DesuTalks – 15 tuntia täyttä asiaa

Lauantaina koettiin Helsingin Kulttuuriareena Glorialla ensimmäistä kertaa DesuTalks, animetapahtuma, joka lähestyi animetapahtumia aivan erilaisesta vinkkelistä kuin mihin skenessä on viime aikoina totuttu. Mediapassilla sisään rynnittyäni täytyy tietysti purkaa kokemusta näin julkisestikin.

Etukäteistiedotuksen osalta komppaan Tounista täysin.  Esimerkiksi sen ahkeramman blogittamisen muodossa olisi voitu helposti luoda lähestyttävämpää ilmapiiriä. Veikkaan, että osa tyhjistä paikoista jäi täyttymättä juuri sen vuoksi, että Talksista oli jäänyt vähän jäykkä ja kuiva puku-kraga-etukäteiskuva. Sen hehkuttaminen, kuinka Talksissakin saa olla rennosti eikä meininkiä ole haluttu liian ryppyotsaiseksi, ei enää itse tapahtumassa ilmoitettuna auta lipunmyynnissä tai osallistujamäärissä. Tällaista viestiä olisi ollut hyvä vuotaa nettiin jo aikaisemmin, sillä niillä avauksen näppärillä palopuheilla olisi varmasti saatu ainakin muutama epäröijä uskaltautumaan paikalle. Desuconinkin tiedotuksen toimivuus perustuu sille, että kävijä tietää tarkalleen, mihin on rahansa pistänyt jo ennen itse paikalle pääsemistä. DesuTalks taas jätti paljon yleisasennoitumisestaan arvailun varaan.

Itse tapahtuma kuitenkin toimi erittäin näppärästi huolimatta siitä, että olin kohmeessa koko kahdeksan tuntia, kun en ollut varautunut Glorian pakkaslukemiin. Kaikki toimi nätisti, aikataulu piti ja kokonaisuudesta jäi erittäin hyvä fiilis. Tällaiseen tapahtumaan saavun erittäin mielelläni uudemmankin kerran.

Seurusteluun jätetyn ajan vähäisyyttä on moitittu, mutta itse pidin aikataulua varsin toiminavana kokonaisuutena. Puheohjelmien väliin jäi monessa raossa ja etenkin lounaan aikana sen verran taukoa, että pöytäseurueen kanssa pystyi vaihtamaan muutamia välittömiä kommentteja, mutta ohjelmaa tuli koko ajan niin nopeasti, ettei draivi päässyt hiipumaan, eikä mihinkään jäänyt toimettomia aukkoja. Enempi jutustelu sujui yläkerran baarissa jatkoilla, kun ei enää tarvinnut miettiä kellon kanssa, kerkeääkö asiaansa vielä sanoa ennen seuraavaa puheenvuoroa. Harmi tietysti alaikäisille kävijöille; olisi ollut kiva, jos heilläkin olisi ollut jonkinlaista mahdollisuutta ottaa osaa loppuiltaan. Siinä mielessä homma toimi, että Talks iskee muutenkin enimmäkseen vähän vanhempaan harrastajaväkeen kuin normaalit conit.

Puheohjelmien monenlaiset näkökulmat ja aiheet pitivät mielenkiinnon yllä. Yksittäisten esitysten lyhyt kesto toimi erinomaisesti ja piti hereillä. Sellaisestakin aiheesta, joka ei itsessään niin kovasti kiinnostanut, jaksoi kuunnella selitystä sen 15-30 minuutin verran. Ylipäänsä Talksissa oli kova juttu se, että siellä tulin pakostakin seuranneeksi sellaisiakin ohjelmia, jotka conissa olisin jättänyt automaattisesti käymättä. Tuntui varsin piristävältä kuulla sellaisistakin fandomiin liittyvistä aiheista, jotka olisin muuten missannut.

Esitysten sisältöä onkin jo puitu yksityiskohtaisesti ja aika lailla omia fiiliksiä vastaavasti muualla, joten en ryhdy enää toistelemaan muiden rimpsuja ihan kaikilta osin. Yleisesti ottaen puhujat osasivat asiansa ja tekivät hyvää työtä. Napakat puheenvuorot olivat pääpiirteissään oikean pituisia ja kiinnostavia.

