Kategoriat
Analyysi Hahmot Länsiviihde Prinsessapäiväkirjat

Prinsessapäiväkirjat: Kaunotar

Eli Lady elokuvasta Kaunotar ja Kulkuri (Lady and the Tramp, 1955).
Linkki Prinsessapäiväkirjat-postaussarjan esittelyyn.

kaunotar peilaa
Suloinen koiraneito ajautuu pieneen seikkailuun.

Olen aina pitänyt Kaunottaresta ja Kulkurista enemmän kuin valtaosasta renessanssia edeltäviä klassikkoja. Se osaa tasapainottaa etenkin draamansa ja huvittavammat puolensa paremmin kuin monet edeltäjänsä. Leffa ei jää hekumoimaan äärilleen kärjistettyjen hahmojen pitkillä hösötyskohtauksilla, ja kaikki päähahmot saavat tarpeeksi lihaa ääriviivojensa ympärille ollakseen sympaattisia. Erityisen vaikuttavasta tapauksesta ei ole kyse, mutta sen katsominen tuntuu aina mukavalta ja pehmoiselta. Kaunotar ja Kulkuri on yksinkertainen ja miellyttävä pikku leffa, jonka sankaritar on yksinkertainen ja miellyttävä pikku koira.

1. Persoonallisuus

Kaunottaren keskeisimmät piirteet ovat yhtäältä hänen hienostuneisuutensa ja toisaalta kokemattomuutensa. Hän on hieno neiti, joka tuntee arvonsa ja on tietoinen asemastaan ja viehätysvoimastaan, sillä kaikki hänen ympärillään ovat aina rakastaneet häntä. Isännälle ja emännälle hän on olennainen osa perhettä, naapurin koirasedät Tupsu ja Jalo ihailevat häntä ja pitävät hänestä, eikä kukaan ole ikinä kohdellut häntä kehnosti. Hän ottaa kuitenkin helpon ja hyväluokkaisen elämäntapansa melko lailla itsestäänselvyytenä, eikä elokuvan alussa tunne lainkaan elämän synkempiä puolia, mikä tekee hänestä hyvin naiivin hahmon.

Hän ei kuitenkaan ole lainkaan kopea, vaikka heittäytyykin koiramaisella tavalla huomionkipeäksi isäntäpariskunnan ollessa läsnä. Itsekkyyden sijaan hän on äärimmäisen hyväluontoinen ja kiltti, aina elämässään hyvin kohdeltu pieni koira.

Kaunotar on mielenkiintoisesti elänyt erittäin suojattua elämää, eikä halua luopua siitä, mutta on silti avoin muillekin ympäristöille. Hän omaksuukin uusia tilanteita nopeasti. Esimerkiksi vauvan tulo perheeseen hämmentää häntä vain siihen asti kunnes vauva näytetään hänelle, jolloin hän ymmärtää tämän funktion ja ihastuu tähän välittömästi. Hän ei ole hetkeäkään katkera siitä, että vauva on vienyt isännän ja emännän huomiota häneltä, vaan hän ottaa heti roolikseen omalla tavallaan vauvasta huolehtimisen täysin pyyteettömästi.

Muissakin uusissa tilanteissa Kaunotar sopeutuu yllättävän nopeasti. Kulkurin pelastettua hänet raatelukoirien hampaista hän suhtautuu tähän ja koko tämän maailmaan heti ystävällismielisesti, ja ihastus komeaan sankariin syntyy nopeasti. Kulkurin määrätietoisessa seurassa uskalletaan sen kummempia kyseenalaistamatta niin eläintarhaan kuin spagetti-illallisellekin, eikä taivasalla nukkuminenkaan tunnu häiritsevän. Tässä hyväntahtoisessa luottavaisuudessaan ja sopeutuvaisuudessaan Kaunotar on hyvin samanlainen hahmo kuin Lumikki, vaikka häneltä puuttuukin Disneyn ensimmäisen sankarittaren määrätietoisuus ja sisäsyntyinen auktoriteetti.

