Mangahyllyn uumenista: Last Quartier

10.11.2013 kello 13:08

last_quarter_01

Yliluonnollinen mysteeridraama luotaa vähenevän kuun viimeisen neljänneksen kaihoa.

 Luettuna: 3/3 pokkaria (Delcourt, ranskalainen kustantaja)

Ennen Paradise Kissiä ja Nanaa Ai Yazawa kynäili tyttöinlehti Riboniin kolmiosaisen hieman yliluonnollisia juonikuvioita hyödyntävän Last Quartierin eli Kagen no tsukin. Sarjassa neljä peruskoululaista tapaavat autiotaloon loukkuun jääneen nuoren naisen hengen, ja yrittävät auttaa tätä saamaan kadonneet muistonsa takaisin, jotta tämä voisi siirtyä rauhallisin mielin tuonpuoleiseen. Koska ainoa asia, mitä neito muistaa, on että tämän ulkomaalaisen muusikko-rakastetun nimi oli Adam, lapset antavat tälle nimeksi Eeva.

Kolmeen pokkariin mahtuu mukavasti kokonainen, Yazawan tuttuun tapaan runsaalla draamalla ryyditetty tarina, joka onnistuu pitämään kiinnostuksen yllä melko hyvin. Mysteerinä tarina myös toimii, sillä Adamin ja Eevan henkilöllisyyden ja menneisyyden paljastuessa kaikki näiden käytöksessä ja toiminnassa kummastuttaneet asiat käyvätkin järkeen.

Sarja olisi mielestäni ehdottomasti hyötynyt voimakkaammasta teemoituksesta. Se pyrkii kyllä kuvaamaan surua ja kaipuuta ja rinnastamaan nämä tunteet kuuhun ja kuun kiertoon, mutta nämä piirteet eivät lopulta nouse kovin suureksi osaksi kokonaisuutta. Siten ne eivät myöskään onnistu pitämään vähän epävarmasti yliluonnollisten elementtiensä kanssa hoipertavaa tarinaa kasassa. Sen sijaan ne tekevät siitä hieman turhan ankean ja raskaan.

Sarjan visuaalinen anti on yhtä kaunista ja voimakasta kuin Yazawan seuraavissakin sarjoissa. Hän hallitsee varsinkin negatiivissävyisten ja ristiriitaisten tunteiden ja tilanteiden esittämisen äärimmäisen tehokkaasti. Rytmityksellisesti sarja tuntuu tosin hieman omituiselta. Pokkareissa vuorottelevat vähän töksähtelevästi yhtäältä superdramaattiset, lähes repliikittömät ja suuriruutuiset fiilistelyaukeamat ja toisaalta raskaslukuiset, dialogilla kyllästetyt juoniaukeamat luoden vähän epätasapainoisen yleiskuvan.

lastquartieraidantakaa

Voimakas visuaalinen ilmaisu huolehtii siitä, että hahmojen tunteet toisiaan kohtaan tulevat aina täysin selviksi lukijalle.

Hahmopuolelta ihan mukava lapsinelikko saa onneksi paljon enemmän fokusta kuin Eeva ja tämän Adam, jotka jättivät omaan suuhun ikävän jälkimaun. Tarinan prologissa opimme, että Eeva on Adamin tavattuaan jättänyt menemättä kouluun, töihin ja kotiin kahden viikon ajan. Hänellä ei tunnu olevan mitään erityistä kaunaa näitä yhteisöjä vastaan; hän on vain ex-poikaystävän pettämisretkien paljastumisen jälkeen kyllästynyt nykyiseen elämäänsä. Ennen kohtalokasta onnettomuuttaan hän on lisäksi karkaamassa miehen mukaan ulkomaille sanomatta sanaakaan kenellekään.

