Nostalgiaa: Babar – norsujen kuningas

Tässä koko ajan hektistyvässä maailmassa selvitäkseen on aina joskus pakko ottaa vähän takapakkia, ettei ihan hulluksi tulisi. Paras keino tähän on tietysti kaivaa esiin jokin lapsuuden suosikkiteos. Kun viime aikoina suomalaisessa blogosfäärissä tuntuu olevan nostalgiaa ilmassa, niin liitynpä joukkoon. Kaikki oman ikäluokkani ihmiset altistuivat tietämättään penskana ainakin osittain Japanissa tuotetuille lastensarjoille, mutta tämän päivän animaatiosuositus ei tule nousevan auringon maasta, vaan Kanadasta.

Vuoden 1989 Babar-adaptaatio perustuu ranskalaisten Jean ja Laurent de Brunhoffin lastenkirjoihin, joissa seikkailee ihmisten kaupunkiin eksyvä norsulapsi Babar, joka tuo ihmiskulttuurin kotiviidakkoonsa ja kruunataan sitten norsujen kuninkaaksi. Kirjat ovat asenteeltaan hidastahtista fiilistelyä, ja televisiosarja eroaakin niistä tunnelmaltaan melko paljon reippaammalla ja humoristisemmalla otteellaan, vaikka tarina on lähtökohdiltaan aivan sama. Jaksoissa aikuinen Babar kertoo lapsilleen nuoruutensa seikkailuista ja välillä keskitytään norsuperheen kommelluksiin nykyhetkessä.

Kun Suomessa ilmestyneet jaksot julkaistiin DVD-boksina viime vuonna, pääsimme pikkuveljeni kanssa tuijottamaan sarjaa pitkästä aikaa, vhs-nauhoille tallennetut jaksot kun olivat jo aikaa sitten käyneet katselukelvottomiksi. Jos todella hyvän lastenohjelman tunnistaa siitä, että jaksoja katselee vanhempanakin enemmän kuin mielellään useampaan otteeseen, voisin ristiä Babarin heti yhdeksi ehdottomasti parhaista lapsille tehdyistä sarjoista. Se ei näin parikymppisenä katsottuna ole vain niin viihdyttävä kuin muistin, vaan jopa parempi. Jokaista jaksoa on yksinkertaisesti hauska katsoa, kiitos sarjan näppärän ja lämminhenkisen huumorintajun ja asenteen, joka ei aliarvioi katsojiaan. Sarjan suomidubbi on myös ehdottomasti aivan loistava, ja päihittää ainakin englantivastineensa mennen tullen, minkä takia onkin todella sääli, että vain puolet tehdyistä jaksoista on näytetty meillä päin.

Vaikka osa hahmoista on toki vähän tasaisempia tapauksia – Babar itse on nuorena asiaankuuluvan mitäänsanomaton kiltti, mutta nokkela päähenkilöhahmo – loistaa sarja kaikkein kirkkaimmin juuri hahmokaartillaan. Babarin neuvonantajat, rauhallisen järkevä Cornelius ja fabulously gay Pompadour muodostavat hulvattoman palatsin asioista huolehtivan duon. Viimeksi mainittu on ehdottomia hahmosuosikkejani koskaan. Pompadourin hienohelmaisuus, teatraalisuus ja oveluus tekevät hänestä aivan ihastuttavan hahmon seurata, ja hän varastaakin kohtauksen kuin kohtauksen, jossa esiintyy. Tietysti hän on myös työnarkomaani, jonka lempilukemistoa ovat lakiesitykset ja budjettikertomukset. Hahmodesigniin kuuluvat luonnollisesti peruukki, monokkeli, pimp cane hienostunut kävelykeppi ja aristokraattinen homohuivi.

