Turhautumista Yuri!!! on Icen äärellä

5.2.2017 kello 20:45

 Yuurinjavictorintanssahdus

Luistelusarjasta löytyi paljon hyvää mutta myös paljon tuskastuttavia puolia.

Syyskaudella 2016 tuntui siltä, että kaikki puhuivat taitoluistelusarja Yuri!!! on Icesta. Siinä Japanin tähtitaitoluistelija Yuuri Katsuki kärsii itsetunto-ongelmista hävittyään Grand Prix -finaalin ja pääsee jaloilleen, kun hänen idolisoimansa Venäjän mestarillinen Victor Nikiforov ryhtyyy hänen valmentajakseen. Mielenkiintoisen keskustelun suuri määrä innostutti minuakin, vaikka kokonaisuutena sarja jätti jälkeensä melkoisen ristiriitaiset tunteet.

Ensinnäkään sarjan huumori ja minä emme varsinkaan alkujaksoissa tulleet toimeen keskenämme, eikä hassunaamoja ja luotaantyöntäviä chibihöpöilyjä alkuun joka rakoon hyperventiloivalla höngällä änkenyt sävy napannut ollenkaan. Komediapuoli onneksi rauhoittui huomattavasti alkujaksojen jälkeen, vaikka sarja ei koskaan ehkä saavuttanutkaan yksittäisten kohtausten ulkopuolella aivan sellaista tunnelmaa, joka olisi saanut minut täysillä mukaan.

Yuuriaaaaaaargh

Hyi en halua enää koskaan nähdä näitä huonoimman maun hassunaamoja.

Rytmitys ja kerronta tuntuivat olevan usein vähän mitä sattuu. Realismia hakeva tapa näyttää jokaisen kuuden kisaavan hahmon ohjelmasta kaksi minuuttia alkoi puuduttaa siinä vaiheessa, kun samat ohjelmat nähtiin monta kertaa – siitäkin huolimatta, etteivät esitykset ole identtisiä, eikä kaikkea animaatiota kierrätetä joka kerralla. Välillä suoritusten animointi jätti melkoisen paljon toivomisen varaa, ja kerronta tuntui usein ahtaalta. Siksi vähemmän tärkeiden luistelijoiden osuuksien karsiminen olisi mielestäni hyödyttänyt sarjaa sekä visuaalisen tason ylläpitämisen osalta että siksi, että säästetty aika olisi voitu allokoida hahmointeraktioon.

En myöskään päässyt oikein sisälle sarjan hahmokerrontastrategiaan. Sarja jättää tarkoituksella valtavia aukkoja kerrontaansa kutsuen katsojat täyttämään nuo aukot itse. Toki jokainen fiktioteos toimii jollain tasolla näin ja jättää rivien välejä yleisönsä tulkittavaksi, mutta YoI erottui erityisesti sillä, että aukot jätettiin normaalia isommiksi ja epätyypillisiin paikkoihin Yuurin ja Victorin romanssiksi muuttuvan suhteen kuvaamisen osalta. Rivien välien lisäksi katsojien täytyy keksiä kokonaisia rivejäkin itse.

Saamme sarjan aikana tietää, miksi hahmot tuntevat vetoa toisiaan kohtaan. Yuuri on ihaillut Victoria suuresti jo vuosia, ja Victor taas näkee Yuurin kehityspotentiaalissa tavan paeta merkityksettömän tuntuiseksi muuttumassa olevaa luistelijanuraa. Näemme myös, että jaksojen edetessä suhde lähenee selvästi epävarmojen alkuaskelien jälkeen. Mukavana yksityiskohtana alkujaksoissa Yuuri säikähtää kovasti ja pyytelee anteeksi kosketettuaan Victoria päälaelle hetken mielijohteesta, mutta myöhemmin samantyyppinen koskeminen luonnistuu häneltä luontevasti ja itsevarmasti.

Yuurivictorkragastakii

Yuuri alkaa suhtautua Victoriin varsinkin kisakameroiden edessä koko ajan aggressiivisemman omistavasti, vaikka epävarmuus muuten kalvaakin.

