Kategoriat
Analyysi Anime Avautuminen Musiikki

Vuoden 2019 parhaat OP:t ja ED:t – Liian hyvät

Taas on aika jatkaa viime vuoden parhaiden alku- ja lopputunnareiden kanssa. Aiemmissa kirjoituksissa valokeilaan pääsivät parhaat positiivista energiaa ja parhaat ristiriitaisia tunteita ilmaisevat pätkät. Tässä kolmannessa osassa nostan esille muutaman OP:n, jotka ovat aivan liian hyviä huonoille sarjoilleen ja antavat niistä aivan liian hyvän kuvan. Jännästi näitä molempia hallitsee sadeteema.

The Rising of the Shield Hero OP2

2019OPED Kilppari

Naofumi kutsutaan fantasiamaailmaan yhdeksi neljästä legendaarisesta sankarista, mutta hänet lavastetaan rikolliseksi. Hän löytää kuitenkin uskolliset tiimitoverit, joiden avulla nousee katkeruuden alhosta ja alkaa olla paras jäbä.

Kappale: FAITH (Madkid)

The Rising of the Shield Heron (Tate no yuusha no nariagari) molemmat OP-kappaleet tehnyt MADKID on uusi suosikkini animebiisittäjistä, ja bändi tuo mielestäni sarjaan tosi hyvän tunnun. En ollut villinä ykkös-OP:n videosta, vaikka siinäkin on paljon hyvää, mutta rakastuin itse kappaleeseen tosi täysillä. Kakkos-OP:n kohdalla molemmat palikat osuivat sitten mielestäni kohdilleen tosi hyvin. Ne luovat yhteispelinä erittäin vahvan intron sarjalle, joka ei valitettavasti olemaan yhtä mahtava kuin mitä alkutunnarin perusteella voisi uskoa.

Pätkä alkaa prologimaisella kaikujumitusautotunella ja hetkillä, jotka esittelevät kolme muuta fantasiamaailmaan kutsuttua sankaria, jousisankarin, keihässankarin ja miekkasankarin, jotka huomaavat sateen alkaneen. OP kohtelee muita sankaripoikia ihan niin kuin oikeita hahmoja. Sääli että itse sarjassa he ovat itsekkäitä tyhmimyksiä, toiset kaksi vain marginaalisesti vähemmän tolloja kuin täysin stryroksiaivoinen keihässankari (siinä missä nimi- ja päähenkilö Naofumi on tietysti epäitsekäs ja jalo ja älykäs ja neuvokas, vaikkakin ehkä vähän katkerotsundere näön vuoksi). Mutta hitsi kun on siisti tapa esitellä muut avainhahmot näyttämällä, miten he reagoivat sateeseen kuin ennakoiden jonkin suuren koitoksen saapumista!

Kun kappale alkaa kunnolla puhaltamaan, OP siirtyy sankareistamme suurimpaan, Naofumiin. Pätkä antaa valokeilan polvia myöten vedessä sateen alla seisoville Naofumille ja hänen miekkatyttökumppanilleen Raphtalialle, joiden välinen side on periaatteessa sarjan emotionaalinen selkäranka.

Naofumi tuntuu haukkovan henkeään ja näyttää ahdistuneelta, Raphtalia taas luo katseensa taivaaseen määrätietoisen näköisenä. Kylläpäs tykkään tästä dynamiikasta! Seuraavaksi molemmat tulevat tärskäistyksi veden alle, symboloiden heidän vaikeuksiaan. Mahtavaa, kuulostaa kamppailujen kautta saavutettavalta hahmonkehitykseltä!

Kuva muuttuu mustavalkoiseksi ja alkaa tykittää pääparivaljakon traumaattisia hetkiä. OP ottaa keskiöönsä sarjan ensimmäisen puoliskon huipennuksena toimineen Naofumin ja keihästyhmyri Motoyasun yhteenoton, jossa Naofumi kärsi täysin epäreilun ja tuskaisen tappion.

