Prinsessapäiväkirjat: Jasmine, osa 1

Elokuvasta Aladdin (1992).
Linkki Prinsessapäiväkirjat-postaussarjan esittelyyn.

Sulttaanin tytär ihastuu katupoikaan, joka tulee myöhemmin pyytämään hänen kättään Lampun Hengen muutettua tämän prinssiksi.

Lapsuudentalouteni puhkikulutetuimman VHS-kasetin kansista saattoi hyvinkin löytyä taikasana ”Aladdin”. Leffa tuli tapitettua hyvin tehokkaasti ulkomuistiin jo pienenä, ja olen aina tykännyt siitä kovasti. En kuitenkaan ollut nähnyt sitä hetkeen ennen kuin katsoin sen tätä analyysiä varten, ja olin odottanut reagoivani varsinkin Jasminen pelastamista kaipaavaan prinsessahahmoon negatiivisemmin kuin ennen.

Yllätyin siis varsin paljon siitä, miten suuri osa leffaa Jasmine onkaan, ja muistin taas elävästi, miksi olen pienestä pitäen tykännyt hahmosta. Kaunottaren ja Hirviön tavoin Aladdin onnistuu tuomaan estradille erittäin sympaattisen ja mielenkiintoisen romanttisen pariskunnan.

Voi näitä renessanssineitokaisia, kun tekstiä vain tulee. Olin meinannut saada Jasminen mahtumaan yhteen postaukseen, mutta eipä onnistunut tälläkään kertaa. Loppuosa tulossa siis ensi viikon alkupuolella!

1. Persoonallisuus

Jasminen persoonallisuutta määrittää eniten hänen vapaudenkaipuunsa. Arielin ja Bellen jalanjäljissä hänkään ei ole tyytyväinen elinympäristöönsä elokuvan alkaessa. Hän tuntee olevansa loukussa elämässään prinsessana ja kokee korkean asemansa vain rajoittavan häntä. Hänen esittelykohtauksessaan käy ilmi, ettei hän ole koskaan ollut palatsin ulkopuolella, eikä hänellä ole Rajah-tiikerin lisäksi palatsissakaan uskottuja.

Hänen puheistaan myöhemmin leffan aikana voi myös päätellä, ettei hänellä ylipäänsä ole paljoakaan sananvapautta elämässään. Palvelijatkin komentelevat ja määräävät hänen tekemisistään enemmän kuin hän itse. Esittelykohtauksessa Jasminen tilannetta korostetaan symbolisella häkkilintuvertauksella, kun hän päästään palatsin lintuset häkistään vapauteen ja jää haikeana katselemaan niiden perään.

Jasmineen tutustutaankin hahmona etenkin tämän konfliktin käsittelyn kautta. Hän on antanut pakit jo ties kuinka monelle liehittelemään saapuneelle prinssille, eikä tunnu olevan missään aikeissa mennä naimisiin lähiaikoina, vaikka lain mukaan hänen tulisi naida prinssi aivan muutaman päivän päästä syntymäpäivänsä koittaessa.

Neito onkin poikkeuksellisen kipakka Disney-sankaritar. Hän ei anna kenenkään puhua itsestään esineellistävään sävyyn, ja toruu prinssejä selvästi sen takia, ettei koe saavansa mokomilta itsekeskeisiltä riikinkukoilta arvostusta ihmisenä. Hän lämpeneekin prinssi Aliksi tekeytyvälle Aladdinille vasta tämän osoittaessa ymmärtävänsä, miksi hän on tälle vihainen tämän käyttäydyttyä pompöösisti.

”Minä en ole mikään palkinto!”

On selvää, ettei Jasmine ole saanut kovin kummoista koulutusta. Palatsista karkaamisen jälkeen markkinoita ihmetellessään hänellä ei tunnu olevan kuin hyvin epämääräinen käsitys talouden toiminnasta. Antaessaan nälkäiselle pikkupojalle omenan hän ei tule edes ajatelleeksi, että siitä pitäisi maksaa, ennen kuin omenakauppias muistuttaa asiasta kovakouraisesti. Hän myös karkaa palatsista pöhkösti ilman rahaa,  minkäänlaista suunnitelmaa tai mitään erityisiä kykyjä kotinsa ulkopuolella selviämiseksi.