Erityisesti riemua on riittänyt kohtauksesta, jossa Pompadour on jäänyt yksin palatsiin vahtimaan Babarin lapsia (Pom, Lore, Alexander ja Isabella) ja nämä vaativat häntä lukemaan iltasadun. Pompadour nyrpistelee ensin vastentahtoisesti, mutta sulaa sitten hymyyn:

Pompadour: ”Aikomukseni oli kyllä ryhtyä tutkimaan tätä tilikirjaa, mutta ehkä minä ehdin lukea teille sadun. ’Valtiovarainministerin mieluisin budjettivuosi – tarina ilosta ja surusta.'”
Lore: ”Mutta siinähän on pelkkiä numeroita!”
Pompadour: ”Sehän on kiehtovaa!”
Pom: ”Ei me oikeastaan halutakaan kuulla satua”
Pompadour: ”Niin tuuminkin. >3”

Kyllä moista tyyppiä pitää rakastaa, varsinkin kun Eero Aho tulkitsee häntä niin loisteliaan pompöösisti ja saa hänet kuulostamaan siltä kuin protokollan pienen präntin rikkominen todella olisi valtavakin pyhäinhäväistys.

Pompadour ja Cornelius ovat ehkä shipattavin potentiaalinen homopari missään lastenohjelmassa.

Jos Pompadour on upea hienohelma niin toinen ehdoton suosikkini, sarjan antipahis ja sarvikuonojen johtaja konsuli Ratakses suorastaan huokuu raakaa miehisyyttä. Kaikki maailman Kaminat ja muut GARin ilmentymiksi perinteisesti julistetut miehekkeet jäävät ihan neideiksi tämän sarvikuonon rinnalla. Ratakses nimittäin tanssii tosipaikan tullen vaikka balettia, kun häntä barbaarina pitävää kipsakkaa ja kultivoitunutta rouva Rataksesta pitää lepytellä.

Ratakses on toki hauska pahiksen roolissaan, mutta parhaimmillaan hän on Babarin kanssa yhteistyötä tehdessään. Näin tapahtuu kohtalaisen usein, sillä Ratakses on kuitenkin loppujen lopuksi ihan hyvä tyyppi, joka yleensä pyrkii välttämään konflikteja, vaikka uhkaakin välillä hukkua omaan itsekkyyteensä. Kun esimerkiksi Sarvikuonojenmaan Napoleon-kompleksinen sotapäällikkö Amiraali Marin huijaa Ratakseen hyväksymään sodan norsuja vastaan (perusteella että Babar salakuljetti ilman asianmukaisia lupia ”aseita” eli todellisuudessa huvipuistotarvikkeita Sarvikuonojenmaan läpi), Ratakses liittoutuu Babarin kanssa ja yhdessä he torjuvat koko palatsiin rynnivän sarvikuonoarmeijan mainittujen huvipuistovälineiden avulla sarjan mahdollisesti kovimmassa nujakassa. Ratakses on myös pohjimmiltaan toivoton romantikko. Mitä hän antaa rouvalleen hääpäivälahjaksi? Ei enempää eikä vähempää kuin kuun taivaalta. Siinä meillä, hyvät ihmiset, on oikea mies.

Pahansisuisen sarvikuonokonsulin ääninäyttelijänä räyhäävä Kari Hietaniemi onnistuu tekemään hahmosta rakastettavan lyhytnäköisen kiukkupussin, joka kuulostaa yliampuvuudestaan huolimatta aina sopivan sympaattiselta ja varsinkin perheenisän roolissaan hassun siirappiselta. Samaa ei voi sanoa englanninkielisen version version yksiulotteisen möreästä macho-Ratakseesta, jonka katsominen on suorastaan masentavaa Hietaniemen esitykseen tottuneelle.

Lisäksi vaaleanpunainen golf-asu.

Hahmopuolelta löytyy jos jonkin sortin loistoa muutenkin, ilahduttavan antaumuksellisesti toimivasta Celestenkylän palokunnasta ja palatsin neuroottisesta kokki Tryffelistä Ratakseen viekkaaseen, mutta hyväluontoiseen neuvonantaja Pamiriin. Hahmot toimivat yhdessä suorastaan poikkeuksellisen hyvin ja hauskaa riittää riippumatta siitä, kuka on jakson keskiössä.

