Adventti-ilmoituksia

29.11.2009 kello 19:26

Näin ensimmäisenä adventtina lienee sopiva aika sekä hyville että kenties vähän huonommille uutisille. Hyvät uutiset ovat, että tiistaina Missing Linkissä pyörähtää käyntiin joulukalenteri – eli uutta sisältöä pukkaa joka päivä. Huonommat (tai sitten ei, riippunee näkökulmasta) uutiset taas ovat, ettei kalenteripostausten aiheena ole anime tahi manga, vaan tulen joka päivä aatonaattoon saakka puimaan yhtä suosikeistani Disneyn kokoillan animaatioiden laulukohtauksista. Aattona on luvassa vielä aiheeseen liittyvää yllätyskontenttia.

Tarkoituksenani on siis käsitellä tämän kuun aikana 23 mielestäni Disneyn parasta animoitua musikaalikohtausta, jotka olin alun perin aikonut esittää numeroidussa järjestyksessä sijalta 23 ensimmäiselle sijalle. Päätin kuitenkin jättää numeroinnit pois, sillä olen täysin kykenemätön arvottamaan tarpeeksi pysyvää ja tiukkaa parhausjärjestystä kunnolliseen sijanumerointiin. Kappaleet etenevät kuitenkin suurin piirtein kohti niitä kaikkein vahvimpia esityksiä.

Taustana voisin sanoa, että olen pienestä pitäen fanittanut ja ihaillut kokopitkiä animaatioelokuvia, joiden tuottajista Disney on toki suurin nimi (asiat voisivat olla kääntymässä toisin, jos joku muu studio olisi älynnyt jatkaa perinteisten animaatioiden tekemistä, kun Disney hylkäsi ne kolmedeen takia). Siksi olenkin vähän surullinen siitä, että ihmiset, jotka eivät pidä Disneyn tuotoksista, korostavat usein puljun tuotosten kaavamaisuutta, peruspullaisuutta ja sitä, etteivät hassut eläinsidekickit laulamassa oikein sytytä.

buffysomethingtosingabout

Buffy tietää, kuinka homma toimii:
”It’s alright if some things come out wrong
We’ll sing a happy song
And you can sing along”
[/sarcam]

Tämä tempaus sai alkuaan osittain juuri siitä, että näille surullisen suosituille väitöksille on aika koota kattava vasta-argumentti. Siksipä rajasin aiheeni nimenomaan lauluosuuksiin, sillä mielestäni monet Disneyn hienoimmista ja mieleenpainuvimmista, samoin kuin kekseliäimmistä ja sykähdyttävimmistä hetkistä löytyvät juuri musikaalinumeroista.

On totta, että Disneyllä on kasa perusteiltaan aina samanlaisia vakiotyyppejä lauluille. Tässä vanhassa promovideossa (Alyssa Milano on niin nuori ja söpö o.o~<3) esimerkiksi kerrotaan, että lähes jokaisessa musikaalissa sankaritar laulaa jossain kohtaa filmin alkupuolella siitä, mitä haluaa elämältä. Kohdestudiollani tämä on erityisen totta, sillä lähes kaikki Disney-sankarittaret saavat omat toivelaulunsa. Jopa Joss Whedon spooffasi tätä trendiä Buffy The Vampire Slayerin upeassa musikaalijaksossa Once More, With Feeling kirjoittamalla jakson alkamaan puhdasverisen disneyläisellä ”I want” -laululla.

Samaan tapaan lähes jokainen Disney-laulu on luokiteltavissa jonkin perustyypin alle. ”I want” -laulujen lisäksi löytyy esittelylauluja, jotka avaavat elokuvan ja antavat tietoa sen maailmasta, tyylistä, sävystä, henkilöistä tai teemoista, hauskojen sidekickien vekkulilauluja, kehityslauluja, joiden mittaan sankari kehittää itselleen myöhemmin tarinassa tarvitsemiaan taitoja, matkalauluja, joiden siivin pitkäkin taival taittuu vilkaasti, sekä pahislauluja ja rakkauslauluja näin joitakin keskeisimpiä mainitakseni. Minun tavoitteenani on kuitenkin miettiä, mikä saa käsittelemäni kohtaukset erottumaan muista saman tyypin lauluista.

Korostan valinnoissani laulun merkitystä elokuvan tapahtumien, teemojen ja varsinkin henkilöiden kannalta. Pyrin tarkastelemaan lyhyesti nimenomaan sitä, mitä laulukohtauksen avulla ilmaistaan ja miten, sekä miksi juuri kyseinen kohtaus on esitetty musikaalinumerona. Musikaalien hienoin puolihan on siinä, että kun hahmot puhkeavat lauluun, kohtauksen dramaattinen panos voidaan helposti triplata ilman suurta vaaraa uskottavuuden menetyksestä ja överiytymisestä, joka olisi vastassa tavallisessa kohtauksessa.

Hektistä, mutta antoisaa joulukuuta! Linkki palaa areenalle tuoreen animanga-sisällön kera uuden vuoden paikkeilla.

Avainsanat:

Aiheet: Blogi, Joulukalenteri, Länsiviihde, Musiikki  Tagit: RSS 2.0

« »


11 kommenttia

  1. Solo

    On harmillista, kun ”perinteinen” animaatio on melkeinpä kaikille one and only 2d-animaatioita (tai wanhalla suomen cielellä piirrosanimaatio). Vaikka perinteisiä animaatiotapoja ovat myös pala-, nukke-, ja vaha-animaatiot. Ja sitten tulee kamala, futuristinen, tuntematon 3D, joka on kuin punainen kangas härälle.
    Neh, ihmiset ovat outoja.

    En ole Disney-miehiä siinä suhteessa, että pidän niitä kaavamaisina, epäoriginaaleina, konservatiivisina ja eläinhahmoja ärsyttävinä (korostaen tietenkin kaikkia näitä ”vikoja”.)
    Noh, en ole niinkään vihaaja, sillä pidän osista teollisuusjätin animaatio-leffoista. Aladdin, Herkules ja Mulan on hyvää viihdettä (ja nostalgia-arvoa löytyy sitäkin enemmän). En kuitenkaan pidä siitä sokeasta fanittamisesta, mitä netistä ja RL:stä Disneylle löytyy.
    Mutta jos jotain, niin hyviä musikaalejahan niissä on. Niitä ei löydy muuten parempia animaatio-leffoja vääntävältä Pixarilta (jonka levittäjänä Disney tosin toimii…)

    Itse aion joulukalenterinani pitää Kanon (2006, 24-jaksoa) – katselua. Jakso päivässä aina jouluaattoon asti.

  2. Denelis

    Ehdinkin jo miettiä, laittaisitko jonkinlaisen ”etukäteisvaroituksen” joulukalenteristasi vai yllättäisitkö kaikki…

    Kuinka paljon muuten aiot kertoa eri laulutyypeistä joulukalenterin aikana? Minulle ei rehellisesti sanottuna ollut tullut mieleenkään, että niitä voisi olla eri tyyppisiä… (Hyvä on, myönnän: suhtautumiseni Disney’in on parhaimmillaankin välinpitämätöntä) En tiedä muista, mutta minä ainakin tarvitsisin jotain kontekstia. Tai – jollet joulukuun jälkeen vielä ole aivan täynnä Disneyn musikaalikohtauksia – omaa postausta aiheesta…?

  3. Arana

    Solo: Hyvä huomio tuo perinteisen animaation kirjo. Olen itse aina mieltänyt ne vahvemmin omiksi animaatiolajeikseen ja puhunut perinteisestä animaatiosta nimenomaan piirrosanimaationa, mutta mitäpä muuta nuo muutkaan tekniikat olisivat. 3D itsessään ei ole minusta ikävä juttu, varsinkin Pixar on saanut sillä aikaan vaikka mitä. Ongelma on enemmän siinä, että mitään muuta ei ole enää tehtykään.

    Samaa mieltä olen siitäkin, ettei sokea fanittaminen ole oikein toivottavaa milloinkaan. Minusta ajatus siitä, että rakastaa jotain edes yrittämättä ymmärtää sen heikkouksia tuntuu hirveältä fuskaamiselta. Disney-tuotoksistakin voisi luetella pitkän listan toistuvia rasitteita, muun muassa juuri se, että ne tuppaavat olemaan kaavamaisia ja täynnä hölmöjä sidekickejä. :)

    Kanon-joulukalenteri ei kuulosta ollenkaan pöllömmältä vaihtoehdolta, kun jaksojakin on oikea määrä.

    Denelis: Heh, eiköhän teksteihin integroituna ole tulossa ainakin jonkin verran yleistäkin eri lauluformaateista, mutta katsotaan sitten joulun jälkeen, jos siitä saisi raavittua vielä jotain.

  4. Kitsunebi

    Arana&Solo yhdyn kannoissanne perinteiseen animaatioon. Henkilökohtaisesti en oikein kestä 3D:tä ”piirrosanimaatioissa” eteenkin jos kyseessä ei ole lyhytelokuva koska erityisesti länsimaalaisilla on hyvin harvoin motivaatioita tehdä asiat kunnolla. Tietysti poikkeuksiakin on ollut, mutta suurin osa 3D animaatioista ei vain tunnu oikealta.

    Mitä sitten Disneyn musiikkiin tulee, sitten Mulanin jälkeen ei ole jäänyt mieleen kappaleita jotka jäisivät kunnolla soimaan mieleen. Tämä Adventti-ilmoitus sai minut kuitenkin miettimään mikä joissain disneyn ”perinteisistä” animaatio elokuvissa jää mieleen ja loppujen lopuksi se on musiikki. Esim Mulan I & Mulan II jotka ovat minulle viimeisiä disney tuotoksia jotka ovat jäänet mieleeni, kappaleet kuten: You bring honor to us all, Reflections, I’ll make a man out of you ja lesson number 2;__;)>

    Voi noita ihania aikoja…<3

    Joka tapauksessa odotan innolla mitä paljastuu tämän päivän ensimmäisestä joulukalenterin luukusta.

  5. Kitsunebi

    Okei, toi kommentti näemmä bugaa jos tekee liian pitkän kappaleen… Noh ainakaan kukaan ei saa tietää nyt, että pienenä aloin itkemään sen jälkeen, kun mulanin vuokra VHS piti palauttaa… Ehdin katsoa sen vain 7 kertaa. ^^

  6. Arana

    Oho, ei sen pitäisi hyljeksyä pitkiä kommentteja… Kummallista… (Mutta joo, Mulan on hieno leffa, kyllä sen menetykselle kelpaakin parkua.)

    3D:llä on ameriikkalaisissa suurtuotannoissa nähty vain aika rajoitettua visuaalista tyyliä – kaikki on tosi pyöreäksi ja pehmeäksi tyyliteltyä, eikä juuri mitään viitsitä toteuttaa niin, että ihmishahmot saisivat keskeisiä rooleja, koska tietokoneanimaatiolla on vaikea tehdä uskottavan näköisiä ihmishahmoja.

    Sinänsä Pixarin 3D-leffat ovat olleet aina ihan laatua, mutta Disney ei tunnu edes yrittävän enää omilla räpellyksillään. Disneyllä työn alla oleva Rapunzel voisi kuitenkin olla uusi toivon pilkahdus tähänkin tyylivajeeseen, koska se yrittää käsittääkseni luoda vähän uudenlaista 3D-lookkia.

    Mulanin jälkeenhän itse hahmot eivät enää laula ollenkaan (ja Atlantiksessa ei ole ainuttakaan musiikkinumeroa edes taustalaulajalla), siksi musiikkikohtaukset jäävät varmaan mieleen heikommin. Mutta hei, joulupäivänä on Prinsessa ja sammako -leffan eli Disneyn uuden perinteisen animaation ensi-ilta jenkeissä, eli toivoa ei ole kokonaan menetetty tälläkään saralla! (Epäilen tosin, että siinäkin laulaa korkeintaan tuo puliukon näköinen tulikärpänen…)

    Ensimmäinen luukku sopiikin näppärästi kommenttiisi. :)

  7. Hiro

    Nyt on kyllä pakko huomauttaa, että Prinsessassa ja sammakossa on lauluosuuksia melkeinpä jokaisella tärkeällä hahmolla aina pahikseen asti. Luvassa on siis Disney-musikaaliherkkua aivan perinteiseen malliin, itse ainakin odotan leffaa innolla!

    Olen käynyt lukemassa blogiasi aina välillä, sillä pohdintasi tarinankerronnasta ja vastaavasta ovat todella mielenkiintoisia, juuri sellaista tykkään itsekin puida. Ja nyt kun olet luvannut käydä läpi Disney-elokuvien laulunumeroita, on minulla entistä parempikin syy tsekata blogi joka päivä! Eli tsemppiä kirjoitteluun :3

  8. Arana

    Ooh, tuo oli hyvin ilahduttava uutinen! Koko Prinsessa ja sammakko -projektissa tykkäilen siitä, miten se on selvästi kohdistettu ikään kuin palaamaan Disneyn juurille. Itselläni on leffan tarinan ja sävyn suhteen vielä joitakin varauksia, mutta kyllä täälläkin silmät rupeavat kiilumaan ensi-iltaa ajatellessa.

    Kiitos kehuista ja kannustuksesta! Lupaan, ettet joudu pettymään. ~<3

  9. Solo

    ”3D:llä on ameriikkalaisissa suurtuotannoissa nähty vain aika rajoitettua visuaalista tyyliä – kaikki on tosi pyöreäksi ja pehmeäksi tyyliteltyä, eikä juuri mitään viitsitä toteuttaa niin, että ihmishahmot saisivat keskeisiä rooleja, koska tietokoneanimaatiolla on vaikea tehdä uskottavan näköisiä ihmishahmoja.”

    Ei ole sen vaikeampaa kuin piirrosanimaatiolla, joten tämä ei ole mikään tekosyy. Mainstream-animaatiolta vaaditaan cartoonmaista tyyliä, oli kyseessä melkeinpä mikä sarja tahansa. Puhumaton sääntö, jota vain noudatetaan. Toisaalta, yleensä animaatioiden pääsankarin on oltava nuorukainen, johon lapsikohde-yleisö voi kiintyä. Tämän säännön kuitenkin rikkoi Up tuossa vähän aikaa sitten, vaikka sitäkin leffaa kritisoitiin vanhan miehen valitsemisesta päähahmoksi (ja pikku-poika olikin vain sidekick.)

    Kyllä kai näitä sääntöjä rikotaan jossain vaiheessa. Se vain pitäisi tehdä.

    Kyllä synkkyyttä, ”grim dark” ja kovia kulmia tehdään U.S.A:ssakin animaatioon, mutta yleisö on videopeli-osastoa. Ja hyvätlä näyttää, ihmishahmotkin. Mutta Disneyn karkkimaailmasta ei kannata sitä odottaa. Rapunzelkaan ei miteenkään erityiseltä näyttänyt Youtube-videoissa. :-/

  10. stargay

    3D on vaikea aihe: se tosiaan on jättänyt varjoonsa lähes kaikki perinteisen animoinnin keinot (tai ”perinteisen”, kyllähän 2D-animoinnissakin käytetään tietokoneita nykyään), ja monet vierastavat sitä ainakin oman kokemukseni mukaan lähinnä siksi että sitä tehdään harvoin hyvännäköisesti. Disneyn Bolt ja uudemmat Pixarit (Ratatouille ja siitä eteenpäin) ovat esimerkkejä todella upeasta 3D:n käytöstä, Disneyn heikommat esitykset kuten Chicken Little ja Meet the Robinsons puolestaan siitä tylsästä ja muovisesta tyylistä jota näkyy nykyään aivan liikaa joka paikassa. Tuo ihmishahmojen vaikeus ohitettiin mielestäni The Incrediblesissä aika hyvin tekemällä hahmoista reilusti sarjakuvamaisen näköisiä. Se onkin mielestäni parempi ratkaisu kuin fotorealististen ihmishahmojen tavoittelu, koska silloin pudotaan aika herkästi jonnekin outonäköisyyden laaksoon, enkä itse ainakaan välttämättä haluaisi katsoa omituisten melkein-ihmisten seikkailuja missään muodossa.

    Itse pidän Disneystä kaiken muun lisäksi ennen kaikkea yhtiön taiteellisten ambitioiden takia. Disney kehitti aikanaan animaatiotekniikoita huimin harppauksin, ja on nykyäänkin alan kärkikastissa. Pixarin omistaminen tietysti auttaa tässä paljon, mutta jos Rapunzelia varten kehitellään kokonaan uusia 3D-tekniikoita, ei voi kuin nostaa hattua. Disney myös kokeilee jatkuvasti uutta, ja pidän siitä että jokaisella elokuvalla on selkeästi oma visuaalinen maailmansa ja useimmilla myös selkeästi omanlaisensa piirrostyyli ja hahmodesignit.

    Itse odotan myös sammakkoprinsessaa kuin kuuta nousevaa, toivottavasti se on vähintään yhtä onnistunut kuin Enchanted. Odotan myös joulukalenterin tulevia luukkuja innolla!

  11. Arana

    Solo:Sinänsä ihmishahmojen toteutus 3D:nä ei välttämättä ole absoluuttisella tasolla merkittävästi vaikeampaa kuin 2D:nä, mutta 2D-tuotannossa homma on jo vuosisadan treenauksen jälkeen aika hanskassa, kun taas 3D on porskuttanut vasta kymmenisen vuotta. Varsinkin alkuunhan Pixar keskittyi pitkissä leffoissaan juuri leluihin ja muurahaisiin ja vastaaviin, koska ihmisanimointi oli vielä niin köykäistä. Nykyisin kaikki tietokonegrafiikka ihmiset mukaan luettuna on toki helpottunut ja parantunut huomattavasti, mutta silti isoissa tuotannoissa tunnutaan tukeutuvan niihin hyvin tyyliteltyihin ja pyöreisiin ihmismalleihin – yhtäältä koska niitä osataan jo tehdä ja toisaalta koska tyylitellyn hahmon liikkeiden/ilmeiden/hiuksien/ihohuokosten realistisuudestakin voidaan vähän tinkiä, mikä helpottaa työskentelyä.

    Olen kyllä samaa mieltä siitä, että iso osa tämän trendin taustasyistä keskittyy nimenomaan tottumukseen ja konventionaaliseen ajatusmaailmaan siitä, minkälaisia hahmoja ”pitää” tehdä.

    Hyvä muuten kun mainitsit tuon videopeliulottuvuuden, en nimittäin itse ole pelaaja, eikä siis lainkaan tullut mieleeni ottaa huomioon peligrafiikoita. Omat hyvin rajalliset kokemukset niistä keskittyvät kuitenkin johonkin pleikkakolmosen Grand Theft Auto 4:n elokuvastandardein ajateltuna kömpelösti ja kaavamaisesti liikkuviin ukkeleihin. Kuitenkin mielestäni peligrafiikka on jo funktionsa takia aivan erilaista kuin elokuvagrafiikka, jossa ainakin länsimaissa kiinnitetään huomiota juuri liikkeiden jatkuvuuteen, aitouteen, elävyyteen, yksilöllisyyteen sekä tunteiden ja vuorovaikutuksen heijastamiseen. Käsittääkseni pelimaailmassa animoinnin tavoitteet ovat vähän erilaisia (keskittyen esimerkiksi pelattavuuteen ja liikkeiden tarkoituksenmukaisuuteen pelaajan kannalta).

    Puhun tosiaan aika mutu-tuntumalla, koska minulla ei ole pahemmin kokemusta tai syvempää tietämystä sen enempää peleistä kuin animoinnistakaan, joten korjata toki saa ja pitääkin.

    stargay: Kanaleffa ylitti henkilökohtaisen rumuudensietokynnykseni jo trailerillaan, joten en ole vieläkään saanut katsottua sitä. Ihmeiden supersankarityylittelyn toimivuudesta olen myös samaa mieltä, ja viime vuosien tietokoneanimaatio alkaa tosiaan näyttää jo parhaimmillaan todella upealta. Vaikka esimerkiksi itäpuolelta Final Fantasyn Advent Children -leffa näyttää oikein kivalta, vastaava realistista/synkähköä anime-lookkia lähentelevä tyyli tuskin sopii sellaisiin tarinoihin, joita lännessä tuotetaan. Tähän mennessä missään 3D-leffassa ei kuitenkaan mielestäni ole päästy samanlaiseen sulavuuteen ja luonnollisuuden tuntuun joka on ollut piirrosleffoissa lähes itsestäänselvyys jo Lumikista lähtien.

    En tiedä, ollaanko Rapunzeliin mitään varsinaista uutta tekniikkaa väkertämässä, mutta ulkonäöllisestihän se pyrkii istuttamaan piirrosleffoille ominaista hahmodesignia (Glen Keane Rapunzelin pääanimaattorina ja niin päinpois) 3D-toteutukseen, mikä vaikuttaa varsin ihaitavalta tavoitteelta, varsinkin jos se saadaan onnistumaan. Olen vain vähän huolestunut siitä, että se mitä tähän asti on nähty ei, kuten Solo mainitsi, näytä vielä mitenkään erikoiselta (en haluaisi sanoa ”Barbie: Tähkäpää”, mutta…). Tähän mennessä ei-3D-hahmoluonnokset ja -suunnitelmat näyttävät monin verroin miellyttävämmiltä kuin kokonaan tietokoneella toteutetut.

    Animaatiotekniikan aktiivinen kehittäminen on kyllä juuri yksi syy, miksi ihailen Disneyä, samoin kuin leffojen visuaalinen ja tyylillinen yksilöiminen. Tietokoneajassa on sekin huono puoli, ettei tuolla ulkonäöllisellä erittelyllä enää ole yhtä suurta merkitystä. Boltin ja Rottatouillen hahmot (sekä ihmiset että eläimet) esimerkiksi sopisivat ulkonäkönsä puolesta samaan leffaan ilman mitään ongelmia. Melkein kaikkien muidenkin 3D-leffojen hahmot voisi hyvin pienellä rukkauksella tunkea joukkoon, eivätkä pahemmin erottuisi.

Kommentoi tätä kirjoitusta



 

Tämä blogi pyörii WordPressin voimalla. Amaryllis-teema © Anda 2009. RSS: kirjoitukset / kommentit.