Loput kevään 2013 ensivaikutelmat

24.4.2013 kello 22:46

Lyhyet alkufiilikset lopuista tarkastetuista sarjoista.

Suisei no Gargantia

gargantia

Avaruudesta pakkolaskeutunut taistelija tutustuu Maapallon asukkeihin.

Jaksoja katsottu: 3
Innostustaso: 3,5/5

Gargantia ei mielestäni alkanut mitenkään järisyttävästi, vaan puolet ensimmäisestä jaksosta vievä avaruustaistelu lähinnä haukotutti epähenkilökohtaisuudellaan. Taistelun tapahtumista oli vaikea välittää, kun hahmoilla ei tuntunut olevan mitään pelissä, eikä heitä tunnettu tuossa vaiheessa lainkaan.

Avaruustaistelija Ledin päätyminen unohdettuun, veden peittämään Maahan toimii kuitenkin, ja kulttuurien välinen kuilu on kurottu varsin mukavaksi. Molemminpuolisen epäileväinen suhtautuminen avaruustulokkaan ja laivayhdyskunnan väen välillä on saatu tuotua esiin erittäin kivasti. Kumpikaan puoli ei kuitenkaan suhtaudu toiseen varsinaisesti vihamielisesti, vaan enemmän varautuneen hämmentyneesti. Vieraasta ja tämän kehittyneestä teknologiasta kiinnostunut avoinmielinen laivatyttö Amy toimii ihan näppäränä siltana Ledin ja laivastoväen välillä.

Visuaalisesti Gargantia on nätti ja toimiva, ja maailmakin on onnistunut herättämään kiinnostuksen. Hahmot tuntuvat kuitenkin vielä melko kaukaisilta, mutta sinänsä potentiaalia on. Aloitus on hyvä ja vahvakin, mutta tähän mennessä etäisehköksi jäävän hahmopuolen takia ei millään tavalla aivan mieltäräjäyttävä.
Lue koko artikkeli »

Aiheet: Anime, Ensivaikutelmat  Tagit: , , , , Kommentteja: 0 »


Kevään 2013 ensivaikutelmia: Karneval, Hataraku Maou-sama!, Attack on Titan & Devil Survivor 2

15.4.2013 kello 19:54

Karneval

Karneval ihana yogi ihana tsukumo

Sirkus-puolustusjärjestön ihanat taistelijat Tsukumo ja Yogi saavat tehtäväkseen suojella takaa-ajettuja päähenkilöpoikia.

Jaksoja katsottu: 2/13
Innostustaso: 4

Karneval-mangalla on sarjana kaksi heikkoutta, jotka saavat sen alkuun vaikuttamaan heikommalta kuin se onkaan. Ensinnäkin se alkaa melko hitaasti ja toisekseen sillä ei ole selkeää, yksikertaisesti ilmaistavaa alkupremissiä. Animeversio vetää varsin pätevästi monet mangan alun turhat kiemurtelut suoraksi, mutta siitä huolimatta ensimmäiseen jaksoon puristetut haahuilut jättävät käteen varsin vähän. Sarja lähtee tynnyrikasvaneesta albiinopojasta, joka etsii tapaamansa pommitaituritsunderepojan avustuksella kadonnutta isovelihahmoaan, mutta varsinainen tarina alkaa vasta toisen jakson puolivälissä kansallisen puolustusjärjestö Sirkuksen haaliessa pojat suojiinsa. Tästä soppaa kiehutellaan hiljalleen laajemmaksi ja mielenkiintoisempia elementtejä tuodaan mukaan vähitellen.

Toinen jakso on jo huomattavasti parempi kuin heikoksi jäänyt ensimmäinen, ja hajanaisuus ja poukkoilevuus vaivaavat vähemmän, vaikka eivät olekaan kokonaan kadonneet. Animaatiotyyli ja hahmodesignit toimivat, vaikka mangan nätteyden tasolle ei olla tietenkään pääsemässä. Sarjan värienkäyttö pisti silmään siinä mielessä, ettei se tunnu löytäneen itselleen aivan omaa skaalaansa, vaan kirkkaat ja tummat juoksevat iloisesti käsi kädessä ja toisinaan ruutuun poksahtavat vahvat mustat taustat tuntuvat ehkä vähän liiankin voimakkaalta visuaaliselta elementiltä. En kuitenkaan sano vielä tässä vaiheessa, ettei sarjan visuaalinen ilme toimi, sillä monet kohtaukset itse asiassa näyttävät erittäin hienoilta. Tyylipiirteiden kokonaisuus tuntuu silti jännän eklektiseltä.

