Mangahyllyn uumenista: Limit

24.7.2013 kello 21:20

limit_0010_cut2

Lost japanilaisten koulutyttöjen näkökulmasta.

Luettuna 6/6 pokkaria (Vertical)

Pidän selviytymiskamppailutarinoista, joten Keiko Suenobun Limit tuntui kiinnostavalta lukupalalta pelkän lähtöasetelmansa perusteella. Kun lukiolaisten luokkaretken alkuunsa pysäyttävä onnettomuus suistaa bussin alas rinnettä syrjäseudun asuttamattomaan metsään tappaen suurimman osan matkustajista, on eloonjääneiden lyöttäydyttävä yhteen selvitäkseen kotiin hengissä.

Sarjan lähtöasetelmaa ei ole pohjustettu aivan vakuuttavimmalla tavalla. Se miksi selviytyjien löytämiseen menisi päivätolkulla aikaa, on jätetty melko epämääräisesti selitetyksi ja avun saapumisen hitautta olisi ollut hyvä perustella enemmänkin. Tämä pieni pohjustusvaje ei kuitenkaan häiritse lukukokemusta juurikaan. On kuitenkin selvää, että lähtöasetelma on olemassa vain hahmojen saattamiseksi äärimmäisiin olosuhteisiin, jotta näistä voitaisiin raapia irti kaikki mahdollinen draama. Lukija jää hahmojen kanssa epätietoiseksi siitä, mitä etsijöiden päässä tapahtuu, mikä pakottaa kaiken huomion eloonjääneiden yhä pahemmin tulehtuviin suhteisiin.

Sarjan ydinfokus kiinnittyy vahvasti viiden tytön sekalaisen selviytyjäköörin, jonka yhteistyötä häiritsevät näiden välejä hiertävät lukiossa muodostuneet sosiaaliset roolit sekä henkilökohtaiset vaikeudet. Mizuki Konno ja Haru Ichinose olivat ruokaketjun huipun tuntumassa heti suosittujen tyttöjen klikin onnettomuudessa menehtyneen pääjehun perässä. Luokan hylkiötyttö Arisa Morishige puolestaan joutui usein edellisten hihittelyn ja suoranaisen kiusauksen kohteeksi. Löydettyään aseekseen opettajan niittosirpin pullotettua vihaa puhkuva Morishige ottaakin johdon käsiinsä aggressiivisesti ja asettaa Konnon ja Ichinosen toisiaan vastaan. Myös jalkansa satuttanut pelokas Chikage Usui ja määrätietoinen mutta ystävätön Chieko Kamiya tuovat omat ongelmansa ryhmädynamiikkaan.
Lue koko artikkeli »

Aiheet: Manga  Tagit: , Kommentteja: 0 »


Animecon X

20.7.2013 kello 09:38

Olen jälleen viimeisiä coniraporttien kirjoittajia conia seuranneen Oulun-retken tietokoneettomuuden takia. Tämä on sikäli huono sauma pistää kirjoitusta esille, että suuri osa sanottavasta on jo sanottu. Väentungoksesta, huonosta kulkuohjeistuksesta ja tiedotuksesta, animeen liittymättömistä kunniavieraista sekä sekavista lippujonoista käsin rustattuine paikkanumeroineen on jo keretty valittaa muutamaan kymmeneen kertaan, joten niistä kannattaa tuskin enää avautua mainintaa enempää.

Yleisesti ottaen tällaisten melko isojen järjestelymokien monilukuisuus joka tapauksessa jätti tapahtumasta jokseenkin heikosti valmistellun fiiliksen. On selvää, että järjestäjät ovat yrittäneet tehdä hienon conin, mikä onkin hyvän conin ensimmäisen edellytys ja siksi ehdottoman positiivinen asia. Selvästi jokin on jo valmisteluvaiheessa kuitenkin mennyt pahasti pieleen, todennäköisesti sisäisten informaationkulkutakkuilujen takia. Coni ei ollut varsinaisesti katastrofi, mutta toivottavasti tekijät ottavat onkeensa tänä vuonna tehdyistä virheistä ja korjaavat ainakin paljon valitusta osakseen saaneet perusasiat, mielellään niin että aikaa jää pienempienkin juttujen parantamiseen.

