Kategoriat
Anime Länsiviihde Tapahtumat

R&A 2012: Perjantai 28.9. ja lauantai 29.9.

Aranan R&A-ohjelma 2012:

pe 21.9. King of Pigs
su 23.9. Keep the Lights On, Damsels in Distress
ma 24.9 Whore’s Glory
ti 25.9. A Royal Affair
ke 26.9. War Witch
pe 28.9. A Letter to Momo, Ace Attorney
la 29.9. Laurence Anyways
su 30.9. Love Rebels (en jaksanut Bio Rexin niskatuettomia tuoleja)

A Letter to Momo (Momo e no Tegami, Japani 2011)

Kirje Momolle on äärettömän herttainen ja yllättävän uskottava ja koskettavakin tarina uudelle paikkakunnalle isänsä kuoleman jälkeen muuttavan tyttösen sopeutumisvaikeuksista. Hirveän kivaa katsottavaa; hauska ja rento ja monella tapaa hirveän vaivaton leffa, joka ei vaadi katsojalta hirveästi omia ponnisteluja, mutta antaa sisällölliseen ennalta-arvattavuuteensa ja kunnianhimottomuuteensa nähden hyvin paljon katselukokemuksena.

Pidin erityisesti Momo-tytön ja tämän nuoren leskiäidin kanssakäymisistä, josta leffan tärkeimmät konfliktit kumpuavat. Heidän välilleen on rakennettu onnistuneen lämmin suhde, jota isän kuoleman aiheuttama suru ja siitä toipuminen on ymmärrettävästi vaurioittanut hieman. Kurittomat entiset jumalolennot taas tuovat tarinaan mukavan annoksen miellyttävän osuvaa ja raikkaan nenäkästäkin huumoria.

Tyylillisesti ja tunnelmallisesti leffa toi elävästi mieleen pari vuotta sitten R&A:n Finnkino-kilpailun voittaneen Summer Warsin. Kummatkin ovat seesteisiä, normaalia perhe-elämää fantastisilla/skifistisillä piirteillä ryydittäviä draamoja. Varsinkin yhteistyötä korostava kliimaksikoitos on hyvin saman tyyppinen ja nostaa tunnelman yhtä korkealle.

Hintansa väärti? Kaikin tavoin hirveän herttainen koko perheen leffa, jonka kaunista animaatiota katsoi mielellään ihan teatterissa asti.

Ace Attorney (Gyakuten saiban, Japani 2012)

Olin ensimmäisiä trailereita katsellessani melko skeptinen sen suhteen, toimisivatko mahdollisimman autenttisesti videopelin kampauksia kornisti jäljittelevät fabuhiukset ja muu hyperuskollisuus live action -leffassa. Japanilaiset tuntuvat useinkin pyrkimään mahdollisimman tarkkaan jäljittelyyn manga-, anime- ja peliperäisissä live action -leffoissa, mutta samalla karsiutuu helposti osa tuotoksen uskottavuudesta näytellyn elokuvan formaatin puitteissa. Joskus pilkuntarkka alkuperäisen designin seuraaminen antaa hahmoista aivan väärän kuvan, koska animedesignit toimivat eri tavalla kuin normaalit. Menisikö viimeiseen asti sliipattu Miles Edgeworth esimerkiksi istuntosaliin näyttäen siltä kuin olisi unohtanut kammata kuivashampoot hiuksistaan aamulla?

Yllätyin kuitenkin iloisesti, sillä pätkää katsoessa tönköt animekampaukset istuivat hulvattoman itseironisesti muun peleistä lainatun etenemislogiikan ja kuivahkon huumorin jatkoksi. Leffa ei yritäkään toimia täysin uskottavasti live action -leffana, vaan se esittelee ylpeänä pelijuuriaan niin rakastettavan pilke silmäkulmassa, ettei näitä elementtejä voi edes pitää teennäisinä. Samalla draama on kuitenkin sovitettu toimimaan valkokankaalla varsin esimerkillisesti ja tarina on muokattu ensimmäisen Ace Attorney -pelin oikeustapauksista liiat episodimaisuudet nätisti välttäväksi kokonaisuudeksi.