Heikohkosta alusta huolimatta lämpenin varsinkin kakkosjaksolle, joka tavoittaa jo varsin kivasti alkuperäismangan söpöilyhengen. Sirkuksen aluksia kunnossapitävät ja valvovat monitoimilammasrobotit esimerkiksi ovat juuri niin ihania ja höpösiä kuin mangassakin. Tällä pohjalla olen valmis luottamaan siihen, että Karneval toimittaa kiitettävän ihanaa settiä.
Lue koko artikkeli »

Aiheet: Anime, Ensivaikutelmat  Tagit: , , , Kommentteja: 3 »


Season Film Festival 2013: Farewell, My Queen ja Kahaani

12.4.2013 kello 21:07

Season Film Festivalin ja Fashion Film Festivalin muodostama kombo tarjosi mukavan erilaisia leffoja. Vaikka naiskeskeisyys nousi kaikissa katsomissani neljässä leffassa tärkeäksi tekijäksi, osoittautuivat ne tyylillisesti ja aiheensa puolesta kukin hyvin omanlaisekseen kokemukseksi.

Farewell, My Queen
(Les adieux à la reine, Ranska & Espanja 2012)

Farewell, My Queen tarkastelee kuningatar Marie-Antoinetten moneen otteeseen kerrattua tarinaa erittäin virkistävän näkökulman kautta. Leffassa käydään läpi muutama Bastillen valtauksen aikaan sijoittuva vuorokausi Versailles’n palatsissa kuningattaren lukijatyttö Sidonien näkökulmasta. Marie-Antoinettea kaikesta sydämestään ihaileva Sidonie seuraa mustasukkaisena kuningattaren onnetonta ihastusta tämän ystävättäreen, ruhtinatar de Polignaciin. Näin pienellä skaalalla ja ruohonjuuritasolta kuvattuna Marie-Antoinetten tarina saa aivan uudenlaisen perspektiivin ja toimii siksi kiehtovana kontrastina suuremman skaalan tarinoille, kuten Sofia Coppolan karkkiväriselle Marie-Antoinette-elokuvalle ja Riyoko Ikedan Rose of Versailles -mangaklassikolle animeversiointeineen.

Diane Kruger on häkellyttävän komea Marie-Antoinette. Hän ottaa roolin täysin haltuunsa ja saa välitettyä vakuuttavasti niin roolihahmonsa hemmotellun ailahtelevaisen puolen kuin Pariisin levottomuuksien nostattaman syvän ahdistuksenkin. Hän kykenee myös pelkän näyttelynsä voimin luomaan itsensä ja muiden hahmojen välille yhteisen historian tuntua, vaikka häneen suhteensa muihin hahmoihin kuten kuningas Ludvig XVI:an ei saa kovin runsasta valokeilaa kameran pysyessä visusti Sidonien näkökulmassa. Erityisen vahvasti mieleen jäi kuningattaren sydäntäsärkevä pettymys, kun hänen ehdotettuaan lojaaliuttaan Polignacille Sveitsiin siirtymistä turvaan ystävä suostuu oitis lähtemään hänen luotaan. Sidonie sen sijaan jää melko etäiseksi hahmoksi vankkumattoman vakavuutensa takia, ja olisin toivonut hänen hahmoonsa hieman enemmän eloa.

Visuaalisesti leffa on kaunis, mutta sen eteneminen on monessa kohtaa melko epäselkeää. Tämä johtuu suureksi osaksi paikoittain sekavasta kuvauksesta ja vähän liian innokkaasta historiallisesta namedroppailusta. Vaikka tapahtumat jäävät välillä hieman epäselviksi, keskiössä pyörivää kuningattaren sekä tämän ystävättären ja lukijattaren välistä hyvin intensiivistä keskuskolmiodraamaa on kuitenkin helppo seurata. Elokuvan epätavallinen ydinfokus toimiikin loistavasti, mikä tekee siitä kiehtovan leffaelämyksen.
Lue koko artikkeli »

Aiheet: Arvostelu, Länsiviihde, Tapahtumat   Kommentteja: 0 »


Season Film Festival 2013: Yli vuorten ja Helter Skelter

10.4.2013 kello 20:05

Syksyllä pyörivien Rakkautta & Anarkiaa -leffafestarien tuore pikkusisko Season Film Festival ja sen kyljessä pyörivä Fashion Film Festival nappasivat Aranaa mukaansa neljän elokuvan verran (joista kahta ensimmäistä pohdin tässä ja kahta jälkimmäistä seuraavassa postauksessa). Festaritarjonnassa näkyvälle jakkaralle nostetut naistekijät ja -teemat kiinnostivat, ja sulan muutenkin muoti-ihanuuksille visuaalisena tehokeinona.

