Vuoden 2019 parhaat OP:t ja ED:t – Ristiriitaiset tunteet

21.6.2020 kello 19:38

Viime vuoden parhaiden alku- ja lopputunnareiden jono jatkuu taas toisella neljästä postauksesta (hieman myöhemmin kuin oli tarkoitus, kun pitikin valmistautua DesucOnlineen tässä välissä)! Viimeksi käsittelin tunnareita, jotka saivat parhaiten ilmaistua sarjojensa positiiviset energiat. Tällä kertaa vuorossa on kokoelma pätkiä, jotka ilmentävät erityisen hyvin sarjansa keskiössä olevia ristiriitaisia tunteita.

Beastars ED1+2+3

2019 OPED Beastars

Eläinten asuttamassa maailmassa ujo susipoika Legosi ihastuu viehättävään kääpiökanityttö Haruun, mutta onko tunne enemmän rakkautta vai lihanhimoa?

Beastarsin nukkeanimaatio-OP on erikoisuudessaan tosi jännä. Siinä video ja kappale on rytmitetty yhteen luomaan todella hyvin sarjaa kuvaavan narratiivin, vaikka sen lyriikoiden engrish-osuudet ovatkin vielä normaaliakin kiusaannuttavampaa höpöhöpöä. Pidin kuitenkin sarjan ED-valikoimaa vielä jännempänä ja vivahteikkaampana kokonaisuutena tarinan eri tunnelatausten kannalta. Beastars oli yksi viime vuoden onnistuneimmista ja innostavimmista sarjoista paitsi Studio Orangen komean tuotannon ansiosta, myös etenkin vahvan tematiikkansa ja hahmonrakennuksensa takia.

Sarjalla on kolme erilaista lopputunnaria, joita se vaihtelee jaksoittain. Kaikki ne seuraavat visuaalisesti ja rakenteellisesti samaa kaavaa, mutta niiden emotionaalinen sisältö on hyvin erilainen. Yurika laulaa kaikki kappaleet, jotka sopivat siksi yhteen, mutta ovat kuitenkin tunnelmaltaan erilaisia.

Kukin ED alkaa esiripun nousemisesta ja päättyy esiripun laskemiseen sekä rakentuu muutenkin teatterinäyttämön ja -lavasteiden ympärille. Tämä on sopivaa, koska päähenkilö Legosi on koulun näytelmäkerhossa, joka on jatkuvasti läsnä sarjassa. Lisäksi lavastemotiivi tuo pätkiin mielenkiintoisen kaiun sarjan sanomasta, joka pohtii, elävätkö lihansyöjä- ja kasvinsyöjähahmot vain keinotekoisessa kulissiharmoniassa keskenään.

Kaikissa pätkissä toistuu kuvio siitä, että alussa Legosi istuu penkillä, luo katseensa kuuhun ja lähtee sen jälkeen kävelemään kulissimaailman halki. Loppuhuipennuksena hän kohtaa ED:stä riippuen joko ihastuksensa Harun tai sekä hänen että koko muun koulun ihaileman saksanhirvi Louisin, ja esirippu laskee kohtaamisen ylle.

Ensimmäinen ED, Le Zoo (jaksot 2, 5, 8 ja 9), keskittyy Legosin ja Harun suhteen mahdollisuuksiin ja positiivisiin tunteisiin. Siinä Legosi katsoo maailmaa positiiviseen sävyyn mutta ei kauhean määrätietoisesti. Hän kulkee läpi miellyttävän rauhaisan ja hehkeänsinisen yön ja  havahtuu lopussa rutiineistaan löydettyään jotain uutta ja kaunista maailmasta. Lyriikat kertovat siitä, miten erilaisuuskin voi sopia yhteen ja miten kivaa on tutustua lähemmin.

Toinen ED, Sleeping Instinct (jaksot 3, 7 ja 10), taas keskittyy lyriikoita myöten Legosin ja Harun suhteeseen sisältyviin vaaroihin ja hahmoja ahdistaviin piirteisiin. Legosi pelkää saalistajan vaistojaan, hän pelkää menettävänsä hallinnan itsestään lihanhimon takia, onhan Haru saaliseläin. Lopussa näin näyttää olevan vaarassa käydä, kun hän kohtaa yksin suihkulähteen vieressä olevan Harun. Pätkässä käytetään varjoja ja peilikuvia hyödyksi onnistuneen kylmäävällä tavalla, ja sen värimaailma on aggressiivisen punainen kontrastina Le Zoon siniselle.

Kolmas ED, Marble (jaksot 4, 6, 11), ottaa fokukseen Legosin ja Louisin suhteen. Se myös korostaa Legosin ystävyyttä sarjan alussa raa’asti tapetun kerhokaverin, alpakkapoika Temin kanssa. Sen tunnetematiikka liittyy ehkä kaikista suorimmin sarjan pääteemaan, eli lihansyöjien ja kasvinsyöjien väliseen toveruuteen ja toisaalta siellä kyteviin epäluuloihin. Pätkä on sävyltään nostalginen, kun Legosin Temiin liittyvät muistot heijastuvat alun kuusta (0:22). Toisaalta muut tärkeät kohtaamiset lihansyöjien ja kasvinsyöjien välillä heijastuvat myöhemmin Legosin kasvoille (0:44). Louiskin laskee kätensä Legosin olalle ja kävelee sitten pois, kuin olisi jättänyt Legosille tärkeän tehtävän. Kappaleen lyriikat viittaavat myös ystävyyteen ja erilleen kasvamiseen.

ED-pätkiä pyritään käyttämään sarjassa korostamaan kyseisen jakson keskiössä olevia hahmosuhteita ja tunteita, ja etenkin niiden ansio on sarjan eri puolien tarkastelu ja tiivistäminen. Lisäksi kukin pätkä on itsessään taidokas ja mielenkiintoinen kokonaisuus, ja niiden vertaaminen toisiinsa vielä enemmän. Ne yhdessä tiivistävät sarjan keskiössä olevat asiat valloittavan hyvin, ja ne ovat täynnä mielenkiintoista visuaalista kikkailua.

Yurika teki vielä neljännen kappaleen Beastarsin viimeiseen jaksoon, mutta siihen ei ole tehty varsinaista ED-videota, vaan kappale vain soi epilogimontaasin päällä, eikä siksi jäänyt minulle juurikaan mieleen.

Lord El-Melloi II Case Files: Rail Zeppelin Grace Note ED

2019OPED El-Melloi

Taikakoulun opettaja lordi El-Melloi II ja hänen oppilaansa/avustajansa/suojattinsa/suojelijansa/joku sellainen (anime skippasi tämän pohjustuksen aika pahasti, eikä Fate-touhuista ota muutenkaan selvää, joten en ole ihan varma) Lady Gray selvittävät maagisia mysteereitä.

Kappale: Hibari (ASCA)

Lord El-Melloi II Case Files (Lord El-Melloi II sei no jikenbo: Rail Zeppelin Grace Note) ei jäänyt suosikkisarjojen joukkoon sekavuutensa takia sekä siksi, että sarjaan oli todella vaikea päästä sisään, kun hahmoja ei esitellä lainkaan, vaan ne oletetaan tutuiksi alkuteosranobejen puolelta.

Fate/Zero jätti minulle kuitenkin kauniit muistot nuoresta Waver Velvetistä, joten varttuneesta Waveristä kertova Lord El-Melloi II innosti ennakkoon hyvällä vimmalla. Itse sarjassa olikin sitten kahden päähenkilön lisäksi aika vähän jännää itselleni, koska sen mysteerit ovat täyttä höpöhöpöä ja kaikki muut hahmot tuntuvat ylimääräisiltä.

Mutta päähenkilöt kyllä tuntuivat sydämessä todella kivasti, ja ED ottaa etenkin Grayn ihanuudesta kaiken irti. Grayn pehmeänkaunis design ja maailmaa tarkkailevan, itsestään epävarman henkilön herkkä olemus ovat yksinään niin vahva hahmoelementti, että ne vangitsevat koko puoleksitoistaksi minuutiksi, vaikka ED:ssä ei tapahdu oikeastaan yhtään mitään. Gray vain seisoo puutarhassa ja katsoo eteenpäin. Hänen ilmeensä on hento ja katseensa todella intensiivinen, kuin hän etsisi jotain.

Muut hahmot hengaavat puutarhassa jonkin vuodenajan sävyttämänä, mutta Gray pysyy paikoillaan, eikä kukaan pyri kommunikoimaan hänen kanssaan. Kunnes viimeisenä on El-Melloin nimeä kantavan Waverin vuoro, ja hän tulee suojaamaan Grayta kevätsateelta varjollaan. Kääntäessään katseensa maahan Gray näyttää niin täydellisen onnelliselta, että sydämeni pakahtuu joka kerta – kuin Gray olisi tuossa hetkessä löytänyt itsensä ja paikkansa. Vaikka sarjan tapahtumista oli muuten vaikea ottaa selvää, keskuskaksikko jaksoi kiinnostaa, koska heidän hahmokaarensa tuntuvat sopivan hyvin yhteen, kun kumpikin jumittaa menneisyyden tapahtumissa kykenemättä liikkumaan elämässään eteenpäin.