Kauniin teräväkärkisen ja alkuperäismateriaalilla ilkamoivan ihanuuden vastapainona leffan kanssa on myös tehty jonkin verran hyvin omituisia toteutusratkaisuja, jotka monesti eivät osu aivan maaliin. Ilmiselvimpinä heikkouksina mieleen jäivät pelien pirtsakan sidekick-tyttö Maya Feyn heikko rooli – hän on monesti mukana vain mukana olemisen vuoksi ja silloinkin murjottaa kajaaliensa alla – sekä etenkin pääantagonisti, syyttäjä von Karma. Pelottavan piinkovan ja viiltäväkatseisen mutta arvokkaan vanhan herran sijaan ruudulla pyörii tukeva ja mediaa nuoleskeleva mulkero, joka ei tuo kunnollista voittamattoman vastuksen tuntua ja jää lavakarismansa puolesta kauas onnistuneiden pääosien, Phoenix Wrightin ja Miles Edgeworthin taakse.

Hintansa väärti? Toteutuksen ajoittaisista epätasaisuuksista ja joistakin epäonnistuneista näyttelijävalinnoista huolimatta äärimmäisen kiva leffa, joka rakastaa lähdemateriaaliaan ja palvelee sen faneja ihailtavan pyyteettömästi unohtamatta kuitenkaan elokuvallisia ansioita.

Laurence Anyways (Kanada 2012)

Elokuva punoo yhteen opettaja-runoilija Laurencen sukupuolenvaihdospäätöksen ja tämän ja ohjaajavaimo Fredin myrskyisen rakkaustarinan varsin hyvin. Hahmot jäävät kuitenkin hieman etäisiksi, sillä ohjaaja-käsikirjoittaja, nuori lahjakkuus Xavier Dolan, tuntuu tekevän mielellään tulisia mutta sielultaan kylmiä tarinoita. Mukavan tiukan alkupuoliskon jälkeen eteneminenkin jää haparoimaan tyhjäkäynnillä liian pitkiksi hetkiksi, eikä kerronta ole aina tarpeeksi selkeää.

Kunnianhimoa löytyy vähän liiankin paljon. Aggressivinen ohjaus, sävähdyttävät musiikkivalinnat, räiskähtelevä tyylitaju, ajoittaiset ja päälleliimatun oloiset taidehomoilut ja hektinen dialogi eivät kaikki oikein mahdu samaan pätkään, mikä tekee leffasta tyylillisesti turhan raskaan ja hajanaisen.  Toisaalta varsinkin monet huippuhetket on saatu elävöitettyä esimerkillisen voimakkaasti ja vaikuttavasti juuri tämän määrätietoisen aggressiivisuuden ansiosta.

Hintansa väärti? En kadu että katsoin, mutta Dolanin leffat olisivat nautittavimpia, jos hän osaisi hieman rajoittaa ylitsepursuavaa taiteellista näkemystään koherentimmiksi kokonaisuuksiksi.

——————–

Tällainen setti siis tänä vuonna – hyvin erityyppisiä leffoja sattui haaviin, ja kaikki sysihuonoa ja umpitylsää King of Pigsiä lukuun ottamatta maistuivat aika muikeasti. Tämän kierroksen ehdottomat tähdet olivat A Royal Affair ja Ace Attorney. Livebloggaaminen ei onnistunut valitettavasti ihan nätisti, kun vapaa-aika ja jaksaminen jäivät melko vähille töiden ja opiskelujuttujen (ja tietysti leffojen) takia, mutta tulipahan tehtyä, kun  itse tykästyin tähän muotoon enemmän kuin pelkkään loppukoontiin. Nyt sitten vain odottelemaan ensi syksyn leffafestareita!