Jari Lehtisen katsausta länsimaisiin viittauksiin wanhassa animessa ja Pyry Kontion Pom Pokon japanilaisia kulttuurikuriositeettejä avaavaa esitystä yhdisti rakenteen hajanaisuus ja puheenvuorojen jääminen vähän päämäärättömiksi. Niissä oli hieman vaikeaa saada kiinni punaisista langoista ja johtopäätöksistä. Kummatkin herrat esittivät kuitenkin runsaasti hyviä pointteja, jotka olisivat päässeet jäsennellymmässä esityksessä paremmin oikeuksiinsa. Leena Eerolaisen japanilaisen perhemallin ja kauhuleffateollisuuden yhteyksiä puivan ohjelman toimivuutta taas heikensivät hieman sotkuiset diat, mutta toisaalta hän onnistui saamaan aiheestaan irti yllättävän mielenkiintoisen tietoiskun.

Milla Sainion kertomus Manga Cafén pyörittämisestä oli makuuni hieman liian pitkä ja toisti samoja asioita turhan paljon. Esitys olisi ollut napakampi ja iskevämpi, jos kolmanneksen pituudesta olisi pudottanut pois. Oli kuitenkin ilo nähdä joku puhumassa työstään niin innoissaan, ja avasihan puheenvuoro vähän sellaisiakin ulottuvuuksia harrastuksen kokonaisalasta, joita en aikaisemmin ole tullut ajatelleeksi. Esiin tullutta japani-innostuksen yhdistävää voimaa olisi voinut tuoda esille laajemminkin.

Jussi Karin samastumis-ohjelma nappasi, psykologian näkökulmat kun kiinnostavat aina. Tietyt logiikkapulmat jäivät vähän kyllä sisällön puolelta häiritsemään. Normiviihteen yhteydessä Japani-puolella otettiin esiin hahmoesimerkkejä sekä peleistä että animesta (ja kohderyhmittäinkin laajemmalta skaalalta), kun taas länsimaisella puolella pelkästään peleistä. Aikuisviihdepuolella taas Japani-esimerkit olivat hentsupelejä ja länsimaiset vastaavat pornoleffoja. Esimerkkien vertailukelpoisuus ei siis ollut aivan uskottavaa, mutta hauskoja huomioita silti, ja lyhyellä varoitusajalla kootuksi välipalaksi varsin onnistunut setti.

Sairastapausta paikkaavaa bonus-numeroa ei olisi ehkä tarvinnut markkinoida SUURENA JA MYSTISENÄ BONUKSENA, kun siinä ei lopulta ollut mitään sen ihmeellisempää kuin coninjärjestämisvinkkejä ja Desucon-vieraan julkistaminen. Con-tietoisku toimi sinällään, varsinkin täytenumerona, mutta BONUKSELTA olisin ainakin itse odottanut jotain vähän eeppisempää, erikoisempaa, hauskempaa tai yllättävämpää, joten salaperäisen numeron paljastuminen ihan normiohjelmaksi vähän latisti fiilistä. Jos kyseessä ei ole ohjelmanumero, joka oikeasti saa jotain lisäarvoa salailusta, on sitä turha yrittää pantata jännityksen nostattamiseksi. Tässä tapauksessa ainoastaan kunniavierasjulkistuksella oli tällaista arvoa, mutta senkin kannalta jännitystä olisi luonut enemmän lupaus SUUREN JA MYSTISEN KUNNIAVIERAAN paljastamisesta.

Johanna Kuntun animeteollisuuden naisvoimia esittelevä puheenvuoro sisälsi todella sympaattisen pp-esityksen ja runsaasti uutta tietoa minulle, kun en ole animen tekijöihin ylipäänsä suuremmin perehtynyt. Jotain koontia ja rytmitystä olisin ehkä kaivannut, sillä luettelonomaisuus nakersi pikkuisen, mutta tästäkin huolimatta selkeä esitys ja tärkeä aihe.

Jostain syystä en meinaa muistaa mitään Petteri Uusitalon uuden vuosituhannen animetuulia valottavassa ohjelmassa, mikä ehkä kertoo yöllä nukuttujen tuntien vähyyden lisäksi myös siitä, että aiheen tiukempi rajaus olisi ollut paikallaan. Nyt tuntuu vähän siltä, ettei näin lyhyessä ajassa keretty käsittelemään oikein mitään eikä edes raapimaan pintaa. Samaa, mutta laajemmin jossain tulevassa conissa, eikös joo?