Alkujaksoissa sarja ei näyttänyt aikovan rakentaa päähenkilöiden välille muuta kuin kilokaupalla iloisen höpöä baittausta. Alku oli rakennettu niin tyypilliseksi tyhjää vihjailua lupailevaksi, että olin täysin varma, ettei siltä kannattaisi odottaa mitään romanttista suhteenrakennusta kahden miehen välille. Yllätys ja ilostus olikin melkoinen, kun aloin tajuta vähän ennen puolta väliä, että baittauksenkatkuinen alku olikin ollut silkkaa hämäystä ja Yuurin ja Victorin välistä viehätystä lähdettiin ihan oikeasti rakentamaan kiinteäksi osaksi sarjan draamaa.

Sarja ei kuitenkaan näytä nimenomaan niitä hetkiä, jotka saavat pääkaksikon suhteen kestämään alkuihastuksen jälkeen ja kasvamaan läheisemmäksi. Kaikki läheiset hetket, joita näemme, ovat jollain tavalla kryptisiä. Tuloksena on vaikea sanoa, onko sarjassa oikeasti itse asiassa näytetty kaikki Yuurin ja Victorin suhteen kannalta merkitykselliset asiat, vai onko suhde kehittynyt katsojilta salaa paljon enemmän kuin mitä ruudulla näytetään – kumpikin tulkinta on täysin mahdollinen.

Ovatko ”onnenamuleteiksi” ostetut rimmaavat sormukset vain Yuurin tapa osoittaa omistushaluisuutta ailahtelevaisen tuntuiseen Victoriin, vai tapahtuuko kirkon edessä jokin oikea lupaus ja suunnitelma tulevaisuudesta? Onko Victorin myöhempi vitsiltä kuulostava julistus siitä, että kyseessä on kihlasormuspari, hämäävään ei-vaiteskaan-sävyyn huikattu totuus vai ihan vain pelkkä vitsi? Johtaako seiskajakson voittosuudelma suhteen viemiseen fyysisemmälle tasolle, vai onko se vain yhden voittohuuman aiheuttama epäsäännöllisyys suhteeseen, joka muuten jää käsien pitelyksi ja siveän helliviksi eleiksi ja katseiksi (vai oliko edes suudelma ollenkaan)?

Emme myöskään saa tietää kuin pikkuruisten murusten osalta, mitä Yuuri ajattelee Victorista tutustuessaan tähän paremmin ja toisin päin. Saamme tietää, että he haluavat toisinaan pitää toisiaan kädestä ja koskettaa toistensa poskia hellästi, mutta emme saa tietää, mistä tämä halu syntyy ja mikä sitä ylläpitää. Sarja haluaa, että katsojat itse käsikirjoittavat sen loppuun tällaisten auki jäävien elementtien osalta.

Yuurinvoittohali

Vaikka luistelutähtien somejulkisuus on sarjassa suuressa osassa, on vähän hassua, etteivät muiden kuin kavereiden reaktiot saa juuri huomiota sarjassa.

Fujoshiluolan Airin on osuvasti huomauttanut, että sarja toimii tältä osin pitkälti sosiaalisen median logiikalla. Monelle tämä kerrontatyyli on ymmärtääkseni ollut juuri se kaikkein innostavin seikka sarjassa. Tarinassa voi nähdä tapahtuvan hyvin vapaasti mitä haluaa nähdä, ja fiktio jättää harvoin näin paljon vinkkejä mutta silti näin paljon avoimuutta.

Kenties oma nyrpistelyni johtuu mielikuvituksen puutteesta tai siitä, etten koskaan ole kauheasti päässyt sisään fanifiktio- tai doujinshikonseptiin, vaan haluan mieluummin keskittyä kanonisen materiaalin tulkitsemiseen uuden sisällön itse keksimisen sijaan. Joka tapauksessa kerronnan tarkasti mietityn reikäisyyden takia Yuurin ja Victorin romanssi jäi minulle henkilökohtaisesti melkoisen laihaksi esitykseksi. Hyvä kuitenkin, että monet muut ovat löytäneet sarjan parisuhteesta enemmän sisältöä kuin minä.