Hänellä ei tunnu olevan mitään käsitystä normaalin elämän realiteeteista. Sulttaani haluaisikin hänet naimisiin aiemmin mainitun lain vuoksi, mutta myös ja ennen kaikkea, koska on huolissaan siitä, ettei Jasminella olisi ketään huolehtimassa hänestä, kun isästä aika jättää. Suljetussa ympäristössä kasvaneen tyttösen ei selvästikään ole tarkoitus astua isänsä paikalle hallitsijaksi, vaan siihen tehtävään pitäisi löytää prinssillinen aviomies.

Prinsessa on silti nopea oppimaan. Hän osoittaa moneen kertaan elokuvan aikana olevansa tarkkaavainen, älykäs, nopea reagoimaan ja aloitekykyinen. Aladdinin saapuessa pelastamaan hänet maksua vaativalta omenakauppiaalta hän on heti mukana nuorukaisen juonessa ja näyttelee tämän höyrypäistä sisarta vaivatta. Samoin leffan lopussa hän ryhtyy viettelemään Jafaria pitääkseen tämän huomion poissa lamppua tavoittelemaan hiipivästä Aladdinista.

Toisaalta Jasmine myös tunnistaa Prinssi Alin ja Aladdinin samaksi henkilöksi nopeasti huomatessaan tämän käytöksessä samoja maneereja A Whole New World -kappaleen aikana – omenan liu’uttamisen olkavartta pitkin ja ”Luotathan?”-repliikin. Hän jopa huijaa näppärästi Aladdinin vahingossa myöntämään, että on valehdellut hänelle identiteetistään. Toki Aladdin valehtelee itsensä vähän syvemmälle suohon heti paljastuessaan, mutta Jasminen tarkkaavaisuus ja nokkeluus käyvät joka tapauksessa hyvin ilmi tilanteesta.

Jasminen nokkeluus ja nokkavuus ilmenevät tavallaan myös hänen tavastaan käyttää seksuaalista vetovoimaansa hallitakseen miehiä, joista ei pidä. Näin käy sekä prinssi Alin että Jafarin kanssa, ja kummatkin hämmentyvät toimintakyvyttömiksi liekehtivän kuuman neitosen aggressiivisten lähestymisten edessä. Jafarin kanssa kyse on vanhanaikaisesta viettelyharhautuksesta, mutta Alin kohdalla Jasmine haluaa selvästi ihan vain näpäyttää tätä kostoksi tämän mulkeromaisesta käytöksestä.

”Ja rikaskin olen… palkinto kenelle tahansa prinssille.”
”Öö, totta, ja vaikkapa minulle!”
”Niin, vaikkapa sinulle… ja kaikille itseään täynnä oleville pukupelleille!”

Jasmine on myös toimintavalmis sankaritar, eikä hänestä löydy tippaakaan arkuutta. Katolta toiselle hyppääminen sauvan avulla sujuu vaivatta, eikä Aladdinin valmistamalle sillalle ole tarvetta. Hän uskaltaa myös uhmata Lampun Hengen avulla valtaan päässyttä Jafaria useasti, vaikka hän on täysin tämän armoilla leffan loppupuolella.

Kaikesta tästä huolimatta Jasmine ei kuitenkaan ole pohjimmiltaan kovin kyyninen, sulkeutunut tai vihainen hahmo. Hän haluaa kokea kaiken ja nähdä asioita, ja hän innostuu helposti. Markkinoiden kokeminen, mattoajelu ja kelpaavan miehen löytäminen saavat hänet hymyilemään vilpittömän ihastuneesti. Hän ei siis jää kiukuttelijaksi, vaan osaa myös ottaa ilon irti elämästä. Aladdiniinkin hän suhtautuu myönteisesti tämän markkinoilla tavatessaan, koska tämä käyttäytyy luontevasti ja empaattisesti, toisin kuin machoa esittävä prinssi Ali.

