Desucon Frostbite 2014

Frostbiten yleisten asioiden osalta minulla ei ole oikein mitään sellaista sanottavaa, mitä parikymmentä muuta kättä ei ole jo naputtanut ennen minua. Viihdyin hyvin ja oli ihanaa, että ohjelmasalit olivat täynnä kaikkina päivinä. Vesi oli kylmää ja kaverit kivoja. Ystävänpäiväteema näkyi hauskasti tervehdysseinällä, yöllisessä tietovisassa ja ohjelmatarjonnassakin. Ihmiset käyttäytyivät hyvin, Sibbe ei hukkunut roskiin ja kaikki tuntui toimivan hyvin. Jopa kaatajaiset olivat kerrankin mukavat.

Ohjelmatarjonta oli jälleen Desuconien totuttuun tapaan monipuolista ja laadukasta. En valitettavasti tullut nähneeksi ainuttakaan ennestään tuntemattomien ihmisten pitämää ohjelmaa, joka olisi yllättänyt erityisen positiivisesti. Tämä saattaa toki johtua siitäkin, ettei sellaisia omaan ohjelmasuunnitelmaani kovin montaa mahtunut. Monet vanhoista tutuista pistivät kuitenkin parastaan ja burger oli mukavaa.

Ystävänpäivä animessa – sokerihumalaa vai 2000% tosirakkautta?

Ystäväpäiväjuttuja animessa käsittelevä luento ystävänpäivänä oli hurjan söpö idea, ja tällaiset ajankohtaisteemoitetut aiheet tuntuvat tosi kivoilta ja innostavilta. Itse luento ei kuitenkaan ollut aivan ongelmaton, vaikka lupausta löytyikin. Kymmenen ensimmäistä minuuttia kerrattiin länsimaiden ja Suomen ystävänpäiväperinteitä, vaikka tämä lienee kaikille katsojille täysin tuttua kauraa ja olisi siksi tarvinnut mielestäni lähinnä lyhyen maininnan.

Verkkainen etenemistahti häiritsi keskittymistä varsinaisen asian alettuakin, mutta sain kyllä arvokasta uutta informaatiota eri tyyppisistä ja eri ihmisille annettavista ystävänpäiväsuklaksista. Käsitellyistä ystävänpäiväjaksoista ja ystävänpäiväjaksojen merkityksestä oli myös löydetty kiinnostavia pointteja. Asiasisältö tuntui kuitenkin jäävät turhan väljäksi. Esiintymisessä positiivista oli sen rentous ja se, että esiintyjillä vaikutti olevan hauskaa. Heikompina puolina taas täytyy mainita etenemisen hitaus. Ensi kerralla kannattaa myös kiinnittää erityistä huomiota täytesanojen vähentämiseen.

Slaidiesitys oli sinänsä toimiva, mutta olisi voinut olla parempikin. Se kärsi perinteisestä kouluesitelmäongelmasta eli siitä, että slaideilla oli liikaa tekstiä ja liian vähän kuvia. Varsinkaan silloin, kun asia on yksinkertaista ja esitystapa hidas, selkeä ja makusteleva, ei mielestäni samojen asioiden ylös kirjoittamiselle hieman tiiviimmässä muodossa ole mitään tarvetta. Slaideilta tulisi löytyä lähinnä avainsanoja ja otsikoita. Tekstipainotteisuus on erityisen ongelmallista sen takia, että tekstibulletit painoivat kuvat slaidien alareunaan, josta niitä ei näkynyt edes viidenneltä riviltä muuten kuin kurkotteluponnistusten kautta. Kuvat saisivat olla isoja ja ylhäällä.

