Animevuoden 2020 mieleenpainuvimmat: Jujutsu Kaisen

10.2.2021 kello 20:56

Maistelen nykyisin tuoreita shounenhittejä yleensä mieluiten animemuodossa, ja anime olikin myös hyvä tutustumistilaisuus Jujutsu Kaiseniin. Sarjan alku, eli ensimmäisen tuotantokauden ensimmäinen cour, olikin täynnä sekä erittäin lupaavia elementtejä että sellaista sisältöä, joka jäi aika kädenlämpöiseksi. Yleisfiilis sarjasta on tässä kohtaa positiivispainotteinen mutta ristiriitainen.

JujutsuKaisenpromo

Yuuji Itadori nielaisee legendaarisen Sukuna-nimisen kiroushirviön hirnyrkkisormen, mutta sen voima ei valtaakaan häntä, joten taikamaisteri Satoru Gojou ottaa hänet taikavoimakouluunsa tarkoituksenaan syöttää hänelle lisää sormia, jotta hänet voitaisiin lopulta tappaa ja samalla päästäisiin eroon Sukunasta lopullisesti.

Hyvää ja kehnoa rytmitystä ja sisältöä

Jujutsu Kaisenin rytmitys tuntuu poukkoilevan, kun välillä meno käy tosi kovilla kierroksilla ja välillä taas lorvitaan syvällä shounentaikakoulusuossa. Sarja on tosi kova keskittyessään suuriin jänniin taisteluihin taikajutsuhyvisten ja kirouspahisten välillä – osittain siksi, että sarjan animaatio ja taistelukoreografiat ovat upeaa katsottavaa.

Pidän animen visuaalisessa strategiassa etenkin siitä, että vaikka taistelukohtauksissa käytetään reippaasti jälkikäsittelyefektejä tuomaan lisää kolmiulotteisuutta ja huumaa, eivät efektit koskaan peitä sitä pääasiaa, eli animaatiota. Mutta Jujutsu Kaisen on halutessaan myös ilmiömäisen hyvä rakentamaan jännitettä taistelun osapuolten välille. Yhteenottajien voimasuhteet ovat aina selkeät, ja heidän välillään kipinöi usein melkein sensuellisti.

Toisaalta kun jaksot keskittyvät taikakoulunkäyntiin ei sarja useimmiten tunnukaan ihan miltään. Ehkä kyse on vain omasta preferenssistäni, koska olin tosi pettynyt siitä, että sarjan mielenkiintoinen asetelma pistettiin taikakouluun, mikä tuntui lattealta ratkaisulta. Sarja tuntuu liian isolta ja synkältä ollakseen koulusarja, ja keveämmät kouluelementit eivät oikein jaksa hurmata minua. Tämän vuoden puolella airannut matalajännitteinen kouluturnajaisjuonikaari on melkein saanut minut unohtamaan sarjan vahvuudet, kun kellään ei ole oikein mitään henkilökohtaista pelissä, vaan kaikki tuntuvat ihan vaan suorittavan koulun ryhmätyötä.

Kilpailevassa supervoimakoulusarjassa My Hero Academiassa koulumiljöö mielestäni toimii, koska sarjassa on alun alkaenkin kyse siitä, että päähenkilö haluaa päästä supersankarikouluun: se on hänen hartain toiveensa ja suurin unelmansa. Sitten kun kouluun päästään, niin päästään turnaamaan urheilupäivän otteluissa muita sankariopiskelijoita vastaan, ja toisinaan seikkailut eskaloituvat eeppisiksi mättömeiningeiksi pahisliigaa vastaan. Tämä tuo lisää painetta ja panosta sarjaan.

Lisäksi My Hero Academia on lähtökohtaisesti Jujutsu Kaisenia kevyempi ja seikkailullisempi sarja, mikä helpottaa kevyiden ja raskaiden elementtien yhdistämistä. Lisäksi koulunkäyntiin keskittyvissä juonikaarissakin on mukana aimo annos henkilökohtaista kasvamista ja hahmojen välisiä jännitteitä – etenkin siksi, että koulusuorittajapäähenkilö on niin palavalla intohimolla kehittämässä itseään.

Jujutsu Kaisenissa taas sarjan lähtökohta on valtavan suuren skaalan konflikti: on kyse elämästä ja kuolemasta (sekä Yuujin että muiden), ja sitten skaala latistetaan menemällä kouluun. Sitten päädytään taas keskelle jotain isompaa, ja panokset nousevat: uusi kaveri, jonka kanssa synkkaa hyvin, hengaakin myös pelottavan manipuloijakirouksen kanssa, joka myrkyttää kaverin mieltä ja tragedia on ihan kulman takana…! Ja sitten mennään taas sinne kouluun pitämään taikakoulujen välisiä turnajaisia, joihin kukaan oppilaista ei suhtaudu kauhean henkilökohtaisesti.

