Kesän animekausi osoittautui paljon hedelmällisemmäksi kuin alkuvuoden tarjonta, ja katseluintokin tuntui nousseen reippaasti, joten sarjoja tuli tapitettua paljon enemmän, eikä mitään tippunut kesken pois.
Akame ga Kill, Bakumatsu Rock, Glasslip, Hanayamata, ja Tokyo Ghoul jäivät yhteen jaksoon suosiolla, joskin viimeisin lähinnä siinä toivossa, että kenties joskus jaksaisi katsoa sensuroimattomat versiot jaksoista. Myös Space Dandyä ja DRAMAtical Murderia tuli nähtyä hajajakso.
Tämä postaus antaa tosi vääristyneen kuvan kaudesta, koska olen kirjoittanut jo aikaisemmin niistä kivemmista sarjoista, eli Kuroshitsujin Book of Circus -kaudesta ja Love Stagesta täällä sekä Nozaki-kunista ja Free! Eternal Summerista täällä.
Kesän sarjojen ansaitsemia kunniamainintoja:
Love Stage ja Nozaki-kun: Suurimmat yllättäjät
BL-anime on yleensä hirveän köykäistä ja puhtaat komediasarjat jaksavat yleensä viihdyttää minua vain muutaman jakson ajan, mutta nämä sarjat osoittivat, että aina välillä sarja voi nousta lähtökohtiaan reippaasti paremmaksi.
Free! ES: Ihanin Rin
Vihdoinkin sain sen kivan Rinin, jota baitattiin alkuperäisessä uimapoikateaserissa. Niin kiva poika kasvoi hänestä.
Aldnoah.Zero
Mars hyökkää. Inaho pelastaa. Mechajuttuja. Pasifistiprinsessa. Jotainjotain. Ihansama.
Aldnoah.Zero vaikutti ensi alkuun olevan ihan potentiaalinen leffamaisesti ohjattu ja rakennettu mecharymistely. Hahmokaarti vaikutti laajalta ja monipuoliselta, ja paristakin tyypistä olin ihan valmistautunut tykkäämään. Parin jakson sisään kävi kuitenkin selväksi, ettei sarjalla ollut aikomustakaan tehdä mitään suurella hahmomäärällään.
Tunnetyhjään lukiogarystupoika Inahoon keskittyminen tuhoaa koko sarjan. Koska kaikki tärkeät oivallukset, suunnitelmat ja merkittävin osa jopa toteutuksesta annetaan poikkeuksetta Inaholle, ei kellekään muulle jää sarjassa mitään tehtävää. Tuntuu kamalan pahalta, että mielenkiintoisen oloisesta hahmokaartista tehdään pelkkiä avuttomia ja tyhmiä sivustaihailijoita. Inahon armeijasisar viettää koko sarjan ulisemalla, että älä tee sitä Inaho, luokkakaverit jäävät Inahon shakkilaudallaan käskyttämiksi pelinappuloiksi ja PTSD-tyyppikin vain hajoaa triggereihinsä joka kerta, kun yrittää tehdä yhtään mitään. Muutenkin kaikki hahmointeraktio on kirjoitettu tuskaisen kömpelösti, minkä takia potentiaalinen hahmokaarti hajoaa kasaan vielä entistäkin pahemmin.