Kaunottaren persoonallisuutta kuitenkin voimistaa hänen reaktionsa hänen jäätyään Kulkurin holtittomuuden seurauksena rankkurin kynsiin ja kuultuaan tämän menneistä (nais)seikkailuista. Hän ei ole valmis lotkauttamaan korvaansa Kulkurin livertelyille ennen kuin tämä konkreettisesti todistaa olevansa valmis vaarantamaan oman nahkansa hänelle tärkeää asiaa suojellakseen. Jonkin verran integriteettiä ja luonteenlujuutta kiltistä kotikoirasta siis löytyy.

Kaunotar pyh

Naiiviudestaan huolimatta Kaunotar ei niele kaikkea.

Lisäksi Kaunotar on yleisestä epävarmuudestaan ja kokemattomuudestaan huolimatta ehdottoman jämäkkä oman reviirinsä puolustamisesta. Hän suuttuu Saara-tädin kissojen ryhdyttyä tihutöihin hänen talossaan, ja toisaalta tuntee suuresti suojelunhalua vauvaa kohtaan. Kotiin ja sen asukkeihin suuntautuvat uhkatilanteet ovatkin ainoat kerrat, kun muuten yksiselitteisen kiltin Kaunottaren nähdään murisevan ja riehuvan.

2. Hahmonkehitys

Kaunotar ei koe mitään kovin radikaalia kehityskaarta. Häntä kierrätetään ympäri kaupunkia erilaisissa välillä uhkaavissa ja välillä ihanissa tilanteissa, mutta leffan lopussa on hankala sanoa, mikä hahmossa on muuttunut. Kenties hän on hieman vähemmän ummikko, mutta suurimmaksi osaksi hän vaikuttaa melko muuttumattomalta.

Toisaalta koin hänen kuitenkin kasvaneen henkiseltä olemukseltaan reippaasti. Tarinan alkaessa hän on touhuileva, mitään ymmärtämätön pentu, mutta lopussa hän on kasvanut nuoreksi neidoksi, tavannut kivan pojan, hyväksynyt tämän menneisyyden tyttöystävien olemassaolon ja saanut omia pentuja, joita paimentaa lempeän varmasti. Kaunotar on yksinkertaisesti kokenut leffan aikana sen verran paljon, että hän on pakostakin kypsynyt prosessissa hieman. Hän säilyttää tästä huolimatta loppuun saakka suloisen naiiviutensa. Rasavillin Pepin kaitseminenkin toisaalta hoituu luontevan huolettomasti ja asiantuntevasti, toisaalta keinot maistuvat hurmaavalla hieman lapsekkailta. Riehuvan pennun nostaminen tyhjään lahjapakettiin siinä toivossa, että näin pennun saisi pidettyä pahanteosta hetken, tuntuu tehottomuudessaan hassulta kikalta.

Kaunotar aitina

Höpöilevä pentu chillisti lootaan.

Kaunottaren hahmokaari on hyvin yksinkertainen kokemusten kautta aikuistumisen kierre. Se pääseekin selvästi päätökseensä ensimmäisen elokuvan lopussa, sillä jatko-osassa hänellä ei ole mitään tekemistä ja vain hädin tuskin ruutuaikaa.

3. Hahmodesign

Kaunottaren ja Kulkurin hahmosuunnittelu on aina ollut mielestäni hyvin onnistunutta ja koirahahmoja oivasti, joskin hieman vanhanaikaisesti personoivaa. Poikakoirien kuonokarvat simuloivat nätisti viiksiä ja tyttökoirien pitkät, karvaiset korvat hiuksia. Jokaisen päähahmon rotu ja muoto on myös huolella valittu tämän luonnetta visuaalisesti ilmentämään. Siinä missä provosoituna tehottoman ärhäkkä mutta muuten leppoisa Tupsu on pieni ja pörheä skotlanninterrieri, Kaunotar on pöyheä- ja sileäturkkinen cockerspanieli, jonka suuret, siististi laskeutuvat korvat näyttävät kauniin neidon hiuslaineilta.