Bio Rex alkaa näiden kokemusten jälkeen hyvää vauhtia lähestyä sijoitusta henkilökohtaisella bännättyjen leffateatterien listallani Dubrovnikin ja Kino Engelin seurana, sillä niskatuettomat istuimet käyvät todella epämukaviksi varsinkin jos niillä täytyy kärsiä useampi leffa saman viikon tai viikonlopun aikana (tai jopa saman päivän, kuten tällä kertaa).

Yli vuorten (Dupa Dealuri, Romania, Ranska & Belgia 2012)

Olin rankasti harhaanjohtavan trailerin perusteella kuvitellut meneväni katsomaan tiukan uskonnollisen ympäristön keskellä kamppailevaa tyttörakkaustarinaa, mutta leffa paljastuikin täysin erilaiseksi tapaukseksi. Orpokodissa yhdessä kasvaneet Voichita ja Alina ovat selkeästi menneisyydessä rakastaneet toisiaan, mutta päätyneet eri teille katsojalle hieman hämäriksi jääneistä, mutta silti tarpeeksi pohjustetuista syistä. Leffan alkuun Saksasta takaisin Romaniaan saapuva Alina hämmentyy, kun paikallisen luostarin nunnaksi ryhtynyt Voichita ei enää haluakaan lämmitellä suhdetta romanttiselle tasolle löydettyään Jumalan uudesta kotiyhteisöstään. Romanssielementin jääminen pelkäksi taustaksi nuorten naisten haparoivalle ystävyyssuhteen ylläpitämiselle ja Alinan henkisten ongelmien kanssa taistelulle on leffalta hyvin mielenkiintoinen ja odottamaton veto.

Trailerin nostattamat odotukset käännetään muutenkin ympäri, kun ortodoksiluostarin pappi ja vanhin nunna ovatkin oikeastaan aika mukavia ja suorastaan ymmärtäväisiä ja huolehtivaisia tyyppejä. Katsojalle tulee täysin selväksi, että he ovat hyviä ihmisiä, jotka yrittävät parhaansa mukaan auttaa luostarissa hämmennystä herättävää, useaan otteeseen aggressiiviseksi yltyvää Alinaa.

Leffan suurin ongelma on toisaalta se, että sen keskiössä pyörivät päähenkilöneidit itse eivät ole tippaakaan sympaattisia. Kroonisen vihamielinen Alina ripustautuu mustasukkaisesti Voichitaan, käyttäytyy uhkaavasti kaikkia muita kohtaan ja saa hallitsemattomia väkivaltaisuuskohtauksia. Mielenterveydeltään järkkyvä nainen on suurimman osan leffan ruutuajasta niin joko niin paranoidissa, passiivis-aggressiivisessa tai psykoottisessa tilassa, etten ainakaan itse saanut häneen minkäänlaista kontaktia. Voichita puolestaan jää suorastaan epämiellyttävän passiiviseksi ja voimattomaksi hahmoksi.

Vaikka leffa on turhan pitkä, on se ohjauksellisesti ja kuvauksellisesti kaunis. Dialogissa riittää jännästi sivullisten arkisia keskusteluja, jotka eivät liity mitenkään tarinaan, mutta tuovat siihen aitouden tuntua. Tällainen käsikirjoitustyyli soveltuu tositapahtumiin perustuvaan tarinaan varsin hyvin. Kokonaisuudessaan leffa on teknisesti komea ja käsikirjoituksellisesti toimiva, mutta sen pääparin pohjaton epäsympaattisuus tekee siitä hyvin raskaan katselukokemuksen. En silti kadu sen katsomista, sillä pidin sen tapaa kuvata maailmaa realistisesti ja monisyisesti. Toiste en kuitenkaan välittäisi tämän pariin palata, kun emotionaaliset siteet jäivät hyvin köyhiksi.

