Kategoriat
Tapahtumat

DesuTalks – 15 tuntia täyttä asiaa

Lauantaina koettiin Helsingin Kulttuuriareena Glorialla ensimmäistä kertaa DesuTalks, animetapahtuma, joka lähestyi animetapahtumia aivan erilaisesta vinkkelistä kuin mihin skenessä on viime aikoina totuttu. Mediapassilla sisään rynnittyäni täytyy tietysti purkaa kokemusta näin julkisestikin.

Etukäteistiedotuksen osalta komppaan Tounista täysin.  Esimerkiksi sen ahkeramman blogittamisen muodossa olisi voitu helposti luoda lähestyttävämpää ilmapiiriä. Veikkaan, että osa tyhjistä paikoista jäi täyttymättä juuri sen vuoksi, että Talksista oli jäänyt vähän jäykkä ja kuiva puku-kraga-etukäteiskuva. Sen hehkuttaminen, kuinka Talksissakin saa olla rennosti eikä meininkiä ole haluttu liian ryppyotsaiseksi, ei enää itse tapahtumassa ilmoitettuna auta lipunmyynnissä tai osallistujamäärissä. Tällaista viestiä olisi ollut hyvä vuotaa nettiin jo aikaisemmin, sillä niillä avauksen näppärillä palopuheilla olisi varmasti saatu ainakin muutama epäröijä uskaltautumaan paikalle. Desuconinkin tiedotuksen toimivuus perustuu sille, että kävijä tietää tarkalleen, mihin on rahansa pistänyt jo ennen itse paikalle pääsemistä. DesuTalks taas jätti paljon yleisasennoitumisestaan arvailun varaan.

Itse tapahtuma kuitenkin toimi erittäin näppärästi huolimatta siitä, että olin kohmeessa koko kahdeksan tuntia, kun en ollut varautunut Glorian pakkaslukemiin. Kaikki toimi nätisti, aikataulu piti ja kokonaisuudesta jäi erittäin hyvä fiilis. Tällaiseen tapahtumaan saavun erittäin mielelläni uudemmankin kerran.

Seurusteluun jätetyn ajan vähäisyyttä on moitittu, mutta itse pidin aikataulua varsin toiminavana kokonaisuutena. Puheohjelmien väliin jäi monessa raossa ja etenkin lounaan aikana sen verran taukoa, että pöytäseurueen kanssa pystyi vaihtamaan muutamia välittömiä kommentteja, mutta ohjelmaa tuli koko ajan niin nopeasti, ettei draivi päässyt hiipumaan, eikä mihinkään jäänyt toimettomia aukkoja. Enempi jutustelu sujui yläkerran baarissa jatkoilla, kun ei enää tarvinnut miettiä kellon kanssa, kerkeääkö asiaansa vielä sanoa ennen seuraavaa puheenvuoroa. Harmi tietysti alaikäisille kävijöille; olisi ollut kiva, jos heilläkin olisi ollut jonkinlaista mahdollisuutta ottaa osaa loppuiltaan. Siinä mielessä homma toimi, että Talks iskee muutenkin enimmäkseen vähän vanhempaan harrastajaväkeen kuin normaalit conit.

Puheohjelmien monenlaiset näkökulmat ja aiheet pitivät mielenkiinnon yllä. Yksittäisten esitysten lyhyt kesto toimi erinomaisesti ja piti hereillä. Sellaisestakin aiheesta, joka ei itsessään niin kovasti kiinnostanut, jaksoi kuunnella selitystä sen 15-30 minuutin verran. Ylipäänsä Talksissa oli kova juttu se, että siellä tulin pakostakin seuranneeksi sellaisiakin ohjelmia, jotka conissa olisin jättänyt automaattisesti käymättä. Tuntui varsin piristävältä kuulla sellaisistakin fandomiin liittyvistä aiheista, jotka olisin muuten missannut.

Esitysten sisältöä onkin jo puitu yksityiskohtaisesti ja aika lailla omia fiiliksiä vastaavasti muualla, joten en ryhdy enää toistelemaan muiden rimpsuja ihan kaikilta osin. Yleisesti ottaen puhujat osasivat asiansa ja tekivät hyvää työtä. Napakat puheenvuorot olivat pääpiirteissään oikean pituisia ja kiinnostavia.

Kategoriat
Anime Ensivaikutelmat

Talven 2011 ensivaikutelmia: Level E, Wandering Son & Fractale

Tässä koko talven ohjelmistoni. Lupaavalta näyttää, vaikka mikään ei aivan satakympillä kolahdakaan vielä ensimmäisen jakson perusteella.

Level E

Kaunista tunnelmointia komedian keskellä.