Nämä kaksi hahmoa tekivät sarjasta minulle katsomisen arvoisen, vaikka juonellisesti en saanutkaan siitä mitään irti, joten heidän reaktionsa toisiinsa ED:ssä oli ihana nähdä jokaisen jakson lopuksi. Myös kappale on kauniin melankolinen. Pätkän idea on hyvin yksinkertainen, mutta Grayn kauneus ja pienet reaktiot sekä vuodenaikojen vaihtuminen pitävät mielenkiinnon yllä jokaisen sekunnin ajan.

Ao-chan Can’t Study OP

2019OPED Ao-chan

Tyhmän erotiikkakirjailijaisänsä takia Ao-chan on omaksunut ajatuksen, että miehet ovat susia, mutta saman luokan poika Kijima vaikuttaa epäilyksistä huolimatta aika kivalta…

Kappale: Wonderful Wonder (EDOGA-SULLIVAN)

Ao-chan (Midara na Ao-chan wa benkyou ga dekinai) ei ole millään mittapuulla kunnianhimoinen teos, kuten jo lyhäriformaatista voi päätellä. Se on ihan mukava pieni ihmisten kommunikaatioon nojaava tarina, johon tuo hieman syvyyttä viesti siitä, miten ennakko-odotuksemme muista ihmisistä saattavat muovata reaktioitamme enemmän kuin näiden teot.

Ao-chanin OP on kuitenkin yksi viime vuoden ehdottomista tähdistä valtavan luovuutensa ansiosta, jolla se saa välitettyä hauskalla ja kekseliäällä tavalla sarjan keskeistä teemaa. Kaikki lähtee toisistaan poispäin katsovista Aosta ja Kijimasta, jotka sitten huomaavat toisensa. Ao kävelee tämän jälkeen kaikkien sarjan hahmojen ohi päntäten flashcardeja, sillä hän haluaa keskittyä opiskeluun.

Sitten Kijima tuleekin vastaan ja ojentaa kätensä, johon Ao on epäirövänä jo tarttumassa, mutta tipahtaakin salaluukusta. Tämä toimii mainiona metaforana sille, miten Ao jatkuvasti kompastuu omiin ennakkoluuloihinsa täysin perusteetta, ja siksi luottamuksen ja ihmissuhteen luominen oikeasti tosi kivaan ja mukavaan Kijimaan on vaikeaa.

Ao päätyy hyppimään luokkahuoneen pulpeteilla ja maailma kääntyykin ihan vinksin vonksin, kun Kijiman kanssa ystävystyminen sekoittaa Aon pakkaa jatkuvasti. Hänelle on siksi monesti epäselvää, ovatko hänen epäilyksensä ystävällisen lähentymisen takana piilevistä rivoista taka-ajatuksista totta vai harhaa. Kijima näytetään kääntymässä Aoon päin kolmesti, joka kerta erilainen ilme kasvoillaan: ensin vilpittömän ystävällinen hymy, sitten tylynä ja lopuksi kieltään ahdistavasti lurpaten kuin pervo joka ajattelee ainoastaan yhtä asiaa.

Kaikki nämä ilmeet häiritsevät Aon opiskelua, kun hän istuu työpöydän ääressä kirjapinojen keskellä (epäilemättä isän erotiikkakokoelma) eri tropee-  ja fetissivaatteissa, eikä pysty yhtään keskittymään. Voiko miehiin luottaa yhtään vaikka tekisi mieli, vai päätyykö siinä leikissä kuitenkin aina vain johonkin seksileikkirooliin? Eroottisen kirjallisuuden tropeet ovat aina ympäröineet Aon elämää, ja koska oikea kosketus poikiin on jäänyt vähäiseksi, on todellisuutta vaikea erottaa fiktiosta hormonien herätessä ja asian tullessa ajankohtaiseksi.

OP itsessään pukee sarjan ajatuksen mielikuviksi niin hyvin, että sanoma konkretisoituu ja alkaa tuntua aika aikuiselta ja monisyiseltä. Oikeita vastauksia ei välttämättä ole, ja ihmissuhdeviidakossa pitää silti vain luovia eteenpäin. Sarjan vitsi on hauska ja monipuolinen siksi, että se kuvaa ihan oikeita kommunikoinnin haasteita. Ao kuvittelee Kijiman ajattelevan vain pöksyihin pääsemistä, mutta itse asiassa hän itse onkin se, joka ei saa ajatuksiaan pois seksuaalisista asioista, ja päätyy siksi huomaamattaan projisoimaan niitä Kijimaan.

Kaikki tämä on kuorrutettu mahtavalla rytmityksellä ja todella onnistuneilla ja hauskoilla pienillä efekteillä ja visuaalisilla ideoilla. Aon ja Kijiman ihastumisen tunteita kuvataan hurmaavilla pienillä sydämillä, jotka pompahtavat ruudulle ja leijailevat taustalla – mutta muuttuvat harmaiksi Aon tippuessa lattialuukusta.