Kategoriat
Anime Länsiviihde Tapahtumat

R&A 2010: Sunnuntai 26.9. ja johtopäätöksiä

Aranan R&A-ohjelma 2010:

pe 17.9. Brotherhood
la 18.9. Love Exposure
su 19.9. Evangelion, The Secret of Kells, Burlesque Undressed
ti 21.9. The Housemaid
ke 22.9. The Illusionist, Heartbeats
pe 24.9. L.A. Zombie
la 25.9. Summer Wars
su 26.9. Raavan, Women Without Men

Raavan

En ole nähnyt kovin montaa Bollywood-leffaa, mutta näkemistäni tämä erottuu monellakin tapaa, ja useimmiten vielä edukseen. Ote on sisällöltään synkempi ja värit tummemmissa sävyissä, samoin kerronta hienovaraisempaa. Enemmän kiertoteitse kuin suoraan toimiva huumorikin henkilöityy varsin rajatusti ja maltillisesti muutamaan miespääosan cool-poseen ja Puck-henkiseen metsänvartijaan. Musiikkinumerot on istutettu aika syvälle kerrontaan, niin että koko leffasta erottuu vain yksi selkeä tanssilaulukohtaus (jossa paidattomat miehet hyppivät mielenosoituksellisesti mudassa savinaamiot kasvoillaan). Musiikit ovat poikkeuksetta tyylikkäitä ja sopivat viidakkoseikkailuun näppärästi.

Hienoin erikoisuus muihin yhden käden sormilla laskettaviin kokemiini bollywoodeihin on kuitenkin kerrankin ihan oikeasti vahva naispääosa, joka pysyy pääosassa koko leffan ajan. Halleluja! Raginin jatkuva kamppailu ja kylmäpäisyys tekivät vaikutuksen jo leffan alussa, mutta hänen valintansa leffan loppuhetkillä kruunaavat hienon hahmon, kun hän itsepäisesti päättää sivuuttaa monta ärsyttävää kolmiodraamakliseetä. Tukholma-syndroomakin hoidetaan aika kunnialla kotiin. Miespääosa, vähän pakko-oireisesti käyttäytyvä hottis lainsuojaton Beerakin tuo mukavan tuoreen tuulen yhdistämällä hahmoonsa mielipuolisia virneitä, karismaattista mulkoilua, omituista säksätystä ja poikamaisen söpöä hiusten haromista kaoottisella, mutta mielenkiintoisella tavalla. Mies tekee jopa Pocahontas-sukelluksen (0:32).

Ja ah, mikä meikkaus – on se niin hienoa, kun viidakossa hiki virtaa ja sotamaskeja läiskitään naamaan ja huuhdotaan pois, mutta dramaattiset maskarat vaan pysyvät. Etenkin Beeran valtavat silmät ja pitkät ripset tykkäsivät vahvasta meikistä kovasti (kerrankin hei näinkin päin, yleensähän Bollywoodin naistähtien silmät noudattavat animen lautasihannetta, eivätkä miesten).

Tarina on vähän sekava ja etenee välillä liian hitaasti, välillä liian suurin harppauksin. Homma alkoi tuntua vähän suossa tarpomiselta yleisöstäkin päin, kun välistä mikään ei tuntunut menevän eteenpäin. Hahmojen mielenkiintoisuuden ansiosta jaksoin kuitenkin suuremmitta ongelmitta katsoa koko hoidon ihan hyvin mielin.

Hintansa väärti? Melko lailla, vaikka kokonaisuus olisi kaivannut hiontaa, selkeytystä ja tiivistystä.
———————————

Women without Men (Zanan-e Bedun-e Mardan)

Illan näytöksessä olinkin sitten jo väsynyt, päätä särki ja kesällä Dreamworks-studioilla kovia kokenut häntäluukin rupesi kiukuttelemaan liiallisen leffailun tuloksena. Kun tarina eteni vielä kovin hidastempoisesti ja paikkani salissa oli vähän kehno, odottelin aika tuskissani leffan loppumista.

Eipä siis ihme, etten pahemmin perustanut lopputuloksesta. Raskassoutuisuus ja välillä jonkinlainen päämäärättömyyden tunne tarinan etenemisessä ei onnistunut nappaamaan mukaansa. Toisaalta elokuvan iranilaisten naisten asemaan kantaa ottava ote olisi tuskin toiminut tehokkaammin kovin monella muulla tavalla. Kaikki neljä naista, joita leffa seuraa, kiinnostivatkin ihan kiitettävästi, varsinkin, kun he edustivat kukin erilaisia taustaolosuhteita. Olen yhä vähän kahden vaiheilla puhtaan realismin tuolla puolen käväisevien elementtien tarkoituksenmukaisuudesta ja istuvuudesta muuhun kuvaukseen.

