Rakkautta & Anarkiaa -filmifestarit pyörähtivät taas käyntiin, ja yritän tänä vuonna liveblogata omasta leffakierroksestani samaan tapaan kuin armon vuonna 2010. Tuttuun tapaan leffoista voi lukea enemmän R&A:n sivuilta, jonne otsikkolinkki mukavasti ohjailee.
Aranan R&A-ohjelma 2012:
pe 21.9. King of Pigs
su 23.9. Keep the Lights on, Damsels in Distress
ma 24.9 Whore’s Glory
ti 25.9. A Royal Affair
ke 26.9. War Witch
pe 28.9. A Letter to Momo, Ace Attorney
la 29.9. Laurence Anyways
su 30.9. Love Rebels
King of Pigs (Dwae-ji-ui wang, Etelä-Korea 2011)
Possukuningasta päädyin katsomaan lähinnä saadakseni vähän kontrastia ainaisille japanilaisille piirretyille – korealaista animaatiota kun tulee kulutettua äärimmäisen harvoin. Vaikka olin valmistautunut väkivaltaista koulukiusaamista lupaavan juonikuvauksen perusteella rankkaan menoon, hämmennyin silti elokuvan ytimestä huokuvan synkkäilyankeilun tukahduttavasta sakeudesta.
Leffa tuntui tietoisesti jättävän kaikki hahmonsa vaille minkäänlaista sympatianripettä. Ne hahmot, jotka eivät ole sydämettöminä julmureina kuvattuja koulukiusaajia, ovat näiden armoille alistuvia selkärangattomiksi hakattuja surkimuksia, jotka vartuttuaan hakkaavat ja kuristavat vaimojaan. Yhteiskunnan armotonta luokkajakoa kuvastavia läpeensä ikäviä välienselvittelyjä kaadetaan ruudulle niin tiheään tahtiin, että julmuuksien kuvaukset ja altavastaajien päättymättömät kärsimykset menettävät nopeasti vaikuttavuutensa ja terävyytensä ylikäytön takia.
Tietokoneella vaivauduttavan töksähtelevästi ja jäykästi toteutettu animointi on väännetty olemattomalla budjetilla, joka saa hahmot näyttämään massattomilta peliukkeleilta. Nätteihin ja huolitellun näköisiin hahmoihin tottuneen animekeken silmiin hahmodesignien rujouskin lähinnä lisäsi elokuvan masentavuutta realismin tunnun sijaan.
Ohjauspuolellakin King of Pigs onnistui enemmän hihityttämään kuin häikäisemään. Ohjaajan epätoivoiset yritykset lisätä dramatiikkaa hellyyttävän kömpelöillä siirtymillä toimivat aivan liian tehokkaana tahattoman huumorin lähteenä. Lisäksi liki kaksituntinen elokuva olisi voinut kevyesti olla ainakin puoli tuntia lyhyempi, sillä toteutus on täynnä tyhjäkäyntiä ja ylimääräistä venytystä.
Hintansa väärti? Ei. Rankka ja yhteiskuntakriittinen tarina ei yksinään riitä, kun epämiellyttävät hahmot eivät tarjoa minkäänlaista välittämisen aihetta tai tarttumapintaa. Piinaavan venytetty rytmitys taas vesittää leffan sanoman tehokkuutta.