Tapahtumaraportti: Tracon X

Yleisesti:

Viikko sitten 5.-6.9.2015 oli taas aika viettää viikonoppu Tampere-talolla kymmenennessä Traconissa. Tuttujen kanssa jutellessa tuli kuultua jos jonkinmoista napinaa varsinkin yhteydenpitoon liittyen, ja itselläkin oli hitusen sähellystä mediapassin kanssa – maileihin ei meinannut kuulua vastausta ja infossa ollut medialista oli vajaa, eikä sieltä löytynyt esimerkiksi omaa nimeäni ja minulle varattua badgea. Tämä ei kuitenkaan hidastanut lätkän saamista kuin muutaman minuutin, ja kaikki sujui lopulta kivasti, kiitosta siis asiallisesta ja nopeasta toiminnasta! Jotkut ohjelmanpitäjät olivat kuulemma joutuneet vaikeilemaan enemmänkin, mikä on ikävää, kun ohjelmanpitäjien panos tapahtumaan on aika paljon tärkeämpi kuin muutaman mediaparasiitin.

Traconin puolesta on toisaalta sanottava, että tuntui kivalta näin bloggaajana saada ensimmäistä kertaa conin puolelta ihan mediapassitarjous. Viestintään sekä organisaation sisällä että ulospäin kannattaisi kuitenkin tulevaisuudessa kiinnittää erityistä huomiota. Lauantain lippujonohelvettikin näytti aika tuskaiselta, vaikka itsellä ei sinne onneksi ollutkaan asiaa. Oli vain ikävä lukea Twitteristä kommentteja siitä, miten kiinnostava ohjelma jäi välistä, kun jonottamiseen meni yli tunti.

Ylipäänsä tapahtumasta jäi mukava yleisfiilis. Tampere-talo on oikein kiva tapahtumapaikka ja pihalta sai maukasta ramenia (olisi tosin ollut kiva jos ruokakojuja olisi ollut vähän enemmän!). Lisäksi en ole ennen joko ollut katsomassa puheohjelmaa Sonaatti-saleissa tai sitten kiinnittänyt niihin huomiota, mutta mielestäni ne toimivat erittäin kivasti ohjelmasaleina tuplanäyttöineen.

Coni on minulle yleensä enimmäkseen kuitenkin ohjelmansa mittainen tapahtuma, ja ilokseni Traconissa olikin kiinnostavaa ohjelmaa tarjolla tarpeeksi, vaikka viikonloppu ei ihan ohjelmasta toiseen rynnistämistä ollutkaan. En päätynyt yhdellekään pohjanoteerausluennolle, joskaan en myöskään saanut elämäni tai edes vuoden kirkkaimpia ohjelmakokemuksia. Koska roolipelipuoli ei ole koskaan innostanut, pitäydyin turvallisesti animeohjelmassa. Kamerat näyttivät surraavan ohjelmasaleissa innokkaasti, joten toivottavasti saamme puheohjelmaa katseltavaksi myös nettiin, muutama kiinnostava setti kun jäi päällekkäisyyksien vuoksi välistä.

Animekunniavieras ei kiinnostanut minua, eikä kuuleman mukaan monia muitakaan conittajia. Jun Awazun työt eivät ole itselleni tuttuja edes nimeltä, eivätkä ne edusta sellaista tyyliä, josta olisin yhtään innostunut. On mielestäni aika nihkeä valinta conilta ottaa kunniavieraaksi täysin suomalaiselle conittajakunnalle tuntematon ihminen, sillä on varmasti vieraallekin ikävää, jos hänen leffaesitystään tulee katsomaan alle kymmenen hengen yleisö. Jos tarjolla olisi tällainen täysin tuntematon tyyppi tai sitten ei ketään, niin melkein kallistuisin ei-kenenkään puoleen – ei tulisi paha mieli sen takia, ettei ketään kiinnosta, vaikka joku tulee Suomeen asti kertomaan työstään.