Väriensä puolesta Kaunotar on saanut myös parhaan mahdollisen kohtelun. Kolmen tummuusasteen alueissa vaihteleva kirkkaanlämmin punaruskea karva saa hänet näyttämään hirveän mukavalta ja lähestyttävältä koiralta. Toisaalta se nostaa hänet visuaalisesti eri maailmaan kuin muut selkeästi enemmän joko haaleampiin tai tummempiin sävyihin taittuvat koirat. Vaikutelmaa korostaa entisestään hänen kirkkaanvaaleansininen kaulapantansa ja sitä riipuksen tavoin koristava kimalteleva veromerkkinsä. Toisaalta lyhyet, tuuheakarvaiset jalat saavat hänet vaikuttamaan naiiviin ja kokemattomaan luonteeseensa nähden soveliaasti hieman kömpelöltä varsinkin kokeneemman, pitkäjalkaisen ja ketterän Kulkurin rinnalla.

Leffan koirahahmot ovat ylipäänsä erittäin onnistunut sekoitus ihmismäisiä ja koiramaisia piirteitä. Kaunottaren ulkonäkö ja liikeradat ovat juuri sopiva yhdistelmä koiran anatomiaa ja ihmismäisiä kasvoja. Monesti animoidut eläinhahmot tahtovat liikkua ja käyttäytyä hitusen liian ihmismäisesti, kuin eläinhahmoiset ihmiset. Kaunottaressa ja Kulkurissa koirat eivät kuitenkaan vajoa omituisen fiiliksen katsojalle nostattavaan uncanny valleyhin muistuttamalla ihmisiä liikaa.

Sen sijaan ihmis- ja eläinpiirteet istuvat yhdessä lähes saumattomasti. Ihmismäiset piirteet ovat tarpeeksi esillä, jotta koirien tunteet näkyvät samaistuttavalla skaalalla, mutta hahmot liikkuvat ja elehtivät tarpeeksi koiramaisesti erottamaan niitä ihmiskulttuurista. Vaikka siis koirien yhteiskunta toimiikin pitkälti ihmisyhteiskunnan säännöillä, se myös erottuu selkeästi omana maailmanaan.

4. Roolitus

Kaunotar antautuu enimmäkseen virran vietäväksi ja lähinnä seurailee muita hahmoja ympäriinsä. Hän on kokenut leffan aikana paljon ja kasvanut jossain määrin sen tuloksena, mutta melko passiivisesti. Hän ei pääse henkilökohtaisesti tekemään kovin paljoa.

Kaunotar on passiivinen

Neito pulassa.

Rankkurista vapauduttuaan hän osoittaa oikeastaan ensimmäistä kertaa aidosti itsenäistä toimintaa tylyttäessään naistenkaatajaksi paljastunutta Kulkuria tämän entisistä tyttöystävistä ja hänen johtamisestaan harhaan. Hetki on sikäli erinomaisen tehokkaasti toteutettu, että se tuo Kaunottaren hahmosta uusia, paljon odotettuja puolia ja saa tämän vaikuttamaan henkisesti voimakkaammalta kuin millaiseksi hänet lukisin pelkästään aikaisempien hetkien perusteella. Vaikutelma tulee tietenkin siksi, että hän ei lainkaan helly Kulkurin kömpelölle lepertelylle, mutta myös siksi, että hän suhtautuu asiaan hyvin kypsästi ja aikuismaisesti. Hän ei kiukuttele, yritä kieltää mitään tapahtunutta tai romahda, vaikka vähän nyyhkyttääkin. Hän ottaa vastaan Tupsun ja Jalon tarjoaman henkisen tuen, mutta ei halua näitä pelastaviksi prinsseikseen. Hän näpäyttää Kulkuria hieman aggressiivisesti, mutta jossain määrin perustellusti ja aidon selkärangan tukemana.

Kohtaus on siksi mielestäni hänen tärkeä avainhetkensä ja ehdottoman välttämätön päähenkilön ja tämän kautta koko leffan onnistumisen kannalta. Ilman tätä kohtausta Kaunotar olisi yksiselitteisen heikko naishahmo. Siksi onkin sääli, että tämän hetken jälkeen hän jää taas passiivisempaan asemaan muita hahmoja kiltisti seurailemaan.

