Kun nyt kerran olen päätynyt seuraamaan tällä kevätkaudella niinkin päätähuimaavaa lukumäärää sarjoja kuin 12 mukaan lukien jo aiemmin pyörivät, voisin vissiin jotain niistä sanoakin. Koska fiktiossa yksi ehdottomasti tärkeimmistä tekijöistä minulle on hahmopuoli, ajattelin miettiä vähän kevään sarjojen tapoja käsitellä pelinappuloitaan. Huomaa, että käsittelyssä ei ole koko sarja, vaan nimenomaan sen asenne hahmojaan kohtaan.
——————————————————-
Ikebukuron kaduilla liikkuu kaikkea kummaa porukkaa ja päätön irlantilaiskeiju.
Jaksoja katsottu: 24/24
Durararan suurin viehätys lähtee ehdottomasti hahmoista. Hahmopainotteisuus on sarjan jälkipuoliskolla käynyt yhä selvemmäksi, kun jaksot ovat olleet täynnä hahmovetoisia pitkiä keskusteluja sen sijaan, että keskityttäisiin toimintaan, cooleihin tappeluihin ja juonen eteenpäin viemiseen. Sarja todellakin vaikutti täysin pysähtyneen pinoamaan hahmojen epävarmuutta useamman jakson ajaksi, ennen kuin toiseksi viimeinen jakso tuli ja toi mukanaan takaisin toiminnan ja tarinan liikkuvuuden. Moni bloggaaja alkoikin jo menettää kärsivällisyyttään sitä edeltävien puhetulvajaksojen aikana, ja ilmeisesti kuulun siihen häviävän pieneen vähemmistöön, joka on pitänyt tätäkin puolta sarjasta kiehtovana.