2. Hahmonkehitys

Persoonallisuus-kohdan alla kuvaamistani luonnetta rakentavista aineksista muodostuu mielessäni selvä kontrasti. Yhtäältä Jasmine on oppimaton ja vähän huithapeli, toisaalta hänellä on voimakas persoonallisuus, omanarvontunto ja oppimiskyky. Tästä syntyy ainakin omassa mielessäni tuntu siitä, että Jasmine on kasvatettu pumpulissa, eikä hänelle ole koskaan annettu tilaisuutta näyttää taitojaan, saati sitten kehittää niitä.

Jasminen hahmokaari leffan aikana on linjoiltaan melko yksinkertainen. Hän aloittaa leffan tyytymättömänä elämäänsä ja isänsä suunnitelmaan naittaa hänet pikimmiten. Seikkailujen jälkeen hän on löytänyt sopivan sulhon ja vaikuttaa tyytyväiseltä.

Aladdin on korostuneesti nimihahmonsa leffa, ja myös valtaosa hahmonkehityspotentiaalista käytetään Aladdiniin. Jasmine ei oikeastaan muutu ihmisenä juurikaan. Siinä mielessä hahmo pysyy melko staattisessa tilanteessa läpi koko leffan.

Jasmine ei saa isäänsä tajuamaan, että hänen on saatava naida mies, jota hän rakastaa, tämän arvonimestä riippumatta. Lopulta prinsessa toki saa vapauden valita oman sulhonsa, mutta enemmän päivän pelastaneen Aladdinin ansiosta kuin omalla toiminnallaan.

Jasminen hahmokaari on ihan toimiva osa Aladdinin tarinaa, mutta ei tyydytä itsenäisesti tarkasteltuna.

Leffa ei ota oikeastaan juurikaan kantaa siihen, onko Jasmine sulhasenvalintaoikeuden lisäksi yhtään sen vapaampi leffan lopussa kuin sen alkaessa. Jatkoleffat Jafarin paluu (1994) ja Varkaiden kuningas (1996) sekä niiden väliin sijoittuva Aladdin-telkkarisarja kyllä esittävät Jasminen usein palatsin muurien ulkopuolella, joten kenties seikkailullisen Aladdinin kanssa kihlautuminen tosiaan mahdollistaa hänelle vapaamman elämän täynnä kokemuksia. Ei hänestä tosin taida olla kovin usein  elintärkeää hyötyä niissä seikkailuissa, jatkoleffoissa hän ainakin jää täysin sivuosaan, vaikka vetääkin pataan paria pikkupahista ihan tehokkaasti. Telkkarisarjassa hän taisi olla ainakin välillä vähän keskeisemmässä roolissa.

[Olen varma että jonkinlainen Jasminen oma sarjantynkä on joskus ollut olemassa, koska minulla oli aikoinaan yksi kolmen jakson VHS-kasetti. Siinä oli oma alkulaulu ja kaikki (”–On Aladdin täällä! Jago, Abu, Henki on naurusuu, kun prinsessamme jo matkaan käy!”), mutten löydä siitä enää tietoja mistään. Oliko Jasmine-kasetille vain koottu Aladdin-sarjasta Jasmine-keskeisiä jaksoja ja höpöilty uusi tunnari vai mistä on kyse? Kertokaa ihmeessä, jos tiedätte.]

3. Hahmodesign

Jasmine on kasvonpiirteiltään kiitettävän omaleimaisen näköinen Disney-neito. Poikkeuksellisen litteä pieni nenä, suuret ja vinot mantelin muotoiset silmät, voimakkaat ripset ja paksut mustat kulmakarvat tuovat häneen aivan uudenlaisen tuulahduksen edellisiin sankarittariin verrattuna. Jasminen piirteissä on selkeästi haettu itämaista tunnelmaa, mielestäni reippaasti enemmän kuin Aladdinin kanssa.