Kaunottaren suurin merkitys onkin hänen roolinsa Peter Panin Leenan tapaan leffan näkökulmahahmona. Katsojat seuraavat tapahtumia ja hieman vierasta koiramaailmaa hänen vinkkelistään. Yhteistä Leenan kanssa ovat myös neito pulassa -rooli sekä passiivisuus. Vaikka Kaunotar ja Leena eivät siis persoonallisuudeltaan ole lainkaan samanhenkisiä hahmoja, heidän roolinsa ja paikkansa tarinan juoniasetelmassa ovat lähempänä toisiaan kuin ensiajattelemalta voisi kuvitella. Karattuaan isäntäperheen ollessa poissa Kaunotar eksyy itselleen täysin vieraaseen kulkukoirien maailmaan, jonka konkariselviytyjä ja kukkulan kuningas Kulkuri ottaa hänet suojelukseensa ja näyttää hänelle tämän vieraan ympäristön ihmeitä, aivan kuten Peter Pan teki Leenalle.

5. Sympaattisuus

Kaikkiaan Kaunotar on yksi onnistuneimpia eteeni sattuneita eläinhahmoja. Hänessä sekoittuvat niin hahmodesignin kuin persoonallisuudenkin osalta ihmismäisyys ja koiramaisuus ensiluokkaisen luontevasti. Hän ei aivan ymmärrä ihmismaailmaa, mutta kykenee kokemaan ihmismäisiä tunteita ja ilmaisemaan niitä kasvoillaan. Toisaalta hänen liikkeensä ovat aina koiran liikkeitä, eikä niihin ole lipsahtanut ylimääräisiä ihmismäisyyksiä.

Kaunotar on kuitenkin valitettavan yksinkertainen hahmo ja jää siksi jokseenkin unohdettavaksi sankarittareksi. Hänen passiivinen roolinsa ei anna hahmolle juurikaan liikkumavaraa. Häneen ei päästä juuri syventymään hahmona, eikä sille tunnu olevan tarvettakaan, sillä hahmo ja tämän hahmokaari ovat hyvin simppelillä tasolla.

vlcsnap-87809

Pieni ja simppeli paketti, josta löytyy kuitenkin tarpeeksi sisältöä toimivaksi hahmoksi.

Hän on kuitenkin yksinkertaisessa ja uskollisessa koiramaisuudessaan äärettömän suloinen ilmestys ja niin miellyttävä päähenkilö, että olen valmis antamaan paljon anteeksi ihan vain siksi, että häntä on mukava seurata ruudulta. Lumikin tavoin Kaunotarkin herättää minussa myös henkilökohtaista läheisyyden fiilistä samaistumisen kautta. Hyväosainen ja onnellinen, suojattua elämää elänyt ja vähän liiankin avoinasenteinen neitokainen kolahtaa aika lähelle omaa profiilia.

Bonus: Romanssi

Kaunotar ja Kulkuri on hyvin pitkälle rakkaustarina, ja juuri nimihahmojen välinen romanssi kuljettaa elokuvaa eteenpäin. Tämä fokus erottaa leffan jyrkästi aikaisemmista klassikoista, joissa romanssi on ollut selvästi syrjässä tarinan varsinaisesta ydinsisällöstä. Tässä leffassa saadaankin ensimmäistä kertaa uskottavaa, katsojan lähelle tuotavaa romanttista sisältöä. Lumikin ja Tuhkimon prinssipuolisot ovat enemmän 1900-luvun alkupuoliskon jokaneidon märkiä unelmia kuin oikeita hahmoja, ja Peter Pan väistää valtaosan romanttisesta sisällöstä.

Kaunotar on klassikoiden ensimmäinen sankaritar, joka tapaa täysin erilaisesta elinympäristöstä kotoisin olevan love interestinsä, seikkailee tämän kanssa ympäriinsä, rakastuu tähän ja saa lopulta siipakseen. Tällaiset parit ovat olleet viime vuosikymmeninä suosittuja esimerkiksi Prinsessa ja Sammakko ja Kaksin karkuteillä -leffoissa ja pitkälti Frozenissakin, ja näkisin Kaunottaren ja Kulkurin suhteen tämän uudemman ja seikkailullisemman trendin rauhallisempana ja perinteisiä sukupuolirooleja korostavana varhaisena kehitysasteena.