Näytöksen jälkeen Alinaa varsin hyvin näytellyt Cristina Flutur saapui hetkeksi vastaamaan yleisön kysymyksiin elokuvan teosta. Tällaiset vierailijat piristävät aina leffakokemusta, ja Fluturin näkemyksiä olikin ilo kuulla, kun hänellä selkeästi oli niitä ja hän halusi niistä kertoa. (toisin kuin esimerkiksi vuonna 2011 R&A-kierroksella esitetyn Apflickorna-elokuvan paikalle saapunut ohjaaja, jonka vastaus jokaiseen yleisökysymykseen kuului ”Se on katsojan tulkinnan varassa”, ja josta ei siten ollut mitään iloa). Toisaalta puolen tunnin väliaika Yli vuorten ja Helter Skelterin välillä tuntui pakottavan kysymystilaisuuden turhan lyhyeksi. Olisi mukavaa, jos leffojen välille jätettäisiin kunniavierasesiintymistilanteissa vähän enemmän aikaa.
Lue koko artikkeli »

Aiheet: Arvostelu, Länsiviihde, Tapahtumat  Tagit: Kommentteja: 0 »


Syksyn 2012 satoa: Sakurasou ja From the New World

6.4.2013 kello 09:42

Sakurasou no Pet na kanojo

Sakurasou ensemble

Sakurasou-asuntolan sekalainen sakki tavoittelee unelmiaan ja setvii ihmissuhteitaan.

Sakurasou on melko kaukana normaalisti kiinnostusalueelleni ulottuvista sarjoista. Ennakko-odotukseni, joiden mukaan sarja olisi ihan peruskivaookoo hajuton ja mauton romanttinen derppailukomedia, osoittautuivat kuitenkin täysin vääriksi. Kaikkien odotusten vastaisesti päädyin juhlimaan Sakurasouta yhtenä virkistävimmistä ja ihanimmista sarjoista pitkään aikaan. Harvoin tulee vastaan yhtä miellyttävää ja suloista tarinaa, jonka kouludraamaan saan uppouduttua täysin.

Olin pelännyt joutuvani irvistelemään Sakurasou-opiskelija-asuntolan friikkien keskelle kohtalon oikusta joutuvan peruspoika Soratan munattomuudelle ja tämän vastuulle päätyvän mangakanuraansa aloittelevan taiteilijanero Mashiron ylilyödylle uusavuttomuudelle. Sorata kuitenkin löytää oman intohimonsa sarjan edetessä ja kasvaa sitä kautta ihmisenä ja hahmona. Kieltämättä melko epäuskottavan autistinen mutta silti aika ihana Mashiro puolestaan alkaa saada kontaktia ja inhimillisempiä piirteitä aiemmin pelkästään taiteen ympärillä pyörineeseen elämäänsä. Molemmat päähenkilöt saavat osakseen järkevää ja sympaattista hahmonkehitystä.

Lue koko artikkeli »

Aiheet: Anime, Arvostelu  Tagit: , Kommentteja: 0 »


Syksyn 2012 satoa: Robotics;Notes

1.4.2013 kello 09:39

Aki unelmoi rakentavansa valmiiksi isosiskonsa aikoinaan suunnitteleman jättirobotin.

Robotics;Notesin alkaessa katsojien odotukset olivat  aikaisemman samaan jatkumoon kuuluvan mutta tarinallisesti itsenäisen Steins;Gates-sarjan menestyksen jäljiltä aivan kohtuuttoman korkealla. Mielestäni Robonoto ei kuitenkaan jäänyt pettymykseksi ainoastaan verrattuna Steins;Gateen, vaan sarja pitkälti epäonnistuu myös itsenäisenä teoksena, vaikka siinä on myös paljon hyvää ainesta.

Hyvinä puolina sarjasta on ensimmäisenä mainittava sujuva ja kirkas, joskin vähän mitäänsanomaton animaatiotyyli sekä useimmiten erittäin tehokkaasti kohtausten tunnelmaa tukeva musiikki. Myös sarjan maailman tekniset mahdollisuudet pohjustetaan erittäin hyvin. Pääpoika Kaiton nähdään jo alkujaksoista lähtien leikkivän Iru-O-tablettinsa filtteriohjelmilla, joilla pystyy asettamaan liikkuvan ihmisen ylle vaikkapa realistisesti tämän päällä istuvan kissankorvameidoasun tabletin läpi tätä katsottaessa. Tämän jälkeen sarjan maailman tuhoutumista enteilevän mysteerijuonen liikkeelle tönäisevä ja Kaiton tablettiin asuttautuva söpö virtuaalityttö Airi tuntuu uskottavalta tekniseltä viritykseltä. Airi istuu sarjan maailmaan luontevasti, eikä nouse esiin epärealistisen oloisena käänteenä. Sarjan edetessä Iru-O-tablettien käyttömahdollisuuksia avataan pikkuhiljaa enemmänkin varsin pätevästi, mikä toimii loistavana maailmanrakennuksena.
Lue koko artikkeli »

Aiheet: Anime, Arvostelu  Tagit: Kommentteja: 2 »



 

Tämä blogi pyörii WordPressin voimalla. Amaryllis-teema © Anda 2009. RSS: kirjoitukset / kommentit.