Toisaalta tuntemattoman kunniavieraan ohjelmat oli mielestäni suunniteltu hyvin siinä mielessä, että conissa tosiaan sitten näytettiin hänen tuotoksiaan. Q&A-sessiokin oli määrä pitää, mutta johtuneeko peruuntuminen vähäisestä yleisöstä vai muista syistä? Sääli, että lähes koko Tracon reagoi vieraaseen yhtä nuivalla innolla kuin minä, mutta en toisaalta ollut yllättynyt. Vaikka aihe ei itseä kiinnostanutkaan, olin kuitenkin ilahtunut siitä, että Awazu piti ilmeisesti ihan oikean luennon. Haastattelutyyliset kunniavierasohjelmat ovat aina vähän hitaita ja puuduttavia, joten tällaista olisi kiva saada enemmänkin.

Ohjelmakartta näytti tältä, klikkaamalla isommaksi. Tämä ohjelmalehtimalli ei tosin ollut viimeisin versio, joka näyttää viimeisine ohjelmalisäyksineen tältä.

Ohjelmapalaute:

Sarjakuvan ääniefektit ja niiden suomentaminen (Elli Oravainen)

Tältä luennolta en saanut ihan kamalasti irti, mutta tähän vaikutti ensinnäkin se, että saavuin saliin kymmenisen minuuttia myöhässä ja toisekseen se, että olin uupunut ajomatkan ja huonosti nukutun yön jäljiltä, eikä seuraamiskyky ollut parhaimmillaan. En kokenut suurempia ahaa-elämyksiä, mutta pidin luentoa silti onnistuneena katsauksena ääniefektilokalisaation merkityksiin ja toteuttamiskeinoihin. Huomiot sensuuriefekteistä huvittivat, ja Salapoliisi Conanin ääniefektikäännösmeiningit muistuttivat hyvin efektikäännöstyylin selkeyden ja johdonmukaisuuden merkityksestä.

AI animessa: teknologian hurmosjuhlaa? (Jaakko Reinikainen)

Luennolla käsiteltiin keinoälyn tematiikkaa animessa filosofisista lähtökohdista. Jouduin lähtemään jo luennon puolivälin häämöttäessä, joten kokonaiskuvaa ei aivan päässyt muodostumaan. Osasyyllisenä tähän toimi myös se, että pohjustukseen käytettiin hyvin paljon aikaa, eikä pohdiskelun kohteina oleviin animeihin päästy kunnolla käsiksi ennen kuin luento oli pyörinyt puoli tuntia. Filosofisten teemojen alustaminen asiaan vihkiytymättömälle yleisölle on toki paikallaan, mutta itse koen, että coniluennon olisi hyvä päästä asiaan melkoisen paljon nopeammin.

Oli hyvin mielenkiintoinen ratkaisu, että puhuja oli valinnut lähestymistavakseen aiheen tutkiskelun vain kolmeen sarjaan syventyen. Olen viime aikoina tykännyt tällaisesta lähestymistavasta, jossa ei välttämättä yritetäkään muodostaa kokonaiskuvaa, vaan syventyä kunnolla aiheeseen muutaman sarjan kautta. Evangelion, Ghost in the Shell -leffa ja Ergo Proxy muodostavat mielenkiintoisen sarjakombon aiheen kannalta, joten on todella sääli, etten ehtinyt kovin paljon seurata varsinaista niihin keskittyvää analyysiä. Asia sielusta ja siitä, miten sitä voidaan käsitellä filosofisesti kiinnostavalla tavalla animen kautta ainakin tuntui pohjustuksen perusteella mielenkiintoiselta.

Puhujan varmaa ja rentoa esiintymistä oli erittäin miellyttävää seurata ja hänellä oli selvästi aihe hallussa. Jäin tosin kaipaamaan enemmän kuvamateriaalia (ainakin sinne alkupuolelle) ja teksteihin isompaa fonttikokoa. Slaidit näyttivät usein vähän hassuilta, kun keskellä oli vain muutama pikkuruinen sana ja ympärillä tilaa ämpäreittäin.