Mutta minulta ei voiteta täysiä pisteitä pelkällä hauskuuttamisella. Babar on säilyttänyt kirjoista valttinaan niiden seesteisen, vähän pohdiskelevan ja todella lämpimän ilmapiirin. Jokajaksoiset opetuksetkaan eivät tunnu ihan tuputtamiselta, kun ne tuodaan esiin toisaalta vikkelän huumorin ja toisaalta sitä tasoittavan fiilistelyn voimin. Olen aina pitänyt kovasti sarjan rauhallisempaa puolta edustavasta, Babarin ihmiskaupungissa suojatikseen ottaneesta Vanhasta rouvasta, joka on sarjassa Babarin perheen rakkaimpia ystäviä. Hän on herttainen ja viisas täti, mutta ennen kaikkea erittäin vaikuttava hahmo. Harvoin vanhemmalla, mihinkään suuntaan liioittelemattomalla naishahmolla näkee yhtä paljon karismaa.

Postauksen alkuun upotettu intropätkä tuo myös esille myös sarjan juuria nätillä pianovoittoisella kappaleellaan. Muutenkin musiikkiraidat ovat varsin miellyttävää kuunneltavaa, mutta erityisesti aloituskappale on kovin kaunis ja vie heti sarjan tunnelmaan korostamalla perheen merkitystä ja tarinankerronnan suurta roolia. Video on rakennettu kappaleen ympärille oikein nätisti, ja erityisen huomionarvoista on tapa, jolla musiikin siirtymiä on käytetty esittelemään kaikki hahmot.

Babar on myös yllättävän älykäs ja tietyllä tapaa aikuinenkin sarja kohderyhmästään huolimatta. Varsinkin byrokratialle vitsaillaan jatkuvasti, ja sarjaan perustuvassa elokuvassa Pompadour ja Cornelius jopa heittävät innoissaan kehään aivan hysteerisen paperisotaa ylistävän laulun. Eräät muutkin yhteiskunnalliset instituutiot pääsevät irvailun kohteeksi, yhdessä jaksossa esimerkiksi hihitellään tylsääkin tylsemmille lehdistötilaisuuksille. Hyvänä esimerkkinä voisi myös mainita jakson, jossa Babar joutuu ammatillisten uudelleenjärjestelyiden takia toimittamaan tuomarin virkaa Celesten ja Zephir-apinan riitaoikeudenkäynnissä, jossa etsitään syyllistä näiden välillä sattuneeseen liikenneonnettomuuteen. Celesten veli Arthur napsii eturivissä popkornia.

Vaikka yleinen ilmapiiri on aika kevyt ja idyllinen, löytyy sarjasta vähän rankempaakin tavaraa. Babarin äidin kuolemakohtauksen muistan yhtenä lapsuuteni ahdistavimmista hetkistä, kun rauhallinen kylpyhetki muuttuu ruosteenpunaiseksi metsästysretkeksi. Elokuva menee tosin sarjaa paljon pitemmälle uhkaavuudenkin kanssa tekemällä sarjan Ratakseesta vallanhimoisen julmurin ja esittelemällä hänet tässä Tuomion temppeli -henkisessä kohtauksessa.

Jos et ole vielä tähän sarjaan törmännyt tai et ole sitä pitkään aikaan katsonut, ne DVD-boksiin menevät kaksikymmentä euroa eivät taatusti ole hukkaan heitettyä valuuttaa. Babar norsuperheineen tarjoaa sympaattisia hahmoja ja kivoja opetuksia höystettynä fiksulla huumorilla ja lämpimällä perhekuvauksella.

(Ja muuten julkaisulafka, missä luuhaa leffan DVD-versio?)