Desuconitusta jälleen!

Taas on yksi Desucon takana, ja hyvä coni olikin. Oli tarkoitus vääntää jotain eeppisempää raporttia, eikä vain oksentaa jotain yö-örinää tänne. Näin kuitenkin kävi, kun huomisaamuna on lähtö netittömälle mökille, enkä halua jättää tätä postausta pyörimään enää juhannuksen yli.

Hassut ihmiset ovat valittaneet veden olleen liian kylmää, mutta itselleni jäätävä janojuoma hiostavana conituspäivänä on edelleen yksi suurimmista ilon aiheistani tapahtumassa. Muutenkin conin peruspuitteet toimivat erittäin kivasti, joten ei siitä enempää. Koska coneissa itselleni on aina ollut tärkeintä niiden ohjelmatarjonta, selitän siitä tässäkin pitemmin.

Yleisesti ohjelmatarjonnasta on sanottava, että katsottavaa riitti koko conin ajaksi varsin ruhtinaallisesti, kun lähes koko ajan pyöri jotai kiintoisaa. Jokaisesta ohjelmasta jäi varsin positiiviset fiilikset. Jännittävänä piirteenä ohjelmakartasta näkyy yksittäisiä teoksia tai tekijöitä käsittelevien luentojen määrän lähennelleen yleisempiä aiheita käsittelevän ohjelman määrää. Ensiksi suurennuslasin alle pääsevät yleisemmät aiheet.

Missasin taitavasti avajaiset, kun varhainen herätys ei sittenkään ollut ihan tarpeeksi varhainen, mutta ensimmäistä kiinnostavaa ohjelmanumeroa eli Pararinin nakama-luentoa. Asiaa olisi ollut juuri hienosti DesuTalksin puolituntisohjelmapaikka täyttämään, mutta puolentoistatunnin coniohjelmapaikalla luento jäi armottoman puutteelliseksi loppuessaan juuri kun tuli sellainen fiilis, että nyt aletaan päästä asian ytimeen. Muuten pidin erittäin paljon luennon sisällöstä, rakenteen johdonmukaisuudesta ja erityisesti siitä, miten se oli rakennettu Five Man Band -tropeen ympärille. Lisää sisältöä ohjelmaan olisi voinut saada näppärästi esimerkiksi käsittelemällä myös muita aiheeseen kiinteästi liittyviä tropeita. Toisaalta lyhyempi kesto oli siinä mielessä ihan tervetullut, että oma ohjelma oli heti seuraavaksi samassa salissa, mikä mahdollisti vähän pidemmän valmistautumisajan, josta olin hermoilijana ja esiintymisjännittäjänä erittäin kiitollinen.

Madu isännöi kahta vertailevan näkökulman ottanutta ohjelmaa, nykyistä ja vanhempaa harrastajakulttuuria toisiinsa peilaavaa paneelikeskustelua ja adaptaatiosarjojen ja alkuperäistuotosten suhdetta mittailevaa luentoa. Paneelikeskustelun puhujat ansaitsevat kiitosta luontevasta ja mielenkiinnon yllä pitävästä esiintymisestään. Jäin kuitenkin kaipaamaan vahvemmin vertailevaa otetta, sillä uusihomot jäivät puheenvuorojen jakautumisen kannalta vähän ikävästi oldefägien jalkoihin. Keskustelu olisi hyötynyt vahvemmasta vertailevasta otteesta siinäkin mielessä ainakin minun kannaltani, että sillä tavalla olisi saatu välitettyä uutta informaatiota. Kuulun itse siihen harrastajasukupolveen, joka on syntynyt siinä vaiheessa, kun vanhahomoilu on ollut päättymässä ja uusihomoilu alkamassa vuosien 2002-2004 hujakoilla. Seurauksena oldefägitysmeiningistä on kuultu moneen otteeseen, ja nyypiöfägitys taas on omakohtaisen tuttua, joten periaatteessa kaikki lavalla esitetyt näkemykset olivat itselleni täysin tuttuja. Paneelilla ei siis ollut mitään suurempaa informaatioarvoa minulle. Puhe oli kuitenkin viihdyttävää, puhujat sympaattisia ja keskustelurunko varmaa peruslaatua, joka jäi aika yllätyksettömäksi, mutta toi hyvin esille kaiken olennaisen.

Adaptaatioluento nappasi näistä kahdesta enemmän jo mielenkiintoisemman rakenteen ja reippaamman informatiivisuutensa ansiosta. Olen viime vuosina ruvennut tiedostamaan yhä enemmän animestudioita, joten erityisen kiinnostavaksi sisällöksi muotoutui madun asiantunteva ja selkeä läpikäynti eri puljujen aikaansaannoksista ja trendeistä originaali- ja adaptaatioanimen suhteen.

