Lyhyestä laatua

23.3.2011 kello 00:23

(Hei mitä tämä on, Arana päivittää taas vaihteeksi.)

Manga on tilaa vievä formaatti. Yhteen pokkariin mahtuu vain rajallinen määrä informaatiota, mikä tekee mielekkäiden lyhyiden tarinoiden kynäilemisestä melko haastavan tehtävän varsinkin hahmojen kannalta. Koska manga tunnetusti maksaa ja opiskelijan varat ovat vähäiset, lyhyilläkin mangakertomuksilla on toki paikkansa manganystävän kirjahyllyssä, sillä vaikka 19-osainen Banana Fish on äärimmäisen hieno tarina, sen kerääminen ja lukeminen vaatii niin ajallista kuin rahallistakin panostusta. Onneksi vähemmän on kuitenkin joskus enemmän, kuten seuraavat neljä kovasti arvostamieni mangakojen kynistä muotoutunutta yksiosaista tarinaa osoittavat.

Toistaiseksi jälkimmäiset kaksi ovat valitettavasti monelle vielä kielimuurin takana, kun kukaan ei ole älynnyt niitä englanniksi julkaista ainakaan mitään virallisia teitä.

Fumi Yoshinaga: All My Darling Daughters

Tämä teos löytyi suunnilleen jokaisen mangablogin vuoden 2010 parhaimmisto -listalta, eikä lainkaan aiheetta. Vaikka All My Darling Daughters koostuu viidestä jokseenkin itsenäisestä kertomuksesta, luonnehtisin sitä enemmän yhtenäiseksi tarinaksi kuin novellikokoelmaksi. Kertomukset liittyvät toisiinsa koko ajan mukana kulkevan kehyskertomuksen, määrätietoisen rakenteen ja temaattisen yhteisyyden kautta hyvin samaan tapaan kuin eräässä suosikkikirjoistani, Leena Krohnin maailmanlopun konseptia eri kulmista käsittelevässä Pereat Mundusissa (jonka alaotsake onkin osuvasti ”Romaani, eräänlainen”). Kertomusten keskiössä ovat milloin äitinsä hyvin nuoresta uudesta aviomiehestä järkyttyvä tytär, milloin kolmen nuoruudenystävyksen tulevaisuudenunelmat. Ne etenevät Yoshinagalle tyypilliseen tahtiin erittäin maanläheisenä, ihmissuhteita tutkiskelevana draamana.

Yoshinaga lukeutuu suosikkimangakoihini muiden syiden muassa poikkeksellisen terävähuomioisen yhteiskunnan rakenteisiin kohdistuvan kritiikkinsä ansiosta. Darling Daughters ihastuttaa hänenkin mittapuullaan harvinaisen korkeana omistautumisena aiheelle. Kokonaisuus tarkastelee osatarinoidensa kautta japanilaista yhteiskuntaa erityisesti siellä elävien naisten vinkkelistä, enkä voi sanoa koskaan törmänneeni yhtä yhteiskunnallisesti tiedostavaan ja älykkääseen tuotteeseen. Tarina ei sorru hiukkaakaan mustavalkoiseen ajatteluun, vaan lähestyy aihettaan realistisesti ja ilman rankkoja stereotyypittelyjä.

Vaikka mainittu yhteiskuntakritiikki on huomattavassa roolissa, tarinan sydän kumpuaa ennen kaikkea draamasta, joka on luonnollisesti taattua Yoshinaga-laatua, mutta kerrankin pääroolit täyttyvät naisilla. He ja heidän lähipiirinsä tuntuvat mangakuvioihin tottuneen silmissä suorastaan hämmentävän aidoilta ja todellisilta ihmisiltä vahvuuksineen, puutteineen, päähänpinttymineen ja omituisuuksineen.
Lue koko artikkeli »

Aiheet: Arvostelu, Manga  Tagit: , , , , , , , Kommentteja: 4 »


Musikaalikohtaus: Arabian Nights / Arabian yöt (Aladdin)

8.3.2011 kello 01:21

[Suomenkielinen versio (muokattu); englanninkielinen versio: alkuperäinen ja muokattu]

Huomasinpa että olen tehnyt tälle musikaalikohtaukselle suurta vääryttä jättämällä sen pois toissavuoden joulukalenteristani. En ymmärrä, miten saatoin missata näin olennaisen musikaalikohtauksen parhaimmistolistaltani, mutta korjataan nyt tämä valitettava virhe.

