Korvaamaton seiyuu-suoritus: Daisuke Namikawa Masanosuke Akitsuna

28.2.2011 kello 22:19

Monet ääninäyttelysuoritukset ovat hyviä ja tukevat elävöittämiään hahmoja – ovathan seiyuut ammattilaisia isossa bisneksessä. En ole kiinnittänyt ääninäyttelijöiden panokseen erityisen paljon huomiota ennen aivan viime vuosia, mutta nykyisellään yritän parantaa havaintokykyäni tälläkin alueella. Aina tuon tuosta olen kuitenkin törmännyt äänirooliin, joka on niin vastaansanomattoman loistava, ettei minun ole tarvinnut edes erikseen kiinnittää siihen huomiota vaikuttuakseni. Nämä ovat sellaisia suorituksia, joita kuunnellessani en pysty kuvittelemaan kenenkään toisen seiyuun kykenevän tulemaan äänellään kuvaamakseen hahmoksi yhtä saumattomasti ja täydellisesti.

Olen yleensä identifioinut Daisuke Namikawan nimen siihen vähän rasittavaan nasaalipiipitykseen, jonka kärjistetyimmällä versiolla herra kuvaa Hetalian hyödytöntä ja pumpulipäistä nimihahmo Italiaa. Myönnettäköön, että Namikawa kuvaa vinkuvan ja parkuvan Italian aivan täydellisesti. Hänellä on itse asiassa taipumusta tulkita kaikki hahmonsa aivan nappiin, mutta se ei poista tuon kimityksen ärsyttävyyttä. Koska olen tuntenut Namikawan nimenomaan tästä äänestä, maailmani suurin piirtein mureni ympäriltäni kun älysin, että mies on vastuussa myös viime vuoden ylivoimaisen animesuosikkini, kidnappausjengiin ajautuvasta isännättömästä samuraista kertovan House of Five Leavesin päähenkilö Masanosuke Akitsun eli tuttavallisemmin Masan äänihuulista.

Namikawa käyttää roolissa aivan erilaista ääntä. Kyse ei ole vain siitä, että hän näyttelisi roolin eri tavalla kuin Italian. Hän on sikäli ihailtava seiyuu, että näyttelee ainakin oman kieltämättä aika rajoittuneen kokemukseni mukaan ylipäänsä jokaisen roolinsa eri tavalla hahmosta riippuen. Italia on näyttelymaneerien kannalta täysin eri hahmo kuin vaikkapa Saiyuki Reloadin Kamisama tai Level E:n Baka, vaikka Namikawa käyttääkin kaikissa samaa nasaalivinkuääntä. Masan roolissa hänellä on kuitenkin täydellisen ja absoluuttisen eri ääni niin voimakkaasti, että on hankala uskoa kummankin äänityylin lähtevän samasta miehestä. Ilman faktatietoa olisi täysin mahdotonta arvata että Masan tummalla, kypsällä ja matalalla äänellä on mitään tekemistä Italian lapsekkaan kimeän vinkunan kanssa.

(Sattumoisin Masan ääni on sama, jota Namikawa käyttää Senkou no Night Raidin tiukkapipoisen ja sliipatun Kazuran roolissa. Arvatkaapa kuka on suosikkihahmoni sarjasta ja pitkälti juuri matalan no-nonsense-äänensä ansiosta?)

Lue koko artikkeli »

Aiheet: Analyysi, Anime, Hahmot, Hype  Tagit: , , , , Kommentteja: 4 »


Kuka lohduttaisi animevuotta 2010?

20.2.2011 kello 23:53

Olisi ehkä ihan hyvä ajatus tehdä jotain kausikatsauksiakin, ettei kaikki selitys jäisi aina vuoden loppuun pitkälle seuraavan vuoden alkuun. Tänä vuonna voisin vaikka yrittää, muistuttakaa joku jos sellaisia ei meinaa näkyä. Huomasin tässä myös, etten viime vuonna kirjoittanut ainuttakaan perinteistä arvostelua. Tämä ei ehkä sinänsä ole mitenkään suuri menetys, mutta voisihan sitä nyt muutaman silloin tällöin naputella. Arvostelu on kuitenkin ihan hauska, klassinen kirjoitusformaatti, eikä edes mikään ihan helppo sellainen.

Linkki muuten täytti viikko sitten sunnuntaina kokonaiset kaksi vuotta, mutta koomatuskissani jätin merkkipäivän viettämättä ja katsoin vain 21 Jump Streettiä ja kuolin portsari-Penhallin käsittämättömälle seksikkyydelle.

Mutta tosiaan, mitä jäi käteen kurjimmaksi ikinä moneen otteeseen kehutusta animevuodesta 2010? Paha ruveta vertailemaan edellisiin vuosiin, kun en ole koskaan ennen katsonut yhtä paljon airaavaa animea, mutta ihan laidasta laitaan löytyi laatua, niin hienoa tavaraa kuin kehnompaakin. Jaossa jälleen myös erityismainintoja sarjojen suurimmista saavutuksista.