Jasmine on myös animoitu edellisiä renessanssisankarittaria tasaisemmin ja näyttää todella hyvältä lähes joka freimissä. Jasminen silmiähivelevän onnistunutta ja tarkkaa animointia johti Mark Henn, joka oli vastuussa myös Bellestä ja yhdessä Glen Keanen kanssa Arielista.

Leffan aikana Jasminen kasvoilla välähtelee lukuisia ihastuttavan eläväisiä, sähäkkää persoonallisuutta esiin tuovia ilmeitä. Nämä pienet ja vain hetken ajan nähtävät ilmeilyt ovat niin hienovaraisella tavalla erilaisia ja kekseliäitä, että ne nousevat melkeinpä avainasemaan Jasminen olemuksen ilmaisemisessa. Jasminen hallitumpi ilmeskaala ei räjähdä näytöltä samalla tavalla kuin Arielin supertunteikas ilmehtiminen, mutta se sisältää niin paljon hauskaa pientä variaatiota, että hahmoa on aivan yhtä mielenkiintoista seurata.

Niin monta söpöä tapaa hymyillä.

Vartalonsa puolesta Jasmine on lähempänä ampiaisvyötäröistä Arielia kuin hieman sopusuhtaisempaa Belleä. Paksut ja pitkät mustat hiukset tuovat kärjistetyn sirovartaloiseen designiin volyymiä ja tasapainoa. Paljastaviin asuihin pukeutuva Jasmine on Arielin tapaan ulkonäöltään korostuneen seksikäs hahmo, mikä onkin paikallaan, kun seksuaalisuuden käyttäminen toisten kontrolloimiseen on yksi hahmon tärkeistä piirteistä.

Miljöötä ilmaistaan tietysti voimakkaasti myös vaatteiden avulla, ja Jasminen vaatekerrat erottuvat kristallinkirkkaasti kaikesta muusta Disneyn vaatekuvastosta. Epämääräinen Lähi-Idän tunnelman luominen taitaakin olla Jasminen hahmosuunnittelun tärkein tehtävä.

Arielin ja Bellen tapaan Jasminekin saa ikonisen päävaatedesigninsa lisäksi mukavan valikoiman niukkoja yläosia ja pöfföisiä haaremihousuja, joita nähdään leffassa lyhyemmin. Jasminen kohdalla vaatetuksen väritystä käytetään nokkelasti ilmentämään Aladdinin voimakkaasti teemoitettua värikarttaa. Sininen ilmaisee hyvää, punainen pahaa ja keltainen on neutraali väri. Jasminen tärkein asu, eli hehkuvan vaaleansininen vaatekerta, sekä pikaisemmin nähtävä vaaleanvioletti mekko näkyvät ruudulla, kun Sulttaani on vallassa ja maassa rauha.

Kaikkia asukokonaisuuksia yhdistää olkapäiden paljaaksi jääminen.

Jafarin ottaessa vallan Agrabassa hän pukee sekä Jasminen että Sulttaanin punaisen sävyihin. Kun Aladdin kukistaa Jafarin, Sulttaani ja Jasmine saavat taas ylleen alkuperäiset sinisävyiset vaatekertansa, ja leffan lopussa Jasmine nähdään vielä  pitkähihaisessa violetissa haaremihousuasussa. Mukavana yksityiskohtana Jasminen kullanväriset korvakorut sekä muut korut ja hiusjutut vaihtuvat joka asun yhteydessä.

Tein myös tosi söpön huomion Jafarin paluusta. Jatko-osa on auttamattoman ruma, mutta siinä on kiinnitetty sen verran huomiota vaatesuunnitteluun, että Jasminen ensimmäisessä kohtauksessa hänen yllään nähdään alkuperäisen leffan viimeisessä kohtauksessa vilahtava vaaleanvioletti housuasu. Groteskisti vääntyneenä versiona tietysti, mutta design on joka tapauksessa sama korviksia myöten.

—-

Jatkoa seuraa alkuviikosta.