Näistä naputuksen aiheista huolimatta YoI jäi mieleen vuoden sarjoista ehkä parhaiten erikoisen rakenteensa, ohjaaja Sayo Yamamoton mielenkiintoisen ja kunnianhimoisen vision, sarjan ympärillä pyörineen hedelmällisen keskustelun ja erityisesti monien hienojen hahmohetkien ansiosta. Oikeastaan halusin kirjoittaa sarjasta nimenomaan parhaiden ja mieleenpainuvimpien hetkien takia, mutta jäinkin vahingossa märehtimään negatiivisempia ajatuksiani sarjaan liittyen, joten jätetään ne hienoimmat hetket seuraavaan postaukseen.

Kuvat © Hasetsu Townspeople / Yuri!!! on Ice PROJECT

Avainsanat: ,

Aiheet: Anime, Avautuminen  Tagit: , RSS 2.0

« »


5 kommenttia

  1. arua

    Ei kolahtanut ihan täysin mullakaan, vaikka katsoin sarjan läpi. Huumori oli yksi niitä asioita jotka eivät kolahtaneet. Veikkaan että vika on pitkälti siinä että olen vain liian vanha – on koko ajan olo että pitäisi olla reippaasti nuorempi että kuuluisi ylipäätään minkään sarjan kohderyhmään ja menisi luontevasti fanien hälinän keskelle kirjoittamaan fanfictionia. Sillä kuten animestakin on oppinut, päälle 30 on jo ikäloppu vanhus… ;) :/

    Kuitenkin tässä oli paljon hyviä puolia jotka saivat jatkamaan, vaikkei kohderyhmään enää kuuluisikaan. Yuurin kamppailu uransa kanssa sarjan alussa tuntui tutulta, ja muutenkin hahmoja käsiteltiin mukavan realistisesti. Muutenkin nyt on ollut enemmän mielenkiintoisia sarjoja (esim Crunchyrollissa) kuin joku vuosi sitten, kun meinasin jo luovuttaa animen suhteen kun mikään ei enää tuntunut nappaavan.

    Toisaalta taas sarjasta jäi olo, että se halusi olla ns. ”normaali” sarja, ja sen takia päähenkilöiden suhdetta ei voinut käsitellä kovinkaan tarkkaan, mikä olisi ehkä tehty heterosarjassa. Jäin vähän itsekin miettimään että olivatko ne nyt sitten yhdessä siinä lopussa vai eivät, mutta voi varmaan olla niin että se oli tarkoituksella eikä sensuurin takia tehty ratkaisu…?

  2. Suzu

    NEW GAME SAA TOISEN TUOTANTOKAUDEN!!!!

  3. Arana

    arua: Itsellä ei ole onneksi ainakaan vielä iskenyt sellainen fiilis ettei omaan kohderyhmäprofiiliin löytyisi katsottavaa. Mutta kyllähän se animevanhuuden raja itselläkin tässä kohta häämöttelee… :) Tosi kiva kuulla että viime aikoina on kuitenkin löytynyt mielekästä katsottavaa. Crunchyroll on kyllä kiva kun siellä on niin monipuolinen valikoima.

    Itselle kolahti myös Yuurin kasvutarina sarjassa erityisesti. Symppasin hahmoa tosi paljon, ja oli hienoa nähdä hänen saavan taas otteen urastaan. Itse en oikeastaan usko, että sarja jätti suhteen kuvaamisen niin reikäiseksi sensuurin takia, koska minusta se tuntui nimenomaan sellaiselta taiteelliselta kerrontaratkaisulta, joka kehottaa katsojaa keksimään itse mitä siellä esiripun takana tapahtuu. Onhan niitä lukemattomia sellaisiakin sarjoja, joissa kiemurretaan heterosuhteen ympärillä mutta mitään ei saada lopulta aikaan. Mutta onhan se toki mahdollista että tuotantokomiteassa on ajateltu siihen suuntaan että ollaan mieluusti vähän epäselkeitä romanssin kanssa että saadaan laajempi mainstream-yleisö.