Vuodelta 2009 jatkuneet

Hetalian katsominen on jäänyt vähäisemmälle huomiolle tänä vuonna, koska sarja on käynyt väsyttävän tylsäksi. Kivaa on se, että muutkin valtio-tanit kuin akselivallat ja liittoutuneet ovat alkaneet saada enemmän parrasvaloja. Tyhmää on se, että sketsit ovat menettäneet särmäänsä, sarja yrittää söpöillä liikaa ja aina vain keikutaan hyvin huojuen siellä hienojen absurdien oivallusten ja latisuttavien pannukakkujen välisellä muurilla. Kaikkein pahin moka Hetalia Worldiltä oli tietysti tunnarin vaihtaminen, koska se uusi kappale on täysin mitäänsanomaton. Vanhassa kunnon Marukaite Chikyuussa sentään oli oikeasti ytyä varsinkin, kun siitä kierrätettiin jaksojen lopussa useita eri versioita.

Hetalia: Pölkyin Preussi, tossuin Saksa

Fullmetal Alchemist: Brotherhood pääsi vihdoin keväällä eeppiseen päätökseensä, johon mennessä olin jo vähän kyllästynyt koko seikkailuun. Sarja on kaikin puolin varsin kelvollinen ja jopa hyvä, mutta selvästi heikompi kuin alkuperäinen manga. Olin ajatellut aikaisemmin, että se, etten osannut olla animesta yhtä vaikuttunut kuin mangasta, saattoi hyvinkin johtua suureksi osaksi siitä, että olin lukenut samat tapahtumat ensin sarjakuvamuodossa. Sarjan tarina kun ei välttämättä ole tarpeeksi vahva kestääkseen useita läpikäyntejä. Varmasti animen vähäisempi vaikuttavuus johtui osaksi myös tästä, mutta seuratessani loppupään jaksoja lukematta ensin vastaavia mangalukuja huomasin, etteivät nekään päässeet vaikuttamaan yhtä hienosti kuin manga. Brotherhoodissa ei siis ole varsinaisesti mitään vikaa ja monessa kohtaa se onnistuu erittäin mainiosti ja jopa alkuperäismateriaalia paremmin, mutta se ei vain saa toteutukseensa tarpeeksi ytyä pystyäkseen pistääkseen kunnolla kampoihin esikuvalleen syistä, joita olen tuonut esiin muissa sarjaa koskevissa kirjoituksissani.
Lue koko artikkeli »

Aiheet: Anime  Tagit: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , Kommentteja: 7 »


Tervetuloa hullujenhuoneelle

1.2.2011 kello 22:52

Olen taipuvainen ihkuttamiseen ja fanityttöilyyn kaikenlaisten hottien, söpöjen ja hienojen asioiden yhteydessä, mutta normaalisti suoritan nämä toiminnot kohtuullisen kylmäpäisesti. Sitten ryhdyin epäonnekseni kera kämppikseni tapittamaan hassua 80-luvun lopun nuorisosarjaa nimeltä 21 Jump Street. Sarjassa nuoret poliisit soluttautuvat lukioihin ja ratkovat peitetehtävissä rikoksia. Anttilan alelaarista ensimmäinen kausi tuli poimittua mukaan päätähuimaavaan kahdeksan euron hintaan ihan vain koska kasarimeiningin ansiosta runsaalla kädellä annosteltu tahaton huumori (Vaatteet! Hiukset! Korut! Syntikkamusa!) on aina takuuvarma viihdyttäjä ja toisaalta koska pääroolissa on kaksvitonen Johnny Depp. Tämä sarja mullisti maailmani; minä nimittäin rakastuin ensimmäistä kertaa koskaan järjettömän palavasti fiktiiviseen hahmoon tavalla joka saa aikaisemmat pahemmanlaatuiset ihastukseni Tsumugiin tai muihin valikoituihin kohteisiin vaikuttamaan kovimmillaankin olankohautuksilta.

Yllättäen tunteitteni palon kohde ei kuitenkaan ole nuori herra Depp.

Tai ehkä kyseessä ei sinänsä ole yllätys, enhän koskaan ole varsinaisesti ihastunut Deppin hahmoihin tai mieheen itseensä, vaikka suosikkinäyttelijöihini tämän laskenkin. Deppin näyttelemä Tom Hanson on ihan jees suoraselkäinen, vähän synkeä poliisinalku. Roolissa Depp saa esitellä näyttelijäntaitojaan muun muassa rokkarina, kilttipoikana, pahispoikana, uskonnollisena hörhönä ja Harry Potterina. Hanson on kiva hahmo, ja kaikki muutkin sarjan vakkarit ovat tosi kivoja, oli kyse sitten projektin karismaattisesta pomosta, järkyn kauniista tummasta mimmistä tai järkyn kauniista aasialaisesta pojusta.

Ja sitten on tämä tyyppi.
Lue koko artikkeli »

Aiheet: Avautuminen, Hahmot, Hype, Länsiviihde, Meta, Välipala   Kommentteja: 13 »



 

Tämä blogi pyörii WordPressin voimalla. Amaryllis-teema © Anda 2009. RSS: kirjoitukset / kommentit.