Hintansa väärti? Jonain muuna päivänä varmaan, mutta näin viimeisenä leffana olisi toiminut paremmin vähän innostavampi tapaus.

——————————-

Nyt on sitten Rakkautta & Anarkiaa -leffafestari tältä vuodelta ohi ja kansainvälisen elokuvan himoni taas hetkeksi tyydytetty. Kokonaisuudessaan tykkäsin, että sain rahoilleni vastinetta aika hyvin. Tämän vuoden ohjelmani oli varsin animaatiopainotteista, ja kaikki neljä animaatiota nousivatkin suosikeikseni. Summer Wars tulee varmasti katsottua valkokankaalta vielä valtakunnallisen levityksenkin aikana, Illusionistinkin yritän varmasti kaapata omakseni, jos DVD on ilmestynyt joulukuun Pariisin-matkaan mennessä. Evangelion Rebuildeistä odotan varmaan jotain yhteistä super-ultimate-platinum-boksia, joka julkaistaan sitten kun loputkin saadaan valmiiksi. Kämppis taas uhkasi ilokseni hankkia Kellsin lätyllä, joten kyllä tämän festarin kulta-aines sieltä animaatiopuolelta todellakin löytyy. Silmäkarkkia oli tarjolla vaikka millä mitalla, kun kaikki näytti häikäisevän hienolta ja varsinkin eurooppalaiset pätkät olivat ihanaa vaihtelua, kun on tottunut animeen ja Disneyn tyyliin. Toivottavasti ensi vuonnakin löytyy yhtä laadukasta animoitua tarjontaa.

Oli myös ihan hauska kokeilla blogata leffoista ja nillittää ikävästä olosta festarin aikana (paitsi että jätin pois hienoimmat kohdat, niin kuin epämiellyttävän Dubrovnik-salin anniskelualueineen ja sen, että melkein pyörryin Kellsin jälkeen). Toisaalta viime vuoden kompaktimpi jälkikatsaus leffoihin toimi myös – varsinkin, kun olin kerennyt miettiä vähän pitempään, mitä mieltä olin leffoista. Mitenkähän mahdan tehdä ensi vuonna? Otan vastaan toiveita, jos jollakulla sellaisia on.

Kategoriat
Anime Länsiviihde Tapahtumat

R&A 2010: Perjantai 24.9. ja lauantai 25.9.

Aranan R&A-ohjelma 2010:

pe 17.9. Brotherhood
la 18.9. Love Exposure
su 19.9. Evangelion, The Secret of Kells, Burlesque Undressed
ti 21.9. The Housemaid
ke 22.9. The Illusionist, Heartbeats
pe 24.9. L.A. Zombie
la 25.9. Summer Wars

su 26.9. Raavan, Women Without Men

L.A. Zombie

Ehm… yök?

Tässä taisi olla suurin piirtein vastenmielisin näkemäni leffa. Olin saanut ohjaajasta ennakovaroitusta, mutta en antanut epäilysten käännyttää, kun kämppis oli niin innolla menossa. Sitä paitsi zombihomoporno kuulostaa aika hienolta… No okei, se kuulostaa ihan yhtä groteskilta kuin varsinainen lopputulos, mutta silti. Uteliaisuus tappoi kissan.

Mutta ei, mistä kukaan on saanut rahaa tämän tekemiseen? Eipä sillä, että tässä olisi kauheasti budjettia kulunut, mutta silti. Toinen hyvä kysymys on, miksi kukaan on tällaisen filmin halunnut tehdä. Itse asiassa relevantteja kysymyksiä löytyy vaikka kuinka paljon. Miksi hitossa päähenkilözombien meikkaus ja vaatekerta vaihtelivat joka kohtauksessa ja useammin kuin kerran kesken kohtauksen? Miksi se oli välillä ihminen ja välillä zombie? Miksi sillä on hopeinen/harmaa päälaki? Mitä tapahtui niille USA-sukille? Miksi näyttelijä suostui kyseiseen rooliin? Entä mitä zombiehomoseksin koettuaan henkiin heränneille dyydeille tapahtui (oletan, että nahkahomojengi jäi pitämään hauskaa toistensa mätänevillä, luodinreikäisillä ruumiilla, mutta entä ne muut)?