    Minulle tuli lopusta sellainen tuntu, että siinä oltiin ihan oikeasti yhdessä, mutta eipä sekään mikään yksiselitteinen tulkinta ole.

    Suzu: New Game oli suosikkejani viime vuoden sarjoista joten tämä uutinan ilahdutti suuresti. :)

  4. arua

    Niin, ei periaatteessa haittaa jos sarja on toiselle kohderyhmälle, mutta sitten on nuorille suunnattuja sarjoja ja nuorille suunnattuja sarjoja. Jos sarja aukeaa helposti kaikille, kohderyhmällä ei ole niin väliä, mutta osa on tehty selvästi eri henkisille ihmisille kuin mitä itse enää(?) on. YOI lähenteli itsellä tätä jälkimmäistä kategoriaa, mutta kerronta oli sen verran miellyttävää että katsoin läpi. Jos nyt länsimaisiin animaatioihin vertaa, niin esim Disneyn animaatiot tai vaikkapa Song of the Sea on helppo katsoa vaikka niissä olisikin ajateltu paljolti lapsia (vaikka jälkimmäinen epäilemättä miellyttää erityisesti visuaalisen alan ihmisiä), mutta joku teinihömppä ei sitten niinkään sytytä koska tulee olo että pitäisi olla fyysisesti nuorempi saadakseen siitä irti. Tai no, ehkä elokuva on muutenkin huono vertailukohta TV-sarjaan… (Ja länsimaissa taitaa tulla harvoin sellaisia TV-sarjahelmiä kuin esim Over the Garden Wall.) Japanissa kohderyhmäajattelu on kuitenkin ehkä vielä piirun verran silmiinpistävämpää kuin täällä, joten tulee useammin olo että on liian vanha. (Puhumattakaan siitä, että anime saa konkreettisesti tuntemaan itsensä vanhaksi ;) Siinä mielessä YOI oli hyvinkin mainstreamia…?

  5. Arana

    Tiedän mitä tarkoitat tuolla, että jotkut sarjat vain tuntuvat liian nuorille kohdistetuilta. Itsellä on vähän sellainen fiilis Little Witch Academian kanssa, kun sarja on niin selvästi tosi simppeli lastensarja, eikä yhtään yritä olla mitään enempää.

    Disneyn leffoista olen samaa mieltä, ne on selvästi tehty ”koko perheen leffoiksi”, jotka eivät ole vain lapsille, vaan niissä yritetään aina etsiä sellaista tasapainoa, että niiden perustarina ja hahmot vetoaisivat mahdollisimman laajaan yleisöön iästä riippumatta. Disney on minusta onnistunut tässä tosi hyvin yleisesti ottaen. Song of the Seatä en ole vielä nähnyt, mutta samojen tekijöiden aikaisempi The Secret of Kells oli mielestäni hyvin samantyyppisellä asenteella liikkeellä kuin Disney – tarina, joka toimii lapsille mutta joka on varsinkin visuaalisesti tosi mielenkiintoinen ihan kaikille. Tuosta Over the Garden Wallista en ollut aikaisemmin kuullutkaan, mutta onhan länsimaisessa tv-animaatiossa toki Legend of Korran tyyppisiäkin sarjoja, jotka ovat selvästi enemmän teineille kuin lapsille suunnattuja. Ja tietenkin ”koko perheen satiiri” -henkisiä sarjoja kuten Simpsonit, Futurama ja Family Guy.

    Vähän ehkä ajauduin sivuraiteille kun toit mielenkiintoisia pointteja esille ja niihin piti päästä tarttumaan, mutta joka tapauksessa ymmärrän tuon kohderyhmädilemman. Itse luen mangaa aika paljon, ja sieltä löytyy tietysti animea paljon monipuolisemmin erilaisia sarjoja, joten se ei niinkään häiritse jos animetarjonta ei pysty ihan palvelemaan itseä aina.

Kommentoi tätä kirjoitusta



 

Tämä blogi pyörii WordPressin voimalla. Amaryllis-teema © Anda 2009. RSS: kirjoitukset / kommentit.