Kuroshitsuji OP2

Tulin tässä taannoin kehuneeksi Kuroshitsujin introista ja outroista vastaavien tyylitajua, mikä pitää ottaa nyt takaisin, kun  jaksoin vihdoin jatkaa sarjan katsomista. Suuri oli pettymykseni, kun huomasin, että jaksossa 17 intron visuaalinen puoli on uudistettu kokonaisuudessaan uuden tarinakaaren alkaessa. Tämä ei sinänsä itsessään ole ehkä huono asia, sillä pidän alku- ja loppuanimaatioiden vaihtumisista siinä missä suurin osa koko fandomia. Ongelma onkin siinä, ettei Kuroshitsuji olisi mielestäni tarvinnut kokonaan uutta openingia edellisen kattavuuden vuoksi, kuten aiemmin selittelin.

Koska viimeiset seitsemän jaksoa ovat vielä näkemättä, voi toki hyvin olla, että loppusarja vie tarinaa sellaiseen suuntaan, että intron vaihtaminen onkin ihan asiallista. Uusi video ei ole edes varsinaisesti huono tai muuten katastrofaalinen. Mikä siinä siis niin raivostuttaa?

Vastaus on yksinkertainen: se on aivan tavallinen introvideoiden massaan hukkuva pätkä, jonka pääasiallisena tehtävänä on heittää kaikkien tärkeiden hahmojen naamataulut esittelyyn. Se kaikkein tavallisin intrototeutustyyli. Siinä missä ensimmäinen ja siitä hieman varioitu toinen opening ovat loistavia nimenomaan siksi, että ne pohjaavat vahvasti ihan oikeaan käsikirjoitukseen, tämä uusin versio tyytyy ainoastaan esittämään lyhyesti sarjan hahmot yksi toisensa perään, niin kuin lähes kaikki muutkin introt tekevät. Siinä ei ole sisäistä jatkumoa tai tarinaa.

Ensimmäiset videot eroavat massasta ja tuntuvat vahvoilta, tiiviiltä ja merkityksellisiltä myös siksi, että ne keskittyvät selkeästi Sebastianin ja Cielin väliseen suhteeseen ja pystyvät tarkan kohderajauksensa ansiosta tarkastelemaan pääkaksikkoa voimasuhteineen monipuolisesti ja vivahteikkaasti, useista eri kuvakulmista pelkän esittelyn sijaan. Niissä ei ole mitään ylimääräistä tai tarpeetonta, ja ne muodostavat tarkoituksenmukaisen ja eheän kokonaisuuden.

Päähenkilöiden lisäksi muiden hahmojen sisällyttäminen introon saattaa tosiaan olla ihan perusteltua, mikäli kyseisten hahmojen rooli ja merkitys tarinalle kasvavat. Jos taas tahti säilyy aivan samanlaisena kuin ennenkin, ei uudella introlla ole mitään tekosyytä olla olemassa tai ainakaan mitään tekosyytä pistää imbesilli-palvelijoita kompastelemaan jättiläismäiselle shakkilaudalle. Uuden intron heikkous edelliseen verrattuna estää myös sinänsä osuvista hetkistä nauttimisen melko tehokkaasti. Sebastianin ja Cielin kohtaukset toimivat sinänsä ihan kivasti, mutta niiltä puuttuu edellisen intron jatkuvuuden mukanaan tuoma konteksti, jolloin ne jäävät irrallisiksi huomioiksi. Parasta pätkässä on Undertakerin osuus, joka onnistuu olemaan oikeasti uhkaava, dynaaminen ja asettelultaan epätavallinen. Muuten intro on pelkkää tavanomaista pintaraapimista ilman suurempaa kunnianhimoa.

Toisaalta täytyy myöntää, että uusi läpeensä keskinkertainen OP kuvastaa sarjan nykytilaa ehkä edellistä versiota paremmin. Ensimmäinen intro toimii loistavasti nimenomaan siinä synkistelevää kauhuromantiikkaa ja absurdia mustaa huumoria ilahduttavan tuoreessa suhteessa sekoittavan tyylin ja tunnelman kontekstissä, joka leimaa sarjan alkujaksoja. Niiden jälkeen epähauska slapstick-komiikka ja hahmojen pakotettu keventäminen on syönyt suurimman osan sarjan synkkyydestä ja tarinakaaret ovat heikentyneet huomattavasti, eikä ensimmäisten jaksojen tunnelmasta ole enää tässä vaiheessa paljoakaan jäljellä. Jos viime syksynä sarjan juuri alettua kuvailin Kuroshitsujia adjektiiveilla ”tuore” ja ”herkullinen”, tässä vaiheessa  ”väsynyt” ja ”geneerinen” lienevät lähempänä totuutta. Miksipä sama ei siis saisi päteä introon? Paitsi tietysti että kyseinen kehityskulku on tarpeeksi masentavaa hukkaan valuneen potentiaalin märehtimistä katsojan näkökulmasta ilman intron keskinkertaistumistakin.

En nyt sitten oikein tiedä, onko alkuperäisen vahvan ja omaperäisen intron vaihtaminen tähän hajanaiseen ja voimattomaan esitykseen sarjan suurin fail vai osuva sarjan kehitystä kuvastava valinta tekijöiltä. Kummassakin tapauksessa reaktioni on sama.

Sarja, olet tehnyt minusta vihaisen fanitytön.