Demoni sisälläni, ihminen sisälläni

Cillan ja Myyn vertailevan analyyttinen luento toimi suorastaan täydellisesti ja oli täynnä asiaa. Se ei edes tuntunut jäävän kesken, vaikka olikin hieman slottiaan lyhyempi. Neljän sarjan keskiöön valitseminen ja luennon käyttäminen pääasiallisesti niiden käsittelyyn toimi erinomaisena kompromissina yhteen sarjaan keskittyvän täsmäluennon ja laaja-alaisemman yleisluennon välillä ja toi esille kummankin luentotyypin parhaat puolet. Toisaalta käsiteltyihin teoksiin päästiin uppoutumaan yleisluentoa syvemmälle ja toisaalta aihetta pystyttiin kuitenkin käsittelemään laajemmin kuin pelkästään yhden sarjan kautta olisi ollut mahdollista. Lisäksi hyvin valitut lyhyemmät maininnat muista samanlaisen tematiikan sarjoista täydensivät aiheen pohdintaa onnistuneesti.

Sarjavalinnat olivat erittäin onnistuneita ja nautin todella paljon vertailevasta otteesta neljään keskiöön valittuun sarjaan. Vertailu oli toteutettu mukavan soljuvasti, aiheiden vaihtuminen tuntui dynaamiselta ja eri sarjojen ja ala-aiheiden runsaasta vaihtelusta huolimatta mukana oli äärimmäisen helppo pysyä, vaikka itselle vain puolet fokussarjoista oli tuttuja.

Liukuväritissejä ja 3D-tanssityttöjä – digianimaation mahdollisuudet

Petterin digianimaatioluennon syntymistä vierestä seuranneena en saanut itse luennosta kovin paljon varsinaisesti uusia pointteja. Luento oli kuitenkin niin hyvin rakennettu, että yksittäisten suureksi osaksi tuttujen pointtien kuuleminen loogisessa järjestyksessä avasi aihetta ja etenkin puhujan omaa näkökulmaa tehokkaasti. Esimerkit olivat oivallisesti valittuja ja animaatio-aiheen vuoksi gifunkiusauskin tuntui perustellulta. Luento oli myös erittäin informatiivinen tuntumatta kuitenkaan ähkyläiseksi tungetulta.

Kirsikankukkia uima-altaassa: kriittisen rakastava sukellus Free!:n syövereihin

Myös Airin pisti parastaan uimapoikaluennollaan. Ahkeran nettikirjoittelun kalaisimmat palat oli tiivistetty hyvin kauniiksi ja selkeäksi mutta silti tiukkaa hahmosuhdeanalyysiä pursuvaksi kokonaisuudeksi. Sain ihan kivasti uutta näkökulmaa sarjaan ja akateeminen ote toi hyvin aika kevyen oloisen teoksen syvempiäkin puolia esille. Ehdottomana plussana näin sarjasta kauheasti innostumattoman katsojan mieleen oli myös sarjan negatiivisten puolien asiallinen huomioiminen.

Ekaa kertaa alaikäisenä – parasta ikinä?

Sitten pääsin itse suunvuoroon Mikko Lammin vetämään conin ainoaan paneelikeskusteluun. Frostiin ei vaihtosyksyn jäljiltä tullut omaa luentoa, mutta soluttauduin panelistiksi höpöttelemään lavalle. Olen toitottanut miljoona kertaa paneelien haastavuutta ohjelmamuotona, eikä tämäkään ongelmaton ollut, mutta kokonaisuudessaan mielestäni kohtuullisen onnistunut esimerkki.

Paneelien ongelmana on se, että niitä on vaikea saada tarpeeksi sisällökkäiksi ja punaisen langan pitäminen hyppysissä on lähes mahdotonta. Siksi kaikki jää oikeastaan riippumaan siitä, kuinka hyvin panelistien höpötyskemiat toimivat yhteen. Itselle jäi touhusta vähän jutustelufiilis, mutta toisaalta keskustelun kulusta tuli näin puhujana kohtuullisen orgaaninen tuntu. Lisäksi ainakin muutaman yleisössä olleen kommenttien perusteella keskustelua oli jopa kohtuullisen mielenkiintoista seurata, joten varmaan siellä tuli jotain sisältöasiaakin mutistua. Paneeliin oli kovin mukava osallistua ja hyvät ennakkokysymykset antoivat mahdollisuuden valmistautua.