BL:n eettisyys (Wolf Kankare, Anni K. ja Hanna-Pirita Lehkonen)

Kiinnostavasta aiheesta huolimatta ennakko-odotukset olivat vähän nuivat, koska paneelikeskustelulle oli varattu vain tunnin slotti eli 45 minuuttia ohjelma-aikaa. On jo nähty monta kertaa, ettei kolme varttia kerta kaikkiaan riitä kunnon keskustelulle, ja ohjelma tuntuikin loppuvan lyhyeen. Sinänsä keskustelurakenne oli hyvin suunniteltu etukäteen, ja kaikki rungon pointit ehdittiin ilmeisesti käydä läpi. Toisaalta sen takia runko jäi tuntumaan vähän kunnianhimottomalta – perusasiat alta pois, muttei aiheiden syvällisempää tarkastelua.

Paneelissa jäi myös hieman hämäräksi, mistä siellä konkreettisesti puhuttiin. Wolf teki hyvin selväksi, että puhuu nimenomaan BL-mangasta. Muiden panelistien osalta minulle jäi kuitenkin epäselväksi, puhuivatko he BL-mangagenrestä vai kenties laajemmin muustakin homoromanttisesta sarjakuvasta. Oli myös vähän sääli, että lähinnä Hanna-Pirita ja Wolf olivat äänessä, mutta Anni jäi selvästi hiljaisemmaksi osapuoleksi.

Vähän hiersi myös se, että ainakin BL-mangan kontekstissa pohdinnan alla olevat ongelmalliset tropeet tuntuivat oman kokemuksen valossa olevan suoraan nolkyt-luvun alkupuolelta, vaikka BL-trendit ovat onneksi muuttuneet aika paljon niistä ajoista. (Kiva että tämäkin tuotiin loppupuolella esille!) Vaikka BL-tuntemukseni onkin aika rajoittunutta, en esimerkiksi kokisi heteronormatiivisuutta enää nykyisin yhtä suurialaiseksi ongelmaksi, eikä raiskaushommeleitakaan käsittääkseni suoriteta enää ihan joka toisessa nimikkeessä.

Kaikista ongelmista huolimatta paneelista jäi jotain käteenkin, ja siinä päästiin paikoin mielenkiintoiseen keskusteluun, vaikka kovin syvälle ei tosiaan mentykään. Sekä tekijä- että lukijanäkökulman käsittely oli myös mielenkiintoinen ratkaisu. Innostuin paneelin inspiroimana sitten illalla itsekin miettimään fiktion eettisyyttä. Vaikka siis paneeli jäi lyhyeksi, se ainakin toimi ajatuksia herättävänä alustuksena omalle pohdinnalle.

BL-tarinageneraattori (Maija Lehtola)

Maijan hauskaa BL-tarinageneraattorikorttipeliä on päästy kokeilemaan jo useammassa tapahtumassa, ja itselleni tämä oli toinen kokeilukerta. Pelissä nostetaan sokkona kortteja, joissa annetaan erilaisia BL:n tyypillisiä hahmotyyppejä ja juonielementtejä, joiden pohjalta sitten keksitään oma BL-tarina. Peli on kehitysvaiheessa, mutta toimii jo varsin hyvin, ja korttipakalla voi pelata monella eri tavalla.

Kaikilla osallistujilla näytti olevan huikean hauskaa. Pelin suuri hienous on siinä, että korttien välille on itse keksittävä yhtymäkohtia, niin että omituisemmatkin kortit saadaan sidottua koherentiksi tarinaksi. Meikän ja Petterin ensimmäinen käsi oli siihen asti ihan helppo, kunnes mukaan tuli awkward sex -kortti, jonka leipominen tarinaan tuottikin tosi hauskan loppuratkaisun. Jos tarinageneraattoria näkyy tulevissa tapahtumissa, kannattaa ehdottomasti mennä kokeilemaan!

Anime, ikä ja immersio (Heidi ”Hoothoot” Päivinen)

Kevyistä teknisistä vaikeuksista huolimatta Hootti veti tuttuun tapaansa miellyttävän varman ja asiantuntevan luennon. Se tuntui hieman hajanaisemmalta kuin monet hänen aikaisemmat settinsä, mikä johtui varmasti suureksi osaksi abstraktista aiheesta. Luennosta riippumaton syypää oli myös se, että hiivin (taas) saliin vähäsen myöhässä (koska ilta oli venähtänyt pitkäksi kiitos BL:n etikkaluennon innoittaman ajatustenvaihdon). Näin ollen missasin pohjustuksen sekä luennon tarkoituksen ja näkökulman esittelyn.