Tämä oli ensimmäinen kertani uudestisyntyneessä finnconittomassa Animeconissa ja ensimmäinen kertani Kuopiossa ylipäätään. Ikäväkseni jouduin huomaamaan ettei tapahtuma tunnu ohjelmakarttansa perusteella olevan lainkaan minulle suunnattu. Kunniavieraat Spoony ja Benzaie ovat hauskoja ihmisiä, mutta kun pelimaailma ei juuri itseäni kiinnosta, en kostunut mitään heidän paikallaolostaan. Cosplay on tärkeä osa Suomen animeskeneä, mutta kun cosplay ei kiinnosta, puolet ohjelmakartasta meni täysin ohitse.

Anime ja manga sen sijaan kiinnostavat, mutta vuosikymmenen ajan japanilaisia piirrettyjä ja sarjakuvia kuluttaneen ihmisen silmääni animeaiheinen ohjelma tuntui lähtökohdiltaan turhan alkeistasoiselta, eikä siksi onnistunut herättämään kauheasti kiinnostusta ohjelmaa kohtaan. En ohjelman yleisen kiinnostamattomuuden vuoksi jaksanutkaan kovin montaa seuraamaan, mutta alla havaintojani niistä, joissa kävin.

Ohjelmakartasta silmään pisti myös se, että esimerkiksi shounen-sarjoihin keskittyviä ohjelmia oli ladottu karttaan päällekkäin samalle aikaslotille. Samoin oli käynyt jollekin peliohjelmalle ja kunniavierasohjelmalle. Ohjelmakartan laatiminen on toki varmasti haastavaa, mutta itse näkisin järkeväksi pyrkiä laatimaan kartta niin, että selkeästi samaan kiinnostusalueeseen liittyvät ohjelmat eivät joutuisi kilpailemaan keskenään yleisöstä.
Lue koko artikkeli »

Aiheet: Tapahtumat   Kommentteja: 0 »


Kevään 2013 animesatoa: Oregairu, Karneval ja Hataraku Maou-sama!

3.7.2013 kello 11:11

Vahvasta aloituksestaan ja kiinnostavasta sarjakattauksestaan huolimatta kevätkausi osoittautui mukavahkoksi mutta melko heikoksi esitykseksi. Ensivaikutelmia näistä sarjoista löytyy täältä ja täältä.

Yahari ore no seishun Love Come wa machigatteiru.

Vetäytyjäpoikaa kannustetaan sosialisoitumaan pakottamalla tämä liittymään kerhoon, joka auttelee koulun oppilaita näiden moninaisissa ongelmissa.

Jaksoja katsottu: 13/13
Innostustaso: 4/5 (ensivaikutelmissa 3/5)

Oregairu ei ole yleisen ihanuuden puutteensa takia saanut suurta kannatusta, mutta omalla listallani sarja ampaisi melko nopeasti kauden nautittavimmaksi animeksi, vaikkei kaikin puolin tuotantona laatua hehkukaan. Itse tunnuin tykkäävän juuri siitä piirteestä, joka on useimmat käännyttänyt sarjan tieltä, eli sen jatkuvasta ja periksiantamattomasta mutta hieman pehmeäreunaisesta kyynisyydestä.

Sarjan visuaalinen tyyli on mukava mutta tylsähkö ja mielikuvitukseton. Animaatiobudjettia ja animaation kekseliäisyystasojakin on vaikea lähteä kehumaan. Itselleni muu visuaalinen tylsyys oli kuitenkin epätavallisen helppo antaa anteeksi, koska hahmodesignit ovat hauskoja ja täynnä sivuhahmojakin kivasti yksilöiviä yksityiskohtia, jotka tuovat sarjaan persoonallisuutta.