Vaihtoehtomangaa aloittelijoille ja edistyneille

Maijan setti oli perushyvä ja Maijan sympaattista ja asiallista esiintymistä on aina kiva seurata. Esityksen rakenteessa olisi kuitenkin mielestäni ollut parantamisen varaa, sillä tiukka jako gekiga-mangan historiaan luennon alkupuoliskolla ja BL-painotteisiin sarjakuvasuosituksiin loppupuoliskolla tuntui hieman karkealta ja hajotti esityksen vähän turhan jyrkästi kahteen pienempään melko löyhästi toisiinsa liittyneisiin luentoihin. Gekiga-osuus oli kuitenkin mielenkiintoinen ja teos- ja tekijäesittelyissä nostettiin esille paljon hyviä huomioita.

Miten animea tehdään?

Valtterin setti oli tällä kertaa puhtaan informatiivinen ja rakenteellisesti hyvin toimiva. Omaa analyysiä ei juuri ollut, mikä oli tällä kertaa jopa hyvä, sillä läpi käytiin paljon asiaa, josta harvalla katsojista on käsittääkseni ollut kovin selkeitä ennakkotietoja. Kronologinen jäsentely ja tiukasti asiaan keskittyvä rakenne toimivat hyvin ja pitivät kokonaisuuden selkeänä. Sain hyvin paljon uutta ja mielenkiintoista tietoa, ja esittämistapakin tuntui onnistuneelta.

Lauantai-illan hahmontunnistusvisa: Megami-Hen

Hahmontunnistusvisan aikana meinasivat loppua voimat kesken, vaikka konseptin hitautta oli vähennetty onnistuneesti selkeillä aikarajoilla. Hahmojen ja sarjojen nimien lisääminen slaideille oli erityisen tervetullut ja selkeyttävä uudistus. Homma olisi tosin toiminut vielä paremmin, jos kuvat eivät olisi kadonneet tekstien tieltä vaan jos tekstit esimerkiksi ilmestyneet niiden yläpuolelle

Chobits: Rakastamisen vaikeudesta

Hootin luento melkein jäi välistä, sillä olen tutustunut kohdesarjaan vain pintapuolisesti, mutta setti oli erittäin hyvä ja selkeä, ja sai jopa sarjan kokonaan lukemisen tuntumaan mielekkäältä idealta. Rakkaustematiikkaan syventyvä näkökulma oli valittu oivaltavasti, ja sarjan käsitteleminen puhtaasti sen kautta sai luennon tuntumaan tiiviiltä ja rakenteen toimivalta. Aiheeseen päästiin sen kautta pureutumaan koko sarjan yleiskäsittelyä paljon syvällisemmin ja makustelevammin.

BL-keskustelua tositarkoituksella ja yleisiä ajatuksia keskustelupiireistä

Viime Desuconin jalanjäljissä seuraava BL-keskustelupiiri toimi ehdottomasti paremmin kuin edeltäjänsä, ensisijaisesti keskustelijoiden sopivamman määrän ja paremman kohdentumisen kautta. Yhdeksän BL-sarjoja kuluttavan henkilön välinen juttelu oli helpompaa ja mielekkäämpää kuin parinkymmenen vaihtelevasti BL- tai shippausharrastajan välinen keskustelu. Olen kuitenkin samaa mieltä piiriä vetäneen Maijan kanssa siitä, ettei keskustelu päässyt aivan niin mielekkäälle tasolle kuin olisi ollut tarkoitus.