Luennolla pohdittiin katsojan ja hahmojen iän merkitystä katselukokemukselle. Eniten ajatuksia herättänyt pointti oli se, miten reagoimme eri elämänvaiheissa teoksiin hyvin eri tavalla. Luennolla kannustettiin pyrkimään elämänvaihekatsomiseen, jotta harrastuksesta saisi mahdollisimman paljon irti. En ole itse koskaan tarkoituksella harrastanut tällaista omaa elämänvaihetta painottavaa katsomista, mutta ajatus on mielenkiintoinen. Onneksi en kuitenkaan ole ihan vielä päässyt siihen vaiheeseen, että näkisin syytä iloita suuresti aina, kun päähenkilöt ovat normista poiketen ylittäneet lukioiän.

Meidän aikamme Bessatsu Margaret (Henna-Riina ”Perho” Kakkola)

Betsuman sisältöön paneutuva luento oli tyyliltään enemmän esittelytyyppinen kuin analyyttinen. Tällainen kevyt lähestymistapa oli ihan toimiva lähestymistapa, kun yleisölle (esim. minulle) lehti sarjoineen ei ollut välttämättä ennalta kovin tuttu, ja kun aikaakin oli vain se tunnin slotti. Lehden kärkinimet ja tulevat potentiaaliset sellaiset esiteltiin sujuvasti, ja niiden sekä koko lehden vetopiirteitä eriteltiin kivasti.

Sääli, ettei luento vetänyt kovin paljon yleisöä, koska kyllähän ihmisten sietäisi tietää hyvästä tyttömangasta. Itselläkin oli tosin kova valintatilanne tämän ja Tapaus Mikasa Ackerman: oodi voimakkaille naishahmoille? -luennon välillä. Päädyin Betsuma-luennolle lopulta sen yleissivistävyyden perässä, enkä pettynyt, vaikka olinkin odottanut vähän analyyttisempää otetta.

Teiniangstia ja treenausta: Free!, kohdeyleisö ja kuvankieli urheiluanimessa (Aino “airinpie” Tegelman)

Airinin luennoilla ei yleensä tarvitse pettyä, ja tämäkin setti oli ehdottomasti seuraamisen arvoinen, joten on kiva, että siitä saatiin uusintaversio Traconiin (ensimmäinen vedos nähtiin Animeconissa). Varsinkin eri kohdeyleisön sarjoissa vakiintuneiden kuvankielitraditioiden ja niiden merkitysten pohtiminen oli erittäin kiinnostavaa kuultavaa. Urheilusarjojen laajan skaalan esiin tuominen ja monet pienet ja suuret oivallukset toivat luentoon paljon jännää sisältöä.

Kokonaisuus vaikutti kuitenkin vähän hajanaiselta, ja monet asiat ilmaistiin yllättävän yksioikoisesti ja absoluuttisesti. Itse en esimerkiksi sanoisi, että kaikki sarjat, joissa urheilu on jossain roolissa, olisivat välttämättä urheilusarjoja riippumatta siitä, seuraavatko ne urheilusarjoille tyypillistä rakennetta. Näkisin, että urheiluanimen voi käsittää tällä tavalla hyvin laajaksi termiksi tai sitten vaihtoehtoisesti paljon suppeammaksi genreksi, jota määrittävät nimenomaan ne rakenteelliset seikat. Olisin myös kaivannut enemmän sen korostamista, ettei sarjojen tarvitse ajatella joko sopivan johonkin luokitteluun tai jäävän sen ulkopuolelle, koska monesti sarjat sisältävät elementtejä useista eri genreistä, vaikkeivat edustaisi mitään niistä puhtaimmillaan.

Kävimme Airinin kanssa näistä aiheista erittäin hedelmällistä keskustelua luennon jälkeen. Kaikki kohdat, jotka tuntuivat minusta nihkeiltä, taisivatkin loppujen lopuksi johtua lähinnä siitä, että monisyisyytensä vuoksi aihe oli varsin laaja, ja sen kommunikoiminen yleisölle siksi vähän hankalaa.