Stargay-Maijan fujoshi-luento toi mukavasti uutta tuulta meille yaoi-ohjelman ystäville keskittymällä poikarakkauden sijaan sen fanien kuvaukseen animangamaailmassa. Aiheen rajaus oli onnistunut erinomaisesti, ja aiheeseen päästiin kaivautumaan mukavan syvälle ohjelman viihdyttävyyttä tai loogista rakennetta uhraamatta. Pidin varsinkin fiksusta ja nasevasta diaesityksestä ja videoiden käytöstä, jotka molemmat tukivat puhetta erinomaisesti. Puhuminen tuntui toisaalta hieman turhan kiirehtivältä, mikä osaltaan saattoi johtaa joidenkin yleisön jäsenten huomion ajoittaiseen herpaantumiseen. Tämä ei kuitenkaan oikeuta kuuntelijoiden jatkuvaa supinaa luennon aikana. Hyvät ihmiset, asia oli mielenkiintoista ja esiintyminen hermokiireestä huolimatta hyvää, joten yleisössä kuiskiminen oli äärimmäisen ikävää käytöstä. Ja jos on aivan pakko kuiskia niin menkää edes jonnekin takariviin, jossa ette häiritse niin paljon muita kuuntelijoita ja puhujaa. Onneksi suurin osa kuulijoista kuitenkin jaksoi kiinnittää huomiota itse esitykseen.

Viikonlopun toinen BL-teemainen ohjelma, jota seurasin, olikin Lohen siskosten BL-seiyuuluento. Viime vuoden venähtämisistä oli otettu opiksi ja luennon rakenne natsattu varmasti täyttämään kuulijoiden tiedonjano menemättä silti yliajalle. Viime vuoden ohjelmaa hieman väsähdyttäneestä listausmaisuudesta eroon pääseminen merkitsi myös huomattavaa petrausta, sillä tämän vuoden dynaamisempaa ja vaihtelevamuotoisempaa esitystä seuratessa mielenkiinto pysyi helpommin ja tiiviimmin esityksessä. En itse tunne seiyuu-skeneä kovin hyvin, joten olin kiitollinen myös siitä, ettei homma mennyt asiaa tuntemattomille epäselväksi namedroppailuksi.

Yksittäisiä sarjoja käsittelevistä ohjelmista katsastin Airinin Bartender-filosofeilu, lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Vähän vajaaksi jäi itseni osalta, kun kuskina tarvitsin edes sen muutaman tunnin unirupeaman. Baarimikon ninjailujen ironialla sävytettyä filosofista paloittelua oli silti coniväsähtäneessä tilassa varsin hauska seurata. Ennen kaikkea fiiliksiä nostattivat Airinin vaatimattomat, mutta yllättävän tehokkaasti tunnelmaa luovat valmistelut. Holiton drinkki, vapaavalintainen drinkkitikku ja Airinin pseudobaarimikkoasu nostattivat fiiliksiä kummasti. Kiitos siis vaivannäöstä; hyvinkin pienillä panostuksilla saa ihmeitä aikaan.

(Oma väsymystilanne tuli tuossa vaiheessa ehkä kaikkein selvimmäksi, kun tuijotin yhtä drinkkitikkua kummastuneena ja mietin ääneen, mitä sen oli tarkoitus esittää. Joku onneksi vähän auttoi, että alaston nainenhan se siinä. Marja virnisteli hetken päästä että oli ollut aivan varma, että olisin ottanut kyseisen tikun omaan drinkkiini. No olinkin tyhmyyksissäni mennyt valkkaamaan jonkun lamen sitruunan – vähänkö otti päähän kun huomautuksen jälkeen älysin että tietenkin olisi pitänyt poimia nakuneititikku omaa juomaa koristamaan. Desun noloin moka, mutta onneksi sitä ei ollut todistamassa kuin kourallinen ihmisiä.)

Tietyn tekijän tuotoksia tarkastelevia luentoja kävin sitten katsastamassa oman Kazuya Minekuran tarinankerrontataitoja ylistävän Marja Heikkilän eli @anNik0:n kanssa pidetyn luennon lisäksi kaksi, eli Touniksen shinboluennon ja Hui Lai Leen CLAMP-luennon.

Touniksen shinbodiat olivat äärimmäisen kauniit ja osoittivat, ettei diaesityksen tarvitse sisältää selitystekstejä ollakseen hyvä. Videopätkien erinomainen käyttö ansaitsee erilliset kehut tässäkin. Luento oli erinomaisen informatiivinen katsaus shinbomiehen uraan ja tyyliin. Jäin kyllä kaipaamaan hieman lisää analyyttisyyttä, koska vieläkään ei oikein selvinnyt, että miksi niitä shinboanimuja kannattaa katsoa – siis funkyjen kuvakulmien ja väriheeboilun lisäksi. Esittelyhenkinen rajaus kuitenkin toimi esittelyhenkiseen ohjelmaan varsin hyvin. Esiintyminen toimi myöskin, eivätkä ne satunnaiset öyytkään häirinneet, kun puhe oli muuten sujuvaa ja luento selvästi hyvin valmisteltu.