Nautin erityisesti sarjan draamapuolesta ja hahmoista enemmän kuin minkään toisen kevään sarjan kanssa. Kyynistynyt yksineläjäpääpoika Hachiman Hikigaya eli tuttavallisemmin Hikky kantaa sarjaa varsin hyvin epätyypillisen nuivalla asenteellaan, erottuen kerrankin pliisujen self-insert-pääpoikien massasta. Oli mielenkiintoista seurata, miten pojan ajatusmaailmassa jokainen sosiaalinen ongelma selviää osoittamalla yhteinen vihollinen syntipukiksi luomaan yhteishenkeä muiden välille. Useimmiten Hikky astuu tämän vihollisen saappaisiin itse täynnä hieman alentuvaan ja vähän tiedostamattomaan martyyriyteen taipuvaista itseinhonsekaista ylpeyttä. Samalla Hikky yrittää parhaansa mukaan olla näkemättä ja tulkitsematta häneen ihastuneen Yui-tytön lähestymisyrityksiä tarrautuen lakonisesti suojamantraansa siitä, miten epätodennäköistä olisi, että joku luokkakaveri voisi tykätä hänestä.

Tämä sarjaa dominoiva ihmissuhdevääristymä suorastaan huutaa jonkinlaista positiiviseen vuorovaikutukseen liittyvää oivallusta Hikkyn puolelta. Sarjan heikoin puoli onkin, että se tuntuu jäävän aivan kesken, kun tällaista oivallusta ei sen päätteeksi saada. Kesken loppumisen ongelmaa ei auta myöskään se, että sarjan viimeiseksi jaksoksi on jätetty sitä edeltävään pitempään koulufestivaalitarinakaareen mitenkään liittymätön ja mahdollisimman antiklimaattinen sivutarina.

Heikko lopetus ei kuitenkaan jättänyt aivan huonoa makua sarjasta, koska nautin sen hahmojen kanssakäymisestä suuresti. Hikkyn vaivihkainen ystävystyminen auttajakerhoa johtavan, Hikkyä alati näpäyttelevän Yukinon sekä heidän seurakseen kerhoon liittyvän Yuin kanssa on kuvattu myös varsin sympaattisesti. Suhteen kehittymistä kumpaankin tyttöön rasittavat toisaalta sarjan yleistunnelmalle uskollisesti myös negatiiviset sävyt, joista hahmot alkavat pikkuhiljaa päästä yli jaksojen edetessä.

Hikkyn kaino pintaihastus luokan söpönihanaan tennismoepoika Saikaan antaa sympaattisen rehellisen sävyn muuten tekosyitä ihmissuhteettomuudelleen urakalla keksivään poikaan. Hänen epätoivoiset yrityksensä olla pitämättä luokan mukavimmasta ja suosituimmasta pojasta, joka yrittää välillä hieroa ystävyyttä, ovat myös höpöllä tavalla hellyttävää katsottavaa. Myös Hikkyn suhde pikkusisko Komachiin on kuvattu hurmaavan aidosti. Sisarukset ovat selkeästi tärkeitä toisilleen ja jakavat yhteisen historian. Vaikka Hikky yrittääkin suhtautua siskoon viileästi, hän päätyy aina tekemään, mitä tämä pyytää, kun taas pirteänviekas Komachi yrittää monesti käyttää tätä manipulointivaltaansa veljen ihmissuhdeasioiden parantamiseen ja edistämiseen.

Kaikkiaan Oregairu jäi negatiivisesta pintasävystään ja kliimaksittomasta rytmitysongelmaisuudestaan huolimatta itselleni mitä todennäköisimmin yhdeksi vuoden ihanimmista katselukokemuksista. Kerrankin vähän perushöttöisestä ranoberomanssikarjasta fiilikseltään eroava yksilö.
Lue koko artikkeli »

Aiheet: Anime, Arvostelu  Tagit: , , , Kommentteja: 1 »



 

Tämä blogi pyörii WordPressin voimalla. Amaryllis-teema © Anda 2009. RSS: kirjoitukset / kommentit.