Kategoriat
Anime Arvostelu

Syksyn 2012 animesatoa: Magi

En odottanut Magilta ihan kauheasti, mutta sarja onnistuikin kaikilla osa-alueillaan paljon paremmin kuin olin odottanut. TV-animen tuotantoarvoilla ei tokikaan valitettavasti päästä visuaalisesti erittäin kauniilta vaikuttavan mangan tasolle. Ihan kelvolliselta Aladdinin ja Alibaban politiikan värittämät seikkailut epämääräisesti tuhannen ja yhden yön tarinoita muistuttavassa itämaistyylisessä maailmassa silti näyttävät animaatiomuodossakin, ainakin suurimman osan ajasta.

Magi Aladdinbaba

Salaperäisillä voimilla varustettu Aladdin ystävystyy kunnianhimoisen Alibaban kanssa ja auttaa tätä rohkaistumaan voimattomasta ulisijasta potentiaaliseksi johtajanaluksi.

Tarinan maailmassa mystisten luolien vaaroista selviytyvät niin sanotut ”Dungeon Capturerit” saavat paitsi mainetta ja mammonaa myös djinnin, jonka voimat sankarit voivat valjastaa moninkertaistamaan omat kykynsä. Salaperäisiä voimia taitava magipoika Aladdin ja vaiheikkaan elämän kokenut nuorimies Alibaba lyövät hynttyyt yhteen sarjan alussa ja seikkailevat Alibaballe oman djinnin, josta on reippaasti apua myöhemmissä käänteissä.

Magia voi ilolla sanoa todelliseksi ensemble-sarjaksi. Kaikkein keskeisimmissä rooleissa Aladdinista ja Alibabasta on mahdotonta osoittaa toista päähenkilöksi, sillä sarjan suurin fokus jakautuu varsin hyvin puoliksi heidän välilleen. Herttainen ja usein pikkupoikamainen mutta olemustaan viisaampi Aladdin olisi yksinään tylsähkö päähenkilö, sillä hänen konfliktinsa ovat enemmän ulkoisia kuin sisäisiä. Aladdinin suurin kysymys on hänen  alkuperänsä kuninkaan valitsemaan kykenevänä magina, mutta tässä selvitysurakassa ei päästä vielä animen aikana kovin pitkälle.

Aladdinin mukanaolo toisena keskeisenä huomionkohteena tasapainottaa kuitenkin onnistuneesti kiltteytensä ja vahvan oikeudentuntonsa vuoksi maailman pahuuden jaloissa turhautumiseen taipuvaisen Alibaban jatkuvaa kamppailua. Alibaba joutuu moneen kertaan taistelemaan sisäisiä demonejaan ja niiden myötä heräävää syyllisyydentuntoa vastaan, kun oma kykenemättömyys vaikuttaa maailman menoon alkaa ahdistaa liikaa.

Magi Alibaba

Päättämättömyytensä ja kärsimättömyytensä suuren osan ajasta rampauttama Alibaba joutuu ryhdistäytymään tehokkaiden konfliktien edessä.

Myös muut hahmot saavat kuitenkin reippaasti valokeilaa, eikä esimerkiksi päähenkilötiimin naiskauneus, entinen orjatyttö Morgiana jää juurikaan jälkeen pääpojista ruutuajan suhteen. Morgianan epätavallinen rooli pääkolmikon ehdottomasti fyysisimpänä osakkaana ja mieleltään ja hermoiltaan teräksisenä tappelijana toimii tehokkaana kontrastina toisaalta fyysisesti heiveröisen oloiselle Aladdinille ja toisaalta henkisesti epävakaalle Alibaballe. Morgiana toimii ihailtavan itsenäisesti tukijahahmoksi ja on aina puskemassa varsinkin Alibabaa oikeaan suuntaan vaikka sitten väkisin. Hän ei kuitenkaan ole mikään väkivaltainen tsunderetyttö, vaan puhdasta, mutta hiljaisen jäyhää deredereä alusta loppuun. Muiden pääkolmikon jäsenten tavoin hänkin on todella kiltti ja varsin rakastettava hahmo.

Magi Morgiana2

Morgiana on myös viime vuoden kovimpia ja ihanimpia tyttöjä.