CLAMP-luennosta tykkäsin myös – fanityttöragen ja elitistianalyyttisyyden yhdistely toimi ja teki luennosta hauskan omakohtaisen. Mangatiimin tyylin kehitys kävi erittäin selväksi, ja plussaa toistuvien teemojen jatkuvaan huomioimisesta ja sarjakuvakerronta-aspektista. CLAMP ei ole itselleni erityisen tuttu mangakatiimi, joten sain kivasti irti varsinkin tuotannon kirjon, laajuuden ja jatkuvien uusien genrevaltausten korostamisesta.

Myöhemmin pokka kyllä petti semisti, kun niidel kysyi ohimennen, ragevihasinko hirveästi, kun Hui mollasi CLAMPin angstiwangsteja. Kyllä minäkin hei tykkään söpöhöpöstä joskus enkä pelkästä srsbsnswangstista. Aika harvoin, mutta joskus kuitenkin! (CLAMPin tapauksessa tosin en, mutta ehkä en vain ole lukenut oikeita sarjoja. :p)

Minekura-luentomme erosi kahdesta edellisestä siinä, että emme perustaneet esityksemme rakennetta tekijän sarjojen kronologiseen läpikäymiseen. Muutenkin esityksemme oli vähemmän esittelypainoitteinen. Tämän seurauksena emme varmaankaan olleet aivan yhtä kuulijaystävällisiä, sillä kirmasimme Minekuran ja hänen sarjojensa esittelyosuudet vartissa niin nopeasti, että emme tainneet tulla edes painottaneeksi kauheasti niitä tärkeimpiä teoksia välitöistä (minkä Tounis ja Hui taas tekivät esimerkillisesti). Toisaalta luotimme siihen, että esittelyosuus oli luentomme tylsin kohta, sillä varsinaisen sisällön olimme ladanneet sen jälkeiseen Minekuran eri tyylipiirteitä erittelevien eri teemakokonaisuuksien mukaan rakentuvaan osuuteen.

Itse takeltelin ja sekosin sanoissa jonkin verran luennon loppupuolella, mutta Marjan puhetaidot sen sijaan loistivat. Olen aivan kade, kun hän osaa puhua niin hyvin täysin ilman muistiinpanoja. Slaideistamme olen kovasti ylpeä, koska niistä tuli mielestäni kauniit ja havainnolliset. Niiden neuroottiseen vääntämiseen kuluikin tuntitolkulla aikaa, koska skannasin ja editoin valtaosan kuvista suoraan omista pokkareistani. Kiitos kaikille jotka olitte katsomassa ja kuuntelemassa ja kiva kun osallistuitte niin aktiivisesti yleisökeskusteluun luennon lopussa! Palautetta saa mielellään laittaa vaikka tähän kommentteihin tai Twitteriin tai sähköpostiin tai Anikin desuketjuun, jossa pari tyyppiä on jo suureksi iloksemme tykännyt meistä <3.

Conin kohokohta itselleni oli kuitenkin äärimmäisen yllättäen Koohei Tanakan haastattelu sunnuntaina. Se sai minut toivomaan että olisin mennyt katsastamaan miehen konsertinkin. Tanaka oli yksinkertaisesti äärimmäisen söpö poikamaisessa innokkuudessaan. Jalkojen pikkuisen hermostuneen oloinen pyörittely jatkui aina kun mies istui haastateltavana, mutta silti hänen iloisuutensa ja puheintonsa innostivat yleisöäkin. Sali ei valitettavasti ollut täynnä, mutta Tanaka sai paikallaolijat mukaan fiiliksiin aivan satakympillä. Miehen jatkuva kipitys pianon ääreen ja takaisin haastattelupallille loi sympaattisen kontrastin soitto- ja laulupätkiin, joiden aikana tämän musikaalinen karisma saattoi koko salin kerrassaan haltiituneeseen tilaan. Olen luupannut tässä kuluneen viikon aikana GaoGaiGarin openingia miljoonaan kertaan, vaikka animeversio ei olekaan yhtä komea kuin Tanakan itsensä laulama. Selitys kappaleen synnystä jäi mieleen haastattelun mielenkiintoisimpana antina.

Kollektiivinen kiitos kaikille järjestäjille, ohjelmanpitäjille, muille osallistuneille ja hengausseuralle, hieno conikokemus taas kerran! Sääli etten taaskaan ehtinyt oikein nähdä kaikkia tuttuja, mutta eiköhän sitä vielä kerkeä.

P.S. Buuuuu Sangatsu kun FMA-pokkarit loppu jo lauantai-iltana! Onneksi lohdutukseksi kaappasin Kupolin mangakirppikseltä Fuyumi Souryon Eternal Sabbathin pari ensimmäistä osaa. Souryon tuotantoon kun on pitänyt jo pitkään tutustua.