Luokkahuoneissa hyppely ja putoaminen kuvaavat Aon hämmennystä ja paniikkia alati muuttuvassa uudessa tunnemyrskytilanteessa. Samaa jatkaa hetki, kun Ao putoaa kylpyammeeseen vaatteet päällä, mutta noustessaan hengittämään hän onkin alasti ja kahta järkyttyneempi. Kappaleen tahtiin hämmentävän rytmitajuisesti liikkuva kamera esittelee Aon lapsuudenystävän kilpakosijaksi hurjan dynaamisesti (0:45).

Kijiman (täysin ylilyöty ja puhdasta Aon kuvitelmaa oleva) pervoiluilme ja lattialuukkuhetki ovat rytmityksensä ansiosta todella hauskoja. Kappaleen loppuminen sydänten siivittämiin ihastustunnelmiin kaiken nuoruuden hämmennyksen jälkeen luo taas tosi kivan tunnelman – ehkä Ao ja Kijima pystyvät kuitenkin kaikista haasteista huolimatta löytämään toisensa ja ymmärtämään toistensa sielunelämää paremmin.

OP on hauska, iskevä ja täynnä herkullisia metaforia, ja pystyy siksi jättämään koko sarjan muistoihini monin kerroin parempana ja terävämpänä kuin se ehkä oikeasti oli.

***

Ensi kerralla vuorossa ovat parhaat inhokkini.

Kuvat:
Beastars © Paru Itagaki / Akita Shoten, Beastars Production Committee
Lord El-Melloi II Case Files © Makoto Sanda, TYPE-MOON / LEMPC
Ao-chan Can’t Study © Ren Kawahara, Kodansha / ”Ao-chan Can’t Study” Production Committee

Avainsanat: , ,

Aiheet: Analyysi, Anime, Musiikki  Tagit: , , RSS 2.0

« »


2 kommenttia

  1. Guf

    Hienoa analyysia jälleen!

    Itse kun en ole kyseisiä sarjoja nähnyt niin vaikeaa ottaa kantaa tarinalliseen puoleen. Beastarin nukkeanimaatio-OP oli viehättävä ja harmi, että tällaisia näkee vähemmän. ”Vanha” 3D kohtaa uudemman 3D:n. Huomaa kuitenkin että stopmotion sopii todella hyvin alkukohtaukseen, mutta muuttuu hiukan kömpelöksi ja nykiväksi tanssissa. Onkohan 3D:ssä samaa ongelmaa?

    Lord El Melloin II:n visuaalinen ilme oli todella kaunis ja tunnelmallinen. Erityisesti siinä talvisessa kuvassa oli jotain sellaista missä voisi olla vaikka kuinka kauan. Helppo ajatella siitä kumpuava kaunis melankolia ristiriitojen pohjaksi. Onko itse anime visuaalisesti yhtä nätti? Siis sellainen jossa näkee tunnelmallisia hetkiä valojen ja varjojen kera?

  2. Arana

    Kiitos!

    Joo, aina tulee pieni kiva vire siitä jos animessakin käytetään jossain roolissa jotain epätyypillisempiä animaatiotekniikoita, kuten tämä Beastarsin OP tai Madoka Magican leikkopaperianimaatiolla toteutetut noitamaailmat.

    Itse tykkään kyllä kovasti OP:n tanssikohtauksestakin, ja se näyttää minusta tosi hyvältä ottaen huomioon miten paljon liikettä ja koreografiaa siinä on. Tavallaan en näe siinä enempää nykimistä kuin alumpanakaan – ehkä stop-motionin tyypillinen nykivyys vain korostuu silmään kun liikkeen määrä nousee?

    3D-animaatiossa on mielestäni sitten tyypillisesti ihan omat ongelmat, kuten (etenkin leffatason tuotantoja pienempien resurssien tuotannoissa) uncanny valley -efekti, kumisuus/muovisuus, jäykät ilmeet ja painottomuuden tuntu – mutta harvemmin nykivyys on pistänyt 3D:ssä omaan silmään erityisesti, koska siinä on lähtökohtaisesti iso freimimäärä.

    El-Melloi II näyttää mielestäni kauttaaltaan oikein kivalta, ja juuri tuossa valojen ja varjojen käytössä on usein pientä kivaa tunnelmallisuutta. En tosin voi silti mitenkään suositella ensimmäiseksi Fate-tuoteperheeseen tutustumiseksi koska ei tosiaan seiso ollenkaan omilla jaloillaan sarjana.

Kommentoi tätä kirjoitusta



 

Tämä blogi pyörii WordPressin voimalla. Amaryllis-teema © Anda 2009. RSS: kirjoitukset / kommentit.