Tervetuloa Missing Linkin kolmannen joulukalenterin pariin! Tällä kertaa aiheena on hahmosuunnittelu, eli kohdistan joka päivä valokeilan tietyn hahmon tai hahmoryhmän visuaaliseen ulosantiin. Ihkutusta on siis luvassa, mutta aivan pinnalliseksi ei kuitenkaan ole tarkoitus jäädä. Odotettavissa on myös pohdintaa muun muassa siitä, miten hahmodesign ilmaisee hahmon olemusta ja persoonallisuutta ja miten se vaikuttaa koko sarjan tunnelmaan.
Takatukkien ihmeaika
Jouluna ei parane valehdella, joten minun on tehtävä heti alkuun tunnustus: SALAA PIDÄN TAKATUKISTA. Järjellä ja tyylitajulla tiedän, että kyseessä on historian hirveimpia muoti-ilmiöitä, mutta sydämeni ei tätä ymmärrä. Animen ja mangankin maailmasta löytyy muutama kova takatukka, joista nyt sananen, koska kyseinen hiustyyli ei saa tarpeeksi rakkautta tässä 2000-luvun kylmässä maailmassa.
Kaiji (Kaiji)
Paksu takatukka, mutta lasketaan, koska päälaelta lyhyt.
Kun aloitin Kaijin katsomisen, mieleeni hiipi epäilys, ja kyllä vain; manga on kuin onkin aloitettu vuonna 1996. Olen itse tutustunut sarjaan vain huomattavasti uudempien animekausien muodossa, mutta ilokseni ne eivät ole modernistaneet uhkapelien vaaralliseen maailmaan ajautuvan nimihenkilön kampausta vaan pikemminkin tuovat sitä esille jopa ylpeästi. Kaiji onkin hahmona juuri kuten kampauksensa: tarkoituksettomasti elämässä harhaileva luuseri, josta on kuitenkin hirveän vaikea olla tykkäämättä ja joka osaa oikein kovan paikan tullen olla yllättävän fiksu ja filmaattinenkin.
Akio (Revolutionary Girl Utena)
Akion prinssitakatukka (oikealla) on jännästi paljon normitakatukkaa paksumpi, ja fanit ovatkin spekuloineet hänen tunkevan siviilissä puuttuvan hiustiheyden turkoosiin hiuspalluraan.
Kukaan ei varmasti ole koskaan kantanut takatukkaa yhtä ylväästi kuin tämä langennut prinssi. Akion punainen siviilivaatekerta on järjellä ajateltuna jokseenkin naurettava muutenkin kuin takatukan osalta (lol värit), mutta sitä on kamalan vaikea huomata hänen säteilevän karismansa alta. Akio on uroiden uros, joka saa kenet vain tahtoo tulipunaiseen avoonsa intohimoiselle kuutamoajelulle. Akio pelaa ihmisillä, manipuloi kaikkia omien tarkoitusperiensä mukaan, eikä anna kenenkään muun kuin korkeintaan sisarensa pompottaa itseään (ja tästäkin voidaan olla montaa mieltä).
Olen erityisen ihastunut tällaisiin hyvin pitkiin ja ohuisiin takatukkiin, joissa on jotain hahmosuunnittelullisesti kiehtovampaa kuin normaalipituisissa versioissa.
Puolet Minekuran hahmoista
Pitkiä ja lyhyitä, ohuita ja paksuja – mutta takatukkia riittää!
Suosikkimangakani Kazuya Minekura rakastaa takatukkia, jotka koristavat yhden ja toisenkin hahmon päätä. Hänen maailmassaan takatukka on niin badass ominaisuus, että sellaisetkin hahmot, joilla ei normaalisti ole takatukkaa, kasvattavat sellaisen tyhjästä normaalisti nukkuvien übärdemonivoimiensa päästessä riehumaan. Minekura tekee takatukasta aivan legitiimisti coolin erityisesti sekä henkisesti että fyysisesti vahvoihin hahmoihin ja power-uppeihin liittyvän piirteen hahmosuunnittelussaan. Cooleihin ominaisuuksiin liitettynä surkuhupaisakin hiustyyli muuttuu kovimman koiraan merkiksi.
Ja ei-animu-vierastähtenä Penhall! (21 Jump Street)
Voi Penhall, miksi takatukkasi on niin pirullisen seksikäs (ja hymysi) (ja kaulaketjusi) (ja kroppasi) (ja kulmakarvasi)?
Suurella fiktiorakkaudellani, nuoren ulkonäkönsä varjoin lukiopeitehommissa rikoksia ratkova konstaapeli Douglas Penhallilla, on kaikkein kauneimpina aikoinaan eli 21 Jump Streetin toisen kauden aikana ihailtavan monta erilaista versiota takatukasta. Tämä sarja osoittaa, että takatukka on ihan oikeasti joskus ollut aidosti katu-uskottava ja teinicool kampaus. Penhall on mitä täydellisin mies, ja siksi hänen takatukkansakin ovat täydellisiä. Meinasin sanoa tähän jotain fiksua ja analyyttistä ja tehdä pienen penhalltakatukkakollaasin, mutta sitten jäinkin yksitellen ja ajan kanssa selaamaan läpi kaikki 1300 Penhall-kaappaustani, minkä jälkeen oli jo myöhä ja piti muutenkin suunnata punkkaan.