Omiksi ohjelmasuosikeiksi nousivat tällä kertaa Petterin träppipuheenvuoro, Antti Grönlundin kertomus Hopeanuolen tiestä Ärrälle ja Nicklas Nymanin pätevä ja informatiivinen fansub-historiikki. Kyseiset esitykset oli kasattu loogisesti ja selkeästi, ja esiintyminen toimi erinomaisesti. Ennen kaikkea näiden ohjelmanumeroiden asiasisältö oli suhteutettu käytettävissä olevaan aikaan loistavasti.

Puheohjelmaa seuraava gaala oli asiaankuuluvan fiini tilaisuus. Suurimman vaikutuksen tekivät asialliset ja kohtuullisen laajat perustelut sekä valintakriteerien ilmoittaminen. Vuoden skeneteon ja tapahtuman voittajat olivat vähän harmillisesti jo selvillä, mikä vei palkinnonsaajan paljastamiselta kovasti painoarvoa. Voisikohan äänestyksen ensi kerralla toteuttaa niin, ettei tuloksia näkyisi yleisölle etukäteen (jos näissä kategorioissa on yleisöäänestys ensi vuonna)? Saataisiin vähän lisää jännitysmomenttia skabaan.

Vuoden blogi -palkinto kiinnosti itseäni sattuneista syistä eniten, ja oikeaan osoitteeseen uskon palkintotaulun menneen, sen verran kovasti on itsekin tullut vuosien saatossa fanitettua Otakunvirkaa. Vähän tylsänlaisesti melkein kaikki ehdolle päässeet olivat Suomi-skenen vanhempia yhä aktiivisia blogeja, minkä takia olin äärimmäisen tyytyväinen tuoreemman Afurekon löytymiseen klassikkoblogien seasta. Sisarusten asiantuntevuus ja energia, vähän käsitellystä ääninäyttely-aiheesta nyt puhumattakaan, olivat ehdottomasti paikkansa ehdokaslistalla ansainneet.

Asiasta ja sen vierestä jauhettiin jatkoillakin parhaimmillaan baarin sulkemisaikaan saakka pikkutunneille, kiitos kaikille seurasta! Iltasellakin olisi tosin voinut olla jotain muutakin kevyttä ohjelmantynkää kuin toisiaan hetkittäin kähmivät miehet (ei sillä että valittaisin). Jäipähän muun ohjelman puuttuessa toisaalta enemmän aikaa keskustella syvällisesti tärkeistä aiheista, kuten homopornosta, Harry Potterista ja siitä, liittyvätkö liituraitakauluspaitani jotenkin seksuaalisuuteeni.

Koko Desu-tiimiä kiittäisin laajemmin ensinnäkin juuri ohjelmien pituuspolitiikasta. Se wanha kunnon 45-minuuttinen toimii kivasti tietynlaisten ohjelmanumeroiden parissa, mutta Desuconissa olen huomannut täyden tunnin aikaoletuksen toimivan monien ohjelmien kanssa paremmin, sallivan aiheen syvällisemmän käsittelyn ja puskuroivan esitysaikaa syövien väistämättömien teknisten ongelmien haittoja. DesuTalksin kohdalla taas on innovoitu toiseen suuntaan, eli lyhennetty esiintymisaikaa puoleen tuntiin, mikä toimi loistavasti tapahtumassa, jossa yleisö ei välttämättä tule nimenomaisesti katsomaan jokaista yksittäistä ohjelmanumeroa. Kun puheet ovat lyhyempiä, eivät ne vähemmänkään kiinnostavat aiheet kerkeä ikäsvystyttämään (varsinkaan kun puhujat olivat tässä Talksissa niin hyviä). Lyhyempi aikaraja myös pakottaa esiintyjät muodostamaan erityyppisiä ja eri lailla rakennettuja puheenvuoroja kuin pidemmät ohjelmapaikat, joten Talksin ohjelmisto tuntui aidosti erilaiselta kuin aiemmin tapahtumissa nähty normiohjelmisto.

Toisen yleisemmän kiitoksen ansaitsee Desu-tiimin aktiivisuus animanga-harrastamisen kehittäjänä. Desuconin rinnalla DesuTalksin ja DesuCruisen kaltaiset kokeilut luovat harrastajille uudenlaisia tapoja bondata livenä (cruisettaminen tosin jää minulta välistä yleisen ristelyinhon vuoksi). On todella hienoa, että maasta löytyy tällaista fandomia elävöittämään innostunutta ja luovaa porukkaa. Kiitos näistä ja lisää desua!