Ääninäyttelijät eivät ole ihan ominta alaani, eikä heihin tule aina kiinnitettyä erikseen huomiota. Aika useinkin jonkun seiyuun näyttelysuoritus onnistuu kuitenkin tekemään huomaamattakin vaikutuksen. Kuluva kesän animesesonki on tarjoillut useitakin vakuuttavia ja joukosta erottuvia roolisuorituksia. Ajattelin siis käydä lyhyesti läpi tällaisia tapauksia seuraavien parin viikon aikana.
Megumi Sakura (äänenä Ai Kayano)
Tuore opettaja jäi neljän oppilaan kanssa loukkuun kouluunsa zombiapokalypsin riehuessa ulkona.
Söötti ja helposti syrjään jäävä Megu-nee valloitti sydämeni viimeistään häneen keskittyvässä Gakkou gurashin eli Shcool-Liven kolmannessa jaksossa. Hän on ainakin tähän mennessä ollut ainoa sarjan hahmoista, joka on todella saavuttanut tunteeni ja sympatiani, vaikka onkin tavallaan koulutyttöjä syrjäisemmässä roolissa.
Ai Kayanon pehmeässä äänessä on valtavan paljon lempeyttä ja kärsivällisyyttä. Kayano saa ilmaistua kauniisti myös Megu-neen epävarmuuden. Hahmo tiedostaa, ettei ole aina aivan tilanteen tasalla, vaikka hänen pitäisi opettajana olla automaattisesti johtajan roolissa ja hänellä pitäisi olla velvollisuus ja kyky suojella tyttöjä, joilla ei ole turvanaan ketään muuta aikuista. Silti hän jää usein piipertämään voimattomana taustalle, eikä hänellä ole tyttöihin nähden mitään auktoriteettia.
Hahmo on niin karismaton, että häneen liittyvä kestovitsi siitä, ettei häntä aina edes huomioida, tuntuu luontevalta. Kun muut jättävät hänet huomiotta, pidän siitä, että hänen reaktionsa ovat enemmän pieniä ja lannistuneita inahduksia kuin slapstick-tyylisiä suuria mylvintöjä. Hän esittää vastalauseensa yleensä pikkuruisella ja heiveröisellä äänellä ja monesti hitusen änkyttäen.
Erityisen onnistuneen suorituksesta tekee kuitenkin se, että Kayano kykenee ilmaisemaan tarvittaessa samanaikaisesti tuon tossukan epävarmuuden kanssa myös määrätietoisuutta ja urheutta. Kenties juuri suurien reaktioiden puute saa hänet vaikuttamaan kypsältä. Hän tajuaa omat rajoitteensa ja hyväksyy ne kiukuttelematta, mutta on kuitenkin päättänyt pitää parhaansa mukaan huolta koulutytöistä ja varsinkin erityistä vahtimista vaativasta päätyttö Yukista, jonka alitajunta on torjunut karmean todellisuuden ja joka kuvittelee elävänsä täysin normaalissa maailmassa. Yuki kiusoittelee Megu-neetä, mutta tukeutuu kuitenkin henkisesti tähän. Aina ystävällisen opettajan läsnäololla on jollain hassulla ja hyvin arkisella tavalla rauhoittava ja rohkaiseva vaikutus paitsi Yukiin myös koko sarjaan.
Megu-neen nuoruudesta ja tyttömäisyydestä kielii hahmon kimittävä pieni ääni. Toisaalta Kayano tuo hahmon kimitykseen sen verran syvän ja rauhallisen sävyn, ettei tämä kuitenkaan kuulosta pikkutytöltä. Äänessä on tarpeeksi kypsyyttä tuomaan esille Megu-neen olevan auktoriteetin puutteestaan huolimatta aikuinen.
Hahmossa on paljon ristiriitaisia puolia, joiden välillä tämä tämä tiedostaa itsekin tasapainoilevansa yrittäessään löytää itseään ja rooliaan. Kayano kykenee äänityöskentelyllään ilmaisemaan nämä ristiriidat paitsi uskottavasti myös sympaattisen hupaisalla tavalla. Hahmon humoristisemmat kohtaukset eivät silti koskaan sorru liioitteluun, vaan pysyvät söötisti matalan tason reaktioina.
Sarjan puolivälin käänne toi Megu-neestä juuri hiljattain esiin myös uusia, mielenkiintoisia puolia. Odotankin mielenkiinnolla, mihin suuntaan hänen kanssaan ollaan jälkimmäisellä puoliskolla menossa. Toivon, ettei Megu-neetä vain unohdeta syrjemmälle nyt, kun hänen tarinansa on tavallaan kerrottu, sillä muut tytöt eivät tosiaan ole tuntuneet ollenkaan yhtä kivoilta.