Tämä avainhetki yhdistetään aivan huikealla tavalla metaforisesti kuvaamaan sitä, miten Naofumi ja Raphtalia, kaksi elämän riepottelemaa rikkinäistä sielua, ovat kumpikin löytäneet uuden paremman elämän toistensa ansiosta. Naofumi on tappion alhossa ja kaikki on menetetty, mutta maahan tippuvat kyyneleet eivät olleetkaan hänen, vaan orjakaupan rääsyihin puetun pienen Raphtalian. Surkea pikku-Raphtalia ojentaa kätensä Naofumia kohti ja – yllättäen aikuiseksi kasvaen – kaappaa sankarin syleilyynsä palauttaen värit tämän maailmaan taustakappaleen pärähtäessä samalla huippukohdassaan ilmiliekkeihin.

Hetki on todella kaunis ja liikuttava, ja se antaa Raphtalialle vaikuttavaa toimijuutta. Nämä kaksi tarvitsevat toisiaan, ja heidän suhteensa kasvaa ja muuttuu varmasti sarjan edetessä, kun kumpikin heistä pääsee kasvamaan toisen tukipilarina… tai tällainen kuva OP:n perusteella syntyy.

Kunpa sarja itsekin esittäisi Naofumin ja Raphtalian suhteen enemmän tästä kulmasta ja vähemmän siitä kulmasta, että Raphtalia ja jättiläislintutyttö Filo kilvoittelevat siitä, kumpi pääsee Naofumin superseksikkäisiin pöksyihin sillä välin, kun Naofumi itse ei koe mitään muuta kuin maailman cooleinta ja lämpimintä perheellistä viehtymystä tyttöihin.

Koska eihän kivalla tyttöhahmolla nyt kerta kaikkiaan voi olla muuta päämäärää sarjassa kuin unelmoida ihanaisen Naofumin perään! Miksi kukaan neito haluaisi käyttää energiaa mihinkään muuhun! Ja siis eihän päähenkilö olisi yhtään cool jos vastaisi vaikka johonkin näihin tunteisiin niin, että siitä saataisiin aktiivista tunnekehitystä hahmojen välille. Ei – parempi on säilyttää status quo, joka varmistaa, ettei Naofumi varmasti näy koskaan yhtään nolossa valossa, mikä taas voisi tapahtua, jos kokeiltaisiin kehittää hahmoja tai näiden suhteita. Koska onhan hän unelmien sankari, vaikka onkin katkera kohtaamistaan vääryyksistä ja siksi hänen sielussaan on suuri haava. ;___; Voi Naofumi-raukkaa, kun on vääryyksiä kokenut vaikka onkin paras!

Sitten seuraakin menevä taistelumontaasi, jossa kaikki sarjan hahmot kerääntyvät ottamaan yhteen pimeyden voimien kanssa. Lopuksi Naofumi yrittää yksin kannatella valtavaa tulipallotaikaiskua tai vastaavaa. Hän on jo musertumassa, kun voimat eivät tahdo riittää, mutta sitten apuun saapuvat Raphtalia, Filo ja se kivempi prinsessa Melty, ja yhdessä he kestävät. Naofumin ilme vaihtuu hämmästyksestä hymyyn, kun hän tajuaa, ettei ole sittenkään yksin koitoksiensa kanssa. Ihan sairaan siistiä, mitä tunnekasvua voinkaan odottaa tästä sarjalta! Tai sitten ei.

OP:n vahvuus on, että se saa niin hyvin kiinni ja esitettyä sarjan kökön toteutuksen taustalla olevat todella vahvat ja hyvät ideat. Sarja itse ei vain ole kiinnostunut tutkimaan näitä ideoitaan kauheasti, koska sillä on kiire peilata Naofumin hienoutta ja hyvyyttä yhtäältä muiden sankarien tyhmyyteen ja turhuuteen, toisaalta siihen miten kaikki hyvät tytöt haluavat Naofumia ja kolmanneksi siihen, miten kaikki vastaantulevat oppivat arvostamaan Naofumia hänen nihkeän ulkokuorensa alta paljastuvan oikeudentajunsa ja avuliaisuutensa takia. Ah, niin täydellinen jäbä!

Haluaisin todella nähdä sen sarjan, josta tämä OP kertoo, koska se näyttää ihan todella mahtavalta sarjalta täynnä mielenkiintoista hahmosisältöä. Sääli, ettei sitä sarjaa ole olemassa, vaan ainoastaan sen halpa toiveentoteutuskärsimysvoimafantasiapiraattikopio.