Kun blondilta bishiltä näyttävä avaruusolento saa ujutettua jalkansa paikkakunnalle juuri muuttaneen urheilijalukiolaisen oven väliin, voi tuloksena olla ainoastaan komediaa (tai poikarakkautta, mutta tämä sarja ilmestyi alun perin Shounen Jumpissa). Kuten tunnettua, sietokykyni kyseisen genren kanssa on melko alhainen, mutta Level E:n hyveeksi on luettava, että ainakaan vielä sarja ei näytä eikä tunnu mitenkään puhtaalta komedialta. Sen hauskat hetket ovat hauskoja, mutta ainakin pilotti osaa näyttää vakavampaakin naamaa, mitä arvostan suuresti.

Outo tyyppi tulee normaalin tyypin elämää sotkemaan -lähtöasetelma on ehkä animeteollisuuden väsyneimpiä juonikuvioita, mutta Level E:ssä se toimii yllättävän pirteällä tavalla. Huumori on oivaltavampaa tavaraa kuin pelkkä slap-stick, eikä raatele hahmoja ja tarinaa ympäriinsä, kuten varsinkin chibeilykomiikalla on tapana. Se myös sidotaan vakavammin otettavaan sisältöön varsin nätisti, kun esimerkiksi tavispäähenkilö katsoo ensin järkyttyneenä, kun alien-blondi hyppää viidennen kerroksen parvekkeelta kadulle täysin vahingoittumatta ja törmää siitä suoraan ohi ajavan auton alle. Turmaa ei näytetä visuaalisesti, eikä äänitehosteistakaan saada muuta kuin törmäystä indikoiva vaimea ”tum”. Hetki onnistuu olemaan hauska juuri pienieleisyytensä ansiosta. Sitä seuraa näppärä ja osuvan dramaattinen parantumiskohtaus, joka ei edes yritä olla hauska, mutta ei myöskään piehtaroi vakavuudessaan. Tuloksena on ensin toimiva komediakohtaus, jonka jälkeen seuraa ilman häiritsevän suurta tunnelmanmuutosta toimiva fiilistelykohtaus.

Pidin siis kovasti jakson huumoripuolen ja vakavamman sisällön tasapainotuksesta, mutta suhtaudun lopputuotteeseen vielä varovaisesti, sillä sarja on listattu kaikkialle nimenomaan komediana. Toivottavasti löytyy tulevissakin jaksoissa maltetaan esitellä muutakin kuin hauskaksi tarkoitettua sisältöä, mutta tässä vaiheessa ainakin vaikuttaa hyvältä. Toisaalta en uskalla olla ylitsevuotavan optimistinen sen takia, että jakso muistuttaa tavassaan sekoittaa huumoria vakavaan hyvin paljon Kuroshitsujin ensimmäisen kauden loistavaa pilottia, ja junaonnettomuushan siitä lopulta kehkeytyi.

Kategoriat
Anime Avautuminen Hahmot

Ikävä paatti.

Oo, oo, heräilen joulunjälkeiskoomastani! Kalenteriparit kokosin muuten tuonne sivupalkin yläkulmaan Joulukalenteri 2010 -linkin alle.

Kun kerran hekumoin koko joulun kivoista ja ihanista tai ainakin positiivisella tavalla mielenkiintoisista pareista, niin laitetaanpa nyt vastapainoksi sekavaa yöllistä nillitystä yhdestä harvinaisen kuvottavasta ihmissuhdesolmukkeesta.

Teksti spoilaa School Daysiä, jos siitä nyt voi enää tässä vaiheessa spoilaantua.


Kolmiodraama gone wrong.

Olipa kerran ihan tavallinen kiltti poika, joka oli ihastunut ujoon tyttöön. Pirtsakan vierustoverinsa kannustuksesta poika uskaltautui tunnustamaan tunteensa tytölle, jolloin paljastui, että tyttökin tykkäsi pojasta. He rupesivat seurustelemaan. Pian poika huomasi, että ujon tytön kanssa oli vähän hankala olla, koska tämä oli ujo. Siispä poika ihastuikin vierustoveriinsa, joka myös oli ihastunut häneen. Sitten poika nai kaikkia sarjan naishahmoja ja lopulta vierustoveri iski hänet kuoliaaksi keittiöveitsellä.

School Days on tarina erittäin tyhmistä lukiolaisista, jotka ovat tiedostamattaan äärimmäisen julmia toisiaan kohtaan. Kaikki vähänkin keskeiset hahmot satuttavat toisiaan mitä karmeimmilla tavoilla, eikä yksikään heistä täysin ymmärrä, kuinka pahaa jälkeä saa käytöksellään aikaan. Hahmot eivät sinänsä ole pahantahtoisia – jokainen heistä näyttää katumuksen ja syyllisyyden merkkejä silloin harvoin, kun heidän tekojensa seuraukset onnistuvat jollain tasolla poraamaan tiensä heidän paksuihin kalloihinsa. Mistään ei kuitenkaan opita mitään, vaan meno käy koko ajan karummaksi.

Omissa silmissäni kaikista näistä ikävistä ihmisistä alhaisimmiksi osoittautuivat sarjan kuluessa päähenkilö Makoto Itou, sekä tämän vierustoveri Sekain paras ystävä Setsuna Kiyoura.