Tyylillisesti sarja vetää dramaattiset tilanteet onnistuneesti, mutta allekirjoittaneen makuun se ei ole kovin hauska, joten vitsikkäämmät hetket alisuorittavat silmissäni. Monesti komediaa käytetään myös purkamaan dramaattisempaa jännitettä juuri sillä rasittavalla tavalla, jota inhoan: niin että huumori lyttää kiristyneen tunnelman ja pitkänkin jännitteen kulminaatio saattaa tapahtua kiusallisen vitsin muodossa, kuten Yuujin palatessa lopulta tiiminsä luokse pitkän ja raskaan poissaolon jälkeen. Jälleennäkeminen sössitään niin tyhmään vitsiin, että katsoessa teki mieli huutaa.

Lupaavia ja vähemmän lupaavia hahmoja

Jujutsunarutonelikko

Yhdennäköisyys ei ole vahinko.

On mielestäni tosi suloista, miten selkeä kunnianosoitus ja rakkaudentunnustus sarjan ydinnelikko on Naruton vastaavalle. Yuuji on pirteänpositiivisena oranssina poikana sarjan Naruto, jonka sisään on vangittu yksi maailmamme kauheimmista hirviöistä. Vakavan stoalainen sinitumma poika Megumi Fushiguro taas vastaa Sasukea, ja oppilaskolmikon polkkatukkainen tyttöedustus Nobara Kugisaki edustaa Sakuraa. Opettajan ja mentorin roolissa hopeapiikkihiuksista Kakashia vastaavalla Gojoulla on suun sijaan peitossa silmät.

Viitteet ovat selkeitä kuin pilvetön kesäpäivä, mutta silti hahmot eivät jää esikuviensa pahvikopioiksi, vaan heissä on vahvaa persoonallisuutta ja hyvää modernin tuoretta hahmonäkemystä. Tämä esikuvasarjaan viittaaminen on todella hauska ja tavallaan myös erittäin rohkea tapa rakentaa sarjan ydintiimi kasaan. Ei ole aina helppo tehdä eroa näkemyksekkään kunnianosoituksen ja löyhkäävän kopioinnin välille, mutta Jujutsu Kaisen löytää juuri hyvän tasapainon.

Toisaalta hahmokerronnassa on kovaa epätasaisuutta. Katsoessa tuntui siltä, että Nobara ehti juuri ja juuri käydä esittäytymässä, eikä hänen ja poikien välille kerennyt muodostua kunnon sidettä, ennen kuin hänet laitettiin bussiin siisteimpien tappeluiden tieltä, joissa vain Yuuji ja Fushiguro saivat valokeilaa. Kun Yuuji heti tämän jälkeen päätyy pitkäksi aikaa eroon toisista, tuntui siltä, että Nobaran rooli ja suhde poikiin jäi kokonaan kehittymättä – vaikka sarja näyttäisi olevan kuitenkin sitä mieltä, että Yuuji, Nobara ja Fushiguro muodostavat tiiviin toveriporukan siinä vaiheessa, kun tiet erkanevat.

Lisäksi sarjassa on vähän umpikujahenkisiä sivuhahmoja. Erityisen penseästi suhtaudun poikaan, joka käyttää kirottua puhetta aseenaan, eikä siksi voi arkielämässä puhua muilla kuin ruokasanoilla, jottei vahingossa vahingoittaisi ihmisiä. Mutta lisäksi hän on ilmeetön poika, joka ei viesti muille millään muullakaan tavalla – joten siksi hänen kommunikaationsa rajoittuu siihen, että hän sanoo ilmeettömällä äänellä ”lohi”, ”tonnikalahiutale” ja niin edespäin. Miten tästä on mahdollista rakentaa millään tavalla mielenkiintoista hahmoa? Ainakaan lähtökohdat eivät näytä lupaavilta.

Samoin nyrpistyttää Panda-senpai, jonka hahmopiirre on se että hän on panda, ja hahmovitsi se, ettei kukaan koskaan selitä, miksi hän osaa puhua ja kävellä kuin ihmiset. Hän on myöhemmin sentään saanut omaa taustatarinaa, mutta kouluturnajaisten lörtsymenoon lomitettuna se ei tehnyt suurta vaikutusta. Tuntuu siltä, että hahmot on alkujaankin kirjoitettu sellaiseen hassunhauskaan umpikujaan, josta hassun oikukasta hahmoa on vaikea enää nostaa dramaattisten panosten kirjoihin.

Vahvemmassa päässä taas löytyy todella siistejä hahmolähtökohtia. Yuuji itsessään on aika perustason symppiskiva shounenpäähenkilö, joka seuraa persoonallisuudeltaan My Hero Academian ihanan pehmeänlempeän Dekun jalanjäljissä ja on vaan kauhean mukava ja ystävällinen kaikille. Hänestä tekee kuitenkin mielenkiintoisen hänen synkkä peilikuvansa Sukuna, jonka sielu ja voima asuvat hänen sisällään. Tiedostava, juonitteleva antagonisti päähenkilön mielessä on mielenkiintoinen tarinaelementti, joka tuo protagonistin ja antagonistin kihelmöivän lähelle toisiaan.

