin unelmien täyttymykseltä, mutta tosiasiassa sieltä puuttuu jotain olennaista (*köhperheystävätluottamusköh*). Tämä on koko tarinan pointti Wonkan hahmon kannalta, ja elokuva tekee loistavaa työtä alustaessaan Wonkaa kalvavaa yksinäisyyttä alkupuolen kappaleessa näin hienovaraisesti ja tehokkaasti. Vasta elokuvan loppukohtauksessa näemme Wonkan aidosti positiivisena. Mielestäni tämä lopun muutos tulee vähän tyhjästä, mutta toisaalta se lisää hahmon arvoituksellisuutta. Ennen loppukohtausta on täysin mahdotonta lukea miehen ajatuksia ja todellisia tunteita tämän luonnolliseksi kiillotetun pokerinaaman takaa. Se ei tahdo onnistua myöskään jälkikäteen, kun on hankala määrittää raja todellisten reaktioiden ja just as planned -kekkaloinnin välillä.

Pure Imaginationin rooli elokuvassa on esitellä meille kunnolla paitsi suklaatehdas, myös Wonkan hahmo ja tämän arvoituksellisuus. Jo ennen tätä kohtausta annetaan viitteitä miehen omituisuudesta, mutta karkkimaalaulu konkretisoi ja alustaa hänen hahmoaan ristiriitaisilla ainesosillaan ja tunnelmanvaihteluillaan. Se näyttää kaikki puolet Wonkasta – lempeänvarman filosofoitsijan, pelottavassa määrin moraalineutraalin eksentrikon, sulavan liikemiehen ja omaan yksinäisyyteensä eksyneen sieluraukan. Koska leffa luottaa Wilderin Wonkan karismaan kantavana tekijänään, tällainen esittely on äärimmäisen tärkeää koko elokuvan toimivuuden kannalta.

—————————

Pure Imagination oli muuten Deneliksen toivekappale, ja aiheeseen liittyen kannattaa käydä lukemassa hänen loistava vertailunsa Suklaatehdas-elokuvista ja etenkin niiden hyvin erilaisista Wonka-hahmoista. Myös Nostalgia Criticin osuva video aiheesta on katsomisen arvoinen.

Jos haluat lukea ajatuksiani jostain tietystä musikaalikohtauksesta, pistä toiveestasi kommenttia tai sähköpostia. Jos olen nähnyt kyseisen kohtauksen ja elokuvan tai muun median sen ympärillä (tai voin sen kohtuullisen helposti nähdä), niin kirjoitan ilman muuta toivotusta kappaleesta.

Aiheet: Analyysi, Länsiviihde, Musiikki   RSS 2.0

« »


2 kommenttia

  1. Denelis

    ~<3

    Shame on me kun en ehtinyt lukea tätä aiemmin, mutta tiedät, miksi. :)

    Wonkan huoneen, kröhöm, originellin sisustuksen liittäminen Pure Imagination -kappaleeseen on jotain, mikä ei olisi tullut minulle edes mieleen. Se on aivan mahtava idea! Ja avaa Wonkan hahmoa ja ennen kaikkea motiiveja aivan uudella tavalla. Jos puolikas sisustus suikaletapetteineen nähdään symbolina sille, miten Wonkan maailmasta puuttuu jotain olennaista (innovatiivisuus?), niin loppukohtauksessa ja lopputekstien taustalla vahvana soiva Pure Imagination -kappale kuvaa sitä, miten tämä on löytänyt Charliesta etsimänsä naiivin uskon kysymykseen "Miksi sitä ei muka voisi toteuttaa? Tehdään se!" – ajattelutapa, jolle Wonkan tehdas alunperin vaikuttaa olleen perustettu. Loppukohtauksessa Pure Imagination lisäksi rytmittää kohtausta mm. vaimentuen kuulumattomiin siksi aikaa, kun Wonka odottaa Charlien vastausta kysymykseen siitä, mitä hän ajattelee suklaatehtaasta, muuttuen melankoliseksi, kun Wonka varoittaa Charlieta muistamaan sen miehen kohtalon, joka sai kaiken haluamansa, jä räjähtää sitten soimaan täysillä, kun Wonka paljastaa, että mies eli elämänsä onnellisena loppuun asti ja Charlie kapsahtaa syleilemään Wonkaa.

    BTW, "I'm not exactly sure what's going to happen! :DD" = the most threatening thing you can ever hear Mr. Wonka say…

  2. Arana

    Itse taas en kiinnittänyt huomiota siihen, että Pure Imagination soi loppukohtauksen aikana, joten tasoissa ollaan. Tosi hienoa musiikkiohjausta tuossa kohtaa, vaikka pidänkin alkupuolen uhkaavammasta versiosta, enkä muutenkaan välitä erityisemmin leffan sokerihuurrelopusta.

    Innovatiivisuuden puute on myös hyvä huomio Wonkan motivoijana. Sanoisinkin, että se ja luottamuksen puute yhdessä muodostavat elokuvan liikkeellepanevan voiman. Miten löytää innostuksen kipinä ja toiminnan jatkaja, kun kaikki ovat Wonkan näkökulmasta ahneita typeryksiä, eikä kukaan välitä mistään itseään suuremmasta? Kun lapset putoavat kisasta yksi toisensa jälkeen heikkouksiensa vuoksi, Wonka vain hymähtelee epäempaattisesti. Kuitenkin lopussa hän on suorastaan epätoivon partaalla, kun Charliekin mokaa kisan. Jos lapsista edes enkelimäisimpään ei voi luottaa, ei tehtaalla ole tulevaisuutta, koska Wonka ei voi ottaa sitä riskiä, että antaisi luomuksensa vääriin käsiin. Pojan palauttaessa taskuttamansa karkin Wonka löytää uudelleen luottamuksensa ja ilostuu silminnähtävästi päästäen ensimmäistä kertaa leffan aikana irti kyynisestä asenteestaan – hän löysikin lapsen, joka ymmärsi ja oli valmis korjaamaan virheensä.

    Tai sitten kaikki meni suunnitelmien mukaan (”Tiesin koko ajan että läpäisisit testini!”) ja Wonkan loppuärinät ovat vain näyttelyä, mutta tämä ei olisi johdonmukaista Wonkan akaisemman käytöksen huomioiden.

Kommentoi tätä kirjoitusta



 

Tämä blogi pyörii WordPressin voimalla. Amaryllis-teema © Anda 2009. RSS: kirjoitukset / kommentit.