Kyseessä on nimittäin varmasti yksi hienoimmista esittelykohtauksista koskaan – Arabian Nights avaa Aladdinin erikoisella ja voimakkaalla tavalla, joka korostaa tapahtumapaikan eksoottisuutta ja vierautta länsimaiselle yleisölle. Jälkisensuurin mielestä näin kävi liiankin kanssa, kun lyriikoista piti mennä poistamaan korvankatkomiset monien elokuvan ystävien harmiksi. Kyseiset säkeet (”Korvat pois leikataan / aina muukalaisten, / se luo kotoisen tunnelman.”) olivat jo natiaisena omakin suosikkikohta – kappaleen suomeksi tulkitseva Antti Pääkkönen päästää kyseisten säkeiden aikana ääneensä niin herkullista kihelmöintiä, että kohta jää väkisinkin mieleen päällimmäisenä koko laulusta. En ole ikinä edes päässyt kuulemaan muokattua versiota kappaleesta suomeksi (”Horisontti ei näy / hiki kainaloon käy, / se luo kotoisen tunnelman”), mutta on hankala uskoa, että se voisi mitenkään pärjätä alkuperäiselle, jonka voima perustuu hurmaavan kieli poskella -asenteen ja karmaisevan mielikuvan yhteisvaikutukseen. Toki muutos on ihan perusteltu, mutta sääli silti. Alkuperäisversio ei kärsi ainakaan omissa korvissani muutoksesta yhtä paljon kuin suomiversio, mikä johtunee ainakin osittain siitä, että tosiaan rakastin tuota kohtaa pienenä.

Arabian Nightsissa on joka tapauksessa jotain taianomaista. Kohtaus ei liity suoraan itse elokuvan tapahtumiin, vaan toimii kehyskertomuksena ja esittelee miljöön yleisölle integroitumatta tarinaan juurikaan (ainakin Herkules käyttää taustakertomustaan paljon tehokkaammin itse tarinan osana, kun kertojina toimivat Muusat esiintyvät hyvin näkyvästi läpi leffan). Pidänkin nokkelana vetona sitä, että laulavaan Kauppiaaseen palataan taas Aladdin-franchisen päättävän Aladdin ja varkaiden kuningas -leffan lopussa, jossa koko kappale saa varsin kelvollisen pienen repriisin, vaikkei se ylläkään yhtä suureen vaikuttavuuteen kuin alkuperäinen Arabian Nights. (Myös Jafarin paluu ja televisiosarja käyttävät samaa kappaletta, mutta aina alkuteksteissä.) Varkaiden kuninkaan Reprise sulkee ympyrän näppärästi sekä sitoo Kauppiaan hahmon tarinaan ja täydentää siten hauskasti alkuperäistä kappaletta. Pelkässä ensimmäisen Aladdin-leffan kontekstissa Kauppias jää vähän irralliseksi, mikä johtunee siitä, että IMDB:n mukaan hänen oli tarkoitus alun perin paljastua lopussa Hengeksi, mitä ei lopullisessa versiossa tapahtunutkaan.

Kohtauksen ja koko elokuvan ensimmäiset sekunnit esittelevät kauniin yksinkertaisesti elokuvan läpi toistuvat väriteemat – hyvää symboloiva sininen savukiehkura pahaa symboloivalla punaisella liekkitaustalla. Ensimmäisten viidentoista sekunnin aikana kuva ja ääni käyvät yhteen kerrassaan täydellisesti ja luovat salaperäisen, kiehtovan tunnelman. Tämänkin jälkeen kohtaus onnistuu pitämään otteessaan, vaikkei sisälläkään muuta toimintaa kuin kamelilla ratsastavan Kauppiaan matkalla Aghrabaan. Iso kiitos tästä kuuluu kameratyöskentelylle. Kamera on jatkuvassa liikkeessä ja johdattaa yleisön Kauppiaan mukana tapahtumakaupunkiin niin intensiivisesti, että ainakin tämän katsojan koko huomio on liimattu kohtaukseen, vaikka samaa settiä olisi jo luupattu puoli tuntia yhteen menoon.

Lauluna kyseessä on komea kappale varsinkin suomeksi. Pääkkösen esitys mukailee alkuperäistä, mutta pistää jokaisen siirtymän kohdalla paremmaksi. Pääkkönen saa esitykseen valtavasti voimaa varsinkin kun hänellä ei ole hassua aksenttia, joka Bruce Adlerin versiossa syö kohtauksen upeutta hieman. Pääkkösen laulussa korkeuden, voimakkuuden ja sävyn vaihtelut pääsevät oikeuksiinsa vaikuttavammin kuin Adlerin tulkitsemana. Kohtaus leikittelee sekä visuaalisessa että auditiivisessa mielessä lyhyeen kestoonsa nähden hyvin paljon näillä vaihteluilla. Kappale lähtee liikkeelle melkein kuiskaten ja käväisee vähän leikkisyydenkin puolella, rupeaa sitten nostattamaan tunnelmaa ja räjähtää lopulta valtavan eeppiseksi kailotukseksi vain sammuakseen aivan yhtä yllättäen viimeisen säkeen aikana ja kääntyäkseen Kauppiaan humoristiseksi avauspuheeksi.

Uhuuh, kylmät väreet.

Aiheet: Analyysi, Länsiviihde, Musiikki  Tagit: Kommentteja: 2 »



 

Tämä blogi pyörii WordPressin voimalla. Amaryllis-teema © Anda 2009. RSS: kirjoitukset / kommentit.