Keskustelupiirit tuntuvatkin vielä hakevan muotoaan. Keskustelujen onnistuminen ja antoisuus saattaisivat hyötyä hyvinkin paljon tiukemmasta aiherajauksesta. Tiettyihin tai tietyntyyppisiin sarjoihin tai tekijöihin keskittyvät keskustelupiirit voisivat mututuntumalla olla sisällöltään hedelmällisempiä kuin yleisempiä aiheita käsittelevät. Yleiset aiheet, kuten BL:n harrastaminen, johtavat herkästi aiheen hajoiluun. Antoisaa ja paremmin kasassa pysyvää keskustelua saattaisikin olla helpompi saada aikaiseksi geneerisen BL-piirin sijaan esimerkiksi piirissä, jonka fokuksena olisivat vaikka taiteellisesti kunnianhimoisemmat BL-mangakat. Tällöin keskustelu voitaisiin kohdentaa selkeämmin tiettyyn aiheeseen, kuten voimakkaan visuaalisuuden merkitykseen BL-sarjoissa, ja siihen voitaisiin myös syventyä paremmin. Sama pätee varmaan mihin tahansa aiheeseen.

Lisäksi uskoisin, että vaikka luennoille puolitoistatuntiset slotit toimivat, keskustelupiirit tuntuisivat kaipaavan sitä kaksituntista slottia. Kun pääsee itse aktiivisesti osallistumaan ohjelmaan, ei pitempi kesto pääse puuduttamaan niin herkästi.

Taikatyttöilypiirissä tuntui kuuleman mukaan tapahtuneen sama virhe kuin viime Desuconin ylimiehitetyssä BL-piirissä. Kun ihmisiä otetaan paikalle parikymmentä, ei kunnollinen keskustelu ole mahdollista, vaan meno muuttuu enemmän huuteluksi, eikä vähän ujompi tyyppi saa sanottua oikein mitään liian isossa joukossa. Keskustelupiirien vetäjiä kannattaisi ehkä siis ohjeistaa entistä jämäkämmin rajaamaan keskustelijamäärä tiukasti kymmenen keskustelijan paikkeille, vaikka halukkaita kuinka olisikin tuplasti tämän verran. Liian suuri keskustelupiiri tappaa helposti koko konseptin perusidean, eli osallistavamman ohjelman. Jos piiriin on hirmuinen hinku, niin helläsydäminen piirinvetäjä voisi mieluummin vaikka päästää ylimääräiset Hongan reunoille keskustelun ulkopuolelle jääviksi kuunteluosallistujiksi.

Yllättävän haastava puoli keskustelupiirin vetämisessä on myös keskustelun ohjaaminen. Onko paljon parempi kuin vähän ja kuinka usein aihetta tulisi vaihtaa? Kuinka paljon piirin hiljaisempaa osallistujaa pitää rohkaista puhumaan ja kuinka paljon äänekästä sielua hillitä? Kasvukivuista huolimatta pidän keskustelupiirejä hyvänä lisänä osallistavaan coniohjelmaan, mutta sanoisin, että kehitystä kokeilun kautta tarvitaan vielä.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt mustavalkokuvina

Hensku ei ollut tässä conin viimeisessä slotissa timanttisimmillaan, ja luennon kanssa tullut kiire näkyi vähän liian pitkälle. Täsmällisempää seksuaalivähemmistöjen edustajien rooleja käsittelevää pohdintaa kaivannut sai paljon odotettua yksinkertaisemman setin simppelien BL- ja yurisarjaesittelyjen muodossa. Käsittely myös tuntui epätasapainoiselta, kun yuri selkeästi oli BL:ää tutumpi ja miellyttävämpi aihe puhujalle.

Onneksi Henskun rennon määrätietoista esiintymistä on kuitenkin tosi kiva seurata, ja luennon yllättävän heikkoa fokusta oli kompensoitu esiteltäviä nimikkeitä koskevilla hyvillä huomioilla, jotka olivat järjestelmättömyydestään huolimatta lukuisia. Itselleni oli toisaalta myös hyvin antoisaa kuunnella BL-meininkeihin vain pintapuolisesti perehtyneen näkökulmaa esiteltyihin sarjoihin. Sisällön puolesta jäin kaipaamaan erityisesti seksuaalivähemmistöjen käsittelyyn paneutumista muussa kuin BL- ja yurimangassa. Tässä voisikin olla hyvä aihe uudelle luennolle.