Olkoon vain kuinka rakastunut hyvänsä, minun silmissäni hän on muista täysin piittaamaton, yleisesti omaakin tulevaisuuttaan ajattelematon ja suorastaan tyhmä tyttönen, joka ei ansaitse sympatiaani. Normaalin koulutytön itselleen omiva ja muusta tämän elämästä itsekkäästi eristävä Adam ei ole ollenkaan sen mukavampi heppu.

Tarina ei yksinkertaisesti saanut minua mukaansa näiden hahmojen kautta. En toivonut, että kaikki järjestyisi parhain päin näiden kahden osalta, joten en oikein jaksanut panostaa lapsinelikon salapoliisityöhönkään näiden selvittäessä Eevan ja Adamin henkilöllisyyttä. Lasten välille Yazawa onnistuu sentään rakentamaan salapoliisintyöhön kietoutuvaa syventyvää ystävystymistä sekä varsin söpöjä nuputtavia ihastuksia. Tämäkään osa teoksesta ei kuitenkaan häikäissyt vaan lähinnä teki tarinan sen verran sympaattiseksi, että sitä jaksoi lukea.

lastquartierlapset

Lapsihahmojen hyvin erilaiset ja erottuvat persoonallisuudet täydentävät toisiaan hyvin ja tekevät näistä aika kivan keskuspoppoon.

Vaikka mysteerinselvitysjuoni periaatteessa toimii, häiritsemään jäivät sitä edistävät, hieman turhan lukuisat ihmeellisen onnekkaat sattumat. Kuinka ollakaan, juuri oikea henkilö sattui paikalle jo toiseen otteeseen ja juuri oikea musiikkivideo alkoi soida kriittisellä hetkellä! Tällaista tapahtuu toki aina mysteerinselvitystarinoissa ja ihmissuhdedraamoissa, mutta nämä sattumat tuntuvat liian runsaslukuisilta ja heikosti verhotuilta näin lyhyeen tarinaan, ja jäävät siksi jokseenkin epäuskottaviksi.

Last Quartier ei missään nimessä ole Nanan, ainoan toisen Yazawalta lukemani sarjan, veroinen teos millään osa-alueella. Nana on yksi suuri kärsimysnäytelmä, eikä sen lukeminen ole koskaan itselleni kauhean miellyttävä kokemus. Tämä johtuu kuitenkin siitä, että tarina on niin emotionaalisesti voimakas, että se pakottaa minut pitämään hahmoistaan. Siksi sydämeen sattuu näiden tehdessä tyhmiä asioita itselleen ja toisilleen. Toisaalta Nanan katkeransuloinen yleissävy luo haikeaa toivoa ja tekee selväksi, miksi hahmot ovat tärkeitä toisilleen.

Last Quartierin keskusromanssin osapuolet taas jättivät minut täysin kylmäksi. Seurauksena myös suuri osa tunnelman tavoittelemasta katkeransuloisuudestakin jää puolitiehen. Lapsihahmojen mikrolämpimät suhdekiemuratkaan eivät kompensoineet riittävästi, ja näiden salapoliisileikki kävi nopeasti vähän pitkäpiimäiseksi.

Loppufiilikseni on, ettei Yazawa ehkä ole vahvimmillaan näin paljon juoneen luottavan sarjan kanssa. Hän tarvitsisi enemmän tilaa kehittää hahmojaan vapaan draaman keinoin. Tuloksena on fokuksensa kanssa haparoiva kokonaisuus, jossa deus ex sattumat repsottavat muuten pätevän juonen huolittelemattomina saumoina, eivätkä hahmot ehdi ansaita lukijan välittämistä. Loppua kohti tuntui tärkeämmältä saada tarina luetuksi kuin oikeasti lukea ja kokea tarinaa.

Avainsanat: , ,

Aiheet: Arvostelu, Manga  Tagit: , , RSS 2.0

« »


Ei kommentteja

Ei kommentteja.

Kommentoi tätä kirjoitusta



 

Tämä blogi pyörii WordPressin voimalla. Amaryllis-teema © Anda 2009. RSS: kirjoitukset / kommentit.