Pahinta oli, että juuri kun ehdin miettiä, että saleen vielä jossain vaiheessa vastaan tulee ruumis, jolla on iso reikä päässä, ajaa päähenkilözombiemme ohi auto, josta potkitaan ulos ruumis, jonka otsassa mollottaa valtava reikä. Facepalmasin. Ette halua tietää, mitä kyseisellä reiällä tehtiin, mutta arvaatte varmaan kumminkin.

Jos jotain positiivista pitää sanoa, niin musiikit olivat nättejä. Jos olisin sulkenut silmäni niin olisin voinut luulla katsovani fiiliksekästä ranskalaista rakkauspätkää. Mutta kun en älynnyt sulkea.

Hintansa väärti? Maksaisin tästä seuraavalla kierroksella yhtä paljon kuin kengänpohjasta raapimastani purkasta.

———————-

Summer Wars

Onneksi sentään tämän päivän leffa olikin sitten kerrassaan viehättävä ja pyyhki mauttoman zombiepornoilun jättämän ikävän fiiliksen. Summer Wars on ennen kaikkea hyvän mielen leffa, mutta siitä ei puutu myöskään paikoittaista uhkaavuutta. Välistä löytyy myös aitoa ennakoimattomuutta, vaikka moni keskeisistä juonenkäänteistä olikin helppo nähdä etukäteen. Tunnelmaltaan leffa säilyy katonrajassa alusta loppuun ja on myös toteutuksellisesti kaikin tavoin huippuluokkaa.

Varsinkin visuaalisesti kesäsodat maistuu, mikä ei ole aivan pieneksi osaksi aina yhtä silmää miellyttävien hahmodesignien tekijän Yoshiyuki Sadamoton ansiota. Toisaalta animaation elävyys ja rikkaus tuo hahmot eloon. Hieno saavutus hahmopuolella on erityisesti se, että ruudulla juoksenteleva valtava määrä hahmoja onnistutaan tuomaan esiin selvästi joukkona yksilöityjä, persoonallisia hahmoja. Stereotyypittelyä käytetään hyväksi näppärästi, mutta liiaksi kärjistämättä.

Fokuksen tasapainoilu virtuaalimaailman kaaoksen, siitä aiheutuvan tosimaailman kaaoksen ja yhden perhekunnan syntymäpäivien viettoon kokoontumisen välillä toimii loistavasti ja saa leffan erottumaan kollegoistaan. Kaikki sopii yhteen ihmeen saumattomasti siihen nähden, miten paljon erilaisia elementtejä niin tarinan, tunnelman, miljöön kuin hahmojenkin osalta sovitetaan yhteen kaksituntiseen. Mamoru Hosodan edellisen tuotoksen The Girl Who Leapt Through Timen tavoin Summer Wars on huippuluokan viihdykettä, mutta osaset sopivat paikoilleen vielä edeltäjäänsäkin paremmin.

Lisäksi matikka ei ole koskaan ollut yhtä hottia. Koska ei, en kuumotellut seksyä renttua tai fiksua ja sööttiä tyttöystäväkandidaattia vaan neutraalin näkökulmahahmon virkaa toimittavaa matikkanördeä. Mutkun se oli niin hottis aina kun se rupesi laskemaan!

Hintansa väärti? Ei takuulla ainuttakaan tylsää hetkeä luvassa. Saliin arvostelulipukkeensa unohtanutta leffaseuraani odotellessani onnistuin vakoilemaan sen verran, että melkein kaikki katsojat olivat antaneet leffalle täydet pisteet. Asiaa tuntemattomille selvennökseksi kyse on R&A:n Finnkino-kilpailusta, jonka voittajaleffa saa levityssopimuksen Suomeen. Toivoa sopii, että Summer Wars nappaa ansaitun palkintonsa.