Yuuji ei monessa kohtaa pärjää ilman Sukunan voimaa, ja Sukuna taas ei pääse esille, ellei Yuuji nimenomaisesti salli sitä. He ovat riippuvaisia toisistaan ja joutuvat siksi välillä pelaamaan yhteen pussiin, vaikka ovatkin äärimmäisen eri puolilla. Samalla heidän suhteensa perustuu hyväksikäyttöön ja on molempien näkökulmasta aikapommi, sillä jos Yuuji saa syötyä kaikki Sukunan sormet, häntä uhkaa teloitus suuremman hyvän puolesta.

Jujutsusukunahurdur

Lisäksi äh Sukuna on niin superikävä poika ainakin toistaiseksi mutta silti resonoin kyllä tälle aika paljon…

Lisäksi sarjan mentorihahmo Gojou on ollut sarjassa erittäin mielenkiintoinen hahmo. Hän on vallankumouksellismielinen ja hautoo kunnianhimoisia suunnitelmia voimassa olevan taikahallinnon kaatamiseksi, vaikka toimiikin sääntöjen puitteissa. Hänellä vaikuttaa olevan kaikki kyvyt ja sen mukainen itseluottamus myös saavuttaa tavoitteensa. Hän suhtautuu niin haasteisiin kuin mahdollisuuksiinkin varman voittajan huolettomalla vitsailulla ja letkeydellä. Tämäntyyppisiä jo sarjan alussa ylivoimaisen vahvaksi kirjoitettuja hahmoja ei näe viihteessä liian usein näin keskeisissä rooleissa.

Gojouta pidättelee vain hänen opportunistinen asenteensa, sillä järjestelmän mullistaminen toimii paremmin, jos on ensin kouluttanut uuden sukupolven seuraamaan omia aatteitaan. Tästä asenteesta kaikuvat oveluus, verhottu epärehellisyys ja häikäilemättömyys on ehkä (todennäköisesti) valjastettu hyvän aatteen toteuttamiseen, mutta ne tuovat hahmoon kiinnostavan pahaenteisen vivahteen, joka ennustelee hänessä tiettyä keinojakaihtamattomuutta.

Silmien peittäminen on myös hieno hahmodesign-elementti, joka korostaa Gojoun salaperäisyyttä ja luo mielikuvan harmaasta moraalista – on vaikea tietää, mitä hahmo vitsailunsa takana todella aikoo, ajattelee ja tuntee. Lisäksi silmien piilottaminen tietysti rakentaa kutkuttavasti yleisön odotuksia siitä, mitä niiden eteen sidotun nauhan takaa löytyy.

Kaikki tämä saa minut odottamaan valtavalla mielenkiinnolla, mitä Gojoulla tullaan tarinassa tekemään.

OP ja ED

JujutsuOPED

OP-Gojou yllä ja ED-Gojou alla.

Lisäksi Jujutsu Kaisen pröystäili viime syksynä koko vuoden parhaalla OP+ED-kombolla. Alkutunnari (Eve: Kaikai kitan) alkaa pidätellyn rauhaisalla hahmoesittelyllä ja tunnelmanluonnilla ja räjähtää kohdassa 0:38 ihanan tarmokkaaksi nasaalikiekunaksi, ja samalla visuaalit siirtyvät hurjaan toimintamyllerrykseen. Kappale ja video on synkattu yhteen upeasti ja pätkää on valtava ilo sekä katsoa että kuunnella.

Erityinen herkku on ohimenevän pikainen kohta, jossa Gojou näytetään olevan nostamassa sidettä silmiltään, vaikka silmiä ei näytetä – erittäin kihelmöittävä tapa nostattaa edelleen odotuksia siihen, miltä ne silmät siellä alla näyttävätkään. Tämä OP-hetki myös päivitettiin myöhemmässä vaiheessa sarjaa, ja OP:n päivittäminen kesken sarjaa on toki aina parasta!

ED (ALI: Lost in Paradise (feat. AKLO)) taas on ihastuttavan menevä svengibiisi, jossa sarjan päänelikon jäsenet saavat kukin persoonallisuuteensa sointuvan tanssikappaleen ja kaupungillahengaushetkiä. Itse sarjaan ei mahdu kovin paljoa arkista ajanviettoa, joten tällainen pieni kurkistus siihen, millä nuotilla hahmot viettäisivät vapaapäivää, on erittäin tervetullut lisä sarjan kokonaisuuteen ja lisää myös lisää kiintymystä hahmoihin. Lisäksi ED on animoitu kivan rennoin, yksinkertaisin viivoin ja väritetty veikeän suurilla vedoilla, joille ääriviivat ovat antaneet vain viitteellisen ohjeen.

Kuvat:
Jujutsu Kaisen @Gege Akutami/Shueisha, Jujutsu Kaisen Project
Naruto @Masashi Kishimoto/Shueisha, Tv Tokyo, Pierrot

Avainsanat: , ,

Aiheet: Analyysi, Anime, Arvostelu, Hahmot, Musiikki  Tagit: , , RSS 2.0

« »


Ei kommentteja

Ei kommentteja.

Kommentoi tätä kirjoitusta



 

Tämä blogi pyörii WordPressin voimalla. Amaryllis-teema © Anda 2009. RSS: kirjoitukset / kommentit.