Kaunotar romanssi ja villi yo

Edeltäjiin verrattuna koiraparin suhteenrakennus toimii aikuisemmin ja realistisemmin.

Tällaisen suhteenrakennuksen perimmäinen tarkoitus on tutustuttaa hahmot kommelluksien kautta toisiinsa, jotta näiden välinen romantiikka tuntuisi luontevammalta. Toisaalta samalla myös yleisö tutustutetaan hahmoihin. Kun koemme tuntevamme molemmat hahmot, on heidän romanttisia häslinkejäänkin mielekkäämpi seurata. Tämän takia Kaunotar ja Kulkuri onnistuu varsin hyvin, ja nimihahmojen suhde on klassikoiden ensimmäinen missään määrin juuri romantiikallaan katsojaa lähestymään onnistuva hahmosuhde. Suhteessa mennään myös sikäli pitemmälle kuin aikaisemmissa leffoissa ja valtaosassa myöhemmissäkään, että pariskunnan vihjataan jopa harjoittaneen esiaviollista haureutta.

Koirapariskunta onnistuu myös olemaan hirveän suloinen yhdessä, sillä leffan pehmeän vanuinen lähestymistapa on hyvä nostamaan esille hahmojen sympaattisia puolia ja piilottamaan vähemmän miellyttäviä ominaisuuksia. Kaunotar voisi olla passiivisuudessaan hyvin turhauttava hahmo ja Kulkuri voisi olla renttuudessaan epämiellyttävää seurattavaa, mutta kumpaakin on lopputuloksessa helppoa ja miellyttävää sympata.

Kulkuri ei ole mikään kaukaisen linnan palkintona häämöttävä posliiniprinssi. Hän on hahmona paljon kouriintuntuvampi kuin edeltävät love interest -hahmot, ja jopa hieman enemmän esillä ja ehdottomasti vahvempi persoona kuin elokuvan sankaritar. Hänessä viehättää hänen vapaa ja renttumaisen luonteva persoonallisuutensa, joka on yhtä eläväinen kuin Peter Panin vastaava, mutta paljon miellyttävämpi.

Kulkuri on selvästi kunnon heppu, joka pyrkii parhaansa mukaan huomioimaan Kaunottaren, vaikka ei oikein osaakaan. Hän onnistuu pahaa tarkoittamatta loukkaamaan helposti johdateltavissa olevaa Kaunotarta erityisesti siksi, ettei hän tunnu aivan ymmärtävän tämän taustaa ja kokemattomuutta, vaan vie tämän epähuomiossa vaaralliseen tilanteeseen, jossa tämän mahdollisuudet selvitä ovat heikot. Hänen suurempi rikoksensa Kaunottaren silmissä tuntuu kuitenkin olevan, että hän hurmaa tämän samaan malliin kuin ilmeisesti on hurmannut useamman muunkin nartun aikaisemmin.

Tämä muodostuu suhteen suurimmaksi ongelmaksi mielessäni, sillä katsojalle ei koskaan avata sitä, kuinka erityinen Kaunotar on Kulkurin silmissä. Emme saa edes luotettavaa tietoa siitä, onko Kulkuri todella maineensa veroinen naistenmies. Jos aikaisempia valloituksia on ylipäänsä ollut, mikä tekee juuri Kaunottaresta Kulkurin lopullisen valinnan? Leffa viittaa aikaisempiin heiloihin, joiden kanssa Kulkurilla ei ilmeisesti ollut mitään vakavampaa suhdetta, mutta näitä ei verrata ilmeisesti palavamman fiiliksen aiheuttaneeseen Kaunottareen mitenkään, minkä takia suhteenrakennukseen jää melko häiritseviä aukkoja. Tuloksena Kulkurin tunteiden vilpittömyys ei välity katsojalle aivan niin vakuuttavasti kuin sen pitäisi, jotta romanssia voisi sanoa aidosti sykähdyttäväksi.

Myös suhteen epätasapainoisuus jää hieman häiritsemään. Kulkuri vie kaksikon valssia suvereenisti lähes koko leffan ajan. Kaunottaren järkkymättömyys Kulkurin rentumpien puolien paljastuttua ritarillisempien alta koituu pariskunnan pelastukseksi, sillä ilman sitä Kaunottaren asema suhteessa olisi ainoastaan räpsytellä ripsiään nätisti. 50-luvun sukupuoli- ja yhteiskuntaroolit näkyvät pariskunnassa nykykatsojan makuun vähän turhankin selvästi ja tekevät leffan draamapuolesta paikoin jopa hieman hankalan ymmärtää näin ysärilapsen vinkkelistä. Romanssi on kuitenkin kaikesta huolimatta lopulta varsin mukava ja edeltäjiään paremmin toimiva, joskaan ei heikon konfliktitasonsa ja Kulkurin motivaatioihin liittyvien aukkojen takia erityisen mieleenpainuva tai voimakas.

Lopuksi maininta Bella Nottesta, yhdestä Disneyn kauneimmiksi rakkauslauluista ylistetystä kappaleesta? Biisi ja siihen liittyvä kohtaus eivät ikonisuudestaan huolimatta ole ikinä tehneet minuun vaikutusta. Se on ehdottomasti tarpeellinen  osa tilanteen saattamista tarpeeksi romanttiseen pisteeseen, jotta Kaunottaren sydän saataisiin särjettyä tarpeeksi kovalla iskulla myöhemmin. Se toimii kontekstissaan, mutta ei pomppaa silmiini tai korviini mitenkään erityisenä osana leffan kokonaisuudesta.

Kaunotar Bella Notte

Sekin vie omaa fiilistäni kohtauksesta, että itse en tykkäisi ollenkaan jos joku ukkeli tulisi lauleskelemaan korvan juureen, kun yritän viettää romanttisia ensitreffejä ihanan pojan kanssa. Vähän yksityisyyttä plox!

2 vastausta aiheeseen “Prinsessapäiväkirjat: Kaunotar”

Onko olemassa jonkinlaista listaa että keitä kaikkia neitosia on luvassa?

Tämä oli kiva, sai mukavat nostalgiat kun ei tätäkään elokuvaa ole nähnyt pitkään aikaan.

Ja sitten vielä kiinnostaa että katsotko elokuvat alkuperäiskielellä vai suomeksi?

Mitään varsinaista listaa en ole ikinä tehnyt, mutta tarkoitus olisi kirjoittaa kaikista sen verran isossa roolissa olevista sankarittarista, että koen heistä kirjoittamisen mielekkääksi. Seuraavaksi vuorossa on kronologisen etenemisjärjestyksen sanelemana Aurora. Auroran ja Arielin välissä ovat varmasti tulossa ainakin Aristokattien Herttuatar, Bernard ja Bianca -leffojen Bianca ja Hiidenpadan Elena. Voi olla, että jos ylipäänsä kirjoitan 101 Dalmatialaisen Perditasta, Robin Hoodin Marianista ja Topin ja Tessun Hilmasta tai Kikistä niin heistä tulee normaalia selkeästi lyhemmät tekstit.

Ääniraitapuoli onkin aika muuttuva tekijä. Pyrin ainakin vilkaisemaan sekä englanninkielistä että suomenkielistä versiota, jotta saan käsityksen ääninäyttelijöiden tulkinnoista. Osassa tekstejä olen maininnutkin versioiden eroista. Käytännön rajoitukset sanelevat tietysti välillä ääniraitavalintoja. Esimerkiksi syksyllä ollessani Ranskassa käsillä oli leffoista vain alkuperäisääniraidat, joten suomiraidan mieleen muistuttamiseksi oli metsästettävä youtube-pätkiä. Kaunottaren ja Kulkurin sitten katsoin puoliväliin alkuperäisraidalla ja vaihdoin sitten suomidubbiin. Tämä osio siis vaihtelee, mutta oletusarvoisesti yritän tosiaan muodostaa käsityksen kummastakin versiosta ja tarvittaessa vertailla niitä, jos eri tulkinnat vaikuttavat tuovan hahmoon jotain erilaisia piirteitä. Jos mainitsen hahmon äänestä niin yritän muistaa aina ympätä mukaan maininnan ääninäyttelijän nimestä, jotta olisi selkeää, viittaanko suomen- vai englanninkieliseen versioon.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *