Blogi-raukka on joutunut sitä hyljätymmäksi mitä enemmän työpäivät ovat venyneet, mutta olen nyt parin viime viikon aikana kirjoitellut seuraavaa Prinsessapäiväkirjat-postausta Tarzanin naispääosa Jane Porterista, ja siinä samalla tuli fiilistä kirjoittaa muutama sana leffan ihanimmasta kohtauksesta alkumaistiksi. Itse Prinsessapäiväkirjat-analyysikin edistyy hyvin, muitakin juttuja on työn alla ja ideoita sitäkin enemmän, joten toivottavasti saisin kirjoitusinnon taas elpymään.
***
Hieno neiti ja viidakkomies kohtaavat.
Minulle Disneyn Tarzanin paras ja mieleenpainuvin kohtaus on aina ollut se, kun nimihahmo on pelastanut sankarittarensa Janen paviaanilaumalta, ja parivaljakko tutustuu toisiinsa puussa ja oppii ymmärtämään toisiaan ilman yhteistä kieltä.
Tarzan on aina ollut yhteisössään fyysisesti poikkeava. Hän näyttää erilaiselta kuin gorillat, eikä hän ole koskaan ymmärtänyt, miksi näin on. Erilaisuus on varjostanut Tarzanin lapsuutta, kun monet gorillat hänen laumassaan ja etenkin lauman jyrkkä johtaja Kerchak ovat saaneet hänen tuntemaan itsensä vääränlaiseksi, muita heikommaksi ja huonommaksi. Toisaalta erilaisuus on lapsuuden kriiseilyn jälkeen ajanut Tarzanin kamppailemaan kaikin tavoin tavoitettaan kohti, tullakseen laumansa ja erityisesti Kerchakin hyväksymäksi. Erilaisuus on siten monella tapaa määrittänyt Tarzanin elämää, mutta ei aina hyvällä tavalla.
Tarzan on aikaisemmin leffassa tarkkaillut Janea kaukaa ja kantanut tätä läpi viidakon pakoon vihaiselta paviaanilaumalta, mutta vasta tilanteen rauhoituttua hän pääsee tekemään kunnolla tuttavuutta neidon kanssa. Kohtaus on voimakas täydellisen oikein laskelmoidun ristiriitaisen sävynsä ansiosta. Se on yhtä aikaa hersyvän hauska ja kuitenkin myös koskettava.
Hauskuus syntyy Janen koomisista reaktioista Tarzanin fyysisiin tutustumistoimiin, mutta samaan aikaan Tarzan itse on hyvin vakava. Hahmojen dramaattiset rekisterit ovat hyvin erilaiset, kun Jane säikähtelee, ilmeilee, touhottaa ja höpöttää, kun taas Tarzan yrittää vakavan määrätietoisesti päätellä, mikä kummajainen nainen on. Tästä kontrastista syntyy osuvaa hauskuutta, kun Tarzan ei ollenkaan tajua henkilökohtaisen tilan käsitettä lähestyessään Janea, ja Jane hätäilee vastauksena – tosin selvästi enemmän hämmennyksestä uutta tilannetta kohtaan kuin pelosta.
Kun Tarzan riisuu Janen hansikkaan ja painaa kätensä vasten Janen kättä, kohtaus saakin hetkeksi dramaattisen sävyn, kun Tarzan ymmärtää lopullisesti, että Jane on hänen kaltaisensa eläin. Jane toisaalta hiljentyy ja rauhoittuu hetkellisesti huomatessaan, että Tarzan kokee jotain tärkeää, ja kuvailee hetkeä myöhemmin isälleen: ”He seemed confused at first, as if he’s never seen another human before. And his eyes were intense and focused and… I’ve never seen such eyes.” Hetki on hurjan kaunis ja luo herkän yhteyden hahmojen välille ja pohjustaa näiden välille elokuvan aikana kehittyvän suhteen. Kevyesti ja kohtaukselle virnuilevasti hypähtelevä musiikkikin vaihtuu samalla hyvin orgaanisesti kuvastamaan hetken herkkyyttä ja ihmetystä.
Sen jälkeen kohtaus kääntyy taas sävyltään humoristiseksi, kun Jane reagoi jälleen koomisesti Tarzanin painaessa korvansa hänen rintaansa kuunnellakseen hänen sydämensä sykettä ja ohjaa sitten vastavuoroisesti Janen korvan vasten omaa rintaansa. Sekä käsien vastakkain pitäminen että sydämen sykkeen kuunteleminen ovat olleet leffan alkupuolella Tarzanin gorillaottoäiti Kalan tapa osoittaa, että hän ja Tarzan eivät ole oikeastaan erilaisia. Tämän takia vaikka kohtauksen sävy muuttuu intensiivisen käsien vastakkain pitämisen ja silmiin katsomisen jälkeen taas hassuttelevammaksi leikkisäksi muuttuvaa musiikkia myöten, jää kohtauksen jatkostakin liikuttava fiilis. Käsien vastakkain pitämisen ajoittaminen kohtauksen puoliväliin on muistuttanut katsojalle, miten isosta asiasta ensikohtaamisessa toisen kaltaisensa kanssa on kyse Tarzanille.
Hetki on ihanan hauska, lämmin ja suloinen, ja se tuo esille kummankin päähenkilön hurmaavimmat puolet. Käsien vastakkain pitämisen hetki tuo kohtaukseen myös intensiivisyyttä ja emotionaalista syvyyttä. Se ei ole vain hassuttelukohtaus, vaikka onnistuukin olemaan hauska samalla kun tuo elokuvaan tärkeän hahmonrakennushetken.
Kuvat © Disney