Myös mentorihahmo Sinbad saa osakseen paljon huomiota, ja seitsemän seikkailuluolan valloittaja onkin soveliaan vakuuttava sekoitus huoletonta hömelöä ja kylmäpäistä poliitikkoa. Sinbad on suurista lukuisten djinniensä boostaamista voimistaan huolimatta hyvin tietoinen ympäristöstään, ja pyrkii Morgianan ja Aladdinin tavoin tukemaan ja valmistamaan Alibabaa vahvaksi toimijaksi sarjan maailman poliittiselle kentälle.

Magi tuo estradille hyvin erilaisia hahmoja, joista monessa on kovasti potentiaalia. Koska tarina kerkeää ensimmäisen animekauden aikana vasta lämmitellä, ei suurin osa näistä kuitenkaan pääse aivan oikeuksiinsa. Animen hahmotulkinnat eroavat myös mangan ystävien kommenteista päätellen alkuperäisteoksen vastineistaan. Näiden käsittelystä näkyy myös mangaa tuntemattomalle katsojalle jonkinasteinen suoraviivaistus, vaikka perushyvin hommassa onkin onnistuttu.

Sarja pärjää hyvin maailmanlaajennuksensa kanssa, kun poliittiset kuviot tuodaan alkuseikkailun jälkeen yhä näkyvämmin kuvaan. Yksinkertaisesta ja pienestä salaperäisen luolan valloittamisjuonesta liikkeelle lähtevä, massiiviseksi maailmanrakennussarjaksi laajeneva konsepti ihastuttaa monimuotoisuudellaan. Sarjan konflikti laajenee jatkuvasti, kun ensin pyöritään yksittäisten hahmojen ja tapahtumien ympärillä, sitten siirrytään seuraamaan tuhon partaalle ajetun kaupunkivaltion vallankumouspinnistelyitä ja kohta vastassa onkin valtava sotia lietsova valloittajavalta kaaosta levittävine pimeyden kätyreineen.

Magi Judar

Katkeran oloisen pahismagi Judarin traagisella menneisyydellä kiusataan katsojia vähäsen, mutta ilman kunnon syvennystä hahmo jää auttamattoman yksipuoliseksi ikävykseksi.

Vaikka hahmoilla on paljon mielenkiintoista tekemistä, liittyy sarjan hahmotyöskentelyyn myös suurehkoja ongelmia. Hahmot toimivat visusti perusmuoteissaan, eivätkä pääse missään vaiheessa yllättämään tai sykähdyttämään. Tämä johtunee osittain toimivuudestaan huolimatta jokseenkin kunnianhimottomasta visuaalisesta ja dramaattisesti ohjauksesta, joka jättää sarjan dramaattisen voiman melko alhaiselle tasolle. Alkuperäismangasta perityt komeat hahmodesignit kuitenkin pitävät sarjan mukavana katsoa.

Hahmokaarti myös paisuu mielestäni sarjan edetessä liikaa, ja välillä kaikkialla tapahtuu turhan paljon asioita, joista osan kiinnostusarvot ovat hyvin matalalla. Loppuyhteenotossa esimerkiksi huomio jakautuu vähän turhankin monen taistelutantereen kesken, mikä edelleen vähentää kahakoiden vaikuttavuutta. Lisäksi lopun konflikti tuntui jäävän hieman puolitiehen, eikä esimerkiksi päähenkilökööriin lyöttäytyvä vihollismaan prinssi Hakuryuu ehdi saada minkäänlaista roolia.

Sarjasta on vaikea löytää kauheasti muuta pahaa sanottavaa kuin että se ei yritä ihan kauheasti. Magi on varsin peruskiva sarja, jota katsoo ihan mielellään. Siitä huolimatta se oli tasapainoisen, mutta potentiaaliaan heikomman dramaattisen toteutuksensa takia aina viimeisellä prioriteettisijalla katsomista odottavien rästijaksojen listalla. Anime ja sen mangan faneilta saama kielteinen reaktio hahmoihin liittyen on kuitenkin herättänyt kiinnostuksen mangan kokeilemiseen vertailumielessä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *