Kevään ensivaikutelmia: K-On, Shangri-la, Pandora Hearts & Sengoku Basara

9.4.2009 kello 22:11

Olen jo pitkään halunnut tehdä oman geneerisen ensivaikutelmat-postaukseni, joten tässä on ensimmäinen sen luultavasti kahdesta osasta. Kevätkaudesta on yleisesti sanottava, että vain muutama sarja on onnistunut trailereiden ja promotietojen perusteella vangitsemaan mielenkiintoni kunnolla,vaikka vilkuilulistalle kipusi previkoiden moninkertaisen kaluamisen tuloksena kymmenisen nimikettä, joista suurin osa siis kiinnostaa lähinnä paremman puutteessa -mentaliteetilla. Kaikki tämän postauksen sarjat ovat niitä vähemmän etukäteisinnostusta herättäneitä tapauksia.

K-On!

Moe desuu~!

Moe-sarjat harvemmin iskevät, ja promokuvan ja juonisynopsiksen perusteella olin melko varma, etten saisi tästä animesta mitään irti, mutta KyoAnin animaatiobudjetin vuoksi päätin kuitenkin vilkaista. Olin tietenkin aivan oikeassa, sarjan puhdasverinen moeus lähinnä haukotutti aina silloin, kun dojikko-päähenkilö Yui ei aiheuttanut puolivillaista tuskastumista päämäärättömällä kompastelullaan. Animaatiosta sitten tykkäilinkin, pilotti näyttää mukavan kimmoisalta ja eloisalta vastapainoksi animeteollisuuden suosimalle jäykemmälle tyylille. Mikä parasta, mielenkiintoisen näköinen animointi sopii sarjan tunnelmaan loistavasti.

Koska tällainen 4-koma-adaptaatio ratsastaa vain ja ainoastaan henkilöidensä varassa, olisi tärkeää katsomastaan nauttiakseen pitää heistä. Rauhallisemmat ja hieman vähemmän stereotyyppeihinsä valetut tytöt Mio  ja Tsumugi (kuvassa ensimmäinen ja kolmas vasemmalta) vaikuttavatkin ihan söpöiltä, mutta rasittavan genki Ritsu (panta) ja varsinkin absoluuttisen hyödytön Yui estävät tähän sarjaan palaamisen.

Tahallisen ylitsevuotava tyypillisyys ei nosta sarjan katseluarvoa, kun genre ei muutenkaan iske. Lopputulos on suorastaan kivuliaan hajuton ja mauton. Ymmärrän toisaalta, miksi monet tuntuvat tästä pitävät, sillä K-On on peruspuitteiltaan hyvin samantyyppinen sarja kuin viime aikojen suuri suosikkini Axis Powers Hetalia, rekkalastillinen moepoikia on vain korvattu neljällä moetytöllä ja semihistorialliset moevitsit musiikkiin ja lukioon liittyvillä moevitseillä.

OP ja ED

Introvideo on oikein söpö, mutta jäi useankin katsomiskerran jälkeen mieleen heikosti, minkä lisäksi sitä vaivaa sarjaa muutenkin piinaava kimitys. Outro taas on erittäin nätti ja kekseliäs ja kuulostaakin oikein kivalta. Ihmettelen kuitenkin, miten se on saanut niin suurta suosiota, sillä vaikka siinä on periaatteessa melkein kunnollista huulisynkkaa ja kaikkea, niin flegmaattisen oloisesti suutaan aukova Mio ei näytä laulavan ollenkaan taustalla pyörivää pirteän energistä j-poppia, vaan korkeintaan jotain Tori Amosin hidastempoisempaa kappaletta. FoxJones valitti juuri viime kesän Animeconin AMV-paneelissa, että huulisynkka ei toimi videoissa monesti juuri siksi, että tunteella laulettuja säkeitä tungetaan normaalisti puhuvien hahmojen suuhun, mikä ei yksinkertaisesti näytä siltä siltä kuin hahmot laulaisivat, ja outrossa on mielestäni menty pieleen juuri tässä.

Kehnoa äänen ja kuvan sointuvuutta kompensoivat kuitenkin monet upeat yksityiskohdat, päällimäisenä videon kohta 0:33, kun Mio polkaisee jalkaansa sanoinkuvaamattoman seksikkäästi. Nelikon vaatetus on myös todella onnistunut, suosikkini on ehdottomasti Tsumugi (yli kyynärpään ulottuvat mustat hanskat, valtava hiusnuttura ja neonvihreät korvakorut ja sukkahousut mustavalkoisen leningin kanssa? I’ll be in my bunk.)

Shangri-la

Fabulously tranny

Ympäristöteemat ovat aina kuuma aihe, joten täytyihän tämä katsastaa, mutta en valitettavasti ole sen vaikuttuneempi kuin K-Onin kanssa. Pilotti tuntuu yrittävän ahtaa liikaa asiaa pariinkymmeneen minuuttiin ja on siksi sekava ja hieman hankalasti seurattava. Ensimmäiset jaksot harvoin nappaavat minua oikeasti mukaansa, mutta tämä paketti tuntui ihan rehellisesti vain leviävän joka suuntaan ilman tietoakaan koherentista tarinankerronnasta.

Sekavuutta pahempi asia on, että sankaritar on epäuskottavuudessaan harvinaisen epämiellyttävä tuttavuus. Jo hahmodesignissa on jotain vialla – tyttö näyttää superlolilaitoksella reippaaksi ja hyveelliseksi kapinallisjohtajaksi aivopestyltä Lainilta haalean vaaleanpunaisilla hiuksilla ja kokoaan muuttavalla bumerangilla varustettuna. Eniten häiritsi kuitenkin se, että hänen kahden vuoden vankilareissuaan kohdellaan kahden viikon partioleirivisiittinä, jolla ei ensimmäisen jakson perusteella näyttäisi olleen mitään vaikutusta häneen tai ihmisiin ja maailmaan hänen ympärillään (kaksi vuotta! D8). Hahmoista olin ensin toiveikas transseksuaalin Momokon suhteen, sillä hän vaikutti alkujaksosta odotusten vastaisesti jopa suhteellisen vakavasti otettavalta henkilöltä. Lopun tappelua kevennetään sitten valitettavasti vääntämällä hänet pelkäksi hassunhauskaksi seksuaalivähemmistöstereotyypiksi. Olisin ympäristöteemoitetulta sarjalta odottanut ja toivonut vähän kypsempää otetta.

Hiilimeklarilolin pokemon oli minulle suurin yksittäinen ilon aihe jaksossa, mikä ei ole kovin imartelevaa. Loppukohtaus herätti kuitenkin suhteellisen onnistuneesti mielenkiinnon tulevaa kohtaan, joten saatan antaa tälle tapaukselle vielä toisen mahdollisuuden.

OP ja ED

Openingin laajat ja ekspressiiviset, huvipuistolaitteiden liikeratoja muistuttavat kameraliikkeet tuovat sarjaan kiehtovan lähtötunnelman, ja ensimmäinen teemoihin sopiva vauhdikkaaseen luontokuvaukseen keskittyvä kolmannes on hyvin miellyttävän näköinen ja kuuloinen. Valitettavasti sitten, kun video siirtyy henkilöihin, se muuttuu lupaavan omintakeisen lähtönsä unohtaen hyvin tyypilliseksi esittelyintroksi, joka käy kaikki tärkeät hahmot vuorollaan läpi samalla hitusen hosuvalla kiireellä, jolla koko jakso on toteutettu. Näteistä still-kuvista koostuva ending puolestaan on ihan ok, mutta tylsänpuoleinen.

Pandora Hearts

Kukkuluuruu!

Pilotti sekä jatkuvat ylistykset saivat aikaan pakottavaa tarvetta ruveta lukemaan manga-versiota, jonka Broccolli on ilmeisesti ensin lisensoinut ja sitten hyljännyt ja Yen Press kenties pelastanut aivan viime aikoina. Jostain tutkimattomasta syystä olisi nyt heti ehdottoman välttämätöntä saada pokkareita säällisellä kielellä hyllyyn, vaikka en ensimmäistä jaksoa pitemmälle tiedä mitään tarinasta. Lupaavin uusi sarja tähän mennessä, ja ehdottomasti seurannassa, mutta jaksosta heräsi myös huolestuttava tuntu siitä, ettei taivaisiin kehuttu manga välttämättä saa oikeutta.

Visuaalinen ohjaus tuntuu valitettavasti haparoivan pimeässä, ja aloinkin automaattisesti verrata sitä Kuroshitsujin visuaaliseen ilmeeseen ja kuvallisiin tehokeinoihin, jotka toimivat sarjan hyväksi todella tehokkaasti niin, että hauskat kohdat ovat hauskoja (tai ainakin potentiaalisesti hauskoja), dramaattiset kohdat dramaattisia ja karmivat kohdat karmivia, toisin sanoen kuvallinen (sekä myös auditiivinen) toteutus tukee käsikirjoitusta täydellisesti. Pandorassa visuaalinen dramatisointi onnistuu elävöittämään käsikirjoitusta yhtä intensiivisesti ja täsmällisesti vain hetkittäin, mikä on sääli, sillä ilman visuaalisen suunnittelun kömpelyyttä ja säälittävän tyypillistä ja epähauskaa huumoria tässä olisi erittäin hyvä aloitusjakso.

Hahmot taas ovat hyvinkin paljon mieleeni, jopa tylsähkön Sora-lookin ristikseen saaneesta päähenkilö Ozista saadaan irti kipinää tuomalla hänen persoonallisuudestaan esiin tavanomaisen perinpohjaisen kunnollisuuden sijaan kevyen leikillistä julmuutta ja dominointitarvetta hänen suhteessaan ystäväänsä palvelijapoika Gilbertiin. Viimeksi mainittu vaikuttaisi olevan lapsiversio promokuvien tall, dark & handsome -hyypiöstä, mikä herätti kiinnostukseni välittömästi, sillä promomateriaalien Oz ei kuitenkaan näytä yhtään vanhemmalta kuin on ensimmäisessä jaksossa. Mikäli alistuva ja pelokas pieni Gilbert tosiaan on mainoskuvien synkkä ja tuskaisen melankolisesti ilmehtivä komistus, kuten hahmojen silmät ja hiukset vihjaavat (todella ihanat ja persoonallisen antisankarimaiset silmät, muuten), ja jos olemuksen muutos on onnistuttu saamaan läpi edes melkein hyvin, olen iloisen iloinen fanityttö.

Jakson rakennekin toimii hitaassa etenemisessään oikein hyvin ja paljon päämäärätietoisemmin kuin hajanaiseksi jäänyt Shangri-la. Pidän yleensä välittömästi pahaaenteilevistä prologiosioista, koska synkkyys on minun kirjoissani välitöntä plussaa ja tummasävyisyyden lupailu heti kättelyssä herättää aina toiveita koko sarjan tyylin suhteen. Muuten alkupuolisko sarjasta on kohtuullinen, mutta lapset vain juoksentelevat ympäriinsä vähän liian pitkään, eivätkä huumoriyritykset toimi. Tummahiuksisen tytön astuessa kuvioihin tarina alkaa saada muutakin kiinnostusarvoa kuin Gilbertin oletetun muodonmuutoksen, ja jakson hieman raskassävyisempi loppupuolisko toimiikin kaiken kaikkiaan erittäin hyvin. Animaatiollisesti kohta, jossa tumma tyttö pujottaa sormensa Ozin sormien väliin on niin orgastista käsipornoa (pun not intended), että rupesin melkein kirkumaan, koska yksityiskohtaisesti animoidut käsien liikkeet ovat aina herkkua.

OP ja ED

Sarjan musiikkien tavoin Yuki Kajiuran käsialaa oleva ja myös siltä kuulostava opening  on kaikin puolin kiva, mutta siinä ei varsinaisesti sellaista pontta, joka saisi sen hehkumaan. Pidän siitä, että se onnistuu muun jakson tavoin säilyttämään mielenkiintoni, vaikkei ole nopeatempoinen varsinkaan visuaalisesti. Toisaalta inhoan videossa käytetyn kaltaisia ensemble-panshotteja (videossa 0:48-0:53), joissa näytetään eri kokoisiksi stilleiksi taustalle liimattuja sivuhenkilöitä. Se on toki helppo tapa saada videoon mukaan kaikki vähänkään merkittävät toimijat, mutta tekniikka saa videon näyttämään mekaaniselta esittelyltä. Muuten video on maailmanlopun fiiliksissään varsin tyylikäs, siinä ja jaksossa käytetyt pelottavat lelut ovat suhteellisen karmivia (mutta eivät tosiaan valitettavasti aivan niin karmivia kuin voisivat olla) ja viikatteen kanssa heiluva tappajapupu on aika voittaja. Ending puolestaan hyödyntää sarjan kellomotiivia hyvin, mutta voi noita mauttoman suoraviivaisia sensurointeja…

Sengoku Basara

sengokubasara

”Oyakata-sama!” ”Yukimura!” ”Oyakata-sama!” ”Yukimura!” ”OYAKATA-SAMA!” ”YUKIMURA!” ”OYAKATA-SAMA!” ”YUKIMURA!”
En ole hetkeen nauranut animelle niin paljon kuin tätä katsoessani. Kontekstitön engrish, kuudella miekalla taisteleva monokulaarisesti havaitseva(!), viritetyllä hevosella kädet puuskassa ajava samurai, eri väreissä taistellessaan räjähtelevät historialliset figuurit, muodostelmassa tanssivat soturit, fabgargay-henkiset vaatetukset ja ärjyminen, loppumaton posetus, sakurapuun alla syvällisiä miettivät fujoshibaitit ja kaikki muu tarkoituksellisen överiksi vedetty tilpehööri on niin ratkiriemukasta, että tätä on yksinkertaisesti pakko seurata ainakin jonkin aikaa ihan vain äärettömien lulzien vuoksi. Ylimääräisiä virneitä ansaitsi Sasuke-niminen ninja. Tällainen meininki vanhenee yleensä kohdallani suhteellisen nopeasti, mutta eipä se sitten kauhea menetys ole, koska ilmiömäisen genresavvinessin alla näyttäisi olevan ainoastaan nimellinen juoni. Toisaalta ilmeisesti kyseessä on vain kahdentoista jakson sarja, joten saattaisin jaksaa jopa loppuun asti.

Tämä sarja on puhtaassa miesgarenergiassaan kuin Gurren Lagann potenssiin viisi miinus kaikki kuviteltavissa oleva vakavastiotettavuus. Kiva hahmodesign ja värikäs, sulava animaatiokin auttavat viemään viestittömyyden perille kiitettävän viihteellisesti. Ainoa valituksenaihe, jonka tähän hätään löydän on se, että sarjan ainokainen naishahmo on rakastunut homoimpaan sotaherraan, joka on kuunaan Basaran taistelukenttiä tallannut (mikä on aika paljon sanottu ottaen huomioon, että sarjan keskeisin kaksikko liitelee ilmassa toisiinsa kietoutuvina värikkäinä  valopalloina).

OP ja ED

Haistanko introvideossa lievähköä Samurai Champloo -henkisyyttä? Hahmoesittelyt ja tanssivien samuraiden punaruskea värimaailma toivat kovastikin mieleen hiphoproninit. Taustalla soiva kappale muuttuu kivan kuuloisesta suhteellisen rytmittömäksi huudoksi ja alkupuoliskon tyylikkään aina tietyn taustavärin dominoivat visuaalit korvautuvat kirkkaalla aurinkoisten värien sekamelskalla kuvattuun haukotuttavaan tappelumeininkiin. Endingin vakavuus tuntuu kummalliselta siihen nähden, ettei itse jaksossa tosiaankaan ole yhtään mitään vakavaa.

Avainsanat: , , , , , , ,

Aiheet: Anime, Ensivaikutelmat  Tagit: , , , , , , , RSS 2.0

« »


14 kommenttia

  1. 2d-dorka

    K-ON: ”Piirros on huolitellun tarkkaa kuten ex-KyoAnilaisen Yutaka Yamamoton Kannagissa. Kenties sen takia itse animoitu liike on hivenen jäykähköä – sekä detaljiin että gainaxmaiseen metkaan sulavuuteen ei sentään ole varaa. Ponnistusta siihenkin suuntaan kyllä on. —”

  2. Arana

    Ah, täytyy myöntää, että silmäni animaation laadulle on vielä kiitettävän kehittymätön. Koko käsite itse asiassa sekoittuu monesti mielessäni ja valitettavasti myös kirjoituksessani hahmojen liikkumistyyliin tai muuhun hieman vierestä menevään.

    On siis hyvin todennäköistä, että sinun näkemyksesi on lähempänä totuutta, mutta mielestäni hahmojen liikeradat ovat kuitenkin joustavampia ja pehmeämpiä kuin suurimmassa osassa animesarjoja, joissa liikkeet vaikuttavat silmääni yleensä koordinoidummilta ja ikään kuin täsmällisemmiltä ja siksi ”jäykemmiltä”. Tavallaan K-Onin liiketyyli on mielestäni siis juuri sitä vähän gainaxilaista venyvyyttä hakevaa animointilinjaa.

    Nyt sait tuon häiritsemään pientä päätä, jaksaisikohan sitä vilkuilla sitä kakkosjaksoa vielä ihan tätä asiaa silmällä pitäen…?

  3. 2d-dorka

    No, niinno. Oikeasti K-Onissa voi olla enemmän kuvia per sekunti verrattuna Gainaxin TV-sarjoihin, mutta Gainaxin venyvä piirrostyyli voi saada animaationkin näyttämään letkeämmältä. ( http://2ddorka.wordpress.com/files/2009/04/abenobashi-1.jpg ) Toisin sanoen tässähän hämääntyy vanha saivartelijakin.

    Kakkosjakson alussa ne syövät lisää leivoksia, ja suiden lisäksi myös päät liikkuvat. En aio valittaa, mutta noin yksityiskohtaisella piirrostyylillä hiusten heilautukset tuntuisivat vaativan tuplasti freimejä nykyiseen verrattuna.

  4. Arana

    Ei se määrä vaan se laatu. Ja kun sanoit hiuksista niin niitähän minä jäin tuijottamaan. Ei niiden liike ehkä ihan loistokkaan sulavaa ole, mutta en jaksa välittää, nättiä, kun heiluvat koko ajan pään mukana. Tähän sarjaan voisi melkein tottua, jos pääsisi yli Yuin infernaalisesta kimityksestä.

    Hitto, niillä on siellä juustokakkua…

  5. Solo

    K-ON:n animoinin ”kökköys” on mielestäni vain tyylikeino. Ja se on söpöööh…

  6. alkimohap

    Pistetääs tähän jos ei ole tsekannut Anikin ketjua aiheesta. Siis: K-ONin vitosjakson loppuepämääräisyys 19:50-> olikin se puuttuva pala Tsumugin hahmossa. Yksinkertainen käsikirjoituskikka, mutta ajattelee kuten Ritsu ja Mio, niin hahmon olemus avautuu mielenkiintoisesti ja yllättäen sopii ongelmitta siihen ED:n visuaaliseen tyyliin, joka Tsumugilla on. (Korg RK-100 nyt itsessäänkin on hiton siisti vehje.) Tai sitten vain itse kuljen joissain epämääräisissä fanitussfääreissä.

  7. Arana

    Solo: K-Onin syövyttävä ultrasöpöys on minulle muutenkin vähän liikaa. Pari ensimmäistä jaksoa ovat aiheuttaneet lähes jatkuvaa hampaiden kiristelyä (sen mitä niistä on tämän pehmeänlöllerön vaahtokarkin vaikutuksesta kulloinkin ollut jäljellä).

    alkimohap: No kiitos, nyt minun on pakko katsoa taas lisää tätäkin… Olisi muutakin tuijoteltavaa, mutta olen tällä hetkellä liian rakastunut Tsumugiin (kulmakarvat!), jotta voisin jättää tarttumatta tuollaiseen syöttiin.

  8. alkimohap

    Toisaalta… http://forums.aniki.fi/viewtopic.php?p=158088#p158088 …siis laskelmoitua viihdettä kaikki tyynni! Ja koko konseptihan on vain yhtä kitaramainosta teineille, kun brändinimiä on hyvin esillä. No, voi siitä silti pitää. :)

  9. Hulkkis

    Aivan samaa mieltä Sengoku BASARA:n kanssa. Niin kovat naurut saa.
    Viimeisimmässä jaksossa Mecha-Honda jetpackin ja poran kansaa :D:D

  10. Solo

    Toisilta menee hampaat, mie taas ”HNNGGGGHH!!”:aan! =)

  11. Arana

    alkimohap: Ylilaskelmoitua tosiaan. Tuntuu vähän siltä, että tekijöillä on ollut mielessä yksinomaan se, kuinka koota yhteen mahdollisimman paljon moettajanörttejä takuuvarmasti ilahduttavia elementtejä, mikä saa kerronnan tuntumaan puuduttavan epäorgaaniselta. Vähän niin kuin Mamma Mia! -musikaali on koottu ilman mitään muuta visiota kuin että saadaan ahdettua mahdollisimman monta Abba-biisiä muutamaan tuntiin.

    Hulkkis: Mecha-Honda, jetpack ja pora? Kuulostaa totaalisen hienolta… mutta minä raukka olen vasta kakkosjaksossa… T-T

    Solo: HNNGGGGHH!!ata voi niin monella tavalla. Sillä tuskaisella, sillä vähemmän tuskaisella ja sillä miehisellä. Minun tapani vain on tässä tapauksessa se tuskainen. :)

  12. Bubukuuti » Blog Archive » Titaanien taistelu: canon vs. fanon -paritukset

    […] Sengoku Basaran osalta saman on Suomen animeblogipiireissä noteerannut ainakin Arana: ”Ainoa valituksenaihe, jonka tähän hätään löydän on se, että sarjan ainokainen […]

  13. Missing Link » Arkisto » Animevuosi 2009 – Kuinkas sitten kävikään?

    […] 1, 2 ja […]

  14. Missing Link » Arkisto » Saabisua <3

    […] ensimmäinen kolmannes osoittautuikin varsin hauskaksi ja eeppiseksi katselmukseksi (kuvittele Sengoku Basaran ylitsevuotavalla lolghay-asenteella terästetty Legend of the Galactic Heroes muinaisessa […]

Kommentoi tätä kirjoitusta



 

Tämä blogi pyörii WordPressin voimalla. Amaryllis-teema © Anda 2009. RSS: kirjoitukset / kommentit.