Korvaamaton seiyuu-suoritus: Daisuke Namikawa Masanosuke Akitsuna

Monet ääninäyttelysuoritukset ovat hyviä ja tukevat elävöittämiään hahmoja – ovathan seiyuut ammattilaisia isossa bisneksessä. En ole kiinnittänyt ääninäyttelijöiden panokseen erityisen paljon huomiota ennen aivan viime vuosia, mutta nykyisellään yritän parantaa havaintokykyäni tälläkin alueella. Aina tuon tuosta olen kuitenkin törmännyt äänirooliin, joka on niin vastaansanomattoman loistava, ettei minun ole tarvinnut edes erikseen kiinnittää siihen huomiota vaikuttuakseni. Nämä ovat sellaisia suorituksia, joita kuunnellessani en pysty kuvittelemaan kenenkään toisen seiyuun kykenevän tulemaan äänellään kuvaamakseen hahmoksi yhtä saumattomasti ja täydellisesti.

Olen yleensä identifioinut Daisuke Namikawan nimen siihen vähän rasittavaan nasaalipiipitykseen, jonka kärjistetyimmällä versiolla herra kuvaa Hetalian hyödytöntä ja pumpulipäistä nimihahmo Italiaa. Myönnettäköön, että Namikawa kuvaa vinkuvan ja parkuvan Italian aivan täydellisesti. Hänellä on itse asiassa taipumusta tulkita kaikki hahmonsa aivan nappiin, mutta se ei poista tuon kimityksen ärsyttävyyttä. Koska olen tuntenut Namikawan nimenomaan tästä äänestä, maailmani suurin piirtein mureni ympäriltäni kun älysin, että mies on vastuussa myös viime vuoden ylivoimaisen animesuosikkini, kidnappausjengiin ajautuvasta isännättömästä samuraista kertovan House of Five Leavesin päähenkilö Masanosuke Akitsun eli tuttavallisemmin Masan äänihuulista.

Namikawa käyttää roolissa aivan erilaista ääntä. Kyse ei ole vain siitä, että hän näyttelisi roolin eri tavalla kuin Italian. Hän on sikäli ihailtava seiyuu, että näyttelee ainakin oman kieltämättä aika rajoittuneen kokemukseni mukaan ylipäänsä jokaisen roolinsa eri tavalla hahmosta riippuen. Italia on näyttelymaneerien kannalta täysin eri hahmo kuin vaikkapa Saiyuki Reloadin Kamisama tai Level E:n Baka, vaikka Namikawa käyttääkin kaikissa samaa nasaalivinkuääntä. Masan roolissa hänellä on kuitenkin täydellisen ja absoluuttisen eri ääni niin voimakkaasti, että on hankala uskoa kummankin äänityylin lähtevän samasta miehestä. Ilman faktatietoa olisi täysin mahdotonta arvata että Masan tummalla, kypsällä ja matalalla äänellä on mitään tekemistä Italian lapsekkaan kimeän vinkunan kanssa.

(Sattumoisin Masan ääni on sama, jota Namikawa käyttää Senkou no Night Raidin tiukkapipoisen ja sliipatun Kazuran roolissa. Arvatkaapa kuka on suosikkihahmoni sarjasta ja pitkälti juuri matalan no-nonsense-äänensä ansiosta?)

Five Leavesin äänityöskentely on ylipäänsä silkkaa täydellisyyttä, ja kaikki ääninäyttelijät sovittavat esityksensä yhteen jumalaisen virheettömäksi ja vahvaksi kokonaisuudeksi, joka istuu sarjan tunnelmaan ja tuo sitä edelleen esiin. Namikawalla on tässä köörissä ehkäpä kaikkein haastavin tehtävä. Hänen täytyy saada Masa, introverttiytensä ja sosiaalisen ahdistuksensa takia jatkuvasti työtön mutta ylpeä rounin, kuulostamaan toivottoman masentuneelta luuserilta, mutta samalla tuoda hahmoon sellaista epäpätevyyden alta kuultavaa voimaa, jolla luodaan koko sarjalle selkäranka. Tämä on erittäin vaikea rooli, jonka voisi aivan liian helposti saada kuulostamaan rasittavalta, paikallaan polkevalta ja voimattomalta, täydellisestä epäsympaattisuudesta ja tahattomasta komiikasta nyt puhumattakaan.

Namikawa kuitenkin loistaa Masana kirkkaammin kuin koskaan. Hänen matalana kaikuva äänensä laahaa hitaana ja kuulostaa äärimmäisen raskaalta, kuin puhuminen olisi hahmolle aidosti hankalaa ja jopa epämiellyttävää. Suorituksen omakohtaisuus tältä osin on suuri syy sille, kuinka huikean vaikuttunut olen tästä ääniroolista. En ole koskaan pitänyt itseäni hyvänä puhujana vaan päinvastoin kaikki suullinen artikulaationi vaikutti omissa korvissani varsinkin nuorempana luonnottomalta ja pakotetulta. Masa kuulostaa tismalleen siltä, miltä minusta on niin usein tuntunut. Tämä on ensimmäinen kerta, kun olen törmännyt näyttelyyn, joka niin vakuuttavasti ja autenttisesti vangitsee kyseisen fiiliksen.

Suorituksen aitoudessa on kyse siitä, että Namikawan esitys ei ole pakotettua ja kuulosta vähän epäluonteenomaiselta, vaan Masan puhe on pakotettua ja epäluonteenomaista. Tämä tekee valtavan eron uskottavuuden kannalta. Kun katson Five Leavesiä, en kuule seiyuuta, joka näyttelee hahmon repliikit, vaan seuraan hahmoa, joka puhuu omalla äänellään.

Äänen raskaudesta huolimatta esityksen läpi on helppo kuulla myös, että Masa on iso mies ja että hänellä on kokonsa mukaisesti iso ääni. Nähdessäni Masan puhuvan hartiat lysyssä hiirulaismaisella, olemassaoloaan anteeksipyytävällä äänellään pystyn näkemään ja mikä tärkeintä kuulemaan myös, että jos tämä uskaltaisi suoristaa selkänsä ja vaatia hiljaisuutta, koko kaupunginosa vaikenisi saman tien. Hänen äänensä kuulostaa valtavalta, ja siinä on saavikaupalla voimaa. Kun hän eräissä kohdissa rohkaistuu sanomaan päättäväisesti mielipiteensä ja aikeensa, tuo suuri ääni pääsee todella oikeuksiinsa ilman että hänen tarvitsee edes korottaa sitä. Vasta näissä kohtauksissa käy selväksi, kuinka päättäväisyyden selkeämmin esiin tuoma karisma on kuulunut hahmon äänestä koko ajan paksun epävarmuuden verhon läpi.

Sarjan hahmonkehitys on kokonaisuudessaan lähes vertaansa vailla, ja kerääntyneen itsevarmuuden aiheuttama muutos kuuluu myös Masan äänestä. Sarjan loppupuolella hänen epävarmatkin hetkensä kuulostavat vähemmän masentuneilta, passiivisilta ja apaattisilta kuin alkujaksoissa. Namikawan kaikin puolin prikulleen kohdilleen osuvaa tulkintaa voisi kuvata lyhyesti ja täysin osuvasti tunnetun wuxia-leffan nimellä: hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme.